Hyvä Huhtasaari, hyvin pienellä lausahduksella sait suvakit täysin tolaltaan. Sanoit yhden sellaisen virkkeen jota suvakit eivät voi millään sietää, ja olet nyt yksi heidän vihatuimmista vastustajista niiden satojen tuhansien lisäksi, jotka eivät ole tismalleen samaa mieltä kuin suvakit. Aikansa nämä tyhjät, keskustelutaidottomat suvakkitynnyrit kolisevat ja heittävät rapaa päällesi, mutta ei se kauaa kestä kun he taas keksivät jonkun muun kohteen. Mutta olen varma että tiedät tämän itse varmaan paremmin kuin minä. Suvakkien pitää räksyttää räksyttämistään jotta he eivät kuulisi vastapuolen perusteltuja kommentteja, sellaisia reaaliteetteihin perustuvia kommentteja jotka romuttaisivat suvakin maailmankuvan heti jos he hetkeksikin laittaisivat suunsa kiinni ja ajattelisivat sekunnin aikaa (siis ne heistä, jotka kykenevät näin pitkään ajatustyöhön).
Suvakeille ei riitä mikään vähempi kuin se että koko maailman pakolaiset pitää ottaa tänne Suomeen asumaan, koska olemme rikas kansa ja rahaa meillä riittää. Näin syvät tunteet pukkaavat suvakeilla pintaan eniten silloin, kun he hyväilevät sossusta saatua satasen seteliä klo 09.55 Alkon oven ulkopuolella. Heidän koko maailmansa mahtuu sillä hetkellä siihen mitä he Alkosta sillä satasella saavat, seuraavaa päivää he eivät mieti. Aivan samoin kuten he eivät pakolaiskysymyksessäkään mieti miten huomennä pärjätään, riittää kun kaikki pakolaiset saataisiin tänne tänään, nyt ja heti.
Hyvä Huhtasaari, toivottomat suvakit riehuvat
6
69
Vastaukset
- Nii-in
Huhtasaari tosiaan onnistui osumaan suvakkeja arkaan paikkaan. Laura vei suvaitsevaistoa 100–0. Suvaitsevaisina itseään pitävät ovat sitä mieltä, että heillä on yksinoikeus solvata kanssaan eri mieltä olevia, joten varma keino saada suvaitsevaisto hermostumaan on pistää heidät maistamaan omaa lääkettään.
- ehhehhhee
Se on kyllä huomattu, että keskiverto "suvaitsevaisen" pasmat menevät täysin sekaisin, jos joku ei kunnioitakaan hänen auktoriteettiaan ja yksinoikeuttaan puhua maahanmuuttoasioista, vaan jostain kuuluu soraääniä.
- 334434
MISSÄ VEI? MIKÄ OHJELMA?
- tätä.he.haluaisivat
Suvakeita harmittaa se etteivät he voi harrastaa suvaitsemistaan samalla tavalla kuin Stalin harrasti politiikkaansa.
Tosin Stalinilla oli varaa tapattaa 60 miljoonaa omaa kansalaistaan ja silti Venäjälle jäi runsaasti sikiävää väkeä, mutta suvakeiden puhdistuksen jälkeen Suomeen ei jäisi kuin jokunen kymmenen tuhatta kantasuomalaista henkilöä. Mutta toisaalta, tänne kyllä tulisi vähintään 60 miljoonaa mamua kunnes maa olisi syöty tyhjäksi, kuin heinäsirkkojen jäljiltä.
Ja sitten suvakit ihmettelisivät millä pärjäävät, eikö todellakaan ole muuta keinoa kuin tehdä työtä leipänsä eteen. - Hallaahon.äänestäjä7
https://www.suomenuutiset.fi/huhtasaari-suomi-naisille-paras-maa-vaaranneta-sita/#comment-194472
Laura Huhtasaari on PS:n ainoa mahdollisuus presidenttiehdokkaaksi
Jos siellä on eräs toinen, jokaisen ex-PS-äänestäjän kannattaa miettiä mitä silloin pitää äänestää, jotta viesti eliitille menee perille
Kansan media kansan presidentti
http://mvlehti.net/?s=huhtasaari- antirasisti
"MV:n älyllisesti rapauttamat ihmiskohtalot uskovat kaiken, mitä lukevat, sillä ne peloilla politiikkaa tekevät kyyniset mulkut Halla-ahosta lähtien, ovat aprillaneet heitä jo monta vuotta jokaisena vuoden päivänä ja jokaisena vuoden tuntina. Kyllä tuo kuolleiden sielujen harrastama aivopesu jättää jälkensä ja siksi krooninen trollaus onkin muuttunut Syvän Joen todellisuudeksi.
Asettaisitte itsellenne nyt edes jonkun rajan, kuinka paljon trollaamista ja suoranaista kusetusta siedätte noilta halla-ahoilta, immosilta, huhtasaarilta ja muilta kyynisiltä mulkuilta. On jokseenkin riipivää katsella, miten suuri joukko suomalaisia on taantunut ja taantumassa primitiivisiin pelkoihin takertuviksi Pavlovin koiriksi, joiden silmistä älyn liekki on hiljalleen sammunut ja joiden suu suoltaa vain rasistisen liikehdinnän ulkoa opittuja mantroja. Tämä kehityskulku on oikeasti surullista ja miltei pelottavaa.
Tuon rasistisen ihmislauman reaktio viimeistään osoittaa, miten he elävät harhoissa. Ei ole olemassakaan islamisaatiota saati suomalaisuuden tuhoa ajavaa monikulturismia eikä niitä 'suvakkeja', jotka iloisin mielin muuttaisivat Suomea yhä islamilaisemmaksi maaksi ja jotka mielellään luovuttaisivat suomalaiset kirkot muslimien käyttöön.
Hyvät 'isäm maalliset': ei ole olemassa sellaista poliittista suvakkiuden liikettä, jota vastaan teidän poliittinen narratiivinne ja mölyävä vähä-älyisyytenne on suunnattu. Te olette itse kehitelleet suvakkiuden ja islamisaation myytit, joihin te aloitte epähuomiossa uskomaan kuin totena. Te pieksette olkiukkoa, jonka olette itse luoneet. Tuntuuko yhtään tyhmältä?
Positiivista on, että 'isäm maallisten' vähä-älymystön möly esimerkiksi SPR:a kohtaan ei ole realisoitunut luottamuspulana:
-"Suomen Punainen Risti on Suomen luotetuin kotimainen organisaatio, selviää viestintätoimisto Tekirin teettämästä kyselytutkimuksesta. SPR sai kyselyssä luottamuksestaan keskiarvon 3,81 asteikolla 1–5.
Kyselyssä mitattiin 15–74-vuotiaiden suomalaisten luottamusta 53 tunnettuun organisaatioon eri viiteryhmistä, kuten avustusjärjestöistä, mediasta ja puolueista. Viiden kärjessä ovat SPR:n lisäksi Pelastakaa Lapset, Unicef, S-ryhmä ja Onnibus.
Luotettavimpina pidetään avustusjärjestöjä, ja heikointa luottamus on työmarkkinajärjestöihin ja puolueisiin. Listan hännillä ovat Perussuomalaiset, sen jälkeen Kansallinen Kokoomus ja Suomen Kristillisdemokraatit."-"
Lue lisää: http://www.jorieskolin.com/news/jihadistit-ovat-jo-taalla-rajatkiinni/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399