Paljonko ydinvoimalan purkaminen, loppusijoitus ja alueen palauttaminen luonnontilaan maksaa?
käytösttä poistunut ydinvoimala, purkukustannus
6
<50
Vastaukset
- tiesittekö.tätä
https://www.tem.fi/energia/ydinenergia/valtion_ydinjatehuoltorahasto
Liisamarian ja muiden tietämättömien kannattaa tutustua valtion Ydinjätehuoltorahastoon ja jatkaa kyselemistä sen jälkeen.- tottuus
Loviisan sanomat 5.2.2013 lainaus pidemmästä tekstistä:
"Fortum on arvioinut Loviisan ydinvoimalan käytöstäpoiston kustannusten olevan 360 miljoonan euron suuruusluokkaa. Yhtiön arvioimat purkukustannukset ovat selvästi halvemmat kuin esimerkiksi Saksassa, jossa Loviisa-tyyppisten Greifswaldin VVER-reaktoreiden purkamisen arvioidaan maksavan moninkertaisesti. Itämeren rannalla sijaitsevan Greifswaldin neljän ydinvoimalan purkujätteitä on määrä säilyttää toistaiseksi voimalan viereen rakennetuissa suurissa halleissa.
-Loviisan voimalan etuna on se, että meillä on valmis ratkaisu, mihin jätteet tullaan sijoittamaan. Saksassa laitoksia puretaan, paloitellaan ja viedään välivarastoon odottamaan päätöstä loppusijoituksesta, kertoi Fortumin ydinjäteosaston johtaja Jari Tuunanen. "
Siitäpä voi jokainen rakennella oman kuvitelman, muttei kannata liiotella.
- näin
Miljardejahan tuo maksaa. Jokuhan ne sinne rahastoon on kerryttänyt. Säteily ei lähde rahallakaan koska säteily on ikuista.
- näinköhänvaan
Sori, mutta säteily ei ole ikuista.
- tiesittekö.tätä
Liisamarialle ja muille tietämättömille;
http://www.talouselama.fi/uutiset/valtion-ydinjatehuoltorahaston-tilinpaatos-on-vahvistettu-varautumisrahastossa-2-45-miljardia-6309675
" Rahastossa huhtikuun alussa oleva 2,45 miljardia euroa kattaa kaikkien Suomessa tähän mennessä syntyneiden ydinjätteiden jäljellä olevan ydinjätehuollon kustannukset. Summa sisältää myös nykyisten laitosten purkamiskustannukset."
Rahat ydinjätehuoltorahastoon on kerätty ja kerätään Suomen ydinvoimaloilta. - Kohtuukustannukset
Voimalan purkaminen ja siitä kertyvän jätteen loppusijoitus maksaa muutama sata miljoonaa euroa. Suomessa etuna on mahdollisuus loppusijoittaa jätteet laitosalueilla oleviin kallioluoliin. Ja suuret komponentit voidaan loppusijoittaa sellaisenaan, ilman paloittelua ja pakkaamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418