Kokoomuksella on tällä hetkellä äärioikeistolainen ja julma politiikka. Puolueen päätarkoitus on köyhdytttää ennestäänkin köyhät suomalaiset työntekijät ja eläkeläiset, jotta rikkaille saadaan lisää mahdollisuuksia rikastua yhä enemmän ja enemmän. Stubb on thacherismin vilpittömin kannattaja maassamme. Miehen hymyn taakse kätkeytyy kovia äärioikeistolaisia piirteitä, joita nyrkkitervehdys Sipilän kanssa kuvasi varsin hyvin.
Kokoomuksen ykköstavoite: köyhdytetään kansa
6
<50
Vastaukset
- ihme.urputusta
On se kumma, kun köyhät eivät pysty elämään demokratiassa. Oliko Neuvostoliitossa asiat mukamas paremmin?
- taaltapesee
Ei Suomi mikään demokratia ole, vaan kolmen ässän pakkovatkaamo.
- Pitkäaikatyötön
Olen hieman eri mieltä. Kyse ei ole äärioikeistolaisuudesta, vaan normaalista oikeistolaisesta politiikasta, jossa tuloerojen kasvattaminen katsotaan hyväksi. Suomessa tällaiselle on ollut vain vähän kannatusta, joten Kokoomus ei ole tätä puolta tuonut esiin.
Kokoomus on usein nähty keskusta-oikeistolaisena puolueena maltillisen linjansa vuoksi, johon saattaa nyt tulla muutoksia. Puheenjohtaja Stubb on ilmaissut tukea puolueen oikeistosiiven kansanedustajalle Elina Lepomäelle, joka mm. haluaisi siirtyä ansiotulojen tasaveroon. Tällöin kaikilla olisi sama veroprosentti Viron tyyliin. http://www.talouselama.fi/uutiset/stubb-ylella-sydan-huutaa-thatcherin-ja-lepomaen-linjalle-6307544 https://fi.wikipedia.org/wiki/Elina_Lepomäki
Vaikka en oikeistoa kannatakaan, olisi toisaalta hyvä, että Kokoomus liputtaisi kunnolla ja avoimesti oikeistolaisuuden puolesta. Silloin äänestäjät tietäisivät selkeämmin, kannattaako tällaista "työväenpuoluetta" tukea.- köyhäkokoomuslainen
Kokoomus on kyllä kaukana äärioikeistosta, käytännössä Kokoomus on sosiaalidemokraattien oikeistosiipeä. Vaikka äänestänkin Kokoomusta, en ole kaikin kohdin tyytyväinen sen harjoittamaan politiikkaan. Kokoomuksen tulisi todellakin olla selkeästi oikeistolainen puolue!
Minulle riittää, kun politiikkaa tehdään kynällä, neuvottelemalla ja äänestämällä, sekä kokous ja neuvottelutuloksia toteuttamalla. En kaipaa mitään Neuvostoliittoa enään mihinkään.
En ole kyllä missään Kokoomuksen puolueohjelmassa nähnyt sellaista kohtaa, jossa olisi tavoitteena köyhdyttää kansaa. Ap voisi kaivaa väitteensä tueksi ihan virallista dokumenttia asiasta, jos sellaista täällä väittää! - Alkup.voisi.ihan
köyhäkokoomuslainen kirjoitti:
Kokoomus on kyllä kaukana äärioikeistosta, käytännössä Kokoomus on sosiaalidemokraattien oikeistosiipeä. Vaikka äänestänkin Kokoomusta, en ole kaikin kohdin tyytyväinen sen harjoittamaan politiikkaan. Kokoomuksen tulisi todellakin olla selkeästi oikeistolainen puolue!
Minulle riittää, kun politiikkaa tehdään kynällä, neuvottelemalla ja äänestämällä, sekä kokous ja neuvottelutuloksia toteuttamalla. En kaipaa mitään Neuvostoliittoa enään mihinkään.
En ole kyllä missään Kokoomuksen puolueohjelmassa nähnyt sellaista kohtaa, jossa olisi tavoitteena köyhdyttää kansaa. Ap voisi kaivaa väitteensä tueksi ihan virallista dokumenttia asiasta, jos sellaista täällä väittää!konkreettisesti selittää kuinka kokoomus köyhdyttää kansaa. Kiinnostaisi tietää. Köyhä voisi mennä töihin sen sijaan että vinkuu täällä surkeuttaan. Tasavero Viron malliin olisi erinomainen ratkaisu ja sosiaalipummien raaka karsiminen eräs ensimmäisistä toimenpiteistä maan talouden tervehdyttämiseksi.
- alvi_pois
Alkup.voisi.ihan kirjoitti:
konkreettisesti selittää kuinka kokoomus köyhdyttää kansaa. Kiinnostaisi tietää. Köyhä voisi mennä töihin sen sijaan että vinkuu täällä surkeuttaan. Tasavero Viron malliin olisi erinomainen ratkaisu ja sosiaalipummien raaka karsiminen eräs ensimmäisistä toimenpiteistä maan talouden tervehdyttämiseksi.
Sosiaaliturvan heikentäminen tarkoittaa rikollisuuden lisääntymistä. Tuskin sekään on kenenkään tavoite. Mitä pienemmät tuloerot, sitä turvallisempi yhteiskunta.
Tasaverot kuten arvonlisävero tulisi lakkauttaa ja siirtyä pelkkään progressiiviseen tulojen verottamiseen, jossa kaikki tulot (ansio, pääoma, perintö&lahja) lasketaan yhteen ja veroprosentti määräytyy kokonaistulojen mukaan.
Varsinkin alv-poisto olisi yrittäjien mieleen, koska tyhjänpäiväiset alv-ilmoitukset ja niihin liittyvä laskentasähläys jäisi pois. Verohallintoa voitaisiin myös keventää siltä osin. Mikä parasta, niin Suomen kilpailukyky kasvaisi verkkokaupassa, koska täältä tilatut verottomat tuotteet olisivat todennäköisesti halvempia mitä kilpailijamaissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406