Taas Karisma epäonnistui telkkarissa

Vaihdonaika

Yle battlessa pappi veti pisteet kotiin. Näin on sanottava, jos asiaa katsoo objektiivisesti ja riippumatta siitä, kenen puolella sympatiat muuten ovat.

Karisma jää toistuvasti pappien kanssa kakkoseksi. Aiemmin se on nähty Laajasalon kanssa käydyissä keskusteluissa.

Karisma on nyt vetänyt liittoa aika pitkään. Ehkä se on vähän väsynyt. Ei sitä ole pakko jumittaa peejiinä lopun ikää.

49

218

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • katsoimagofasistiMokaa

      Pikkulikka mukiloi Döööriksen mölinät maanrakoon. Trolli pelleillyt päätyhjäntoimittajana 10v laiskanvuotta.
      Areena.yle.fi/1-2966182

      • insinöörilläEioleLahjoja

        Etukäteen 75% kannatti erottamista mutta mansepaavi romahdutti kannatuksen 60%

      • eitulluttakkiavaanpyyhe

        Supmeksi sanottuna lähes kaikki ohjelman aikana äänestivät valtiokirkon psta eli Epäkarisma lisä

    • En ole vielä katsonut itse ohjelmaa. Piti olla yleisönä mutta flunssa iski liian pahasti.

      Joka tapauksessa näillä ei minusta ole yhteyttä. Eihän va-liikkeen puolelta ole mikään pakko laittaa liiton puheenjohtajaa televisioon. Jos titteli halutaan, se voisi olla pääsihteeri tai vpj tai tiedottaja; kääntäen, Petri voisi luopua pj:n tehtävistä ja esiintyä silti televisiossa.

      Ihan liikaa meillä ei taida halukkaita esiintyjiä olla. Kankeaa se minullakin taitaisi olla esiintyä.

      • hyvä.sinunkin.huomata

        Ne, jotka seuraavat Herran tietä, eivät sairastu ratkaisevalla hetkellä, vaan voivat olla siellä, missä tarvitaan.

      • hyvä.sinunkin.huomata kirjoitti:

        Ne, jotka seuraavat Herran tietä, eivät sairastu ratkaisevalla hetkellä, vaan voivat olla siellä, missä tarvitaan.

        Oletko viime aikoina paljonkin hörppinyt metanolia tms? Vrt. Mark. 16:18 "He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. - -"

      • jorinaa
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Oletko viime aikoina paljonkin hörppinyt metanolia tms? Vrt. Mark. 16:18 "He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. - -"

        Paljonko sinä vedät etanolia?

      • Niintekee
        jorinaa kirjoitti:

        Paljonko sinä vedät etanolia?

        Vetelee pohjia va-kännikokousta varten.

    • Thronos

      Ohjelmassa lyhyesti piipahtanut ateistinainen puhui mielestäni hyvin ja selkeästi. Karsiman olisi voinut keskustelussa korvata hänellä.
      Harmittaa kun hyvä asia kärsii siitä että sen puolestapuhuja ei ole ilmeisesti parhaimmillaan verbaalisessa kanssakäymisessä.

      Pari asiaa jäi mieleen kertakatsomalla:
      Luterilainen pappi sanoi että jos hän olisi syntynyt Intiassa hän ei todennäköisesti olisi kristitty ja piti siis ilmeisesti uskoaan ja uskontoaan vain kulttuurinsa osana, ei jonakin johon hän "totisesti" uskoo.
      Toinen - minulle nykyään jo punaisen vaatteen lailla ärsytystä aiheuttava argumentti oli se iänikuinen "onhan lapsen opittava ensin äidinkielikin että voi sitten oppia muita kieliä".

      Nämä molemmat edellämainitut askarruttavat minua kovasti ja selitän miksi.

      Jos uskonto on vain harrastusluonteinen viihdyke ja makuasia kuin pukeutumistyyli tai mielimusiikki joita maailmaan mahtuu monia samanaikaisesti niin sitten ymmärrän. Mutta jos esimerkiksi kristitty tosiaan uskoo että Jahve-Jumala loi koko maailmankaikkeuden ja Jeesus kuoli kaikkien maailman ihmisten puolesta - eikä täällä samanaikaisesti ole muita jumalia häärimässä omissa luomis-, kosto- ja muissa jumaltouhuissaan - niin silloinhan "omaan" uskontoon uskominen poissulkee muut uskonnot.

      Selittäkää minulle ateistille kun en ymmärrä - ovatko kaikki eri uskontojen uskovaiset yhteistuumin sitä mieltä että eivät ne heidän uskomansa asiat oikeasti ole ollenkaan totta vaan vain kivoja kertomuksia johon liittyy mukavan tuttuja rituaaleja? Olenko minä vain niin tyhmä etten tajua että jos joku sanoo että asia on totta niin ei se ole totta ja kaikki muut kuin minä sen hyvin ymmärtävät?
      Kun jumalanpalveluksessa lausutaan uskontunnustus niin eikö todellisuudessa edes pappi usko mitään siitä mitä siinä luetellaan?

      Olenko minä ainoa jolle ei ole kerrottu että eihän kukaan oikeasti niihin jumaljuttuihin usko? Ja jos ei usko niin miksi siihen uskovinaan olemiseen liittyy niin usein ateistien - eli niiden jotka tuovat julki sen epäuskonsa avoimesti - paheksunta ja jopa demonisointi? Jopa piispan taholta?

      Ja sitten siitä kieliasiasta.

      Uskontoa ja kieltä ei voi verrata toisiinsa, ne eivät ole yhteismitallisia!
      Miksi tuo typeristä typerin rinnastus aina vain pulpahtaa esiin??
      Jos yksi kieli on todellinen niin se ei poissulje muita kieliä, ja sama ihminen voi puhua useita eri kieliä tilanteen ja tarpeen mukaan.
      Mutta jos yksi uskonto kertoo oikean realistisen totuuden niin muut eivät kerro. Uskonnot (ainakin useimmat) sulkevat muut uskonnot pois. Jos Battlessa puhunut pappi menee Intiaan niin hän voi hyvinkin puhua siellä hindin kieltä. Se ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa että hänen äidinkielensä on suomi. Mutta muuttuuko hän myös hinduksi? Ja palvookin Shivaa?

      Selittäkää minulle mitä tässä en ymmärrä, olkaa niin ystävällisiä.

    • FUCKIFUUU

      Kuten jo etukäteen varoitin, Karisma epäonnistui jälleen. Hänellä oli kaikki faktat puolellaan ja silti hänet murskattiin. Vapaa-ajattelijat tarvitsevat esiintymistaitoisen puheenjohtajan eikä mitään esiintymistilanteessa lukkoon menevää demaria.

      Kannatan Vapaa-ajattelijoita vaikka puheenjohtajan vaihdosta kaipaankin. Kannatan siis tavoitteita vaikka ne liian kesyjä (lue neitimäisiä) ovatkin.

      • TuliMieleen

        Hei,
        tuossa kertjussa vooisi kehitellä noita tavoitteita rouvillle ja äijillekin kolahtaviksi.

      • uusipeejii

        Kuka tilalle? Kimmo Sundström ainakin on kannukset ansainnut.

    • säälittävää

      Musta on aika jännää, että opettajana toimiva ihminen änkyttää tuolla tavoin. Hiuksan se helpotti kun hän pääsi enemmän "vauhtiin", mutta asidoiden esittäminen ei oikein sujunut siitä huolimatta. Teologi kuulosti itse asiassa enemmän todellisen uskontojen ja uskonnottomien samalle viivalle laittajalta, kuin Karisma. Ongelmahan tässä on sama kuin poliitikkojen puheissa: puheet ja todellisuus voivat olla ihan toista.
      Vaparit ovat ahdasmielisiä änkyröitä, joiden kanssa en ole automaattisesti samaa mieltä. Niin, ja naistahan he eivät voi puhumaan päästää, se on heidän vakaumustaan vastaan: naiset ovat vapareille koriste-esineitä.

      • katsotaansano

      • katsotaansano kirjoitti:

        Ihan hyvä, mutta ei hänkään ihan hirveän sujuvalta puhujalta vaikuta. Ehkä se on itse keskustelussa kuitenkin sujuvampaa kuin tuon kaltaisessa luennointitilaisuudessa.

        Harjoitusta vaativa hommahan esiintyminen on. Ja ennenkaikkea tilanne voi olla monenlainen, eikä minusta hyväkään taito yhdessä lajissa takaa onnistumista toisessa.

        Esityksen voi pitää omiensa joukossa, sekalaiselle yleisölle tai joskus jopa altavastaajana. Ja voi puhua tietopuolisesta asiasta tai sitten mielipiteistä. Voi olla pelkkää puhetta tai voi samalla esitellä miten jotain tehdään. Ja sitten yleisölle puhumiseen verrattuna toisenlainen tilanne on yhdelle toimittajalle puhuminen.

        Esim. minä voisin vaikka saman tien kertoa joukolle opiskelijoita numeerisen matematiikan perusteista. Sen sijaan esitelmä aiheesta "miksi erota kirkosta" menisi paljon kankeammin. Vrt. esim. https://www.youtube.com/watch?v=0wyWssNLTTM jonka sentään olin valmistellut.

      • syvähuokaus

        Katselin pätkiä kolmesta eri videosta, joissa puhuivat Laura Mäntysalo, Jori Mäntysalo ja Petri Karisma. Karisman ongelmana on katoava ääni. Hänen äänesä häipyy johonkin aina eikä puheesta saa selvää. Lisäki Karisma hiiltyy aivan liikaa.
        Laura Mäntysalo esiintyy kohtuullisesti, mutta puhe on liian nykivää.
        Sinun esiintymisesi oli näistä paras, eli äänen taso ja kuuluvuus pysyivät tasaisempina ja puheesta sai enimmäkseen selvää. Kuten monilla luennoitsijoilla, puhe saa myös ajatukset harhailemaan. *virnistys*
        Kohdasta 22:50 alkava episodi sen sijaan osoittaa varsin hyvin miten heikosti vaparit suhtautuvat kritiikkiin. Karisma EI hoitanut sitä hyvin.

      • syvähuokaus
        syvähuokaus kirjoitti:

        Niin siis se video kanssa
        https://www.youtube.com/watch?v=0wyWssNLTTM

      • TässäJärjestyksessä
        syvähuokaus kirjoitti:

        Katselin pätkiä kolmesta eri videosta, joissa puhuivat Laura Mäntysalo, Jori Mäntysalo ja Petri Karisma. Karisman ongelmana on katoava ääni. Hänen äänesä häipyy johonkin aina eikä puheesta saa selvää. Lisäki Karisma hiiltyy aivan liikaa.
        Laura Mäntysalo esiintyy kohtuullisesti, mutta puhe on liian nykivää.
        Sinun esiintymisesi oli näistä paras, eli äänen taso ja kuuluvuus pysyivät tasaisempina ja puheesta sai enimmäkseen selvää. Kuten monilla luennoitsijoilla, puhe saa myös ajatukset harhailemaan. *virnistys*
        Kohdasta 22:50 alkava episodi sen sijaan osoittaa varsin hyvin miten heikosti vaparit suhtautuvat kritiikkiin. Karisma EI hoitanut sitä hyvin.

        Minusta Mäntylä oli paras ja Karisma surkein. Karisma on sellainen vihainen keski-ikäinen mies, joka on pettynyt elämäänsä. Luulen, että joku uskonto tekisi sille hyvää.

      • TuliMieleen
        TässäJärjestyksessä kirjoitti:

        Minusta Mäntylä oli paras ja Karisma surkein. Karisma on sellainen vihainen keski-ikäinen mies, joka on pettynyt elämäänsä. Luulen, että joku uskonto tekisi sille hyvää.

        Lisää vapaa-ajattelijoita ja humanisteja esiintymässä (Brotherus, Ylikoski ym.). Katsottavaa Mitä on sekulaari humanismi -tilaisuuden tallenteesta:
        https://youtu.be/L2etzg9yb0k

      • syvähuokaus kirjoitti:

        Katselin pätkiä kolmesta eri videosta, joissa puhuivat Laura Mäntysalo, Jori Mäntysalo ja Petri Karisma. Karisman ongelmana on katoava ääni. Hänen äänesä häipyy johonkin aina eikä puheesta saa selvää. Lisäki Karisma hiiltyy aivan liikaa.
        Laura Mäntysalo esiintyy kohtuullisesti, mutta puhe on liian nykivää.
        Sinun esiintymisesi oli näistä paras, eli äänen taso ja kuuluvuus pysyivät tasaisempina ja puheesta sai enimmäkseen selvää. Kuten monilla luennoitsijoilla, puhe saa myös ajatukset harhailemaan. *virnistys*
        Kohdasta 22:50 alkava episodi sen sijaan osoittaa varsin hyvin miten heikosti vaparit suhtautuvat kritiikkiin. Karisma EI hoitanut sitä hyvin.

        Kiitokset.

        Toisaalta siitä, miten esitän valmistelemani esityksen, ei pysty varmaksi päättelemään miten pärjäisin tv-keskustelussa.

        Luentojahan en varsinaisesti ole pitänyt yli kymmeneen vuoteen. Kai silläkin hommalla jotain kokemusta saisi, vaikka se onkin kovin erilaista hommaa kuin tv-esiintyminen.

      • hymänisti-wäbäri

        Ehkä Humanisti-vapari voitaisiin lähettää johonkin pornoaiheiseen keskusteluohjelmaan tai sitten yksinkertaisesti BB-taloon. Luulen, että hän pärjäisi näissä hyvin (siis omalta kannaltaan).

    • PappiOnAmmattihuijari

      Karisma ei ole yhtä taitava paskanpuhuja kuin papit. Pappien työ on puhua paskaa ja kusettaa isoja yleisömääriä. Heidät on koulutettu siihen.

      • ammatti.ihmisiä

        Papit, tai ainakin julkisuudessa esiintyvät ovat hyviä puhujia. Ja käyttävät retoriikkaa tietenkin omaksi edukseen.
        Kun Karisma kyselee, että mitens saatanan palvojien kohdalla, että hyväksytäänkö ne uskonnoiksi, niin eihän suuri yleisö tiedä sitä, että kirkon poppoo päättää sitä ketkä voivat olla uskonto ja ketkä eivät. Osa olisi varmasti sitä mieltä vielä että hyvä vaan . . . . . .

    • KaksiEroa

      Karisma oli aivan surkea. Siis SURKEA. Karisma on pitkälti vastuussa siitä, että liiton talous on aivan kuralla. ERO!

      Toinen sekoilija on pääsihteerinä. Matkustelee pitkin Eurooppaa liiton rahoilla (Karisma hyväksyy sen) ja edistää sotilaspappien toimintaedellytyksiä. ERO!

      • Varmaan kerrot nyt ensin selkeästi, että kannatat va-liikkeen tavoitteita?

      • MiksiVaihdatAihetta
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Varmaan kerrot nyt ensin selkeästi, että kannatat va-liikkeen tavoitteita?

        Hahhahahahahahahahah! Jori tahtoo kiertää ilmiselvää faktaa, että sekä liiton peejii että pääsihteeri ovat huonoja.

      • MiksiVaihdatAihetta kirjoitti:

        Hahhahahahahahahahah! Jori tahtoo kiertää ilmiselvää faktaa, että sekä liiton peejii että pääsihteeri ovat huonoja.

        Ja kuinka ollakaan et vastannut.

        Haluaisit että va-liitto vaihtaa pj:n ja pääsihteerin. Johtuuko tämä siitä, että haluat va-liikkeen tavoitteiden edistyvän?

      • KSpeejiiksi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Ja kuinka ollakaan et vastannut.

        Haluaisit että va-liitto vaihtaa pj:n ja pääsihteerin. Johtuuko tämä siitä, että haluat va-liikkeen tavoitteiden edistyvän?

        Jos sinä tahdot, toimit vaihtamisen puolesta.

      • KSpeejiiksi kirjoitti:

        Jos sinä tahdot, toimit vaihtamisen puolesta.

        Et vieläkään vastannut.

        Onko jotain häpeällistä sanoa ääneen, että vastustaa (ainakin pääosin) va-liikeen tavoitteita?

      • Pakkomiellettä
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Et vieläkään vastannut.

        Onko jotain häpeällistä sanoa ääneen, että vastustaa (ainakin pääosin) va-liikeen tavoitteita?

        En tajua, mitä se tähän kuuluu. Vielä vähemmän tajuan sinun pakkomiellettäsi kysyä sitä aivan joka käänteessä. Ihan kuin haluaisit vältellä vaparitoiminnan ongelmien avointa käsittelyä. Mitä salaat?

    • Vapaa-ajattelija

      Ehkä tässä on hyvä todeta selvästi, että Vapaa-ajattelijain liiton tavoitteena on kirkollisverojärjestelmän poistaminen, ei sen kaltaisen katsomusveron laajentaminen kaikille (ns. Norjan mallin mukaisesti): http://keskustelu.suomi24.fi/t/14136098/sekulaareja-uudistustavoitteita-(2)
      "6. Kirkollisverojärjestelmä lopetetaan.
      7. Valtion ja kirkon suhde uudistetaan yhdenvertaisuuden pohjalta."

      • Jo.on.tavoite

        Valtion ja kirkon yhdenvertaisuus olisi aikamoinen arvonnousu kirkolle. Miksi vaparit ajavat valtion rinnalle kirkkoa tasavahvaksi?

      • Humanisti-vapari
        Jo.on.tavoite kirjoitti:

        Valtion ja kirkon yhdenvertaisuus olisi aikamoinen arvonnousu kirkolle. Miksi vaparit ajavat valtion rinnalle kirkkoa tasavahvaksi?

        Hah. Siis ihmisten yhdenvertaisuuden, syrjimättömän kohtelun perusteella. Ihmisoikeudet ovat ihmisten oikeuksia. Kirkon suosiminen luokkaa ihmisten yhdenvertaisn kohtelun vaatimuksia.

      • missä.sun.logiikka
        Humanisti-vapari kirjoitti:

        Hah. Siis ihmisten yhdenvertaisuuden, syrjimättömän kohtelun perusteella. Ihmisoikeudet ovat ihmisten oikeuksia. Kirkon suosiminen luokkaa ihmisten yhdenvertaisn kohtelun vaatimuksia.

        Jos kerran ihmisoikeudet ovat ihmisten oikeuksia, silloin vapareiden ja kirkon suhde on yhdentekevä.

    • TuleeMieleen

      Kun koulusta keskusteltiin aika pitkään, olisi ollut paikallaan kritisoida uskonnonopetuksen paikollisuutta (yhten kirkon epäreilun erityisaseman poistettavana piirteenä) ja ET:n syrjintää sekä vaaatia ET:n avaamista kaikille valittavaksi katsomusaineeksi ja ET:n vahvistamista.
      Myös tunustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestämistä koulupäivään henkilökunnan toimesta voisi tuoda esiin poistettavana kiekon epäreillun erityisaseman piirteenä. Koulun henkilökunnan toiminta ei ole "julkista tilaa", vaan koulun tulee toimii neutraalisti erilaisiin uskontoihin ja katsomksiin nähden. Uskonnot ja katsomukset järjetäkööön itse omat palveluksensa vaikka torilla tai muissa julkisissa tiloissa muita häiritsemättä.
      Kirkon keskusteluun tuoma sekoituskäsite "julkinen tila" pitää avata kriittiesti ja sanoa, että päiväkodin ja oppilaistoksen toiminta ei ole julkista tilaa kirkon uskonnolliselle työlle.

      • VaparitSekoileeTaas

        "koulun tulee toimii neutraalisti erilaisiin uskontoihin ja katsomksiin nähden."

        Tämän takia uskonnottoman toiminnan lisäksi on oltava myös uskonnollista toimintaa ko. uskontokuntien laajuuden edellyttämässä muodossa. Näin tasapuolisuus toteutuu. Vaparit siis vaativat nykyisen suht uskonnottoman koulun tilalle hyvin uskonnollista koulua. Sellaista on vaparien nykyjohto!

      • Humanisti-vapari
        VaparitSekoileeTaas kirjoitti:

        "koulun tulee toimii neutraalisti erilaisiin uskontoihin ja katsomksiin nähden."

        Tämän takia uskonnottoman toiminnan lisäksi on oltava myös uskonnollista toimintaa ko. uskontokuntien laajuuden edellyttämässä muodossa. Näin tasapuolisuus toteutuu. Vaparit siis vaativat nykyisen suht uskonnottoman koulun tilalle hyvin uskonnollista koulua. Sellaista on vaparien nykyjohto!

        Tässäpä ikään kuin asiakeskustelua. Tosin täyttä sekoilua. Mutta asiasta. Harvinaista vaparivastasilta. Että asiasta, liiton linjasta, tavoitteista..
        Koulun henkilökunnan ei tule järjestää kristillistä, ateistitista tai islamilaista toimintaa, vaan sen opetuksen ja toiminnan tulee olla uskonnollisesti, katsomuksellisesti, poliittisesti ja kaupallisesti sitooutumatonta.

      • VaparitSekoileeTaas kirjoitti:

        "koulun tulee toimii neutraalisti erilaisiin uskontoihin ja katsomksiin nähden."

        Tämän takia uskonnottoman toiminnan lisäksi on oltava myös uskonnollista toimintaa ko. uskontokuntien laajuuden edellyttämässä muodossa. Näin tasapuolisuus toteutuu. Vaparit siis vaativat nykyisen suht uskonnottoman koulun tilalle hyvin uskonnollista koulua. Sellaista on vaparien nykyjohto!

        Termitarkistus: Kun normaalillla matematiikan tunnilla käydään läpi vaikka toisen asteen yhtälön ratkaiseminen, on se sinusta sellaista uskonnotonta opetusta jonka vastapainoksi on veisatta virsiä toisella tunnilla? Ihan vaan varmistan, kun 'uskonnoton' tulkitaan välillä kahdella tavalla.

      • Humapervo-vapari

        Uskonnoton tarkoittaa sellaista, missä ei ole uskontoa. Koulun opetuksessa suurin osa on uskonnotonta. Jostain syystä vaparit ajavat täydellistä eli 100% pakkouskonnottomuutta.

        Humanisti-vapari tuomitsee toiset mielipiteet suoralta kädeltä täydeksi sekoiluksi. Ei näytä olevan kunnioitusta eikä suvaitsevaisuutta toisinajattelevia kohtaan. Miksi Humanisti-vapari on taas ruvennut käyttämään tuttua nikkiään? Luuletko, että palstalla on jo unohdettu ehdotuksesi pornoelokuvista koulujen seksivalistuksena?

      • Humapervo-vapari kirjoitti:

        Eli sinulle on ihan sama, kerrotaanko koulussa matematiikkaa vai julistetaan ettei jumalia ole -- molemmat ovat uskonnottomia asioita, eikä niillä ole mitään olennaista eroa?

        (Pornofiksaatiosi muuten on niin paha, että ehkä sinun pitäisi puhua siitä ammattilaiselle.)

      • Humapervo-vapari
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Eli sinulle on ihan sama, kerrotaanko koulussa matematiikkaa vai julistetaan ettei jumalia ole -- molemmat ovat uskonnottomia asioita, eikä niillä ole mitään olennaista eroa?

        (Pornofiksaatiosi muuten on niin paha, että ehkä sinun pitäisi puhua siitä ammattilaiselle.)

        (Pornofiksaatio on Humanisti-vaparilla. Lähetä se lääkäriin)

        Eikö olisi reilua, että uskonnot näkyvät uskontokuntien määrän edellyttämällä tavalla? Olisikohan yhtään koulua, johon vaparit pääsisivät?

        Yllättäen (ironiaa) et kommentoi lainkaan Humanisti-vaparin epäkunnioittavaa ja suvaitsematonta keskustelutapaa (kommentoit vain pornoa - mikä on paljastavaa)

        Miksi juuri uskontojen pitäisi näkyä koulussa?

    • KimmoRules

      Kimmo Sundström liiton johtoon!

      • Mitä va-liikeen tavoitteita arvelisit hänen erityisesti edistävän?

      • aivanselvää
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Mitä va-liikeen tavoitteita arvelisit hänen erityisesti edistävän?

        Uskonnottomuus

    • toisen.ketjun.avaaja
    • KarismaJaYlikoskiPois

      Karisman aika erota.

      • anti-piispa

        Oletko vapaa-ajattelijoiden jäsen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe