Teemu Selänteen twittertili esitti hurjan väitteen usean turvapaikanhakijan tekemästä lapsen raiskauksesta.
Blogissaan teemu painotti että hänellä ei ole turvapaikanhakijoita vastaan lähtökohtaisesti mitään. Kaikki turvapaikanhakijat eivät ole raiskaajia, mutta rikoksiin syyllistyneet pitäisi karkottaa suomesta.
Käyttämällä monikkoa 'raiskattu turvapaikanhakijoiden toimesta' (teemu ei ole halunnut korjata tai tarkentaa paljon kohua herättänyttä muotoilua), teemu halusi mitä ilmeisimmin kertoa että kyse on juurikin joukkoraiskauksesta. Teemu nimenomaan korosti blogissaan ettei halua syyllistää syyttömiä turvapaikanhakijoita (mitä termin ' turvapaikanhakijoiden toimesta' olisi ollut jos kyseessä oli yksittäinen tekijä) Myös viestinvaihdon aloittanut valavuori puhui nimenomaan joukkoraiskauksista.
Teemun tiedossa on myös tekijöiden asema, turvapaikanhakijoita. Ei maahanmuuttaneita, värillisiä ym, vaan nimenomaan turvapaikkaa hakevia henkilöitä. Turvapaikanhakijoita on suomessa kymmeniä eri kansallisuuksia, eniten irakista, venäjältä intiasta, mutta myös yhdysvalloista, kiinasta jne. Tekijöiden statuksen tunnistaminen tarkoittaa heidän henkilöllisyytensä olevan tiedossa.
Turvapaikanhakijoiden tekemää lapsen joukkoraiskausta ei kuitenkaan tunneta tapahtuneen suomessa. Selänteen vaatimukset suomesta karkottamiseksi ja rangaistusten koventamisesta suomessa viittavat kuitenkin suomessa tapahtuneeseen joukkoraiskaukseen. Samoin valavuoren ja selänteen yhtäaikainen aktivoituminen viittaa siihen että asia koskettaa heitä molempia, joka myös viittaa suomalaiseen tapahtumaan.
Asia on vakava. Media ei ole onnistunut, eikä edes halunnut, selvittää onko tekijät saaneet tuomion, vai liikkuuko vakavaa uhkaa aiheuttava joukko yhä vapaana suomessa.
Lapseen kohdistunut raiskaus, saatikka joukkoraiskaus, ei ole asianomistajarikos ja rikosilmoituksen voi (pitää?) tehdä asiasta tietävä ulkopuolinenkin.

Vastaukset 44
Vanhimmat
Selänteen tarina herättää epäilyksiä, epäluuloa, pelkoa, mikä lienee tarkoituskin?
Jos mitään raiskausta ei ole niin teemun tarinan tarkoitus oli kai vain lietsoa vihaa
Teemu käy moskovan kanssa khl neuvotteluita, ehkä osallistumalla hybridioperaatioon hän parantaa neuvotteluasemaansa, tietämättään tietenkin.
Oinonen oli taannoin käsittänyt jonkun raiskausjutun väärin, sen onneksi poliisi selvitti ja alueen asukkaat pystyivät jatkamaan eloaan ilman pelkoa
Onko toimittajilta ja poliisilta jäänyt kertomatta jokin lapsen joukkoraiskaukseen liittyvä tapahtuma, onko ministeriöstä tullut käsky medialle julkaisukiellosta sekä viranomaisten hiljaisena pysymisestä.
.
Teemun kirjoitukset herättävät tuntemuksia siitä, ettei kansa tiedä nyt ihan kaikkea.
TVIITTAILLAAN EDELLEEN !
https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwi8_ImOyqvLAhWmIpoKHbn-Ad8QFggZMAA&url=http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/joukkoraiskaus-keskella-oulua/121073/&usg=AFQjCNGr6nxSL5LlZ6q32Dcn-HxNnpJp7A&sig2=WN8smarO-EJ-05uyIp3w2w
Nämä eivät ole huhupuheita!
Late Lapista. SSSS Ry!
Mikä vit*n "hurja "väite se on JOUKKORAIsKAUS,, olen kuullut sellaita tapahtuvan useassa maassa?????????????
Mutta se on hurjaa,, jos sitä joku kuuluisampi USKALTAA moittia sitä,, kass kun suvakit pahoittaa siitä mielensä,, ja voivat jäädä ilman mustaa makkaraa,, ja se on heidän lenpiherkkua.Eikä se ole tapolan valmistamaa.
ainahan on mahdollista että poliisi ei ole kertonut julkisuuteen tästä raiskauksesta?
Kun epäselvää tiedottamista on nyt jatkunut jo viikkoja, olisi ensiarvoisen että asukkaat saisivat tietää liikkuuko alueella raiskauksiin taipuvainen joukko, joka on kiekkopiirien muttei virkavallan tiedossa.
Totuus Suomen nykytilanteesta [2015]
https://www.youtube.com/watch?v=xVv5Oef7HTc
mielnkiintoista
Neiti Selänteen kannattaisi vain miettiä kuka sitä Sirpaa panee isännän sijasta. Munattomuus kulkee perintönä Selänteillä.
Vau.. kenellekuuluu oikeus.
Oikeuden tuomarille, käsittääkseni, olenko väärässä
Peitteleekö asiaa POLIISI
oikeusko kuuluu selänteelle ja uhrille?
Mitä nuo ählysandniggerit täällä ylipäätään tekevät?? Ovat tulleet turvallisista maista loisimaan tänne. Ja jos elukat vielä joukkoraiskailevat niin karkotus aavikolle takaisin välittömästi.
niinpä, kas siinä pulma
ihmeellistä että media vaikenee, jos verrataan siihen myllytykseen johon edustaja oinonen joutui vastaavassa tilanteessa. ei lankaan tasapuolista kohtelua medialta.
Arabit ei kuulu suomeen, sanoi Selänne mitä tahansa.
Enemmän kysymyksiä alkaa herättämään median vaikeneminen
kuinka monta joukkoraiskausta on vaijettu suomessa!!
Niinpä, suklaanappisilmäiset sieluttomat saatananpalvojakarvaperskultamunat ovat valtamedian erityisessä suojeluksessa.
Siksi kaikki totuudenpuhujat yritetään vaientaa ennen kevään ja kesän tapahtumia...
ASIAHAN ON TÄSMÄLLEEN NOIN
Uhri ei halua tulla mediaan sen päätöksen tekee juurikin hän eikä muut. Teemu saa tuumia asiaa vapaasti yleisellä tasolla juuri kuin tekikin. Mikä tässä on vaikeaa käsittää?
Jos nyt tällainen uhri on olemassa, niin toivottavasti lastensuojelu ottaa perheeseen yhteyttä. Selvästikin vanhemmat ovat laiminlyöneet tehtävänsä lapsen huoltajina, kun eivät ole hakeneet joukkoraiskauksen uhriksi joutuneelle lapselleen apua. Ovatko vanhemmat vain ikävän julkisuuden pelossa jättäneet ilmoittamatta? Kyllähän tuollaisen joukkoraiskauksen jälkeen pitäisi lapselle järjestää henkistä apua sekä sukupuolitautitutkimukset. Psyykkisen selviämisen kannalta asiasta tietenkin olisi pitänyt ilmoittaa Teemun lisäksi myös poliisille, koska kyllä yleensä rikoksen uhrin toipumista edesauttaa syyllisten saattaminen edesvastuuseen.
EI sitä vitun apina sinulle kerrota onko tehty ilmoitus vai ei, tajuatko?
Ei ole tehty, ja olen huolissani raiskatusta lapsesta
Tapauksen ajankohtaa ei tiedetä. Juttu voi olla vaikka kuinka vanha.
Ei sun tartte muutako lukasta se mitä Englannissa tapahtui. Poliisi vaikeni. Raiskasivat porukalla lapsia/tyttöjä satoja...................
Eihän nyt Suomessa sellasta...
Kyllä Suomeen tulleet suklaanappisilmäiset sieluttomat saatananpalvojat ovat täysin erillaisia ja toisin rituaalein jumalaansa palvovia, vai mitä sukkivakit, hä..?
Väitetään tapahtuneen vakava rikos.
Sen ei tiedetä olleen oikeuskäsittelyssä.
OVATKO RAISKAAJAT SIIS VAPAANA!?
Suurin osa on vapaalla.
Kyllä suomalaisetkin raiskaa, mutta se on vaan ihan helvetin tosi asia että matu raiskaa myös. Todennäköisyys raiskaukseen on ainakin 13 kertainen. Mikä siinä on kun ei tosiasioita pystytä myöntämään, useiden tulijoiden kulttuuri on juurikin sitä hellan ja nyrkin välissä olemista.
Toivottavasti selviää onko teko tapahtunut suomessa. Jos on, toivottavasti rikolliset saa tuomion.
Ei Vanhasen lautakasastakaan esitetty mitään todisteita ja täydestä meni.
Täydestä meni sekin vajaasärmä lauta
todennäköisesti raiskaus on jo käsitelty mutta ei ole tuotu julkisuuteen suurin osa näistä salataan suomessa?
Trollifaktaa
Jotain faktaa, että salataan?
Trollien mielestä raiskajat saa olla vapaana.
Hyvä että rikosilmoitus on nyt tehty.
HYYSÄRIT TEKI RIKOSILMOITUKSEN RAISKAUKSESTA BYYÄÄÄÄH
Valehtelija pääsee poliisikuulusteluun kertomaan "tietojaan" raiskauksesta. Ei taida vaan löytyä mitään...
Mutta miksi hyysärit teki rikosilmoituksen
Tod näk tuore tapaus koska vvuori ja selänne aktivoituivat vasta kun matu invaasio oli jatkunut jo kauan
No siis onhan toi teko voinut olla tehdä vuosia sittemmin. Mutta selänne saikin tietää vasta kun heti twitteriin.