AA-puheenjohtaja Susanna Koivula paheksuu kun Uusi Suomi on poistanut Aito avioliitto ry:n aktiivin vihakirjoituksen.
http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212997-oikeus-kritiikkiin-on-kaksisuuntainen-tie
Eihän se ole ensimmäinen kerta kun heidän vihakirjoituksia poistetaan ja pakkokin on poistaa, kun jonkinlainen vastuu niistä on myös palveluntarjoajalla.
Aiemmin on sensuroitu ainakin Koivulan itsensä gender-kirjoitus ja myös Lehtosen.
Selkeä vihakirjoitushan se oli ja se selviää alla olevasta blogista lainauksineen:
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212983-aito-avioliitto-aktivisti-syrjityt-ja-saalittavat-hoot-uivat-rahassa
Koivulaa närästää vihaviestien sensuroinnit
31
103
Vastaukset
Tämä Aa-puheenjohtaja Susanna Koivulan itkupotkuraivari ei ollut ainostaan säälittävä, vaan se oli myös naurettava. Kenen enää edes tarvitsee mopata tuota Aa-yhdistystä, kun sen puheenjohtaja tekee itse koko yhdistyksestä pellekerhon, joka ei kykene muuhun kuin itkuvirsiin.
Sama Susanna Koivula on itse jopa estänyt täysin kommentoinnin omiin aloituksiinsa, poistanut lukemattomia kommentteja, jopa niin että muut ovat aloittaneet niistä omiaan ja sitten hän valittaa, että hän on ollut sensuroinnin kohteena.
Naurettavaa pelleilyä aikuisilta ihmisiltä, häpeä Susanna.- hehheeeh
Sun aivopierut ovat aina yhtä säälittäviä. En tälläkään kertaa lukenut alkua pidempään. Homoilla ei ole oikein jäsentelyyn kykyjä. Ehkä se on se homoussairaus joka sinuakin rajoittaa.
En ihan noin asiaa kyllä ilmaisisi. Koivula on kyllä nyt jo kuin kiinnijuuttunut vinyylilevy!
Kyseinen poistettu Jääskeläisen kirjoitus on taltioitu useassa osassa alla olevalle sivustolle.
https://www.facebook.com/aitoavioliittoaivopierut/photos/pcb.1330904266940170/1330903220273608/?type=3&theaterNo mutta, hihhulien hihhuli eli Atte Jaaskelainen (ilm. Jääskeläinen) se siellä moppaa Setaa, ihan kunnioitettavalla innolla.
Atelle täytyy antaa peukku innosta, mutta perusteluista iso miinus. Kun intoa on enemmän kuin päätä, niin lopputulos on tämä eli Atte-Patti.
- yhdistyksen.jäsen
Hyvä kirjoitus taas Koivulalta.Kiitos Peku, että pidät meidät Aa:laisetkin ajatasalla.
Ettehän te muuten pysyisikään "ajan_tasalla"... jos sarkasmi sallitaan ;-)
Mutta onneksi teille, on Susanna Koivulaa, Tapio Puolimatkaa, Juha Ahviota ja muita, jotka kertoo teille, Aa-laisille, että mitä teidän Nyt pitääajatella.
ps joko olette sisäistäneet sen pikku jutun, että spn-avioliitto on fakta?- pekutekee
Joitan se harmittaa, mutta hyvä kun näkyy. Netti on ihmeellinen!
Ilmeisesti poistettu kirjoitus oli Jääskeläisen eikä Koivulan kirjoitus. Mutta Koivula peesaa kovasti.
”…kun on peruusteettomia ja raskaita syytöksiä syrjinnästä, vihamielisyydestä ja ties mistä fobiasta.”
Miten niin katteettomia kun niitä on voinut jokainen lukea?
”…jos pidät avioliittoa naisen ja miehen välisenä liittona, niin sinua ei yksinkertaisesti kunnioiteta.”
http://susannakoivula.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212997-oikeus-kritiikkiin-on-kaksisuuntainen-tie
Tämä on sitä totuuden nurin kääntämistä – ei kukaan vastusta miehen ja naisen avioliittoa vaikka hyväksyy sen muillekin. He itse vastustavat ja likaisin keinoin.
Miten perusteetonta on sanoa näitä vihamielisiksi ja syrjiviksi?
”Kirjoittaja totesi muun muassa seuraavaa:
”… Edeltäjä, vuonna 1968 perustettu Psyke ry … Vuonna 1974 siitä eriytyi radikaalimpi SETA ry. Poliittisia yhteyksiä äärivasemmalle (SKDL) oli jo olemassa …
… halventaa … sivuillaan lukuisia julkisuuden henkilöitä kuten Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatka …
… SETA on onnistunut vuosien saatossa keräämään joukon aktiivisia poliittisia kannattajia vahvimmin vasemmalta Vihervasureista … Rahaa tuntuu löytyvän, voisi sanoa että tuollainen pienyhdistys suorastaan ui rahassa … ”
Erityisesti nämä:
”… Kelpaa siinä tyrkyttää hom..tta ja genderismiä muuallakin …”
”… Näin ne ”syrjityt ja säälittävät” ho..ot uivat rahassa myös Afrikassa, tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti suomalaisten kanssa ? …””
Joten Louekosken kritiikki on asiaa:
”Kirjoittaja kuvasi Setan taivalta eräänlaisen vihervasemmistolaisen radikalismin valossa, joka tuo lähinnä mieleen oikeistoradikaalin vastajihadismin..” eli tarkoittaa ”…valikoivan tavan kuvata islam ääriradikalismin kautta…”
Ja : ”…on myös syytä huomioida, että Aito avioliitto -aktivistien ja vastajihadistien näkemykset perhe- ja seksuaalietiikasta ovat yhtenevät.”
”…sellaisen julkisuuden henkilön tai yhteisön, joka ei sovi Aito avioliitto -yhdistyksen ja -aktivistien ideologiaan, ei pidä nauttia minkäänlaista suojaa julkisesti ilmaistulta inholta, vihalta ja demonisoinnilta?”
Kommentointi ketjussa on muutama huomionarvoinen asia:
”Eikä heille myöskään ole selvinnyt, että SETAn toiminnan kannattajat eivät mitenkään kategorisesti ole vihervasemmistoa. Keitä nämä vihervasurit oikein ovat, sitä ei koskaan täsmällisesti kerrota.”
Johon vastataan:
”Ns. (arvoliberalismi = vihervasemmisto = kulttuurimarksismi = ...)-teorian tueksi on keksitty idea siitä, että esim. Kokoomuksestakin puolet kuuluisi ns. globaaliin vasemmistoon.”
http://vmlouek.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212983-aito-avioliitto-aktivisti-syrjityt-ja-saalittavat-hoot-uivat-rahassa
Ja näin on, se on täälläkin tullut hyvin esiin monia kertoja.Juu, se oli oli Jääskeläisen poistettu nkirjoitus, joka närästää Koivulaa.
Joku onkin taas ja jälleen kerran kommentoinut Koivulan kirjoitusta sanoilla :
"Toistan sen, mitä olen ennenkin sanonut: Avioliittoinstituutio ei ole suunnattu ketään vastaan"- ei.vastaa.ei
Pe.ku kirjoitti:
Juu, se oli oli Jääskeläisen poistettu nkirjoitus, joka närästää Koivulaa.
Joku onkin taas ja jälleen kerran kommentoinut Koivulan kirjoitusta sanoilla :
"Toistan sen, mitä olen ennenkin sanonut: Avioliittoinstituutio ei ole suunnattu ketään vastaan"Se "joku" on itse Koivula, jonka ajatus kokonaisuudessaan meni näin:
"Toistan sen, mitä olen ennenkin sanonut: Avioliittoinstituutio ei ole suunnattu ketään vastaan, se ei perustu vihaan tai pelkoon. Se perustuu siihen, että nainen ja mies täydentävät toisiaan ja tästä täydentävyydestä yksin voi syntyä uutta elämää. Tämä uusi elämä (lapsi) tarvitsee yhteiskunnan suojelua ja puolisot (aviovaimo & aviomies) tukea yhteiselle elämälleen ja vanhemmuudelle."
Kovasti sinua närästää Aa-yhdistys kun jokainen blogipäivitys pakottaa sinua sairaalloiseen haukuntaan Aa-kirjoituksia kohtaan. Itket ja parut kuin pikkulapsi, johon kööri yhtyy näkemättä edes valheitasi. Pelkkää haukuntaa, joka tuottaa tuonkaltaista sokeutta edes erottaa kuka kirjoittaa ja mitä. Tai se on tahallista valehtelua, se tunnusmerkkisi.
Qwertyn kysymys "Täyttyisikö tuossa jo sairauden tunnusmerkit?" pongahtaa sopivasti tuolta alhaalta ylös maaliinsa ketjun aloitukseen.
Etkä koskaan huutoosi vastaa kun et kykene... - MustaEiOleValkoinen
ei.vastaa.ei kirjoitti:
Se "joku" on itse Koivula, jonka ajatus kokonaisuudessaan meni näin:
"Toistan sen, mitä olen ennenkin sanonut: Avioliittoinstituutio ei ole suunnattu ketään vastaan, se ei perustu vihaan tai pelkoon. Se perustuu siihen, että nainen ja mies täydentävät toisiaan ja tästä täydentävyydestä yksin voi syntyä uutta elämää. Tämä uusi elämä (lapsi) tarvitsee yhteiskunnan suojelua ja puolisot (aviovaimo & aviomies) tukea yhteiselle elämälleen ja vanhemmuudelle."
Kovasti sinua närästää Aa-yhdistys kun jokainen blogipäivitys pakottaa sinua sairaalloiseen haukuntaan Aa-kirjoituksia kohtaan. Itket ja parut kuin pikkulapsi, johon kööri yhtyy näkemättä edes valheitasi. Pelkkää haukuntaa, joka tuottaa tuonkaltaista sokeutta edes erottaa kuka kirjoittaa ja mitä. Tai se on tahallista valehtelua, se tunnusmerkkisi.
Qwertyn kysymys "Täyttyisikö tuossa jo sairauden tunnusmerkit?" pongahtaa sopivasti tuolta alhaalta ylös maaliinsa ketjun aloitukseen.
Etkä koskaan huutoosi vastaa kun et kykene...se että Koivula toiselee pakonomaisesti tuota lausetta ei muuta mustaa valkoiseksi. Aa:n julkaisema materiaali on pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöjä vastaan suunnattua, ei miehen ja naisen välistä avioliittoa puollustavaa.
MustaEiOleValkoinen kirjoitti:
se että Koivula toiselee pakonomaisesti tuota lausetta ei muuta mustaa valkoiseksi. Aa:n julkaisema materiaali on pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöjä vastaan suunnattua, ei miehen ja naisen välistä avioliittoa puollustavaa.
Ihan sivujuonteena, Aa-aktiivien suunnalta on esitetty, että Aa-aktiivien pitäisi aktiivisesti puuttua koulun omalle lapselleen antamaan opetukseen sikäli kuin se koskee heille tärkeintä asiaa eli homoseksuaalisuutta.
Liekö idea kovinkin suosittu, mutta jos tuollainen toteutuu, niin ne lapset siinä toimii pelinappuloina ja kärsijöinä. Vähän sama moka kävi omien lasten kanssa, kun pistettiin ne aikoinaan ET-opetukseen. Näin jälkeenpäin se oli virhe eli helpommalla olisivat päässeet jos olisivat osallistuneet samoille ussantunneille muiden oppilaiden tavoin.- SETAn.ohjelma.kouluille
Totuus asiassa on se, että kouluihin tuputetaan setan tärkeimpinä pitämät asiat, jotka ovat luettavissa OPH:n "Tasa-arvotyö on taitolaji" julkaisusta ja johon kaikkien vanhempien olisi syytä perehtyä.
- ei.vastaa.ei
MustaEiOleValkoinen kirjoitti:
se että Koivula toiselee pakonomaisesti tuota lausetta ei muuta mustaa valkoiseksi. Aa:n julkaisema materiaali on pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöjä vastaan suunnattua, ei miehen ja naisen välistä avioliittoa puollustavaa.
Te hosutte noissa argumenteissanne ohi sen, mihin kantaa pitäisi ottaa. Ette edes tiedä, mitä vastapuoli on sanonut, mutta kantaa pitää vaan ottaa. Koivula toistaa sen, mitä vastakommentoijat ohittavat ja vääntävät Koivulan puheita kieroon muka vihaksi homoseksuaaleja vastaan ym. tuubaa. Toisto on opintojen äiti eikä se ollut mitään pakonomaista. Ja vaikka sinäkin yrität tuota vanhaa kikkaa kiertää kohtaamasta itse asia, niin biologiset tosiasiat pysyy.
Aika kylmäksi maailma mennee, kun lapsille opetetaan perheen olevan samasta jääkaapista syöjät. Tällä sanojen ja käsitteiden muuttamisella pikkuhiljaa hivuttaen muutetaan kieltä sukupuolineutraaliuden hyväksymiselle. Rikkinäiset perheetkin on monimuotoisia perheitä.
"Erilaisten perheiden puolestapuhujat valitettavan harvoin puhuvat lapsen oikeudesta isään ja äitiin, vaan he puhuvat erilaisten parisuhteiden ja vanhemmuus-käsitteiden puolesta –niille hyväksyntää vaatien. Enää ei biologinen side määrittele perhettä vaan sen on korvannut jääkaappi. Perhe muodostuu siitä, ketkä syö samasta jääkaapista. Näin tuleville sukupolville opetetaan koulussa Otavan kustantamassa oppikirjassa alakoululaisille: Forum yhteiskuntaoppi.
Muistan n. 16-vuotiaana nuoriso-ohjaaja-opiskelijana osallistuneeni oppitunnilla käytävään keskusteluun ja tuoneeni esiin huolen, että ”nykyään on paljon rikkinäisiä perheitä.” Opettaja korjasi minua: ”Nykyään on paljon monimuotoisia perheitä”. Keskustelu jäi siihen, mutta jäin ihmettelemään miksei asioista saanut puhua niiden oikeilla nimillä." http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/biologinen-side-vai-jaakaappi/
Lukeaa edes, mihin ja mitä kommentoitte. Ei viitsisi alinomaa olla oikomasa noita vääriä kuvitelmia Aa-yhdistyksestä, mikä sen tarkoitus on ja mitä se on kirjoittanut. http://aitoavioliitto.fi/
Aa on nostanut lasten oikeudet esiin, minkä spn-väki kävelee yli. Tämä on se ydinasia mutta palstalla vääristellään asiat nurin niskoin, mennen henkilöihin kun pitäisi puhua itse asiasta, kieltäytyen näkemästä toisiasiaa, ettei kielteinen kanta merkitse vihaa. Jos Aa ei kirjoittaisi argumentteja spn-lain heikkouksista, yhdistyksen touhu vasta tyhjää olisi, jos ei kykenisi osoittamaan, miksi spn-laki ei ole hyvä asia. ei.vastaa.ei kirjoitti:
Te hosutte noissa argumenteissanne ohi sen, mihin kantaa pitäisi ottaa. Ette edes tiedä, mitä vastapuoli on sanonut, mutta kantaa pitää vaan ottaa. Koivula toistaa sen, mitä vastakommentoijat ohittavat ja vääntävät Koivulan puheita kieroon muka vihaksi homoseksuaaleja vastaan ym. tuubaa. Toisto on opintojen äiti eikä se ollut mitään pakonomaista. Ja vaikka sinäkin yrität tuota vanhaa kikkaa kiertää kohtaamasta itse asia, niin biologiset tosiasiat pysyy.
Aika kylmäksi maailma mennee, kun lapsille opetetaan perheen olevan samasta jääkaapista syöjät. Tällä sanojen ja käsitteiden muuttamisella pikkuhiljaa hivuttaen muutetaan kieltä sukupuolineutraaliuden hyväksymiselle. Rikkinäiset perheetkin on monimuotoisia perheitä.
"Erilaisten perheiden puolestapuhujat valitettavan harvoin puhuvat lapsen oikeudesta isään ja äitiin, vaan he puhuvat erilaisten parisuhteiden ja vanhemmuus-käsitteiden puolesta –niille hyväksyntää vaatien. Enää ei biologinen side määrittele perhettä vaan sen on korvannut jääkaappi. Perhe muodostuu siitä, ketkä syö samasta jääkaapista. Näin tuleville sukupolville opetetaan koulussa Otavan kustantamassa oppikirjassa alakoululaisille: Forum yhteiskuntaoppi.
Muistan n. 16-vuotiaana nuoriso-ohjaaja-opiskelijana osallistuneeni oppitunnilla käytävään keskusteluun ja tuoneeni esiin huolen, että ”nykyään on paljon rikkinäisiä perheitä.” Opettaja korjasi minua: ”Nykyään on paljon monimuotoisia perheitä”. Keskustelu jäi siihen, mutta jäin ihmettelemään miksei asioista saanut puhua niiden oikeilla nimillä." http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/biologinen-side-vai-jaakaappi/
Lukeaa edes, mihin ja mitä kommentoitte. Ei viitsisi alinomaa olla oikomasa noita vääriä kuvitelmia Aa-yhdistyksestä, mikä sen tarkoitus on ja mitä se on kirjoittanut. http://aitoavioliitto.fi/
Aa on nostanut lasten oikeudet esiin, minkä spn-väki kävelee yli. Tämä on se ydinasia mutta palstalla vääristellään asiat nurin niskoin, mennen henkilöihin kun pitäisi puhua itse asiasta, kieltäytyen näkemästä toisiasiaa, ettei kielteinen kanta merkitse vihaa. Jos Aa ei kirjoittaisi argumentteja spn-lain heikkouksista, yhdistyksen touhu vasta tyhjää olisi, jos ei kykenisi osoittamaan, miksi spn-laki ei ole hyvä asia.Aa ei ole kyennyt kuin puhumaan pehmeitä ja heittelemään väitteitä. Ne yksittäiset tarinat on lapsellisin esimerkki, koska mistä hyvänsä ryhmästä löytyy helposti muutma perillinen jotka ovat valmiit haukkumaan lapsuutensa, vanhempansa ja näiden kasvatuksen tai vastaavan.
Eniten inhottaa, että aikuiset ihmiset viitsii ja kehtaa esittää, että lapsenoikeuksia he muka ajaa. vaikka heidän viestinsä noille sateenkaarilapsille on "Teidän ei olisi pitänyt edes syntyä. Amen ja Hallelujaa".- ei.vastaa.ei
qwertyilija kirjoitti:
Aa ei ole kyennyt kuin puhumaan pehmeitä ja heittelemään väitteitä. Ne yksittäiset tarinat on lapsellisin esimerkki, koska mistä hyvänsä ryhmästä löytyy helposti muutma perillinen jotka ovat valmiit haukkumaan lapsuutensa, vanhempansa ja näiden kasvatuksen tai vastaavan.
Eniten inhottaa, että aikuiset ihmiset viitsii ja kehtaa esittää, että lapsenoikeuksia he muka ajaa. vaikka heidän viestinsä noille sateenkaarilapsille on "Teidän ei olisi pitänyt edes syntyä. Amen ja Hallelujaa".Spn-väki ei ole kyennyt kuin puhumaan pehmeitä ja heittelemään väitteitä. Ne yksittäiset tarinat on lapsellisin esimerkki, koska mistä hyvänsä ryhmästä löytyy helposti muutama perillinen jotka ovat valmiit kehumaan lapsuutensa, vanhempansa ja näiden kasvatuksen tai vastaavan.
Eniten inhottaa, että aikuiset ihmiset viitsii ja kehtaa esittää, että lapsenoikeuksilla ei ole väliä vaan tärkeintä on aikusten oikeudet. Heidän viestinsä lasten oikeuksien puolustajille on: "Teidän ei olisi pitänyt edes syntyä. Amen ja Hallelujaa" ja yrittävät tukahduttaa sananvapauden kun tosiasioita tuodaan esiin, esim. Setasta. Itse spn-väki on haukkumassa jatkuvasti Aa:n ihmisiä törkeästi mutta sitten kun joku kirjoittaa totta Setan touhuista, ne kirjoitukset poistetaan. (US) ei.vastaa.ei kirjoitti:
Spn-väki ei ole kyennyt kuin puhumaan pehmeitä ja heittelemään väitteitä. Ne yksittäiset tarinat on lapsellisin esimerkki, koska mistä hyvänsä ryhmästä löytyy helposti muutama perillinen jotka ovat valmiit kehumaan lapsuutensa, vanhempansa ja näiden kasvatuksen tai vastaavan.
Eniten inhottaa, että aikuiset ihmiset viitsii ja kehtaa esittää, että lapsenoikeuksilla ei ole väliä vaan tärkeintä on aikusten oikeudet. Heidän viestinsä lasten oikeuksien puolustajille on: "Teidän ei olisi pitänyt edes syntyä. Amen ja Hallelujaa" ja yrittävät tukahduttaa sananvapauden kun tosiasioita tuodaan esiin, esim. Setasta. Itse spn-väki on haukkumassa jatkuvasti Aa:n ihmisiä törkeästi mutta sitten kun joku kirjoittaa totta Setan touhuista, ne kirjoitukset poistetaan. (US)Minua on hiukan "inhottanut", että minulle suotu avioliitto haluttiin väkisin estää. Minkälainen ihminen haluaa pelkää pahaa?
- ei.vastaa.ei
ei.vastaa.ei kirjoitti:
Spn-väki ei ole kyennyt kuin puhumaan pehmeitä ja heittelemään väitteitä. Ne yksittäiset tarinat on lapsellisin esimerkki, koska mistä hyvänsä ryhmästä löytyy helposti muutama perillinen jotka ovat valmiit kehumaan lapsuutensa, vanhempansa ja näiden kasvatuksen tai vastaavan.
Eniten inhottaa, että aikuiset ihmiset viitsii ja kehtaa esittää, että lapsenoikeuksilla ei ole väliä vaan tärkeintä on aikusten oikeudet. Heidän viestinsä lasten oikeuksien puolustajille on: "Teidän ei olisi pitänyt edes syntyä. Amen ja Hallelujaa" ja yrittävät tukahduttaa sananvapauden kun tosiasioita tuodaan esiin, esim. Setasta. Itse spn-väki on haukkumassa jatkuvasti Aa:n ihmisiä törkeästi mutta sitten kun joku kirjoittaa totta Setan touhuista, ne kirjoitukset poistetaan. (US)Korjaus: Itse spn-väki on haukkumassa jatkuvasti Aa:n ihmisiä törkeästi mutta sitten kun joku kirjoittaa totta Setan touhuista, ne kirjoitukset poistetaan. (US) Kun poistoja paheksutaan, syytetään närästämisestä. Omia vihaviestejä Aa:n ihmisistä ei kuitenkaan nähdä. Miten kaksinaamaista ja läpinäkyvää.
Torrelle: Sinulla on mahdollisus elää rekisteröityneessä liitossa. Avioliitoksi kahden miehen liitto ei muutu vaikka sen kuinka nimittäisi siksi. Minua inhottaa aikuisten ininät jonninjoutavista asioista. ei.vastaa.ei kirjoitti:
Korjaus: Itse spn-väki on haukkumassa jatkuvasti Aa:n ihmisiä törkeästi mutta sitten kun joku kirjoittaa totta Setan touhuista, ne kirjoitukset poistetaan. (US) Kun poistoja paheksutaan, syytetään närästämisestä. Omia vihaviestejä Aa:n ihmisistä ei kuitenkaan nähdä. Miten kaksinaamaista ja läpinäkyvää.
Torrelle: Sinulla on mahdollisus elää rekisteröityneessä liitossa. Avioliitoksi kahden miehen liitto ei muutu vaikka sen kuinka nimittäisi siksi. Minua inhottaa aikuisten ininät jonninjoutavista asioista.Mitäs jos tehtäisiin lakialoite ja konservatiiveille tarjottaisiin avioliiton tilalle rekisteröityä parisuhdetta. Sopisiko se teille konservatiiveille. Jos ei, niin miksi?
MustaEiOleValkoinen kirjoitti:
se että Koivula toiselee pakonomaisesti tuota lausetta ei muuta mustaa valkoiseksi. Aa:n julkaisema materiaali on pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöjä vastaan suunnattua, ei miehen ja naisen välistä avioliittoa puollustavaa.
"Aa:n julkaisema materiaali on pääsääntöisesti seksuaalivähemmistöjä vastaan suunnattua, ei miehen ja naisen välistä avioliittoa puollustavaa."
En ole löytänut oikeastaan yhtään sellaista asiaa, jossa olisi puolustettu avioliittoa tai edes yritetty kehittää sitä sellaiseksi, joka nostaisi sen arvoa.ei.vastaa.ei kirjoitti:
Te hosutte noissa argumenteissanne ohi sen, mihin kantaa pitäisi ottaa. Ette edes tiedä, mitä vastapuoli on sanonut, mutta kantaa pitää vaan ottaa. Koivula toistaa sen, mitä vastakommentoijat ohittavat ja vääntävät Koivulan puheita kieroon muka vihaksi homoseksuaaleja vastaan ym. tuubaa. Toisto on opintojen äiti eikä se ollut mitään pakonomaista. Ja vaikka sinäkin yrität tuota vanhaa kikkaa kiertää kohtaamasta itse asia, niin biologiset tosiasiat pysyy.
Aika kylmäksi maailma mennee, kun lapsille opetetaan perheen olevan samasta jääkaapista syöjät. Tällä sanojen ja käsitteiden muuttamisella pikkuhiljaa hivuttaen muutetaan kieltä sukupuolineutraaliuden hyväksymiselle. Rikkinäiset perheetkin on monimuotoisia perheitä.
"Erilaisten perheiden puolestapuhujat valitettavan harvoin puhuvat lapsen oikeudesta isään ja äitiin, vaan he puhuvat erilaisten parisuhteiden ja vanhemmuus-käsitteiden puolesta –niille hyväksyntää vaatien. Enää ei biologinen side määrittele perhettä vaan sen on korvannut jääkaappi. Perhe muodostuu siitä, ketkä syö samasta jääkaapista. Näin tuleville sukupolville opetetaan koulussa Otavan kustantamassa oppikirjassa alakoululaisille: Forum yhteiskuntaoppi.
Muistan n. 16-vuotiaana nuoriso-ohjaaja-opiskelijana osallistuneeni oppitunnilla käytävään keskusteluun ja tuoneeni esiin huolen, että ”nykyään on paljon rikkinäisiä perheitä.” Opettaja korjasi minua: ”Nykyään on paljon monimuotoisia perheitä”. Keskustelu jäi siihen, mutta jäin ihmettelemään miksei asioista saanut puhua niiden oikeilla nimillä." http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/biologinen-side-vai-jaakaappi/
Lukeaa edes, mihin ja mitä kommentoitte. Ei viitsisi alinomaa olla oikomasa noita vääriä kuvitelmia Aa-yhdistyksestä, mikä sen tarkoitus on ja mitä se on kirjoittanut. http://aitoavioliitto.fi/
Aa on nostanut lasten oikeudet esiin, minkä spn-väki kävelee yli. Tämä on se ydinasia mutta palstalla vääristellään asiat nurin niskoin, mennen henkilöihin kun pitäisi puhua itse asiasta, kieltäytyen näkemästä toisiasiaa, ettei kielteinen kanta merkitse vihaa. Jos Aa ei kirjoittaisi argumentteja spn-lain heikkouksista, yhdistyksen touhu vasta tyhjää olisi, jos ei kykenisi osoittamaan, miksi spn-laki ei ole hyvä asia.Aa ei ole missään ottanut kantaa lasten oikeuksiin, jotka eivät ole liittyneet jollain tapaa seksuaalivähemmistöjen mollaamiseen.
- ticotiko
Minusta henkilökohtaisesti Arto Jääskeläisen kirjoituksen ehkäpä hauskin kohta oli tämä:
"Lapsiperheitä koskee ehkä eniten SETA: n laaja hakeutuminen koulumaailmaan levittämään aivopesuaan. Materiaalin ydinsanoma on repiä alas yhteiskunnan normit ja arvot, levittää genderismiä (tyttöjä ei saa kutsua tytöiksi eikä poikia pojiksi, ym.) ja markkinoida nuorille homoutta. Kouluihin toimitettavaan oppimateriaaliin
sisältyy erilaisia homoutta edistäviä oppaita kuten homoseksiopas jossa yksityiskohdat eivät jää varmasti epäselviksi.">> Arto Jääskeläisen kirjoituksen ehkäpä hauskin kohta <<
Arto on hauska kuin karannut sirkusapina, mutta noiden Artojen peloista tuli mieleen tämä:
"Harha-aistimukset ovat luonteeltaan mielisairauteen verrattavissa (psykoottisia), jos henkilö on vakuuttunut niiden todellisuudesta ja ne muodostuvat erilaisten harhaluulojen perustaksi."
Täyttyisikö tuossa jo sairauden tunnusmerkit?- mummamuori
qwertyilija kirjoitti:
>> Arto Jääskeläisen kirjoituksen ehkäpä hauskin kohta <<
Arto on hauska kuin karannut sirkusapina, mutta noiden Artojen peloista tuli mieleen tämä:
"Harha-aistimukset ovat luonteeltaan mielisairauteen verrattavissa (psykoottisia), jos henkilö on vakuuttunut niiden todellisuudesta ja ne muodostuvat erilaisten harhaluulojen perustaksi."
Täyttyisikö tuossa jo sairauden tunnusmerkit?Jätä sinäkin jo kunnialliset ihmiset rauhaan ja jatka omaa elämääsi. On lapsellista purkaa muihin omaa pahaa oloaan.
- näin.se.vaan.menee
qwertyilija kirjoitti:
>> Arto Jääskeläisen kirjoituksen ehkäpä hauskin kohta <<
Arto on hauska kuin karannut sirkusapina, mutta noiden Artojen peloista tuli mieleen tämä:
"Harha-aistimukset ovat luonteeltaan mielisairauteen verrattavissa (psykoottisia), jos henkilö on vakuuttunut niiden todellisuudesta ja ne muodostuvat erilaisten harhaluulojen perustaksi."
Täyttyisikö tuossa jo sairauden tunnusmerkit?Täyttää sairauden merkit, mutta uskon varjolla käytännössä ei.
- atskunatsukalle
näin.se.vaan.menee kirjoitti:
Täyttää sairauden merkit, mutta uskon varjolla käytännössä ei.
Haluatko sitten tätä asiaa perustella?
näin.se.vaan.menee kirjoitti:
Täyttää sairauden merkit, mutta uskon varjolla käytännössä ei.
Eli paranoidi hihhuli saa terveen paperit. Niin se taitaa mennä.
- hävetkää.jos.osaatte
Koivula voi olla huoleti. Suomi24 mahdollistaa olemattomalla moderoinnillaan muualta poistettujen valhe- ja vihaviestien levittämisen. Sen mahdollistaa myös joidenkin uskovaisiksi itseään kutsuvien harhaanjohdettavuus, tarve mukautua sosiaaliseen paineeseen tai suoranainen moraalittomuus.
Nyt Puolimatkakin on näreissään.
”Olen saanut kyselyjä sen johdosta, että pari viimeistä blogiani ovat kadonneet Uuden Suomen palvelusta muutama tunti ilmestymisensä jälkeen.”
Ilmeisesti hän äityi mainostamaan liikaa omia mielipidekirjojaan?
Kommentointi ketjusta ylläpitäjä:
”Mainostamiseen on selkeä sääntö: Puheenvuorossa selvät ostokehotukset ovat kielletty. Linkkaaminen sivulle, jossa myydään asioita tulee olla jotenkin sisällöllisesti perusteltua.”
”Eli tapauksessa, jossa olet kirjoittanut kirjan, voit linkata verkkokaupan sivulle tai kustantajan kaupalliselle esittelysivulle. Tämän linkkauksen tulee kuitenkin liittyä jotenkin blogitekstissä käsiteltyyn aiheeseen.”
http://tapiopuolimatka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213274-sukupuolineutraali-yhteiskuntakoe-tiedonvalityksen-kapeutuminen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406