Jättääkö Lyly taakseen tuhotun maan ?

Tapansa mukaisesti Lyly ei aio luovuttaa, vaikka onkin hyvin pettynyt. Hänet tunnetaan neuvottelijana, joka jaksaa mahdottomissakin tilanteissa etsiä ratkaisua yökaupalla kun muut ovat jo valmiita luovuttamaan. ”Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. Ei nytkään pidä hötkyillä. Pitää analysoida, mitä voi tehdä niille syille, joiden takia on äänestetty vastaan.”
2795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

SAK:n paristakymmenestä jäsenjärjestöstä enemmistö on Lylyn mukaan jo ilmoittanut osallistuvansa yhteiskuntasopimukseen, mutta monilla niistä on ollut erilaisia varaumia.

Äänestä
  • teatteria, alusta alkaen..

    Äänestä

Toivottavasti se ei ärsytä ketään, että tuntee aitoa iloa siitä, että näkee valoa tunnelin päässä ja että suomalainen sopimusyhteiskunta toimii, Sipilä sanoi.

Äänestä
  • Vaikka itsekin suurin piirtein Ann Selinin ikäluokkaan kuuluvana en koe omakseni nyrkittelyä, yläfemmoja ja muita nuorempien ikäluokkien omaksumia amerikkalaisuuksia, hakeutuisin kyllä lääkärin vastaanotolle, jos huomaisin niiden häiritsevän keskittymistä jokapäiväisiin elämääni ja päätöksiini.

    Äänestä

  • Kyllä noita tekosyitä nyt keksitään,sekö nyrkittely nyt sitten ratkaisi asian kun
    kysessä on hyvinvointivaltion pelastaminen.
    Ymmärrän hyvin pääministerin ilon siitä,että vihdoin saataisiin joku polku
    parempaan työllisyyteen.
    Kysyisinkin nyt kuinka suuri osuus Ylen toimittajilla on ollut epäluottamuksen
    syntyyn tämän 10 kuukauden aikana.
    Ylen toimittajahan ensimmäiseksi paheksui tuota tervehdystä ja sai heti kannatusta vasemmistosta.
    Samoin ovat Ylen toimittajat lytänneet jokaisen yrityksen parantaa nykytilaa
    maassamme.
    Tänäänkin Seija Rautio esiintyi kuin yleinen syyttäjä haastatellessaan Sipilää.
    Mitään tälläistä ei tapahtunut viime vaalikaudella Kataista kohtaan,yhtään
    kriittistä arvostelua ei kuullut.
    Yle on täysin Helsinkiorientoitunut ja kaikki ulkopuolelta tuleva pyritään osoittamaan ala-arvoiseksi.
    Jokainen ajankohtais-ohjelma Stiller(julkidemari) ajanut samaa asiaa.
    Milloin kuuluu muun Suomen ääni.

    Äänestä

  • Ylen-rooli kirjoitti:

    Kyllä noita tekosyitä nyt keksitään,sekö nyrkittely nyt sitten ratkaisi asian kun
    kysessä on hyvinvointivaltion pelastaminen.
    Ymmärrän hyvin pääministerin ilon siitä,että vihdoin saataisiin joku polku
    parempaan työllisyyteen.
    Kysyisinkin nyt kuinka suuri osuus Ylen toimittajilla on ollut epäluottamuksen
    syntyyn tämän 10 kuukauden aikana.
    Ylen toimittajahan ensimmäiseksi paheksui tuota tervehdystä ja sai heti kannatusta vasemmistosta.
    Samoin ovat Ylen toimittajat lytänneet jokaisen yrityksen parantaa nykytilaa
    maassamme.
    Tänäänkin Seija Rautio esiintyi kuin yleinen syyttäjä haastatellessaan Sipilää.
    Mitään tälläistä ei tapahtunut viime vaalikaudella Kataista kohtaan,yhtään
    kriittistä arvostelua ei kuullut.
    Yle on täysin Helsinkiorientoitunut ja kaikki ulkopuolelta tuleva pyritään osoittamaan ala-arvoiseksi.
    Jokainen ajankohtais-ohjelma Stiller(julkidemari) ajanut samaa asiaa.
    Milloin kuuluu muun Suomen ääni.

    Allekirjoitan aika paljon sanomaasi. Jari Korkin leppoisan asiallinen tyyli sopii paremmin tällaiseen aamuohjelmaan.
    Stillerin ohjelmassa kyllä saavat kaikki mielipiteet sijaa. Joskus tuntuu että Ruben ruoskii pahiten omiaan. Harvinaista demareille. Ruben on selvästi rauhoittunut iän myötä.

    Äänestä

  • Olen kyllä ihan eri mieltä. Näkee kumpi tekee kotityönsä paremmin. Jos ei tee, joutuu jutustelemaan leppoisasti..

    Äänestä

Amerikka on hieno maa. Mutta ei mennä nyt siihen. Mitä pahaa vilpittömässä ilon osoittamisessa on. Suomalaista jurnuttajakansaa tuollainen tietysti ärsyttää. Onhan meillä idioottimaisia sananlaskuja kuten: "Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla tai "Kell onni on se onnen kätkeköön".
Mutta asiaan. Tämä tervehdys nyt on oiva tekosyy. Aika erikoista olisi jos tuollaisen perusteella tehdään koko maan katastrofiin ajavia päätöksiä.

Äänestä
  • Roomalainen Marcus Porcius Cato vanhempi sanoi aina puheensa päätteeksi, että Garthago on hävitettävä.
    Ja syy, miksi niin piti tehdä on jonkun legendan mukaan siinä, että sitä oli pistänyt joku pieni piikki perseeseen.

    Äänestä

  • pirua seinälle, eikös Garthago sitten hävitettykin jossain vaiheessa..

    Äänestä

  • Pitää olla ns. tilannetajua ja käytöstapoja, varsinkin ministereillä. Sellainen on kaiken kaikkiaan mm. Stubbin narsismilla täysin mahdoton ajatus, ja oli aika koomisen näköisiä Sipilä ja outotyyppi-Lindström kun nyrkkitervehdyksiä tuo pikkupoika tarjosi.

    Äänestä

  • Miten ameriikkaa on hieno maa ? Kenelle ? Ei ainakaan valtaväestölle.

    Äänestä

  • ulrich kirjoitti:

    Miten ameriikkaa on hieno maa ? Kenelle ? Ei ainakaan valtaväestölle.

    Itseasiassa suurin osa Amerikkalaisista on hyvin liberaaleja jotka uskovat sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja vapauteen sen positiivisissa merkityksissä. He inhoavat yli kaiken Trumpin kaltaisia pölhökonservatiiveja. Ongelma vain on alhainen äänestysaktiivisuus. Ja ainakin vuoden 2000 "vaaleissa" Afroamerikkalaisia suorastaan yritettiin estää äänestämästä. Ja se että tämä tosiasiassa pieni mutta sitäkin äänekkäämpi pölhökonservatiivijoukko saa äänensä niin hyvin kuuluviin.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Trumpin ihnoaminen ei ole mikään kriteeri millekään !

    Suurin osa amerikkalaisista on tietämättömiä aivopestyjä, hillybilly-tyyppisiä "isänmaallisia" tolvanoita, jotka eivät myönnä edes tosiasioita.

    Kun eivät ole. Sen verran olen pyörinyt ko. maassa. Ja puhuin Trumpin kaltaisista. Mutta toki pidä sinä mielipiteesi Amerikasta. Minä pidän omani Venäjästä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Kun eivät ole. Sen verran olen pyörinyt ko. maassa. Ja puhuin Trumpin kaltaisista. Mutta toki pidä sinä mielipiteesi Amerikasta. Minä pidän omani Venäjästä.

    Sama vika, olen viikoittain yhteydessä amerikkalaisiin "ns. tavis-yrityksiin" ja käyn muutaman kerran vuodessa "rundilla". Ovat todellakin mukavia ja ahkeria, mutta yhteiskunta on perseestä, ja sellaistahan sinä tännekin olet halajamassa.
    On siis oikeastaan tutumpi paikka kuin Venäjä ja venäläiset.

    Keskustelet fiksusti. Mutta vetelet välillä johtopäätöksiä vähän rankalla kädellä. Jos sanon Amerikan olevan hieno maa ei se sitä tarkoita että haluaisin Suomesta sellaisen. Tämä toki vain mielipiteeni.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Keskustelet fiksusti. Mutta vetelet välillä johtopäätöksiä vähän rankalla kädellä. Jos sanon Amerikan olevan hieno maa ei se sitä tarkoita että haluaisin Suomesta sellaisen. Tämä toki vain mielipiteeni.

    Keskusteluissa esiintuomasi linja, ja kannatuksesi mm. "yhteiskuntasopimukseen" viittaa sellaiseen, että haluat kurjistaa työtätekevien olosuhteita , palkkoja ja etuja sijoittajien, eli pääoman hyväksi. Niiden jotka jo nyt keräsivät "porvarivetoisen" hallituksen tukemana 11 miljardin osingot. Kymmenien tuhansien irtosanomisten ja työpaikkojen lakkauttamisilla. erikoinen tapa "pääoman" osallistumiselle maan hyvinvointiin. Miksi siis työntekijät sellaista tukisivat, kun heille se tietäisi "lisää amerikkalaista hyvinvointia".

    Mun mielestä täällä esiintyy paljon tylympääkin linjaa kuin itse olen esittänyt. näen nyt vain tämän asian ns. inhorealismin kautta. Jos meillä olisi joku muu hallituspohja asia olisi aivan toinen. Jos nyt aletaan "kurittamaan" sopimuksen hylkäämisen vuoksi. Suurin taakka ei tule työssäkäyville. Vaan työttömille, sairaille ja muille jotka ovat kaikista heikoimmilla.

    Sillä ainakin sitten varmistetaan, että tuo porukka ei ole seuraavassa hallituksessa ja sitten vaan on korjattava asiat uuden hallituksen voimin, jos tämä ei kykene oikeudenmukaiseen ja järkevään toimintaan.

    Näin lopputulemana. Kyllä tämä mielipiteeni Yhteiskuntasopimuksesta sotii vähän omaa poliittista vakaumustani vastaan. Mutta joskus elämässä on pakko toimia niin. Olen oikeasti harkinnut ja miettinyt tätä asiaa.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Näin lopputulemana. Kyllä tämä mielipiteeni Yhteiskuntasopimuksesta sotii vähän omaa poliittista vakaumustani vastaan. Mutta joskus elämässä on pakko toimia niin. Olen oikeasti harkinnut ja miettinyt tätä asiaa.

    Eihän siinä mitään, tervettähän se on että pohtii, mutta kun minä en ole löytänyt mitään Suomen talouden kannalta positiivista siitä, ainoastaa tuntuu olevan työtätekevien kyykyttäminen ja etujen karsiminen - ja miksi ? Jotta sijoittajat tienaavat enemmän !! Aika käsittämätöntä touhua siltä kantilta ajateltuna.

    Äänestä

Lyly ja muut työmarkkinapomot kuuluvat todellisesta elämästä vieraantuneeseen eliittiin. Sopimuksien asiallisella sisällöllä ei olle heille mitään merkitystä, kunhan vain oma palkka vain juoksee ja kasvaa, ja saavat tuntea itsensä tärkeiksi.

Äänestä
  • Miten tuo sopimus, sikäli kun siitä julkisuuteen on tietoa tullut, auttaisi ?

    Äänestä

Lyly on järki mies, avarakatseisempi ja osaavampi kuin SSS kusipää kolmikko yhteensä. SSS'llä ei ole edes varasuunnitelmaa. Aivan oikean oikeasti, onko tämä ässä kolmikko ihan täysjärkinen. Ei ole kulunut kuin kuukausi siitä kuin älyttömät pakkolait olivat heidän mielestä välttämättömiä. Lakeja jo ehdittiin valmistella täyttä vauhtia. Nyt Sipilän prosessi pukkaa ainoastaan rejektiä.

Äänestä

Kaikki muut omanedun tavoittelijat ovat siirtyneet enemmän tai vähemmän riistokapitalistien leiriin tulevaisuutensa pelosta mutta lyly se lykkii omaa latuaan ! . Ollaan kansalaiset ylpeitä että löytyy sanojensa mittainen suomalainen mies joka on valmis puolustamaan työtätekeviä pienituloisia veronmaksajia ! .

Äänestä
  • Kohta ollaan tilanteessa että vaaleissa kyllä löytyy ja hallitukset vaihtuvat. Mutta jostain kumman syystä kok.tilanne vain pahenee. On se kyllä kumma. Ollaan pian Kreikan tilanteessa. Tulee uusi pääministeri, kansa hurraa hulluna... nyt alkoi todellinen muutos.Kaveri lupasi tosi hyviä asioita. Mutta yllättäen huonompaan suuntaan mennään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jääeläkkeelle kirjoitti:

Tapansa mukaisesti Lyly ei aio luovuttaa, vaikka onkin hyvin pettynyt. Hänet tunnetaan neuvottelijana, joka jaksaa mahdottomissakin tilanteissa etsiä ratkaisua yökaupalla kun muut ovat jo valmiita luovuttamaan. ”Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi. Ei nytkään pidä hötkyillä. Pitää analysoida, mitä voi tehdä niille syille, joiden takia on äänestetty vastaan.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu