Poliisi: VOKkeissa HUUMEITA!

NistiMATUT

Vastaanottokeskuksista löytyi merkkejä huumekäytöstä!

Poliisi sai oman rikostiedustelun ja vihjeiden perusteella tietoonsa, että vastaanottokeskuksissa käytetään ja levitetään huumausaineita.

Poliisi on löytänyt useista vastaanottokeskuksista jäämiä kannabiksesta ja huumeiden käyttövälineitä.

Poliisin mukaan kukaan ei ole tunnustanut käyttöä.

Rikosepäilyt eivät myöskään etene syyteharkintaan, koska ketään ei saatu verekseltään kiinni.

Kukaan ei myöskään tunnustanut käyttöä, kertoo Oulun poliisilaitoksen rikoskomisario Jan Sormunen.

Kukaan epäillyistä ei ilmaissut tai tunnustanut ainejäämien tai käyttövälineiden kuuluvan itselleen. YLLÄRI?

Etsintöjen yhteydessä järjestettiin myös tiedotus- ja valistustilaisuus, jossa vastaanottokeskusten asukkaille kerrottiin Suomen lainsäädännöstä, huumausainerikosten rangaistavuudesta ja rikosoikeudellisista seuraamuksista.

– Vastaanottokeskuksissa oli ilmennyt tyytymättömyyttä ja levottomuutta.

Päihteiden käyttäjät aiheuttavat samanlaista levottomuutta, pelkoa ja turvattomuutta muiden ihmisten keskuudessa vastaanottokeskuksissa, kuin muuallakin, Jan Sormunen kertoo.

Pelottaako entistä enemmän nyt kun tiedätte matujen olevan huumeissa?

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lfopfl

      Vaikeahan tuo oli päätellä, kun on lukenut miten Saksaan tuli järjettömät määrät huumeita myytäväksi pakolaisvyöryn mukana viime vuonna.
      Meillähän ei varmaan edes reppuja tarkastettu maahan tullessa, kun ne tulijat ovat niin hädänalaisia raukkoja. Norjassa tarkastivat matkapuhelimetkin ja yllättävän paljon löytyi päänkatkomisvideoita ym hauskaa.

      • SapaKapekumumatut

        "Norjassa tarkastivat matkapuhelimetkin ja yllättävän paljon löytyi päänkatkomisvideoita ym hauskaa."
        Norjassa on ollut näitä kirkkojen polttamisia sun muuta eli siellä osataan suhtautua näihin saatanaa palvoviin karvaperskultamuniin oikeanlaisin ottein.


    • Kptkprst

      Moni on lähtenyt takaisin, kun eivät tienneet, kuinka elämä on ikävää selvinpäin. Jos vielä ensimmäinen pitempi pätkä elämässä, ettei ole pöllyssä.

    • axgjl

      Jospa suvakit tuoneet höpöheinää.

      • matuahanuriin

        eikös ne jostai taikapölystä horise,kun saaneet maistaa matua


    • AntiNarkoHuolissaan

      Kannabis aiheuttaa narkomaniaa ja huumepsykooseja. Tuleeko turvapaikanhakijoista uusi nistisukupolvi Suomeen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe