Kokemus oikeasta Ennustajasta

hgxy

Tämä tosikertomus alkaa vuosien takaa 80-luvulta. Olin silloin nuorimies ja lähdin etsimään itselleni naisseuraa kesäiseltä tanssilavalta. Melko pian elämäni nainen löytyi. Heti seurustelun alkuvaiheessa kävi kuitenkin niin, että tyttöystäväni muutti toiselle paikkakaunalle töiden perään minun jäädessä kauemmaksi. Ilmeisesti häntä huolestutti yhteinen tulevaisuutemme ja hän alkoi ottaa siitä selvää ennustajan välityksellä? Aina tavatessamme hän kertoi käyneensä ennustajilla, mutta totesi niiden kuitenkin osoittautuneen huijareiksi. Siitä huolimatta hän jatkoi uutterasti etsintöjään? En ottanut kantaa hänen etsintöihinsä ennustajien suhteen.
Erään kerran tavatessamme hän oli vakuuttunut siitä, että oli löytänyt oikean ennustajan ja kyllä se sai minutkin vakuuttumaan, kun kuulin mitä ennustaja oli sanonut. Ennustaja oli aloittanut puheensa kertomalla millaista ystäväni elämä oli tähän asti ollut? Aiemmat ennustajat eivät olleet tällaiseen pystyneet. Tarkkoja yksityiskohtia menneisyydestä ystäväni havaitsi pian, että yliluonnollisuus oli astunut kuvioihin, eihän täysin vieras ja tuntematon henkilö voi sellaisia asioita ja yksityiskohtia mitenkään kertoa joita ei välttämättä ole kaikkein lähimmällekään koskaan paljastanut.

Kun kaikkien aiempien ennustajien pieleen menneiden sepustusten jälkeen kuulee tuollaista, herää luottamus, että nyt se oikea ennustaja löytyi. Koska, ennustaja yliluennollisella tavalla tietää minun menneisyyden niin tottahan hän silloin tietää minun tulevaisuudenkin. Ja niinhän oli sitten raottanut tulevaisuudenkin verhoa ystävälleni, ja se kiinnosti myös minuakin.
Ennustaja oli kuvaillut millainen hänen tulevan miehensä tulisi olemaan, lasten lukumäärän jne. Hänen tulevan miehensä yksityiskohdissa oli paljon sellaista jonka välittömästi tunnistin tarkoittavan minua. Kertomansa päätteiksi ystäväni kuiskasi korvaani sen miehen tarkoittaneen minua. Tuon tiedon jälkeen Kuljin seuraavat päivät varmaan metrin korkeudella maasta täynnä iloa ja onnea olinhan löytänyt elämäni naisen ja nyt oikein yliluonnollisella tavalla meille luvattiin yhteinen tulevaisuus.

Niinpä aloin suurella innolla odottaa hääpäiväämme, olinhan rakastunut. Jouduttaakseni naimisiin menoa suunnittelin muuttoa hänen perässään toiselle paikkakunnalle ja opettelin innoissani tuon paikkakunnan murrettakin valmiiksi. Kaikesta lupaavasta alusta huolimatta aika alkoi kuitenkin kulua, kesä meni eikä asian edistymiseksi tapahtunut mitään? Kului päiviä, päivät muuttuivat viikoiksi, viikot pitkiksi kuukausiksi ja kuukaudet jopa vuosiksi. Epätoivoisena yritin joskus tehdä jotain asian jouduttamiseksi, mutta aina tulikin vain pettymyksiä vastaan hänen asuessa toisella paikankunnalla ja ajanoloon alkoi kuvioihin tulla toisia ja hän alkoi muuttua minun suhteen kylmäksi.

Odotin usein että hän jättäisi ne muut ja palaisi luokseni, olisin ollut valmis antamaan kaikki anteeksi, kunhan vain saisin hänet takaisin. Monena, monena, kesänä vuosien varrella palasin sille tanssilavalle jossa ensikerran kohtasimme nähdäkseni edes vilauksen mielitietystäni, mutta ei. Yötä myöten sain palata entistä pettyneempänä takaisin. Mielessä usein vain soiden ”Toinen nyt kuuta kanssas katsoo, toinen sinut lienyt vienyt”.
Usein sain kuulla sukulaisilta ja muilta tutuilta unohda se olet komea nuorimies ja saat helposti uuden ja paremman..
Noin 10-vuotta sen jälkeen kun seurustelumme katkonaisesti oli alkanut, sain kuulla hänen menneen naimisiin ja saaneen ne ennustuksen mukiset kaksi lasta toisen miehen kanssa, silloin minun maailmani romahti olin kaikki nämä vuodet jaksanut odottaa ja viimeinenkin toivo saada mielitetty oli lopullisesti menetetty. Tämän kokemuksen jälkeen minulle alkoi herätä kysymys mikä oli kaikkien näiden tuskallisten kokemusten tarkoitus? Ja mistä tuli se ennustus joka vaikutti niin oikealta ja luotettavalta ja kuitenkin sitten osoittautui valheeksi.

Niin mikä ennustuksessa meni pieleen? Miksi se ei toteutunut? Olihan ennustaja oikea ja huolella valittu? Satavarma koska tiesi meidän elämästä sellaisia asioita joita emme olleet toisillekaan kertoneet, oikein selkäpiitä karmi kun kuuli ne jutut.
Englannin Prinsessa Dianallekin oli ennustettu muutamaa kuukautta ennen kuolemaa ”tule saamaan elämäsi miehen ja loistavan tulevaisuuden hänen kanssaan” uusimies tulikin pian ennustuksen mukaan kuvioihin mutta loistava tulevaisuus päättyi traagiseen liikenneonnettomuuteen ennen kuin se ehti edes alkaa.

Miksi näissä oikeissa ennustuksissa kuten minun kohdallani oli vain osa totuutta? Vastaan siksi, että niihin uskottaisiin. Siltä henkivallalta jolta nämä ennustukset tulevat ei ole mitään hyvää tahtoa, eikä rakautta meitä kohtaan.
Omalla kohdallani kohtalo kuitenkin muuttui täysin, en jäänyt vaille puolisoa enkä lapsiakaan, Rukous ja kääntyminen elävä Jumalan puoleen pelasti minut paholaisen valheesta. Kiitos Jeesus.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9286
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8179
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6019
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2453
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2159
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1795
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1738
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1595
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1519
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1418
      Aihe