Menemmekö mekin tekemään syntiä?

mummikainuusta

Aamos 4:4 Menkää Beeteliin ja tehkää syntiä, Gilgaliin ja tehkää vielä enemmän syntiä. Tuokaa aamulla teurasuhrinne, kolmantena päivänä kymmenyksenne.
5. Uhratkaa hapanta kiitosuhriksi, kuuluttakaa ja julistakaa vapaaehtoisia lahjoja, sellaistahan te rakastatte, te israelilaiset, sanoo Herra, Herra.
Tähän asti Aamos oli kertonut, mitä synnin tekemisestä seuraa, mutta nyt hän käskee ihmisten tehdä syntiä! En voi muuta kuin ihailla tapaa, millä Aamos sanomaansa tuo esille! Tai ehkä paremminkin Jumalan huumorintaju tulee tässä esiin. Tämä on hyvä kuvaus israelilaisten Jumalan palvelemisesta. He halusivat kuvitella palvelevansa Jumalaa, mutta todellisuudessa se oli jotain aivan muuta.
Paikathan olivat Pyhiä paikkoja, joissa toimitettiin Jumalanpalvelusmenoja. Mutta niitä ei toimitettu Jumalalle, vaan sen vuoksi, että ihmiset näkisivät kuinka hurskaita he olivat. Tämä kohta pysäytti minut jokin aika sitten. Jäin miettimään, miten ja millälailla itse toimin? Saako Jumala kunnian vai haluanko sen minä itse? Tietenkin syvään nöyryyteen verhottuna!!!

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luetaankosanaa2

      Niinpä !

      Monikin uskovaksi itseään nimittävä vain ESITTÄÄ nöyrää Jumalan palvelijaa !

      Mutta todellisuus on aivan muuta, eli etsitään ihmisten kunniaa ja ihmisten kunnioitusta vain itselle ja omille hienoille opetuksille !

      Tuohon liittyen Sanankohta joka kertoo hyvin asiasta:

      Johannes 7
      16 Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
      17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
      18 Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

      Joh. 12:43 Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

      Siis vaikka moni luulee ja kai itselleenkin sokeudessaan selittää olevansa Jumalan asialla, niin todellisuus on ihan muuta !

      Siis ei hyödytä edes suht oikea toiminta, jos sen toiminnan motiivina on ihan muu, kuin mikä pitäisi, eli Jumalan Sanan ja Hänen kunniansa korotus !

      Mutta sen sijaan motiivi ja liikkeelle paneva voima ja syy onkin etsiä kunniaa vain itselleen !

      Siis koko hyväkin teko voi olla saastainen, jos sen kautta tavoitellaan oman himon tyydyttämistä, eli jos etsitään vain omaa kunniaa ja kunnioitusta muilta ihimisiltä itselle !

      Silloin ei olla Jumalan asialla, vaikka ulkoisesti siltä voisi näyttääkin !

      Silloin ollaan omalla asialla, eli etsimässä tyydytystä omille vallan ja aseman sun muille himoille !

      18 Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.

      Pari hyvää huonoa esimerkkiä tästä toiminnasta täällä ovat "Lähettiläs" ja "Jaikali".

      Mutta heidänkin touhunsa menee monille läpi kuten väärä raha, oikeaa rahaa tunnistamattomalle !

      Siis heidän touhunsa perustuu juuri siihen oman kunnian pyytelyyn, eli aamentajia ja lakeijoita, he vain ovat täällä keräämässä itselleen.

      Se vain on kurjaa nähdä, kuinka he pystyvät ihmisiä ja uskoviakin huijjaamaan ! :(

      • mummikainuusta

        Eikös se niin mene, ettei Jumala anna kunniaansa muille. Ja niillä omilla hyvillä teoilla ei pääse Taivaaseen. Sehän ei tarkoita sitä, etteikö meidän tulisi tehdä hyviä tekoja, mutta niillä ei voida ostaa Jumalaa. pelastus on lahja!

      • luetaankosanaa2
        mummikainuusta kirjoitti:

        Niin se on, että pelastus on pelkkää lahjaa !

        Mutta niin on ihan kaikki muukin mitä uskovalla on, pelkkää lahjaa, mutta sitä kun moni uskovakaan ei tajua vielä, kun Herra ei ole asioita päässyt opettamaan ja näyttämään !

        Siis Raamattu puhuu ja opettaa, että uskova on vain tyhjä astia, ja siihen tyhjään astiaan Jumala voi laittaa tarjolle jotakin, mutta astia itse ei sitä saa aikaan eikä astia itse pysty mitään synnyttämään ja astiaan saamaan tarjolle !

        Siis kun uskova oppii ymmärtämään asemansa oikein, niin hän tajuaa olevansa vain tyhjä astia pelkästään, eikä astia voi ottaa kunniaa siitä, mitä Jumala siihen silkasta suuresta armostaan laittaa !

        Mutta liian moni uskovakin on yhä täysin ymmärtämätön tämän asian suhteen, kun Herra ei ole päässyt heitä vielä kasvattamaan eikä tyhjentämään harhaluuloistaan itsensä ja oman tilansa suhteen !

        Siis uskova on itsessään vain viheliäinen ja kurja ja köyhä ja alaston oikeasti !

        Jeesuksessa ja Jeesuksen ansiosta vain olemme saaneet ja saamme kaiken sen mitä meillä on.

        Mutta liian moni yhä luulee ja kuvittelee suuressa ymmärtämättömyydessään yhä itse jotakin olevansa ja jotakin hyvää itsestään kykenevänsä synnyttämään sun muuta, vaikka se ei perustu Todellisuuteen eli Totuuteen ollenkaan, ja näin moni uskova ottaa kunniaa kaiken aikaa itselleen, ja Jumala ei jaa kunniaansa kuitenkaan !

      • mummikainuusta
        luetaankosanaa2 kirjoitti:

        Eli usovan "auktoriteettiasema" on olla tyhjä astia, jonka Jumala saa täyttää! Kuinka monesti meidän oma voimamme on esteenä Jumalan Voiman ilmenemiselle meidän omassa elämässämme. Ja kuinka usein (minä myös) etsimme esim. uskoa ja rakkautta itsestämme. Eihän niitä ole meissä itsessämme, vaan ne annetaan meille lahjaksi. Voi kuinka se oli vapauttava havainto, ettei minusta itsestäni tarvitsekaan löytyä uskoa, vaan se on Jeesuksen usko minussa!
        Gal. 2:20. ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

        Tuosta mitä kirjoitat, että etsimme sitä uskoa ja rakkautta itsestämme !

        Kerron itsestäni ja Tiestäni Herran kanssa, ja Hänen riisumisestaan !

        Kun Isä riisuu lapsensa kaikesta, niin siinä menee lopulta ihan kaikki.

        Siis havahduin siihen, että ennen olin inhimillistä raukkautta ja auttamis halua puollollaan, mutta riisumisen jälkeen sain todeta oman rakkauteni kadonneen.

        Se ei ole mikään kiva asia huomata, mutta niin siinä vain kävi, eli kun Isä riisuu, niin sen kautta ei enää ole olemassa edes sitä rakkauttakaan, ja silloin siihen ei väärin tukeudu enää, kun ei ole mistä ammentaa !

        Saman sain kokea uskomisen suhteen, siis olen käynyt Jobin kaltaisen kohtalom läpi, ja jossain kohtaa meni oma usko kokonaan myös, eli ei ollut omaa uskoakaan, vaan piti pitäytyä vain Herraan ja Hänen henk koht lupauksiin ja Hänen kanssaan kokemiini asioihin, eli oman uskommekin Herra riisuu, eikä silloin siihenkään enää voi tukeutua.

        Syvimmilllään menee jopa toivokin, siis Sana sanoo:

        Room. 4:18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",

        Siis mitä on käytännössä se, että toivotaan vaikka toivo on mennyt ?

        Se tarkoittaa sitä, että se oma inhimillinen toivokin on pois, eikä ole mihin luottaa, ja Aabrahamillakin siis oli vain se Jumalan antama lupaus, joka oli inhimillisesti katsoen täysin mahdoton, sillä Saara oli kuolettunut, eli vaihde vuodet käynyt eikä kuukautis kiertoa enää ollut, ja siten elämän syntyminen oli täysin mahdotonta inhimillisesti.

        Tuollaiseen tilaan vie riisuminen, eli ilman inhimillistä toivoa, silti toivotaan vain Jumalan Sananaan luottaen, mutta siis vain henk koht Sanaan voi olla Jumalan synnyttämä usko ja sen varassa sitten riiputaan mahdottomassa tilanteessa.

        Mutta totaalisen riisuttuna kuten Job oli, toivoo uskovakin vain kuolemaa enää, eli se olisi suuri helpotus siinä kohtaa, mutta tätä ei tuota Tietä läpi käymätön ymmärrä, eikä varsinkaan joku menestysteologian omaksunut uskova.

        En tiedä miksi tämän kirjoitin, mutta sanoma siis on se, että itse ei voi itseään pyhittää eikä riisua mistään, vaan sen tekee Herra yksin, eli Hän vie alas ja sitten ajan kuluttua ylös:

        1. Sam. 2:6 Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.

        Job kävi kuoleman porteilla, mutta sitten Jumala armahti häntä, ja sen kautta vain Job oppi todella tuntemaan Jumalan:

        Job 42:5 Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt.

        Menestys teologian tietä kulkevat eivät koskaan tule tuota saavuttamaan, mitä Job saavutti.

        Kiitos, kun kirjoitit tuon. Olen käynyt samanlaista koulua, jolloin kuolema olisi ollut paljon parempi vaihtoehto kuin elämä. Mutta nyt, kun katson taaksepäin, nämä vuodet olivat minulle tarpeen. Kun Jumala armossaan veti minut takaisin yhteyteensä, minulla ei ollut siihen osaa eikä arpaa. Sain tulla yksin armosta ja Hänen vetämänään.
        Nuo vuodet, suorastaan erossa srk:sta, itseasiassa puhdistivat minut erilaisista opintuulista, joita olin aikoinaan imenyt itseeni. Ensimmäinen vuosi oli juurtumista Jumalan Sanaan. Tunnen Raamattua vain hiukan ja mitä enemmän se avautuu, sitä vähemmän tunnun tietävän siitä.
        Me saviastiat emme pysty tekemään yhtään mitään ilman Jeesusta ja se on meille ylpeille ja itsekeskeisille ihmisille todella vaikeaa ymmärtää. Onneksi Jumala on pitkämielinen ja jaksaa meitä ihmisiä Rakkaudessaan ohjata ja kuljettaa eteenpäin. Armossa saamme levätä ja kasvaa. Se on paras kasvualusta meille. Armo tuo esille meidän syntisyyden ja kaikenlaisen saastaisuuden, joka meissä vielä asuu. Ja se vetää meitä ristin luo! Jeesuksen puhdistettavaksi. Ja voi kuinka me tarvitsemmekaan sitä päivittäin. Samalla saamme iloita siitä kaikesta huolenpidosta, jota Jumala meille osoittaa.
        Olen luonteeltani "itsenitutkiskelija" ja siitä Jumala on minua ohjannut poispäin. Myönnän, että olen huono "oppilas", mutta Pyhä Henki on hyvä opastaja. Itseään tulee tutkia, se on totta, mutta minä olen ollut ja olen vieläkin ihminen, joka etsin sisimmästäni esim. uskoa, rakkautta ja iloa. Ja nyt olen pikkuhiljaa oppinut, ettei niitä minussa itsesssäni ole! Se on ollut vapauttavaa! Ne ovat Jumalan lahjoja, joita Hän suorastaan tuhlaa minuun. Pikkuhiljaa alan oppia iloitsemaan niistä.

    • huonoahuumoria

      Siis missä se huumorintaju? Jos joku keljuilee synnintekemisasiassa niin mikä siinä on ihailtavaa?

      • mummikainuusta

        Ehkä asian voi noinkin käsittää. Itse synnin tekeminen ei ole leikinasia. Mutta itse näen tämän huumorina, joka paljastaa israelilaisten tavan palvella Jumalaa. Näin asian olisi luullut menevän paremmin perille, mutta ei se kuitenkaan mennyt. Jumala oli monilla eritavoilla kutsunut kansaansa pois epäjumalanpalvelemisesta, mutta kansa ei kääntynyt Jumalan puoleen. Seurauksena oli pakkosiirtolaisuus.
        Jumalanpalvelemiseen, Jumalan tahdon mukaan, oli sekoittunut ympäristössä palveltavien epäjumalien palveleminen. Oli tapahtunut uskontojen sekoittuminen. Tätä samaa tapahtuu tänäkin päivänä. Mietiskelevä rukous ei tarkoita sitä, että me miettisimme Raamatun Sanaa, kuten Raamattu opettaa, vaan tyhjennämme ajatukset, jotta pääsisimme jollekin syvemmälle tasolle. Jne.
        Itselleni nousi mieleen, että esim. soukkaaminen ja tulitunnelit ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka me saamme esitellä omaa erinomaisuuttamme.

      • enolekoskaankuullut

        Mitä on soukkaaminen ja tulitunnelit?

      • mummikainuusta
        enolekoskaankuullut kirjoitti:

        Mitä on soukkaaminen ja tulitunnelit?

        Soukkaaminen on Pyhässä Hengessä likoamista tai marinoitumista. Tapahtuu srk:n tilaisuudessa niin, että maataan lattialla viltin alla (mukana tietysti tyyny) ja sitten liotaan.
        Tulitunneli muodostuu kahdesta ihmisrivistä, jotka ovat kasvot vastakkain. Siitä rivien välistä kulkee ihmisiä, joiden puolesta rukoillaan. Kulkijat saavat sitten erilaisia kokemuksia (kai niitä sillä nimellä voi kutsua), kuten kaatumisia, nytkähtelyjä, naurua, itkua jne.
        Näin lyhyesti kerrottuna.

      • sairastasairasta

        Ai sun seurakunnassa on tollasta? Oletko itse ollut mukana?

      • mummikainuusta
        sairastasairasta kirjoitti:

        Ai sun seurakunnassa on tollasta? Oletko itse ollut mukana?

        Ei meidän srk:ssa soukata, eikä ole tulitunneleitakaan. Olen vain nähnyt tätä TV:sta. Tätä esiintyy kyllä Suomessakin. Tässä erään kaatajajavoimaajakavan julistajan tilaisuudessa kaatuneet ihmiset peiteltiin viltillä eli he alkoivat soukkaamaan. Minustakin se on sairasta touhua.

    • eösn

      "Menkää Beeteliin ja tehkää syntiä, ja Gilgaliin ja tehkää vielä enemmän syntiä; tuokaa aamulla teurasuhrinne, kolmantena päivänä kymmenyksenne."

      Näinhän valtaosa "kristityistä" elää, kaksoiselämää, sunnuntaikokouksissa ollaan niin uskovaa, mutta salassa tehdään vaikka minkä näköisiä irstauksia.
      Ulospäin te kyllä näytätte nöyriltä, mutta sisältä olette täynnä tämän maailman saastaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe