Outokumpu +100%

Outokummun osake hyppää helvetin korkeelle kunhan baan tulee tehostamistoimineen ulos. ainakin 100% nousu
344964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Tuota, pieni varoituksen sana tähän väliin hypetyksen sekaan myös. Jenkkilän murheenkryyni, mikä tuli mukana siinä männä vuosien yritysostokaupassa minkä EU sitten sössi pakottamalla myymään osia pois, niin se jenkkilän kaivo saattaa pysyä tappiollisena vielä pitkään ja syödä euroopan toimintojen ja muut voitot siten, että tulos joko jää vähäiseksi tai peräti tappiolle vielä pitemmäksikin aikaa. Kenties jopa niin, että lopulta myyvät pois, kunhan joku sieltä jotain tarjoaa siitä jenkkilän keitoksesta.
Mieleen muistuu tuura enson takavuosien ameriikan seikkailut, vuosia pitivät ja kunnostelivat koneet ja laitteet nykyaikaisiksi - koko ajan tappiota siellä tehden - ja lopulta myivät tappiollisesti koko sen ko. puljun siellä pois. Jotenkin tuo Outiksen kuvio nyt siellä muistuttaa ihan samaa tarinaa tähän asti, kunnostellaan koneet ja laitteet huippunykyaikaisiksi - koko ajan niillä toiminnoilla tappioita tehden - useiden vuosien ajan, ettei vaan mene samaan tyyliin lopuksi siihen että myyvät reippaalla tappiolla sen sikäläisen puljun takas sinnepäin tässä lähitulevaisuudessa, justiinsa niin kuin tuura ensokin aikoinaan.

Äänestä
  • Amerikan-riski on syytä tiedostaa. Outokumpu on ollut pitkään huonosti johdettu firma eikä asia toimitusjohtajaa vaihtamalla vielä täysin kuntoon tule: hallitus pitäisi myös pistää uusiksi.

    Kaikesta huolimatta uskon, että Outokummussa voisi olla potentiaalia hapuilevaan, sahaavaan nousuun tulevaisuudessa. Periaatteessa näilläkin hinnoilla voisi pikku siivun ostaa pitkään salkkuun, mutta melko suuri todennäköisyys on mielestäni sille, että halvemmallakin lähitulevaisuudessa saa. Kyttään 2,5-3 euron hintoja. En usko, että ihan kahteen euroon enää laskee.

    Äänestä

  • "tuura-enso"
    Taidat olla joku syrjäseuduilla asuva lappalaisjuntti koska et osaa edes pörssiyhtiöiden nimiä kirjoittaa oikein. Olisit kirjoittanut Stora Enso ja Outokumpu niin olisi mennyt oikein.

    Äänestä

Outokumpu heittää 600 henkeä mäkeen!!

Mahtava osakekurssin nousu tiedossa tänään. Osta osta!

Äänestä

SSAB:n B-osake ja Outokumpu ovat vuoden alusta kallistuneet yli 40 prosentin verran.
Perusmetallien hinnat ovat markkina-arvioiden mukaan ylittäneet pohjakosketuksen. ------Tuolla on tehnyt jo kunnon tilin tosin riskillä.

Äänestä

Eipä riittänyt teidän ennusteet ja prosentit.. tuli pikkuisen reilummin sitä

Äänestä
  • Niinpä+kävi,+pörssi+liioittelee+laskuissa+ja+nousuissa.+Tuo+veikattu++100%+olisi+ollut+itse+asiassa+melko+oikeantasoinen+nousu,+kun+ottaa+huomioon+miten+firman+tilanne+on+vuodessa+muuttunut+(tappiolta+niukasti+plussalle+ja+pikku+osinko,+edelleen+velkainen).+Nyt+nousu+on+jatkunut+reippaassa+etukenossa+tähdäten+tulevaisuuden+voittoihin,+joita+ei+välttämättä+koskaan+tule+ja+jotka+eivät+ole+Outokummun+omissa+käsissä,+vaan+riippuvat+mm.+teräksen+maailmanmarkkinahinnan+kehityksestä.Harmittaa,+etten+viime+keväänä+ostanut,+mutta+se+olisi+ollut+spekulatiivinen+ostos,+jollaiset+helposti+menevät+pieleenkin.+Jälkeenpäin+voi+tietysti+olla+viisas.

    Äänestä

  • itse laitoin all in tyttären opiskelurahaston. luen Talouselämä-lehteä ja laskin yhteen 1 1. Tuli enemmän kuin 2, eli tuli noin 4. Euromääräisesti ei iso summa, tuhansia kuitenkin, Hyvä että joskus käy munkki.

    Äänestä

  • artsikoo kirjoitti:

    itse laitoin all in tyttären opiskelurahaston. luen Talouselämä-lehteä ja laskin yhteen 1 1. Tuli enemmän kuin 2, eli tuli noin 4. Euromääräisesti ei iso summa, tuhansia kuitenkin, Hyvä että joskus käy munkki.

    Näin jälkiviisaana hyvä sanoa että olis kannattanu odottaa hiukan :)))))))) Nytalkais oleen hyvät long holding positiot

    Äänestä

  • talousjäbä kirjoitti:

    Näin jälkiviisaana hyvä sanoa että olis kannattanu odottaa hiukan :)))))))) Nytalkais oleen hyvät long holding positiot

    Toisaalta nousut ja laskut voivat jatkua käsittämättömän pitkälle, jos kunnolla pääsevät vauhtiin. Hinnoittelu ei usein niinkään liity itse firmaan, vaan ennen kaikkea isojen rahastojen allokaatiomuutoksiin: rahastot toimivat hyvin suurpiirteisesti ja sijoittavat pääasiassa toimialojen ja maantieteellisten alueiden perusteella, harvemmin jos koskaan poimivat yksittäisiä yhtiöitä. Outokummulla ja koko terässektorilla on nyt sellainen momentum alaspäin, että tuskin ihan heti suunta kääntyy. Osaketta voi pian saada parikin euroa halvemmalla.

    Outokummun markkina-arvo tämän hetken kurssilla 2,75 miljardia, mikä lienee lähellä pitkän tähtäimen keskiarvoa tuon kokoiselle teräsyhtiölle. Tuskin siis pitkällä tähtäimellä katsottuna emämunausta tekee, vaikka nyt ostaisikin, mutta pikavoitto voi jäädä haaveeksi.

    Äänestä

  • Analyytikot käskee ostamaan Outokumpua. Ne kyllä olivat väärässä Martelankin suhteen. Martelaa tuli tankattua nyt ihan väärään aikaan ja varmaan samoin käy tuon Outokummun kanssa. Onneksi sijoitustyylini on "osta ja pidä" niin voi useamman vuoden rauhassa odotella miten tässä käy. Tappiolla en kyllä meinaa myydä mitään.

    Äänestä

  • ballokala kirjoitti:

    Analyytikot käskee ostamaan Outokumpua. Ne kyllä olivat väärässä Martelankin suhteen. Martelaa tuli tankattua nyt ihan väärään aikaan ja varmaan samoin käy tuon Outokummun kanssa. Onneksi sijoitustyylini on "osta ja pidä" niin voi useamman vuoden rauhassa odotella miten tässä käy. Tappiolla en kyllä meinaa myydä mitään.

    Rauhassa holdailemalla säästyy monelta murheelta ja monelta kaupankäyntikululta.

    Toisaalta tuohon "tappiolla en meinaa myydä mitään" -strategiaan ei kannattaisi hirttäytyä tappioiden ollessa kuitenkin verovähennyskelpoinen erä.
    Edellyttäen toki, että tappiot realisoimalla tilalle löytyy tuottavampi sijoituskohde varoille.

    Äänestä

  • Turska-Arska kirjoitti:

    Rauhassa holdaaminen on ihan hyvä strategia. Tappiolla myymistä ei pidä pelätä, mutta en suosittelisi pelkkien tappioiden veroedun takia myymäänkään. Ratkaisevaa on, riittääkö usko tulevaisuuteen. Vastaava juttu myyntivoittojen verotuksen suhteen. Parempi maksaa verot ja löytää jotain tuottavaa kuin jäädä taantuvaan firmaan omistajaksi.

    Äänestä

Heh,+ja+mikähän+se+oli+tämä+viimeisin+tammikuun+avautuminen+yhtiön+edustajien+toimesta+oikein+pörssitiedotteella+?+Yhtään+ei+oltais+valmiita+lisää+veroja+maksamaan+ruikutusta,+menee+niin+paljon+niihin+ja+lisäkompensaatioita+kuitenkin+oltais+vailla+-+näihin+sähkön+sisältämiin+veroihin+ja+eu-kytköksiin+ilmastosopimuksiin+liittyen.+Vuositasolla+sähköveroihin+liittyvät+mahdolliset+tulevat+lisäkustannukset+olisivat+heidän+mielestään+15-30+miljoonaa+vuodessa+-+kärjistetysti+koko+porukka+pitänee+tämän+takia+suomesta+irtisanoa+ja+siirtää+tuotanto+muihin+maihin+heidän+mukaansa+?Sähköverokompensaatiot+viime+vuonna+4-5+miljoonaa+euroa,+tulosta+tulee+260-290+miljoonaa+samalta+ajalta+ja+sittenkin+ruikutetaan.+Oli+suorastaan+taas+aika+outo+ulostulema+ja+ajankohta,+pilas+mun+alkuvuoden+systeemeitä+ja+sitä+kautta+fiiliksiä+-+kiitoksia+vaan+siitäkin+taas.Samaan+yhteyteen+sitten+kurssia+pörssissä+vedätettiin+parissa+päivässä+enimmillään+liki+10%+alamäkeen+-+liittyikö+tämä+ulostulema+sittenkin+myös+tähän+tämänkertaiseen+pörssivedätykseen+?Ymmärrän+jos+seuraavan+puolen+vuoden+aikana+yhtiöltä+tulee+tulosvaroitus,+mikäli+ei+tule+niin+johan+oli+taas+oikein+kunnon+paska+vedätystä+ja+vieläpä+yhtiön+edustajien+mukana+komppamista+tiedotteineen.++Jos+oltais+jenkkilässä+niin+harkitsisin+muiden+sikäläisten+piensijoittajien+kanssa+ryhmäkanteen+nostamista+tuon+tiedotteen+johdosta+yhtiötä+ja+sen+näitä+edustajia+vastaan.Meno+alkaa+muistuttaa+tuolta+osin+jo+tämän+gummisaapas+firman+muutaman+vuoden+takaista+käytäntöä,+aina+kun+yhtiön+edustaja+-+yleensä+kännypuolen+alasajoon+palkattu+johtaja+tuli+"kaapista"+ulos+kommentteineen,+yhtiön+kurssi+putosi+pörssissä+vähintään+5+prosenttia.Aika+paska+käytäntö,+jos+tiedotuspolitiikka+tälläkin+menee+tuohon+suuntaan.

Äänestä

Outokumpu,+viimeisen+vuoden+muutos+-18.98%Tietäjiä+löytyy+palstalla.

Äänestä
  • On+vittu+todellakin+tietäjiä!Tänään+23.3.2018+päivä+yhtiökokouksen+jälkeen+romahti+sitten+melkein+seitsämän+prosenttia+!Nyt+sitten+kynnetään+alle+6+€,+eihän+tässä+viimmeisen+1/2+vuoden+aikan+ole+tullutkaan+takkiin+kuin+30+%.+Paska+kuponki,+toisaalta,+jos+sen+tilin+meinaa+joskus+tehdä+niin+nythän+se+alkaisi+olla+se+aika.+Mutta+millä+teet+kun+rahat+on+JO+kiinni+tässä+paska+kupongissa.

    Äänestä

  • vittusaatanaperkelehelev kirjoitti:

    On+vittu+todellakin+tietäjiä!Tänään+23.3.2018+päivä+yhtiökokouksen+jälkeen+romahti+sitten+melkein+seitsämän+prosenttia+!Nyt+sitten+kynnetään+alle+6+€,+eihän+tässä+viimmeisen+1/2+vuoden+aikan+ole+tullutkaan+takkiin+kuin+30+%.+Paska+kuponki,+toisaalta,+jos+sen+tilin+meinaa+joskus+tehdä+niin+nythän+se+alkaisi+olla+se+aika.+Mutta+millä+teet+kun+rahat+on+JO+kiinni+tässä+paska+kupongissa.

    Yhtiökokuksen+jälkeisenä+päivänä+useimmista+firmoista+maksetaan+osinko,+joka+aikaansaa+ehkä+noin+5+-+10+%+välittömän+arvonalennuksen,+josta+sitten+toivutaan+kuukaudessa,+tai+sitten+ei+toivuta.Jos+siis+Outokumpu+ei+olisi+maksanut+osinkoa,+tuota+laskua+tuskin+olisi+tapahtunut,+olisiko+se+sitten+ollut+parempi+sillä+lailla?

    Äänestä

  • vittusaatanaperkelehelev kirjoitti:

    On+vittu+todellakin+tietäjiä!Tänään+23.3.2018+päivä+yhtiökokouksen+jälkeen+romahti+sitten+melkein+seitsämän+prosenttia+!Nyt+sitten+kynnetään+alle+6+€,+eihän+tässä+viimmeisen+1/2+vuoden+aikan+ole+tullutkaan+takkiin+kuin+30+%.+Paska+kuponki,+toisaalta,+jos+sen+tilin+meinaa+joskus+tehdä+niin+nythän+se+alkaisi+olla+se+aika.+Mutta+millä+teet+kun+rahat+on+JO+kiinni+tässä+paska+kupongissa.

    Hajautus ?
    Oletko koskaan kuullut ? Sopii mm kaikentietäville sijoittajille

    Äänestä

No nii, nyt se sitten 2vkon kuluttua saattanee alkaa tosialamäki Outokummulla, kun Fivankin listalla peräti 8 lyhyen tavaran ainokassista..

Äänestä
  • Tai sitten pääomamarkkinapäivänä tulee positiivisia uutisia ja shorttarit ryntäävät ostamaan (short squeeze). Onhan tuo aika alas jo lyöty. Alaspäin pääsee enää euron-pari ja siihenkin saa dumpata kunnolla, konkkaan Outokumpu ei mene. Ylöspäin on enemmän tilaa.

    Äänestä

  • Kohtapatuonähdään kirjoitti:

    Tai sitten pääomamarkkinapäivänä tulee positiivisia uutisia ja shorttarit ryntäävät ostamaan (short squeeze). Onhan tuo aika alas jo lyöty. Alaspäin pääsee enää euron-pari ja siihenkin saa dumpata kunnolla, konkkaan Outokumpu ei mene. Ylöspäin on enemmän tilaa.

    Sellanen+salamanousuhan+tietysti+sitten+hetken+toisi+hurmaa.++No+nyt+on+nousulle+paikkaa+loppuvko+ja+ensiviikollakin...+jos+vaikka+4,25++kipuaa,+niin+sitten+on+hyvä+lasketella+kuun+loppuun+20%.+Minulla+ei+ole+mitään+tietoa..+kunhan+mietin+mikä+sen+saisi+aikaan.

    Äänestä

  • Juutinraumaa kirjoitti:

    Ei nousuun tai laskuun tarvita syytä. Uutisiinkin joskus kurssi reagoi johdonmukaisesti ja joskus ei. Pidemmällä tähtäimellä vaikuttaa tietysti Euroopan terässektorin tilanne ja Outokummun oma kilpailukyky.

    Äänestä

  • Kohtapatuonähdään kirjoitti:

    Ei nousuun tai laskuun tarvita syytä. Uutisiinkin joskus kurssi reagoi johdonmukaisesti ja joskus ei. Pidemmällä tähtäimellä vaikuttaa tietysti Euroopan terässektorin tilanne ja Outokummun oma kilpailukyky.

    Syy tai syy, minä vain mietin mikä saa laskun aikaan. Hyvät uutiset vesittyy jos yleinen tilanne uutisissa häiriintyy.
    Usan vaalit saattaa olla syynä. Nythän on jo yhdeksäs ainokassinen lyhyttavaran kimpussa. Outo kulkee Nokian polkua tällä hetkellä pörssin suhteen. Jos Kiinan reitti alkaa ahdistaa ja jokin finanssikupru repeää pankeissa niin ei siinä kysytä onko Kumpu hyvä. Vakuusarvot kun paukkuu niin tavaraa myydään pakon sanelemana. Eipä kai tuo loputtomiin kestä, mutta nyt kuun loppuun mennessä taitaa tulla rysähdys. En minä tiedä, mutta jännää seurata.

    Nuo ovat sitten yleisiä huolia, eivät Outokumpuun liittyviä. Jos alkaa rytistä ja velaksi sijoittaneilla tulee pakkomyyntejä, kaikki menee hintaan katsomatta. Ostajan markkinat.

    Outokummulla on kuitenkin P/B matala ja tulos plussalla. Tulos on Euroopassa jopa yllättävän hyvä ottaen huomioon teräksen hinnan laskun. Selvästi jonkinlaista kilpailukykyä on. Amerikan yksikkö pitäisi vielä saada kannattavaksi tai myytyä.

    Mökin miina ei uniaan menetä, mutta omistavat kyllä.. eli yleisestä huolesta ei ole kyse vaikka pitemmässä juoksussa jos sellaiseen on varautunut niin ei mitään huolta. Kuten sanoin, en tiedä ja niinhän siinä kävikin, että rutistellaan nyt jo viikon loppuun ja viikonloppuun annettiin pohtimista. Ensi viikolla on vielä yleiset eväät vihertää pörssissä ja Kumpukin nousee.. luulen, en tiedä.

    Mutta sitten kuun loppua kohti rutisee.. en tiedä, mutta niin uskon.

    Outokummun saamat vakuutusrahat ovat silti positiivinen asia, vaikka kurssia ne eivät riittäneetkään nostamaan perjantaina. Ehkä ensi viikolla sitten, tai ei sittenkään. Samapa tuo oikeastaan - itse odottelen 20. päivä järjestettävää pääomapäivää, jossa johto toivottavasti antaa jotain konkreettista tietoa bisneksen ja markkinoiden kehittymisestä.

    Totta mooses sitä päivää sopii odottaa, vaan kestätkö kuulla "komkreettista tietoa"?
    Mitäs jos ne ei ilkiä kertoa? Pikkujoulut tulossa, niin tappeluksi se menee kun glögi alkaa nousta.. ja sitten Joulu. , Lapset itkee kun Isät on vihaisia ja ryyppää,
    Tahko Pihkala aikoinaan tuumasi, että "parempi kun pojat ryyppää ja urheilee kuin vaan ryyppää". Tässähän se menee toisinpäin.. parempi kun isät vaan ryyppää Jouluna kuin ryyppää ja rähisee. Paha olo näkyy nyt jo, mutta jospa Baan tai joku kuka lie Mään se on joka kertoo sitä ja tätä. Ei vaan, toivottavasti kuuluu jotain. Asiat pitää lukea rivien välistä, eikö?

    2017 lopputuloksena ilmoitettiin velan supistuneen alle 1,1mrd:n.. juu, en muista tuollaisia, kävin lunttaamassa. Vaan velka on taas 2018 jo yli 1,2mrd.. Q3 aikana oli lyhennetty 6milj. äkkiäkös se siitä lyhenee?
    2018 kesällä jo kerrottiin haastavasta markkinatilanteesta.. ja sama jatkui Q3:lla.
    Hinkit punaisena on satsia väännetty Q3 edelleen.. koneet louskuttaa ja perushintojen edelleen laskiessa vain kasvaneella liikevaihdolla on tulos saatu.

    Riskit voi toteutua, kun kaikki jyskyttää punaisena.

    Johdolla lienee paras kuva siitä, missä mennään, joten odotan kyllä pääomapäivää. Markkinalla sen sijaan on taipumus liioitella suuntaan ja toiseen, nyt mennään alas. Ei kannata antaa mennä ihon alle, vaikka sapettaahan se. Jos yhtään lohduttaa, olen Outokummulla melkoisesti tappiolla (uskallan veikata, että enemmän kuin sinä, vaikka mistäpä sen tietää). Matala P/B, positiivinen tulos ja realistinen strategia tuovat turvaa, vaikka markkinatilanne huolettaakin.

    Eilinen viestini poistettiin.. ehkäpä googlemaps-linkin takia? Jokainen voi itse maps hakuun laittaa calvert alabama niin Arcelor Mittal/NS ja Outokummun yhteinen tehdasplantaasi löytyy ilman enempää etsimistä.

    Alueella on olevinaan kartan mukaan myös Thyssen vielä voimalaitoksen ja kylmävalssaamon muodossa? Voimala lienee kivihiili-höyryvoimala. Jokimutkan takana on vielä erillinen scrap-romun käsittelijä.

    2014 Arcelor M/NS ja Thyssenin sopimus sisältää raaka-ainetoimitukset Arcelor/NS:lle kuudeksi vuodeksi. Tavara tulee Brasiliasta. Arcelorin strip-valssattua terästä menisi 2014 tiedon mukaan Outokummulle viidesosa eli runsas miljoona tonnia. Linkin saa googlesta Thyssen Alabama haulla. En laita enää yhtään linkkiä kun olevinaan sääntöjen vastaista.. en tiedä?

    Mitä maksaa Kummun saama strippiteräs, joka tulee 200m päästä korkeintaan.. tuleeko maustamislämpimänä? Torniossahan energiaa säästyy, kun lämmin teräs menee heti uuniin seostettavaksi.

    Kilpailurajoitukset? Tuo plantaasi on kuitenkin houkutteleva yhteen toimiva kombinaatti kuin Neuvostoliitossa konsanaan. Kyllähän moni Usa-patriootti sen haluaisi nähdä kotimaisissa käsissä? Mobilen satamaan matkaa 50km. Trump juuri Maxicon ja Kanadan päämiesten kanssa sorvasi Nafta.sopimusta vastaavan uuden.
    Vapaakauppa amerikkojen mantereilla nousee uuteen prioriin jälleen.

    Outokummun rosterirullaa lähtee mustana Mobilesta Meksikoon viimeistelyvalssaukseen. Thyssenkö alussa mainitsemani valssaamon läpi ajaa Kummun tavaraa? Vai tekeekö se Arcelorille ainoastaan.. Onko tietoa?

    Onhan tässä monia kysymyksiä raaka-aineen erilaisista virroista, energiansaannista, ja sitten se kuljetus. Erinomainen paikka. Raaka-aine tulee jokilautoilla. Vanha viisaus ennen nykyaikaista rekkakulttuuria oli , että Usan jokilautat olivat maailman kustannustehokkain kuljetusmuoto? Miten hyvin kestää vertailun nykyään?

    Valmis tavara lähtenee siististi rekkojen laveteilla Mobileen. Toimiva yksikkö.. kaipa sitä katsellaan monestakin suunnasta? Kivihiilivoimala käy ja tupruttaa. Ainakaan Sinnetännemäellä ja Vajaavuorella Helssingistä on syytä pitää turpa auki vain omasta nokivoimalasta.

    Saa vastata kuka arvelee kysymyksiin osaavan jotain kertoa?

    Oikaisu.. Calvertin plantaasi on rakennettu tyhjästä 2000 luvulla, ja on ympäristövaikutuksiltaan ilmeisen puhdas. Thyssenin voimala lienee kaasuvoimala, joten Helsinki tupruttaa enemmän.

    Olisiko nyt kuitenkin niin, että Thyssen syöttää raakaterästä Outokummulle ja Arcelorille. Ehkä se on optimaalinen asetelma tulevaisuuteenkin katsoen.. tai sitten ei?

    Äänestä

Jokohan ne on kohta edelliset omistajien kukkarolla käymisrahat (osakeanti) tuhlattu? Taisi mennä viimmoset osinkoihin, noo ainahan sitä voi järjestää taas uuden osinkoannin, johon osakkeenomistajan on käytännössä pakko osallistua, koska muuten osakeomistus laimenee ja näin ollen omistuksen arvo romahtaa. Kuinkahan paljon sitä rahaa tähän Outokumpuun on pumpattava, että se tulisi toimeen ihan liiketoiminnan tuotoilla, eikä ponzi-huijausta vierestä hipovalla omistajien kukkaron rahanlypsämisellä?

Äänestä
  • Tuolloin Outokumpu teki tappiota, nyt voittoa. Iso ero, vaikka tulos ei vielä tavoitellulla tasolla olekaan.

    Ei firman tällaisessa tilanteessa tarvitse käydä omistajien kukkarolla käyttörahaa hakiakseen, ja tuskin on tiedossa isoja investointejakaan, joihin tarvitsisi hakea rahaa osakeannilla.

    Äänestä

Narraskuu loppuu..
Rymylaskua ei Kummulle sitten saatu. Vain turbulenssia ainokassisten keralla. Nyt sitten alkaa vihreämpi jakso.. ehkä huomenna jo, mutta viikon kuluttua ehkä vasta 4,00 kurssia lähennellään. Pelko ja ahneus kuitenkin kolkuttavat monen pääkopassa, vaikka miten olisi fundat sitä ja tätä. Sitten ennen Joulua ainokassiset jälleen yrittävät ja jos uutiset tuo tulevaisuuteen uutta näkökulmaa, niin laskuun lähdetään uudestaan. Ei siinä auta, vaikka olisi miten hyvä menneisyys Baanin aikana ollut.

Jos ei ennen Joulua, niin vuoden vaihteessa viimeistään alkaa uusi puristus. Eikä ainokassiset varsinaisia veromyyntejä tee. Rahastot on hyvä puhdistaa vuoden alkuun. Myös toimialapainotukset ovat yksi tekijä. Minähän en mitään tiedä varsinaisesti.. mutta luulen näin kuitenkin tapahtuvan.

Ollila kuulemma löysi Baanin, joka on erilaisissa tehtävissä ollut Shellillä. Tietysti voisi ajatella, jospa Baan löysi Ollilan .. toivottavasti eivät ala palavasta lautasta puhumaan vuoden alussa. Ei pitäisi olla mitään pohjaa sellaiselle.. vielä ainakaan.

Äänestä

Niin no, moni väittää ettei pakotteista ole haittaa? Jos pakotteet eivtolisi voimassa jasuperimperialistitrumpetista päästään eroon, niin Outokummunkurssi raketoi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Finanssianselmi kirjoitti:

Outokummun osake hyppää helvetin korkeelle kunhan baan tulee tehostamistoimineen ulos. ainakin 100% nousu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu