Suomen Kuvalehden Matti Simula antaa ironisen kuvauksen kahdesta eteläpohjalaisesta ja nimenomaan seinäjokelaisesta "voimanaisesta" Paula Risikosta (kok.) ja Kirsti Ala-Harjasta (kok.). Jälkimmäinen viettää 80-vuotisiaan ja edellinen esiintyy puhujana, mutta aivan käsittämättömältä tuntuu, että Ala-HArja pyytää kansalaisia kartuttamaan rahallisesti hänen matkakassaansa. Kokoomusl(n)aiset ovat tunnetusti röyhkeitä, mutta että röyhkeys viedään näin pitkälle. Aikoinaan Ala-HArja meni eduskuntaa heittämällä, mutta sitten kaari alkoi pudota ja kolmannelle kaudelle hän pääsi nipinnapin. Myäs valtuusto, kirkkovaltuusto ja paikallisen lääkärikeskuksen hallituspaikka haihtui.
Vastuuttomat naiset
18
589
Vastaukset
- Juristiasialle
On kai Suomi vapaa maa, että kokoomuslaisetkin voivat harrastaa varainkeruuta. Tässä jos kovin alijetaan solvata, niin voidaan mennä raastupaan ja katsotaan mistä kana kusoo.
- Turistiasialle
Voidaan mennä.
- Onnittelut
Yleensä tämän tason henkilöt lahjoittaa merkkipäivä rahat lyhentämättömänä hyvän tekeväisyyteen ym. kohteita totisesti löytyy. Joillekkin ei mikään piisaa.
- Ritsikonpau
Niin se vain on, ettei maharotoonta ole.
- Ylilääkäri
Katu-uskottavuus riivaa eteläpohjalaisia, kun pitää kylältä kahta rautarouvaa.
- Tallinnanristeily
Eteläpohjalainen röyhkeys tai kollous huipussaan, kun eläkkeellä olevan kansanedustajan ja ylilääkärin pitää kaverinsa (Uusikauppilan) kanssa kerjätä kansalta matkarahaa!!!
- hehhehhahhah
Ei ole kysymys kolloudesta tai röyhkeydestä, vaan eteläpohjalaisesta nokkeluudesta ja yritteliäisyydestä. Otetaan euro sieltä, mistä se saadaan ja usein se saadaan nöyriltä alamaisilta.
- ettiä.tuota.sillalailla
Savolainennii sanos tuoho, että eehä se oo tyhmä, joka pyytää, vua se joka maksoo.
Minen kyllä tiijä, pittääkö ne nuo savolaeset viisauvvet Pohjanmualla paikkoosa.
- LähempänäTotuutta
Onpas ilkeä ja solvaava henkilö (henkilöt) nyt ollut asialla pitkän elämäntyön tehneen syntymäpäivän aattona. Kova ja katkera on kateus vai mikä viha mahtaa olla.
Juhlakalu on täältä maalta lähtenyt, lääkäriksi opiskellut ja pienten lasten äitinä erikoistunut ensin keuhkotautien ja sitten sisätautien lääkäriksi.
Ajanut yhteisiä asioita kuntatasolla ja valtakunnan tasolla. Valittu kolmesti eduskuntaan (jossa oli sivistysvaliuokunnan puheenjohtajana), ollut prsidentin valitsijamiehenä, ja kaksi kautta valtuustossa.
"Myös paikallisen lääkärikeskuksen hallituspaikka haihtui." Sitä kesti puheenjohtajana "vain" 22 vuotta. Niin se haihtui!
Ammatillisista ja yhteiskunnallisista ansioista sai vuonna 1997 lääkintöneuvoksen arvonimen.
Teepä aloittaja, joku muu tällä palstalla kirjoittaja tai SK:n Matti Simula perässä.
En tiedä, että ko. henkilöllä olisi mitään petoksia tai väärinkäytöksiä henkirikoksista puhumattakaan. Mistä tämä henkilökohtainen solvaus?
Pääkaupunkiseudun free toimittajalla on tuskin niin hyviä tietoja seinäjokisista iäkkäistä rouvista, jotka halusivat juhlia "kanssamatkustajien " kanssa. Mutta tätä ei heille haluttu suoda. Toimittajan aiineiston kartuttajaksi on pitänyt olla todella katkeroitunut "syväkurkku".
Kun mennään innokkaana jonkun syntymäpäiville, on tapana viedä jotain lahjaksi. Ainakin minulla. Olisiko se ollut Aalto-malja tai joku muu kippo? Muutama lisää 80-kymmpisten talouteen! Sitäpaitsi, kun lähdetään ostamaan lahjaa tällaiselle henkilölle, siinä ei riitäkään vitonen tai kymppi. Lahjatilille sen voi panna. Ja mitäs lahjan antajalle kuuluu, miten kukin lahjarahansa käyttää. Hyväntekeväisyyskohteita heillä kummallakin olisi varmaan useita, runsauden pulaa. Mutta eivät ehkä vielä lopullisesti päättäneet kohteesta. Joten eivät antaneet sitä vielä julki.
Aloittaja kirjoittaa "Kokoomusl(n)aiset ovat tunnetusti röyhkeitä, mutta että röyhkeys viedään näin pitkälle.." Mutta sanonpa, että röyhkeyskin on pienempi synti kun toisen vihamielinen solvaaminen hänen juhlapäivänsä aattona.
En edes viitsi puuttua työhön järjestössä,, joka oli myös nostettu tikun nokkaan. Voisit ottaa hieman selvää.
Ja vielä. mitä Paula Risikko tekee tässä jutussa? Montakos naisministriä ja eduskunnan varapuhemiestä on tullut tätä seudulta? - Moneymoney
On aivan sovinnaista ja sivistynyttä ilmoittaa etukäteen mihin tarkoitukseen päivänsankari kerää julkisesti rahaa. Noloa laittaa tuttavia, ystäviä ja muita läheisiä tilanteeseen, että rahat menee henk.kohtaiseen käyttöön. Näin demokratia toimii ja vapaa lehdistö tuo julkisuudessa paistatelleiden kömmähdyksiä esiin. Ei saisi harkintakyky näin pahasti pettää.
Ja turha noita ansioita on luetella, kun ei edes kirkkovaltuustoon kansanedustajana päässyt, siis luotto hupeni. - Hahhahhaaha
Kirkkovaltuustoko se uran huipennus on? Ei kenenkään urat ikuisesti kestä ja hyvä niin.
- fiksuuseimaksamitään
Monenlaista jäsenyyttä, kuten varajäsenyyttä ja toinen varajäsen. Taisi olla ensimmäinen kerta kun itsenäisyyden aikana istuva kansanedustajaa putoaa srk-valtuustosta.
Suuri valiokunta (jäsen) 1987 - 1990
Puolustusasiainvaliokunta (varajäsen) 1987 - 1990
Sosiaali- ja terveysvaliokunta (jäsen) 1987 - 1990, (jäsen) 1991 - 1994
Talousvaliokunta (jäsen) 1987 - 1987
Maa- ja metsätalousvaliokunta (varajäsen) 1991 - 1991, (jäsen) 1995 - 1995
Sivistysvaliokunta (jäsen) 1991 - 1998, (Puheenjohtaja) 1995 - 1998
Työasiainvaliokunta (varajäsen) 1991 - 1994
Valtiovarainvaliokunta (varajäsen) 1995 - 1998
Valitsijamiehet (jäsen) 1987 - 1990, (varajäsen) 1991 - 1994
Kansaneläkelaitoksen valtuutetut (toinen varajäsen) 1987 - 1990
Yleisradio Oy:n hallintoneuvosto (jäsen) 1996 - 1998 - Läheltäseurannut
Kyllä kateus on huipussaan. Kuinka moni on tehnyt niin paljon työtä yhteiskunnan hyväksi omia voimavarojaan säästämättä, kuin Kirsti Ala-Harja? Kuinka moni viitsisi tehdä ilmaista, vapaaehtoista työtä vielä 80-vuotiaana yhdistystoiminnassa, kuin mitä hän on tehnyt kohta 20v esim Vastuun naiset ry.ssä? Tiedättekö arvostelijat yhtään, mistä puhutte?
Ettet. Jos tietäisitte, ette tuollaisia kehtaisi sanoa. Jättäkää jo rauhaa vanha ihminen, joka on tehnyt valtavat määrät työtä lääkäriä, politiikkona ja vapaaehtoistyössä., ja monessa muussa, mistä myöskään ette tiedä mitään. Eikä saisi matkakassaan osoittaa muistamisiaan. Miksi ei? Mitä pahaa siinä on, kun kuitenkin ihmiset haluavat muistaa.
Satunpa tietämään, ettei hän ole ehtinyt mitään matkaa tehdä, koska toimii aktiivisesti vapaaehtoistyössä.
Tehkää sama ura itse perästä, niin tiedätte vähän enemmän, mistä oikeasti on kyse ja mitä se on vaatinut.
Ettäs kehtaatte!- Anonyymi
No emmä mää ny tiärä onko tuo alaharja yhteiskunnalle mitää antanu, päivastoin yhteiskunta on sile paljon antanut
Meikäläinen on jotain kuitenkin tehnyt yhteiskunnan hyväksi.
- miten-kehtaakin
On tuossa naisessa jotain vikaa oltava, kun puolue on kokoomus eikä keskusta.
- Kateuskatkeruusjakauna
Keskustapuolueenkin tekee autuaaksi ja muita ajatteluatapoja halveksitaan. Sekö on demokratiaa. Ettekö enää muulla keksinyt solvata Kirsti Ala-Harjaa, kuin ’väärällä puolueella?’ Mautonta.
Typeryys huipussaan ja kateus myls. Mitens se oma ura ja elämäntyö yhteiskunnan hyväksi on edennyt?
- Anonyymi
tietokone grafiikkaaa
- Anonyymi
Turhaa sanahelinää olemattomasta aiheesta. Tärkeämpi päivän uutinen on se, että nyt puututaan isolla kädellä hyvä veli -kerhoihin. Miehien puuhasteluista julkisuudella loppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410