Heli Vaaranen näyttää suomalaisille naisille

kaapin-paikan

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen ihmettelee, miksi siitä syntyi niin suuri poru, että hän sanoi monien miesten voivan huonosti parisuhteissaan.

Vuoden alussa nousi kohu, kun Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen otti kantaa suomalaisten parisuhteisiin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla. Vaarasen mukaan miehet kokevat kodissaan väheksyntää ja arvostuksen puutetta, ja naisille läheisin uskottu on tyttökaveri eikä oma puoliso.

Vaaranen kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä hämmästyneensä, kuinka suuri myrsky hänen kannanotostaan syntyi.

– Olen oikeastaan aika järkyttynyt siitä, että tämä on sellainen tabu. Siis se, että miehellä on tunteet, Vaaranen sanoo lehden haastattelussa.

Vaaranen saa edelleen yhteydenottoja sekä miehiltä että naisilta, sekä nuorilta että vanhoilta.

– Jos puhuisin naisten hyvinvoinnista, se olisi aivan normaalia työpuhetta. Tai lapsista, vanhuksista tai vammaisista. Mutta kun puhun miehen hyvinvoinnista, olen hirvittävän rohkea, Vaaranen hämmästelee.

Kiireisenä nykyaikana pariskuntien yhteisestä ajasta on tullut sotaa siitä, kumpi on oikeassa, Vaaranen sanoo. Hän on kehittänyt uuden termin: poissaololiitto.

– Poissaololiitossa parisuhde on absent, poissa. Kumpikin osaa vain hyökätä ventovieraaksi muuttunutta kumppania kohtaan. Nainen sanoilla, mies vaikenemalla. Hän pelkää jo naisen äänen sävyäkin. Vain hänen sopeutumisensa takia parisuhde voi jatkua, Vaaranen kuvailee.

Vaarasen mukaan nainen haluaisi proaktiivisen kumppanin keittiöön, olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen, mutta tukahduttaa miehen vaatimuksillaan.

– Nainen hyökkää. Mies alistuu. Kierre on valmis.

Heini Särkkä

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9297
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        374
        8202
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        164
        6053
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2467
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2167
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1799
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        20
        1744
      8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

        Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
        Kotimaiset julkkisjuorut
        9
        1619
      9. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1525
      10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        441
        1422
      Aihe