Nainen numero 1 myy itseään rahasta.
Nainen numero 2 säilyttää neitsyytensä avioliittoon asti.
Kysymys: Kumpi naisista on evomoraalinen evolutionistiateisti? ( Tai siis myös ev.lut.evokki)
Oikeasta vastauksesta tulee sata euroa, mutta vastata saavat vain evomoraaliset, siis evokit.
Mitä, onko sata euroa liian pieni hinta siitä että evokki lakkaa aivopiereskelemästä?
No, annetaan sitten miljoona, siis haluatko miljonääriksi, evokki?
----Miten on sellainen tunnelma että evokkia ei saa vastaamaan oikein edes miljoonalla?
Helppo kysymys evomoraalista
61
121
Vastaukset
- sitähän.haet
Miksi nainen ei saa myydä itseään omasta vapaasta tahdostaan?
- sitähän.haet
Ai sori, tuohonhan joutuisi ihan itse ajattelemaan...
- jyrrrrriy
No katsos kun nainen pilaa noin tekemällä oman henkisen hyvinvointinsa sekä mahdollisesti joskus tulevien lastensa henkisen hyvinvoinnin sillä kuka lapsi nyt tykkää tulla kutsutuksi hutsun äpäräksi?????
Toisaalta, kukahan hutsun abortoima lapsi jolla olisi ollut ihmiselämä edessään olisi antanut abortoida itsensä jos olisi itse saanut päättää omasta elämästään???? Nyt hänen elämänsä lopetti jo kohtuun evomoraalinen hutsuäitinsä.
Ja kun tiedetään tilastojjan valossa että yksikään 5 v. itseään myynyt nainen ei ole välttynyt joltakin sukupuolitaudilta niin onko kyse enää siitä että hutsulla on lupa myydä itseään tai ei? Kyllä puute on valisutksesta jota mielelläni jakaisin näillekin mutta kaltaisesi estävät sen tyrkyttämällä omaa sairasta, siis tautista evomoraaliaan joka paikkaan, kuten sinä teet nyt täällä.
Mietihän näitä ihan aluksi, tyhmä sitähän.haet. - sitähän.haet
jyrrrrriy kirjoitti:

Mietihän näitä ihan aluksi, tyhmä sitähän.haet.Nainen ei pilaa yhtään mitään kun omasta halustaan huoraa, ilman mitään rahallista pakkoa ja ulkopuolista painostusta. Lopettaa hän voi koska vain... Joku haluaa lähihoitajaksi, hän haluaa prostituoiduksi.
Mahdollinen lapsi ei tiedä halventavaa äpärä sanaakaan ellei kaltaisesi ja kaltaistesi huonosti kasvatetut lapset häntä tai muita siten hauku. Korjaa ensin oma käytöksesi, ennen kuin arvostelet muiden. Tuolla sanalla, juuri äsken, edesautat pahaa mieltä asianomaisille(aviottomille lapsille), joilla ei ole ollut mahdollisuutta alkuperäänsä vaikuttaa.
Sinun asiasi, eikä oikeutesi, ei ole puuttua toisten ihmisten elämään. Varsinkaan kun: ketään ei satuteta, kukaan ei ole uhri, vahinkoa ei tapahdu; ainoastaan Jyrkille tulee paha mieli, jota hän jakaa ulospäin ja tekee siitä ongelman itsensä ulkopuolelle. - KazuKa
jyrrrrriy kirjoitti:
No katsos kun nainen pilaa noin tekemällä oman henkisen hyvinvointinsa sekä mahdollisesti joskus tulevien lastensa henkisen hyvinvoinnin sillä kuka lapsi nyt tykkää tulla kutsutuksi hutsun äpäräksi?????
Toisaalta, kukahan hutsun abortoima lapsi jolla olisi ollut ihmiselämä edessään olisi antanut abortoida itsensä jos olisi itse saanut päättää omasta elämästään???? Nyt hänen elämänsä lopetti jo kohtuun evomoraalinen hutsuäitinsä.
Ja kun tiedetään tilastojjan valossa että yksikään 5 v. itseään myynyt nainen ei ole välttynyt joltakin sukupuolitaudilta niin onko kyse enää siitä että hutsulla on lupa myydä itseään tai ei? Kyllä puute on valisutksesta jota mielelläni jakaisin näillekin mutta kaltaisesi estävät sen tyrkyttämällä omaa sairasta, siis tautista evomoraaliaan joka paikkaan, kuten sinä teet nyt täällä.
Mietihän näitä ihan aluksi, tyhmä sitähän.haet."No katsos kun nainen pilaa noin tekemällä oman henkisen hyvinvointinsa sekä mahdollisesti joskus tulevien lastensa henkisen hyvinvoinnin sillä kuka lapsi nyt tykkää tulla kutsutuksi hutsun äpäräksi?????"
Ei lapsen tai äidin vika vaan luusereiden, jotka haukkuvat lapsia. - Yourfriendjyri
sitähän.haet kirjoitti:
Nainen ei pilaa yhtään mitään kun omasta halustaan huoraa, ilman mitään rahallista pakkoa ja ulkopuolista painostusta. Lopettaa hän voi koska vain... Joku haluaa lähihoitajaksi, hän haluaa prostituoiduksi.
Mahdollinen lapsi ei tiedä halventavaa äpärä sanaakaan ellei kaltaisesi ja kaltaistesi huonosti kasvatetut lapset häntä tai muita siten hauku. Korjaa ensin oma käytöksesi, ennen kuin arvostelet muiden. Tuolla sanalla, juuri äsken, edesautat pahaa mieltä asianomaisille(aviottomille lapsille), joilla ei ole ollut mahdollisuutta alkuperäänsä vaikuttaa.
Sinun asiasi, eikä oikeutesi, ei ole puuttua toisten ihmisten elämään. Varsinkaan kun: ketään ei satuteta, kukaan ei ole uhri, vahinkoa ei tapahdu; ainoastaan Jyrkille tulee paha mieli, jota hän jakaa ulospäin ja tekee siitä ongelman itsensä ulkopuolelle.Höh, vai eivätkö muka hutsut vahingoita itseään. Heitä pitää suojella itseltään ja tulevilta lapsiltaan kieltämällä heiltä itsensä myyminen.
Mietihän nyt vaikkapa sitä että hutsu huomaakin että naapurin komea kohtelias poikamies olisikin hänen elämänsä se ainoa oikea rakkaus mutta kun tuo ei kelpuuttaisi mistään hinnasta hutusua lastensa äidiksi, ei edes entistä kaikkien nuolaisemaa, niin siinäpä olisikin hutsulle peruuttamaton murhe loppuelämäksi, siis ei hän saisi koskaan kokea rakkautta, ei edes tipoittain sillä tuo uskovainen nuori mies ei koskisi häneen pitkällä kepilläkään tautien pelossa.
---Ja niinpä hutsu joutuisi tyytymään olemaan jonkun kaltaisesi moraalista piittaamattoman alatipettävn tautisen huonokäytöksisen elättipatjana kun vaihtoehtoja ei olisi. Surullista vai mitä?
Niin että näet nyt varmasti sen että hutsuilu omasta vapaasta tahdosta ei ole hyväksi kenellekään.
Mitä, etkö vieläkään ole samaa mieltä kanssani??? Ai niin , sinähän olet aivopieruevokki joten näe kaiken nurinpäin, siis hyvän pahaksi ja pahan hyväksi.
Js 5:20 " Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! "
Vastaahan rehellisesti: Olisiko sinun mielestäsi hyvä vai paha jos tyttäresi päättäisi vapaasta tahdostaan alkaa myymään itseään? Mitä???? Etkö saa taaskaan vastatuksi, tyhmä? No, sitähän minäkin.
----Mikään ei ole helpompaa kuin paljastaa evokkien aivopierevät omatkin aivonsa sameiksi. Siis miksi ihmeessä ateistien pitää puolustaa kynsin ja hampain pahaa mieluummin kuin hyvää vaikka he itse näkevät selvästi ettei siinä ole mitään järkeä?
No, kas se on sen vuosikymmeniä kestäneen evomoraalikouluopetuksen tulos. Kuten olemme nähneet niin vain harva kykenee ajattelmaan omin aivoin itsensä ulos sen pihdeistä kuten minäolen tehnyt. - sitähän.haet
Yourfriendjyri kirjoitti:
Höh, vai eivätkö muka hutsut vahingoita itseään. Heitä pitää suojella itseltään ja tulevilta lapsiltaan kieltämällä heiltä itsensä myyminen.
Mietihän nyt vaikkapa sitä että hutsu huomaakin että naapurin komea kohtelias poikamies olisikin hänen elämänsä se ainoa oikea rakkaus mutta kun tuo ei kelpuuttaisi mistään hinnasta hutusua lastensa äidiksi, ei edes entistä kaikkien nuolaisemaa, niin siinäpä olisikin hutsulle peruuttamaton murhe loppuelämäksi, siis ei hän saisi koskaan kokea rakkautta, ei edes tipoittain sillä tuo uskovainen nuori mies ei koskisi häneen pitkällä kepilläkään tautien pelossa.
---Ja niinpä hutsu joutuisi tyytymään olemaan jonkun kaltaisesi moraalista piittaamattoman alatipettävn tautisen huonokäytöksisen elättipatjana kun vaihtoehtoja ei olisi. Surullista vai mitä?
Niin että näet nyt varmasti sen että hutsuilu omasta vapaasta tahdosta ei ole hyväksi kenellekään.
Mitä, etkö vieläkään ole samaa mieltä kanssani??? Ai niin , sinähän olet aivopieruevokki joten näe kaiken nurinpäin, siis hyvän pahaksi ja pahan hyväksi.
Js 5:20 " Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! "
Vastaahan rehellisesti: Olisiko sinun mielestäsi hyvä vai paha jos tyttäresi päättäisi vapaasta tahdostaan alkaa myymään itseään? Mitä???? Etkö saa taaskaan vastatuksi, tyhmä? No, sitähän minäkin.
----Mikään ei ole helpompaa kuin paljastaa evokkien aivopierevät omatkin aivonsa sameiksi. Siis miksi ihmeessä ateistien pitää puolustaa kynsin ja hampain pahaa mieluummin kuin hyvää vaikka he itse näkevät selvästi ettei siinä ole mitään järkeä?
No, kas se on sen vuosikymmeniä kestäneen evomoraalikouluopetuksen tulos. Kuten olemme nähneet niin vain harva kykenee ajattelmaan omin aivoin itsensä ulos sen pihdeistä kuten minäolen tehnyt.Jos joku ryhtyy prostituoiduksi aivan samoista syistä kuin jotkut ryhtyy vaikka lähihoitajaksi, niin sinulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. Kaikki mitä luulet tämän naisen elämältään haluavan on omaa kuvitelmaasi, henkilö itse tietää sen parhaiten, eikä se kuulu kenellekään muulle. Jos hänelle se on työ muiden joukossa, kutsumusammatti tai aivan sama mikä syy onkaan, niin se on vain ja ainoastaan hänen oma asiansa, jos siitä ei ole kenellekään muulle haittaa. Sinun mielen pahoittumista ei sellaiseksi lasketa. Sinä eikä kapinen kirjasi ette ole moraalin mittareita. Pitäisit mölyt mahassasi ja antaisit toisten elää elämäänsä, mitään hyvää ei ympäristöösi leviä tuolla mouhoomisellasi.
- sitähän.haet
Yourfriendjyri kirjoitti:
Höh, vai eivätkö muka hutsut vahingoita itseään. Heitä pitää suojella itseltään ja tulevilta lapsiltaan kieltämällä heiltä itsensä myyminen.
Mietihän nyt vaikkapa sitä että hutsu huomaakin että naapurin komea kohtelias poikamies olisikin hänen elämänsä se ainoa oikea rakkaus mutta kun tuo ei kelpuuttaisi mistään hinnasta hutusua lastensa äidiksi, ei edes entistä kaikkien nuolaisemaa, niin siinäpä olisikin hutsulle peruuttamaton murhe loppuelämäksi, siis ei hän saisi koskaan kokea rakkautta, ei edes tipoittain sillä tuo uskovainen nuori mies ei koskisi häneen pitkällä kepilläkään tautien pelossa.
---Ja niinpä hutsu joutuisi tyytymään olemaan jonkun kaltaisesi moraalista piittaamattoman alatipettävn tautisen huonokäytöksisen elättipatjana kun vaihtoehtoja ei olisi. Surullista vai mitä?
Niin että näet nyt varmasti sen että hutsuilu omasta vapaasta tahdosta ei ole hyväksi kenellekään.
Mitä, etkö vieläkään ole samaa mieltä kanssani??? Ai niin , sinähän olet aivopieruevokki joten näe kaiken nurinpäin, siis hyvän pahaksi ja pahan hyväksi.
Js 5:20 " Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! "
Vastaahan rehellisesti: Olisiko sinun mielestäsi hyvä vai paha jos tyttäresi päättäisi vapaasta tahdostaan alkaa myymään itseään? Mitä???? Etkö saa taaskaan vastatuksi, tyhmä? No, sitähän minäkin.
----Mikään ei ole helpompaa kuin paljastaa evokkien aivopierevät omatkin aivonsa sameiksi. Siis miksi ihmeessä ateistien pitää puolustaa kynsin ja hampain pahaa mieluummin kuin hyvää vaikka he itse näkevät selvästi ettei siinä ole mitään järkeä?
No, kas se on sen vuosikymmeniä kestäneen evomoraalikouluopetuksen tulos. Kuten olemme nähneet niin vain harva kykenee ajattelmaan omin aivoin itsensä ulos sen pihdeistä kuten minäolen tehnyt.Kerroppa mitä kauheuksia siitä seuraisi, jos minä(miehenä kaiken kauheudeksi) huomenna alkaisin itseäni myymään haluaville?
- Jyririrproi
sitähän.haet kirjoitti:
Kerroppa mitä kauheuksia siitä seuraisi, jos minä(miehenä kaiken kauheudeksi) huomenna alkaisin itseäni myymään haluaville?
Noh, naisilta saisit tippurin ja miehiltä Aidsin.
- sitähän.haet
Jyririrproi kirjoitti:
Noh, naisilta saisit tippurin ja miehiltä Aidsin.
Älä lisäänny.
- Jytresa
sitähän.haet kirjoitti:
Jos joku ryhtyy prostituoiduksi aivan samoista syistä kuin jotkut ryhtyy vaikka lähihoitajaksi, niin sinulla ei ole siihen mitään nokan koputtamista. Kaikki mitä luulet tämän naisen elämältään haluavan on omaa kuvitelmaasi, henkilö itse tietää sen parhaiten, eikä se kuulu kenellekään muulle. Jos hänelle se on työ muiden joukossa, kutsumusammatti tai aivan sama mikä syy onkaan, niin se on vain ja ainoastaan hänen oma asiansa, jos siitä ei ole kenellekään muulle haittaa. Sinun mielen pahoittumista ei sellaiseksi lasketa. Sinä eikä kapinen kirjasi ette ole moraalin mittareita. Pitäisit mölyt mahassasi ja antaisit toisten elää elämäänsä, mitään hyvää ei ympäristöösi leviä tuolla mouhoomisellasi.
Äititisi taisi myyda itseään....... ja tuossa tulos, ei äpärällä moraalin häivääkään.
Ja tokihan sekin on ikävää jos nuori nainen saa kuulla aviomiesehdokkaansa käyttäneen maksullisia naisia ja päättää ettei halua huoripukkia lastensa isäksi.
----Ja sinä sanot tietenki tuolle nuorelle naiselle että :"Sinulla ei kuules ole nokan koputtamista sillä huorissakäynti ei ole sen kummempi juttu kuin terveydenhoitajalla käynti."
---Siis kuka vielä pitää huoraamista fiksuna? No kukapa muu kuin maksuseksin käyttäjä itse yrittäessään rauhoitella omaatuntoaan. - jjjyyyrrr
KazuKa kirjoitti:
"No katsos kun nainen pilaa noin tekemällä oman henkisen hyvinvointinsa sekä mahdollisesti joskus tulevien lastensa henkisen hyvinvoinnin sillä kuka lapsi nyt tykkää tulla kutsutuksi hutsun äpäräksi?????"
Ei lapsen tai äidin vika vaan luusereiden, jotka haukkuvat lapsia.Ei ole lapsen vika vaan äpärälapsen väsänneen hutsuäidin vika että lapselle tulee vaikea lapsuus.
Se taas on turhanpäiväistä evomoraalista sievistelyä että asioista ei saa puhu niiden oikeilla nimillä.
Avioton lapsi = äpärä = on ihan suomen kieltä vaikkakaan ei suosiossa ja viidenkymmenen vuoden kuluttua ilmaus "avioton lapsi" mielletään kielteisenä ilmaisuna kuten sana äpärä nyt, joten sille on keksitty sitten uusi moderni nimitys, vaikkapa bonuslapsi tms.
Vrt: Avoliitto. Mikä ihme siinä on liittoa? EI niin mikään. - Jyyyrre
sitähän.haet kirjoitti:
Nainen ei pilaa yhtään mitään kun omasta halustaan huoraa, ilman mitään rahallista pakkoa ja ulkopuolista painostusta. Lopettaa hän voi koska vain... Joku haluaa lähihoitajaksi, hän haluaa prostituoiduksi.
Mahdollinen lapsi ei tiedä halventavaa äpärä sanaakaan ellei kaltaisesi ja kaltaistesi huonosti kasvatetut lapset häntä tai muita siten hauku. Korjaa ensin oma käytöksesi, ennen kuin arvostelet muiden. Tuolla sanalla, juuri äsken, edesautat pahaa mieltä asianomaisille(aviottomille lapsille), joilla ei ole ollut mahdollisuutta alkuperäänsä vaikuttaa.
Sinun asiasi, eikä oikeutesi, ei ole puuttua toisten ihmisten elämään. Varsinkaan kun: ketään ei satuteta, kukaan ei ole uhri, vahinkoa ei tapahdu; ainoastaan Jyrkille tulee paha mieli, jota hän jakaa ulospäin ja tekee siitä ongelman itsensä ulkopuolelle.Juh, lapselta kysytään että mitä äitsi tekee työkseen ja lapsi vastaa että huoraa, niin evokit sanoo että ok. paljonko maksaa.
Eivätkä evokit näe mitään vinoa tässä. Eipä olisi tainnut Nooa päästää noita arkkiin. - Jyrrrry
KazuKa kirjoitti:
"No katsos kun nainen pilaa noin tekemällä oman henkisen hyvinvointinsa sekä mahdollisesti joskus tulevien lastensa henkisen hyvinvoinnin sillä kuka lapsi nyt tykkää tulla kutsutuksi hutsun äpäräksi?????"
Ei lapsen tai äidin vika vaan luusereiden, jotka haukkuvat lapsia.Älä yritä, kyllä lapsella on paha mieli kun häneltä kysytään että missäs isäsi on? Raukka kun ei edes nimeä tiedä.
- PEKKÄPÖKÄLE
KazuKa kirjoitti:
"No katsos kun nainen pilaa noin tekemällä oman henkisen hyvinvointinsa sekä mahdollisesti joskus tulevien lastensa henkisen hyvinvoinnin sillä kuka lapsi nyt tykkää tulla kutsutuksi hutsun äpäräksi?????"
Ei lapsen tai äidin vika vaan luusereiden, jotka haukkuvat lapsia.Aha, siis evotapaan faktanpuhujat ovat väärässä, hehe.
- tieteenharrastaja
Selvä syy
"----Miten on sellainen tunnelma että evokkia ei saa vastaamaan oikein edes miljoonalla?"
Sinähän ole anonyymi holhouksenalainen tyhjätasku, jolta ei saisi satastakaan edes korkkiruuvilla.- Vitsintyhmä
Yrittäisitkö todistaa väitteesi jonka evotapaan keksit omasta päästäsi.
Anna siis oikea vastaus niin voit todistaa että puhut totta koska vain siten voit nähdä että saatko sen miljoonan vai et? - IlkimyksenUutisvahti
Eikä jyrbäle luultavasti ole vuosikymmeniin saanut naista edes rahalla.
- Vitsinoit
IlkimyksenUutisvahti kirjoitti:
Eikä jyrbäle luultavasti ole vuosikymmeniin saanut naista edes rahalla.
Ja taas uusi evouskomus, hehe.
- utti
Aloitus on hyvä esimerkki kretumoraalista (tai paremminkin kretuilta täysin puuttuvasta moraalista) miten ihan avoimen valheellisesti esitellään lupauksia joita ei aiotakaan pitää.
Lukeeko siellä Raamatussa ihan oikeasti jossain että valehdelkaa ja kieroilkaa niin paljon kuin ikinä pystytte ja tehkää kaikille tiettäväksi että uskovat ovat äärimmäisen epärehellistä porukkaa joihin kenenkään ei tule luottaa vähääkään? Vai mistä te kretut olette sellaisen saaneet päähänne?- jyririrriilskkf
Jospa avaaja oli satavarma siitä että utti kavereineen on niin täysin kyvytön aivopieruttomaan ajatteluun että hän uskalsi tehdä avauksen pelkäämättä joutuvansa nolatuksi sillä ainoalla tavalla jolla hän voisi tulla nolatuksi, eli evokin antamalla oikealla vastauksella, hehe.
On se kumma. Mitä utti menettäisi siinä että antaisi oikean vastauksen? Ei niin mitään, vaan hän voittaisi sen että voisi todistaa juudaksenpojan valehtelijaksi, mutta kas kummaa, henkinen kapasiteetti ei riitä edes siihen, heheh.
Mitä opimme tästä? Utti on niin totaalisen aivopesty perusaivopierevä evokki kuin joku vain voi olla, hehehehhe...... vitsi kun on hauskaa, hehheh. - utti
jyririrriilskkf kirjoitti:
Jospa avaaja oli satavarma siitä että utti kavereineen on niin täysin kyvytön aivopieruttomaan ajatteluun että hän uskalsi tehdä avauksen pelkäämättä joutuvansa nolatuksi sillä ainoalla tavalla jolla hän voisi tulla nolatuksi, eli evokin antamalla oikealla vastauksella, hehe.
On se kumma. Mitä utti menettäisi siinä että antaisi oikean vastauksen? Ei niin mitään, vaan hän voittaisi sen että voisi todistaa juudaksenpojan valehtelijaksi, mutta kas kummaa, henkinen kapasiteetti ei riitä edes siihen, heheh.
Mitä opimme tästä? Utti on niin totaalisen aivopesty perusaivopierevä evokki kuin joku vain voi olla, hehehehhe...... vitsi kun on hauskaa, hehheh."Jospa avaaja"...
Niin teillä valehtelijoillahan on tapana puhua itsestänne kolmannessa persoonassa. Turhaa se tässäkin tapauksessa on, joten voit puhua omasta aloituksestasi ihan vain omana aloituksenasi.
Vastaa nyt kuitenkin samalla tuohon esittämääni kysymykseen että opettaako Raamattusi sinua olemaan valehtelija? Miten hyvin tuo mytomaniasi mielestäsi sopii yhteen kristinuskosi kanssa, vai vetoatko siihen että mielenterveydellisenä ongelmanasi se poistaa sinulta kaiken moraalisen vastuun? - älä-tuhlaa-aikaa
utti kirjoitti:
"Jospa avaaja"...
Niin teillä valehtelijoillahan on tapana puhua itsestänne kolmannessa persoonassa. Turhaa se tässäkin tapauksessa on, joten voit puhua omasta aloituksestasi ihan vain omana aloituksenasi.
Vastaa nyt kuitenkin samalla tuohon esittämääni kysymykseen että opettaako Raamattusi sinua olemaan valehtelija? Miten hyvin tuo mytomaniasi mielestäsi sopii yhteen kristinuskosi kanssa, vai vetoatko siihen että mielenterveydellisenä ongelmanasi se poistaa sinulta kaiken moraalisen vastuun?Toi Jyrbä on sairas mytomaani. Solon1 kokos mennä vuosina ihan hauskan kokoelman sen jutuista.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12820338/rakas-mytomaanimme - jyrijesajaviiskakskyt
utti kirjoitti:
"Jospa avaaja"...
Niin teillä valehtelijoillahan on tapana puhua itsestänne kolmannessa persoonassa. Turhaa se tässäkin tapauksessa on, joten voit puhua omasta aloituksestasi ihan vain omana aloituksenasi.
Vastaa nyt kuitenkin samalla tuohon esittämääni kysymykseen että opettaako Raamattusi sinua olemaan valehtelija? Miten hyvin tuo mytomaniasi mielestäsi sopii yhteen kristinuskosi kanssa, vai vetoatko siihen että mielenterveydellisenä ongelmanasi se poistaa sinulta kaiken moraalisen vastuun?Niinpä niin, vastausta ei tullut joten utti jäi ilman miljoonaansa, heheh. Tyhjät herjat eivät oikei nyt auta, sillä olet menettänyt kasvosi joten se siitä. heheh
- utti
älä-tuhlaa-aikaa kirjoitti:
Toi Jyrbä on sairas mytomaani. Solon1 kokos mennä vuosina ihan hauskan kokoelman sen jutuista.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12820338/rakas-mytomaanimmeJoo tiedän kyllä, kyllähän tuosta paistaa läpi useampikin mielenterveysongelma.
Kretuilun ja mytomanian yhteys on kuitenkin sinänsä mielenkiintoinen, jos sitä vain pääsisi jollain keinolla tutkimaan enemmän. Mytomaanilta on vain vaikea kysyä kysymyksiäkään niin että niihin voisi olettaa saavansa paikkaansapitäviä vastauksia.
Käytännössähän kretuilu ei nykymaailmassa ole enää mahdollista ilman kretujen täällä esittelemää jatkuvaa valehtelua ja muuta älyllistä epärehellisyyttä. Jyrbän tapauksessa tuo on tietysti mennyt kaikin tavoin äärimmäisyyksiin, myös aihepiirin ulkopuolelle, ja syy-seuraus -suhteita on tuon osalta vaikea päätellä.
Mytomanian ja sen hoitokeinojen tutkimuksessa on ilmeisesti nykyisellään vielä merkittäviä aukkoja, ja kretuilu johon tuollaiset piirteet liittyvät kiinteästi voisi tarjota psykologeillekin mielenkiintoisen tutkimuskohteen tuoltakin kantilta. Kretujen tapauksessa tuo taipumus esim. ei luultavasti ole yleisesti geneettisesti periytyvää, koska nykyinen tarve jatkuvalle valehtelulle (muita kohtaan, itsepetos on toki aina uskossa tarpeen) on enemmänkin Internet-sukupolven ongelma. Jolloin kretuilu voisi esim. paljastaa josko tuollainen käyttäytyminen johtaa allamainittuihin pysyviin muutoksiin aivoissa nimenomaan ympäristövaikutteista johtuen:
A study showed that pathological liars had increased white matter volumes in the orbitofrontal, inferior frontal, and middle frontal cortices compared to control groups. There is a counter-argument saying long-term training may cause regional increase in white matter volume, and the repeated activation may cause permanent changes in brain chemistry. It could be either a genetic condition, or an environmentally induced one. Further research is needed on this subject to determine the cause.
https://en.wikipedia.org/wiki/Pathological_lying
Löytyykös palstalta ihmisiä jotka olisivat perehtyneet aihepiiriin ja psykologiaan yleensä paremmin? - Näitäonnähtyjyri
utti kirjoitti:
Joo tiedän kyllä, kyllähän tuosta paistaa läpi useampikin mielenterveysongelma.

Löytyykös palstalta ihmisiä jotka olisivat perehtyneet aihepiiriin ja psykologiaan yleensä paremmin?Noin se on aina, ihan aina.
Eli kun evo menettää kasvonsa kun ei pärjää keskustelussa ja tulee osoitetuksi ääliöksi niin johan alkaa hervoton nimittely.
Hehehe..... - Jyrirrprpo
utti kirjoitti:
Joo tiedän kyllä, kyllähän tuosta paistaa läpi useampikin mielenterveysongelma.
Kretuilun ja mytomanian yhteys on kuitenkin sinänsä mielenkiintoinen, jos sitä vain pääsisi jollain keinolla tutkimaan enemmän. Mytomaanilta on vain vaikea kysyä kysymyksiäkään niin että niihin voisi olettaa saavansa paikkaansapitäviä vastauksia.
Käytännössähän kretuilu ei nykymaailmassa ole enää mahdollista ilman kretujen täällä esittelemää jatkuvaa valehtelua ja muuta älyllistä epärehellisyyttä. Jyrbän tapauksessa tuo on tietysti mennyt kaikin tavoin äärimmäisyyksiin, myös aihepiirin ulkopuolelle, ja syy-seuraus -suhteita on tuon osalta vaikea päätellä.
Mytomanian ja sen hoitokeinojen tutkimuksessa on ilmeisesti nykyisellään vielä merkittäviä aukkoja, ja kretuilu johon tuollaiset piirteet liittyvät kiinteästi voisi tarjota psykologeillekin mielenkiintoisen tutkimuskohteen tuoltakin kantilta. Kretujen tapauksessa tuo taipumus esim. ei luultavasti ole yleisesti geneettisesti periytyvää, koska nykyinen tarve jatkuvalle valehtelulle (muita kohtaan, itsepetos on toki aina uskossa tarpeen) on enemmänkin Internet-sukupolven ongelma. Jolloin kretuilu voisi esim. paljastaa josko tuollainen käyttäytyminen johtaa allamainittuihin pysyviin muutoksiin aivoissa nimenomaan ympäristövaikutteista johtuen:
A study showed that pathological liars had increased white matter volumes in the orbitofrontal, inferior frontal, and middle frontal cortices compared to control groups. There is a counter-argument saying long-term training may cause regional increase in white matter volume, and the repeated activation may cause permanent changes in brain chemistry. It could be either a genetic condition, or an environmentally induced one. Further research is needed on this subject to determine the cause.
https://en.wikipedia.org/wiki/Pathological_lying
Löytyykös palstalta ihmisiä jotka olisivat perehtyneet aihepiiriin ja psykologiaan yleensä paremmin?Sen verran olen perehtynyt arkipäivän psykologiaan että voin kertoa siitä yhden kokemuksen.
Tällä palstalla oli viisi vuotta sitten lauma evolutionisteja, siis palstan fiksuimmat evolutionistit ja sitten oli tämä evokkien mielenvikaiseksi leimaama juri riitelemässä siitä että kumpi käyttää mielikuvitusta ja kumpi pysyttelee reaalimaailman faktatieteessä, ja riitakapulana oli suhtautuminen roska-dna-evoluutiojäämään, jejeeeee.... ja mitenkäs siinä kävikään? Jyri oli tasan tarkasti oikeassa jonka tiede on nyt vahvistanut eikä evokkien innoittajaa roska-dna:ta enää edes mainita tiedejulkaisuissa.
Joten kummalla heittääkään enemmän? Evolaumallla vaiko Jyrillä jolla ei heitä lainkaan?
M.O.T. - Hehejyrii
utti kirjoitti:
"Jospa avaaja"...
Niin teillä valehtelijoillahan on tapana puhua itsestänne kolmannessa persoonassa. Turhaa se tässäkin tapauksessa on, joten voit puhua omasta aloituksestasi ihan vain omana aloituksenasi.
Vastaa nyt kuitenkin samalla tuohon esittämääni kysymykseen että opettaako Raamattusi sinua olemaan valehtelija? Miten hyvin tuo mytomaniasi mielestäsi sopii yhteen kristinuskosi kanssa, vai vetoatko siihen että mielenterveydellisenä ongelmanasi se poistaa sinulta kaiken moraalisen vastuun?No vastaa nut tyhmä utti avauksen helppoon kysymykseen jos kantti kestää, hehe,
Juudaksenpoika, joka oletettavasti on yksinkertainen peräkammarin kretupoika, reppana, joka ei ole harrastanut naisen kanssa seksiä kuin märissä päiväunissa, kysyy:
"Nainen numero 1 myy itseään rahasta.
Nainen numero 2 säilyttää neitsyytensä avioliittoon asti.
Kysymys: Kumpi naisista on..."
Tässä kreatun musta-valkoinen ajattelu näkyy puhtaimmillaan eli joko nainen myy itseään tai sitten naisella on siveystarkastajan allekirjoittama todistus siitä, että kysyinen peräkammarintyttö on neitsyt.
Surullisinta on että aloittaja on aivan tosissaan, reppana.
Juutaksenpoika saa tyytyä käsikaasuun jatkossakin.- tieteenharrastaja
Jyrbähän se tuossa paahtaa sivunikillä. Nuo katteettomat rahalupaukset ovat hänellä ihan tavaramerkkinä. Mitä isompia sitä uskottavampia - hän ajattelee.
- jyrisäolethyvä
Tyhmä, kysymys oli aivan selvä, eikä kyse ollut äidistäsi eikä sinun ex- nyky-hutsustasi vaan ihan kahdesta stereotyypistä jotka kumpikin olivat omaa lajiaan.
Jotenkin arvelinkin että eiköhän ne evokit ala keksiä noille kahdelle vaihtoehtoehdokkaalle ihan uusia lisäominaisuuksia jotka he sitten tyytyväisinä lyttäävät, heheh, huomaamatta itsekään että vastaus alkuperäiseen kysymykseen jäi antamatta, heheh, vitsi että nyt nuo jo aivopierevät itsensäkin ihan kaasuihin, hehe. jyrisäolethyvä kirjoitti:
Tyhmä, kysymys oli aivan selvä, eikä kyse ollut äidistäsi eikä sinun ex- nyky-hutsustasi vaan ihan kahdesta stereotyypistä jotka kumpikin olivat omaa lajiaan.
Jotenkin arvelinkin että eiköhän ne evokit ala keksiä noille kahdelle vaihtoehtoehdokkaalle ihan uusia lisäominaisuuksia jotka he sitten tyytyväisinä lyttäävät, heheh, huomaamatta itsekään että vastaus alkuperäiseen kysymykseen jäi antamatta, heheh, vitsi että nyt nuo jo aivopierevät itsensäkin ihan kaasuihin, hehe.Onko jyrin Jumala jyriä mahtavampi? Tähän mielestäni yksinkertaiseen kysymykseen ei ole vielä vastattu.
- Jyriontämännähnytkins
qwertyilija kirjoitti:
Onko jyrin Jumala jyriä mahtavampi? Tähän mielestäni yksinkertaiseen kysymykseen ei ole vielä vastattu.
Älä vaihda puheenaihetta vaan vastaa avauksen kysymykseen.
Säilytetään nyt jokin järjestys palstalla, eli ensin sinä vastaat avaukseen ja sitten minä vastaan sinun kysymykseesi.
Sopiiko tämä?
Ai ei vai? No sitähän minäkin. - jyrifani
Heheh, hyvin se jyri tuossa aiemmin arvasi että kohta evokit yrittävät väistellä kysymystä keksimällä omasta päästään lisäominaisuuksia noille naisille ja riitelevät sitten niitä asioita vastaan, heheheh..
Vitsi että tuo Jyri osaa pompottaa evokkeja. - Jyristys
Jyriontämännähnytkins kirjoitti:
Älä vaihda puheenaihetta vaan vastaa avauksen kysymykseen.
Säilytetään nyt jokin järjestys palstalla, eli ensin sinä vastaat avaukseen ja sitten minä vastaan sinun kysymykseesi.
Sopiiko tämä?
Ai ei vai? No sitähän minäkin.Ja niin meni gwertyn turpa tukkoon, hehe. Heippa vaan sinne Apo-calypso-Molocci-kerhoon, hehhe.
- Jahveohjelmoijan_robotit
Nuo robottifundamentalistit eivät tosiaan kykene käsittelemään kuin kahta vaihtoehtoa. Lisäksi heillä, ohjelmoinnista johtuen, on pakkomielle kontrolloida ja normittaa juuri naisten käytöstä ja varsinkin toimia pillupoliiseina. Se on noiden robottien ikuinen pakkomielle ajasta ja kulttuurista riippumatta.
Mitä tiukemmat ehdot ne latoo naisille tiskiin, niin sitä varmemmin niiden ehtojen kertoja on jokin yhteiskunnasta vieraantunut peräkammarinpoika. Samoin se tuntus kertovan sen pojan kognitiivisista kyvyistä jotain.
- rejrjfyerjr

Homoudesta valintana -meuhkaajista tulee kans tietty fiba :)
- Bjyri
Hah ha, ja nyt näyttää siltä evokit eivät osaa edes kahdesta vaohtoehdosta päättää......heheh.
- Jyriiiiis
qwertyilija kirjoitti:
Mitä tiukemmat ehdot ne latoo naisille tiskiin, niin sitä varmemmin niiden ehtojen kertoja on jokin yhteiskunnasta vieraantunut peräkammarinpoika. Samoin se tuntus kertovan sen pojan kognitiivisista kyvyistä jotain.
Vastaas nyt rehellisesti, sallisitko tyttäresi myyvän itseään jokaiselle spurgulle jos hän niin haluaisi tehdä?
Sallisitko äitisi vaihtaa ammattinsa ilotytöksi?
Ai et vastaa vai? Miksi et?
Siksikö että hutsunsuosijaevokki näkee asian siltä kannalta, siis ostajan näkökulmasta, eli että myykööt toiset naiset itseään kunhan minun tyttäreni ja äitini eivät myy, heheheh.... - ygiygigi
Bjyri kirjoitti:
Hah ha, ja nyt näyttää siltä evokit eivät osaa edes kahdesta vaohtoehdosta päättää......heheh.
Joko oot lopettanu vaimos hakkaamisen? Luulis olevan kahdesta vaihtoehdosta helppo vastata.
- Jyriontämännähnytkinjuu
ygiygigi kirjoitti:
Joko oot lopettanu vaimos hakkaamisen? Luulis olevan kahdesta vaihtoehdosta helppo vastata.
Kas, joku osaa vanhaa sofismia. Mutta miten tämä liittyy asiaan?
Panettelu on itse asiassa kielletty ihmisen käyttöoppaassa sillä se tulee vähitellen kalliiksi panettelijalle itselleen.
Sillä toisten puolesta ajattelu siten että syyttää häntä vääristä vaikuttimista kostautuu aina. Ystävyyden menetys on se pienin murhe, sillä kukapa haluaisi olla mulkeron kaveri.
Toiseksi, voisin kysyä että mitä luulet, miltä tuntuu sitten kun saat tavoistasi johtuen snagarilla köniisi? - Jyrikysyyevokilta
Jyriontämännähnytkinjuu kirjoitti:
Kas, joku osaa vanhaa sofismia. Mutta miten tämä liittyy asiaan?
Panettelu on itse asiassa kielletty ihmisen käyttöoppaassa sillä se tulee vähitellen kalliiksi panettelijalle itselleen.
Sillä toisten puolesta ajattelu siten että syyttää häntä vääristä vaikuttimista kostautuu aina. Ystävyyden menetys on se pienin murhe, sillä kukapa haluaisi olla mulkeron kaveri.
Toiseksi, voisin kysyä että mitä luulet, miltä tuntuu sitten kun saat tavoistasi johtuen snagarilla köniisi?Noh, miksi hiljaisuus?
- Kuinkasmuutenjyri
Jyriiiiis kirjoitti:
Vastaas nyt rehellisesti, sallisitko tyttäresi myyvän itseään jokaiselle spurgulle jos hän niin haluaisi tehdä?
Sallisitko äitisi vaihtaa ammattinsa ilotytöksi?
Ai et vastaa vai? Miksi et?
Siksikö että hutsunsuosijaevokki näkee asian siltä kannalta, siis ostajan näkökulmasta, eli että myykööt toiset naiset itseään kunhan minun tyttäreni ja äitini eivät myy, heheheh....JA niin meni gwerty hiljaiseksi, hehe.
- Jyriteref
Ja pöh, mitä huonoa näet siinä että nainen etsii itsellensä sellaisen puolison joka rakastaa vain häntä eikä ole mikään Axel?
- Ihmettelijäinen
Jyriontämännähnytkinjuu kirjoitti:
Kas, joku osaa vanhaa sofismia. Mutta miten tämä liittyy asiaan?
Panettelu on itse asiassa kielletty ihmisen käyttöoppaassa sillä se tulee vähitellen kalliiksi panettelijalle itselleen.
Sillä toisten puolesta ajattelu siten että syyttää häntä vääristä vaikuttimista kostautuu aina. Ystävyyden menetys on se pienin murhe, sillä kukapa haluaisi olla mulkeron kaveri.
Toiseksi, voisin kysyä että mitä luulet, miltä tuntuu sitten kun saat tavoistasi johtuen snagarilla köniisi?Ja taas meni evokki hiljaiseksi, voi tätä jyrin henkstä ylivoimaa. MITEN KUKAAN VOI OLLA NOIN.......?...
- Vitsinpelle
Jyriontämännähnytkinjuu kirjoitti:
Kas, joku osaa vanhaa sofismia. Mutta miten tämä liittyy asiaan?
Panettelu on itse asiassa kielletty ihmisen käyttöoppaassa sillä se tulee vähitellen kalliiksi panettelijalle itselleen.
Sillä toisten puolesta ajattelu siten että syyttää häntä vääristä vaikuttimista kostautuu aina. Ystävyyden menetys on se pienin murhe, sillä kukapa haluaisi olla mulkeron kaveri.
Toiseksi, voisin kysyä että mitä luulet, miltä tuntuu sitten kun saat tavoistasi johtuen snagarilla köniisi?Ja taas meni evokki hiljaiseksi.
Jyri, onko pakko aina tappaa tyhmät?
Ota haasteeksi saada heidät ajattelemaan niin olet fiksumpi. - Jyriontämännähnytkinjuu
Tyhmä, avqajahab vai yrittää opettaa evokkeja säästämään itseään vaikeuksilta joihin he väistämättä ajautuvat evomoraalinsa vuoksi?
Mikä tässä on niin vqikeaa evokeille?
Ai, niin, toedänhän minä sen, se on se että he kuvittelevat että se on elämän tarkitus että pääsee axlmaisesti levittämään siementä mahdollisimman laajalle.
Miksi evokki ei koskaan tajua kysyä itseltään että mitä hän kuvittelee hyötyvänsä lukemattomista äpärälapsistaan jos niitä siunaantuisi evoluutioteorian ukaisella tavalla?
Eihän hän voisi mitenkää olla isänä niill3 kakille joten niillä tulisi olemaan epänormaali isätön lapsuus joka johtaisi siihen että poikalapsi vaille isänmallia, eli miehenmallia ja samaistuisi äitiinsä ja niin pojasta tulisi homo.
Olisiko se kivaa että jos joku kysyisi sinulta että mitenkäs se kylvötyösi menestyy ja joutuisit sanomaan että muuten hyvin mutta suku taitaa loppua tähän kun kaikki poikaäpäräni ovat homoja, hehe.
- heh-heh-heh-
Nainen numero kaksi on tietysti streittari ja ateisti.
"Jotkut streittarit sitoutuvat myös luopumaan lääkkeistä, kofeiinista, lihasta ja muista eläinkunnan tuotteista. Eräät kannattavat myös pasifismia, anarkismia ja ateismia."
http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/391918/ketju/_streittari_mita_se_tarkoittaa_
https://fi.wikipedia.org/wiki/Straight_edge- Jyriteres
Luulenpa että yhdelläkään Aleksis Kiven kadun ilotyttö ei haaskaa ajatustakaan noille linkkiesi aatteille. Hehe
- heh-heh-heh-
Jyriteres kirjoitti:

Nepä ovatkin ryssiä ja ortodokseja, kreationisteja viimeisen päälle.
- Jyrihhhhh
heh-heh-heh- kirjoitti:
Nepä ovatkin ryssiä ja ortodokseja, kreationisteja viimeisen päälle.
Ja pöh. Jokainen itseään myyvä on totaalisen masennuksen vallassa niin syvällä ettei välitä siitä että mitä itselle tapahtuu ja jokainen evokki joka heitä hyväkseen käyttää ansaitsee Mooseksen tuonion.
- heh-heh-heh-
Hahahahaha! Yrität vaan tyhmä Jyrbä peitellä sitä tosiasiaa, että sekosit sukkiisi jo ensimmäisessä kommentissasi minulle:D Eivät tosiaankaan ne Aleksis Kiven kadun ortodoksikreationistiset ryssähuorat haaskaa ajatustakaan streittariaatteelle ja ateismille. Ne jakavat pillua rahasta uskoen Jumalan anteeksiantoon. Vitsi, että olet tyhmä:D
- Jyrttis

No joo, enpä väitä vastaankaan sillä tunnut tietävän ajon minua paremmin mitä noiden itähutsujen mielissä liikkuu ja senkin mistä nuo ovat kotoisin. Todennäköisesti tiedät hinnatkin.
Minä en ole heitä nähnyt edes kaukaa joten tällä kertaa en kinaa tästä aiheesta enempää.
Mutta noin yleisellä tasolla ihmettelen sitä että mitä mahtaa liikkua vieraalta ihmiseltä seksiä ostavan mielessä?
Minusta tuo on yhtä luonnotonta kuin homoilu. - heh-heh-heh-
Tottakai minä tiedän sinua paremmin. Sinähän olet hintahtava peräkammarin poika, joka ei koskaan ole ollut naisen kanssa "sillai". Minä taas uskisten mielestä ehkä moraalittomana, mutta varakkaana atte-evokkina naiskentelen noita itätyttöjä joka kerta Helsingissä käydessäni. Minulla on nykyisin 5 - 6 sellaista tasokkaampaa vakipanoa, joista jollekin aina soittelen etukäteen ja tapaamme sitten jossakin tasokkaassa ravintolassa. On selvää, että kaduilla partioivat jätän köyhemmille.
Tämäkin ketju todistaa taas vastaanasanomattomasti, että en ole menettänyt kerrassaan mitään lopettaessani jyrbän "aivoitusten" seuraamisen.
Jos on pakko jatkuvasti toistaa itseään sanomatta ikinä mitään uutta, siihen riittäisi kymmenes- tai sadasosa siitä tekstin määrästä jota jyrbä näköjään yhä käyttää.
Jopa Mark5 osaa jankuttaa omiaan paljon vähemmällä tekstimassalla kuin jyrbä.- Jyriteres
Niih, en minäkään jaksaisi olla jatkuvasti turpiinottavana osapuolena.
Ja sitähän olet taas kerran kun et saa avauksen helppoon vastatuksi vaikka tiedät kyllä oikean vastauksen.
Eikös olekin mielenkiintoista havaita olevansa niin evomoraalin kahleissa että et saa kättäsi nostetuksi näppikselle vaikka ihan varmasti tiedät vastauksen.
Vertaapa itseäsi minuun, minua ei mikään henkinen lukko estä antamasta oikeaa vastausta, tämä on Repe oikeaa todellista ajatuksen vapautta tämä.
Mutta kiitos kun kävit näyttämässä naamaasi, oli kiva livauttaa pitkästä aikaa. Tulin ihan hyvälle tuulelle. Hyvää jatkoa sinulle, yritä päästä eroon Vapaa-ajattelijoiden ja Setan kahleista. - Jyyyyyyrrrri
Jyriteres kirjoitti:
Niih, en minäkään jaksaisi olla jatkuvasti turpiinottavana osapuolena.
Ja sitähän olet taas kerran kun et saa avauksen helppoon vastatuksi vaikka tiedät kyllä oikean vastauksen.
Eikös olekin mielenkiintoista havaita olevansa niin evomoraalin kahleissa että et saa kättäsi nostetuksi näppikselle vaikka ihan varmasti tiedät vastauksen.
Vertaapa itseäsi minuun, minua ei mikään henkinen lukko estä antamasta oikeaa vastausta, tämä on Repe oikeaa todellista ajatuksen vapautta tämä.
Mutta kiitos kun kävit näyttämässä naamaasi, oli kiva livauttaa pitkästä aikaa. Tulin ihan hyvälle tuulelle. Hyvää jatkoa sinulle, yritä päästä eroon Vapaa-ajattelijoiden ja Setan kahleista.Ja niin hiljeni Repekin.....hehe.
- tööttt
Mun käsittääkseni Jehovilla on toiminnassaan tärkein periaate - kaikki rahat pois toisinuskovilta - samanlaista kui muillakin konnilla.
Vaikka uhrit olis kui surkeista oloista, raiskattuja naisia raiskattuine lapsineen, uhrien asema tappouhkan alla ikänsä eläneenä, jos uskaltaa sen ääneen sanoa, saa ikuisen kostokerteen ja vihan yllensä - julkisen huorittelun ja kaikkien varojen kynimisen kohteeks joutuu - varat ilmeisesti ohjautuu todellisten kallispalkkaisten horojen eliittielämän ylläpitoon. Ihailtavaa toimintaa jo iäkkäällä sotaveteraanilla, joka lahjoitti omaisuutensa köyhille kun totesi ettei raha ja omaisuus tuonut onnea, perskärpäsiä vain enimmäkseen - haluaisin että ei loputon katkeruus minunkaan elämässä vastoinkäymisistä huolimatta osana olisi - että edes vanhuksena joku rauha elämässä sallittaisiin ennen kuolemaa. Riipovia ovat kuvat sotakenttien lapsista, jotka odottavat häkkiin suljettuina teloitusta - ihmiskunnan ahdinko kaiken kurjuuden kokemuksissa on mittava - avuntarve samoin. - Jyriffi
Repe kun on niin kovin tietväinen tuosta uskontopuolestakin niin häneltä voisin kysyä että kumpi elämäntapa hänen mielestään on parempi parisuhteen kannalta, evomoraaliton kaikensallivaisuus vaiko kristilliseen korkeaan moraaliin perustuva uskolline rakkaus?
- Nolojyrbähehe
Mitä sä täällä tenttaat jotain kristillistä moraalia, kun sinä kivienviskoja et siitä mitään ymmärrä. Teeskentelet vain jotain kristittyä, vaikka oikeasti olet vain rääväsuinen katkera papparainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422