Miten taivas näkee ihmisen?

epyktiläinen

Visualisoi mieleesi läpinäkyvä lasitaso, vaikka pöydän lasilevy. Tuolle pöydälle tiputetaan kirkasta vettä pisaroina. Pisarat kelluvat lasilevyn päällä, niin että näet pisaran läpi ja samalla lasin läpi. Pisarat ovat samaa olemusta tuon taivaallisen lasin kanssa. Huomaat, että yksi pisara on kuin kuin kohouma lasilevyssä. Tuo kohouma tarkoittaa "yksilöllisyyttä" kollektiivisessa valossa. Olet samaa valoa pisarana kuin tuo taivaallinen lasimainen valo. Kun katsot toista pisaraa, niin huomaat, että voit katsoa hänen näkökulmastaan, olla tuo toinen pisara. Katsot silloin lasilevyyn sulautuneena, kaikki on samaa olemukseltaan.

Näin voit tarkastella ihmisiä heränneellä ykseysaistilla. Tämä on konkretiaa. Tällöin katselet ihmisten henkikehoja. Todellisuus, missä luulee olevansa erillinen fyysinen keho eristettynä muista, onkin satua. Näin taivasten valtakunta tulee maan päälle, kun näin nähdään uudella aisteilla. Ykseysaistilla, joka on kaikissa ainakin uinuvana. Se tulee vain herättää.

Kuoleman jälkeen näin nähdään ainakin kuoleman huippukohdassa ennen uutta syntymää. Tarkoitus on nähdä näin jo nyt.

0

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

        kuka kaipaa ja ketä ?
        Ikävä
        180
        11289
      2. Pieni häivähdys sinusta

        Olet niin totinen
        Ikävä
        56
        5371
      3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

        r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
        NATO
        45
        2620
      4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

        Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
        Ikävä
        37
        2296
      5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

        Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
        Kemijärvi
        13
        1811
      6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

        Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
        Nurmes
        44
        1725
      7. Tiedän kuka sinä noista olet

        Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
        Ikävä
        38
        1383
      8. Känniläiset veneessä?

        Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
        Nurmes
        37
        1309
      9. Tulemmeko hyvin

        Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
        Ikävä
        6
        1216
      10. Otavassa tapahtuu!

        Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
        Mikkeli
        26
        1129
      Aihe