Yli 100 sotilasta saapuu suomalaiseen talvioppiin

ERommel

Yli 100 sotilasta saapuu suomalaiseen talvioppiin - Cold Blade tuo koptereita Lapin taivaalle

Helikoptereita Saksasta. Miehiä Yhdysvalloista. Suksia ja moottorikelkkoja. Lunta ja jäätä. Arktisia olosuhteita ja majoittumista erämaassa.

Lapissa alkaa huomenna maanantaina Utin jääkärirykmentin johtama kansainvälinen talviolosuhdeharjoitus, joka pistää miehet koville kansalaisuuteen katsomatta.

Harjoitus käynnistyi jo tällä viikolla, mutta nyt se laajenee ulkomaisin voimin.
Tällä viikolla on jo käynnistynyt meidän perinteinen Lapin talviolosuhdeharjoitus. Harjoituksen ovat pohjoisessa aloittaneet laskuvarjojääkärikomppanian varusmiehet. Ensi viikolla lisätään volyymiä ja harjoitukseen liittyvät helikopterimme ja ammattisotilaat, kertoo talviolosuhdeharjoituksen johtaja, Utin jääkärirykmentin komentaja, eversti Ali Mättölä.

Harjoituksen yhtenä osiona on ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Euroopan puolustusviraston EDA:n helikopterikoulutusohjelman mukainen harjoitus. Se tuo alkavalla viikolla Suomeen helikoptereita ja osallistujia Saksasta.

– Ivalossa käynnistyy EDA:n sateenvarjon alla toimiva Cold Blade 2016 -helikopteriharjoitus, joka tuo saksalaisia varusmiehiä ja koptereita Lappiin. He saapuvat jo viikonloppuna Suomeen, eversti Mättölä sanoo.

Lisää kansainvälistä väriä Lapin harjoitukseen tuovat palkattu henkilöstö Yhdysvalloista, Puolasta ja Virosta. He osallistuvat Northern Griffin 2016 -harjoitukseen, jossa heille opetetaan tiedustelu- ja taistelutehtävien lisäksi toimintakyvyn ylläpitoa talvisissa olosuhteissa ja pitkillä siirtymisillä.
Me järjestäisimme tämän harjoituksen joka tapauksessa oman suoristuskykymme parantamisen kannalta. On nähty järkeväksi, että kansainvälisiä kumppaneita voi tulla mukaan harjoituksiin. Me pyrimme tarjoamaan heille ihan samat mahdollisuudet kuin omille joukoillemme eli vaativat talviolosuhdeharjoitus- ja koulutusmahdollisuudet.

– Painopiste on perustalvitoiminnan harjoittelussa eli liikkuminen suksilla, moottorikelkoilla, majoittuminen erämaaolosuhteissa ja talviolosuhteissa, selviytymiskoulutusta ja myöskin kovapanosammuntoja talvisissa olosuhteissa, Mättölä jatkaa.
Ulkomaalaiset hidastavat tahtia

Kansainvälisten vieraiden osallistuminen harjoitukseen vaikuttaa paitsi harjoituskieleen myös etenemistahtiin.

– Ensimmäiset päivät pitää varmistua siitä, että harjoitus etenee riittävän nousujohteisesti. Eli ulkomaalaisia koulutetaan rauhassa ja varmistetaan, että heillä on perusedellytykset. Sitten ruvetaan askel askeleelta etenemään vaativampiin temppuihin.

Elämisen ja erikoistaitojen kuten hiihtämisen omaksuminen vaativissa talviolosuhteissa ottaa aikansa.
Peruselämisessä ja olemisessa lumisessa erämaassa ei ulkomaalaisilla ole sen tason osaamista kuin suomalaisilla sotilailla. Heillä on kohtuulliset hiihtotaidot ja kyky liikkua lumisissa olosuhteissa. Mutta erimerkiksi pitkäkestoisissa siirtymisisssä hiihtäen joudutaan menemään eteenpäin pienin askelin. Tässä puhutaan erityisesti yhdysvaltalaisista ja puolalaisista osallistujista.

Esimerkiksi puolalaisille hiihtäminen on yksi harjoituksen eksoottisista osuuksista.

– Vaikka heillä onkin lunta talvella, ovat lumen määrä ja talven kesto selvästi rajallisemmat. Heillä hiihtäminen on toiminnan erityspiirteitä, kun taas suomalaisilla sotilailla talvella hiihtäminen ja sotilaan tehtävien hoitaminen lumisissa olosuhteissa on rutiininomainen suoritus.
"Talvivarusteoppi mennyt perille"

Myös talvivarusteet ja niiden hankkiminen kiinnostavat kansainvälisiä vieraita.

– Varusteisiin liittyvä kehittäminen on oleellinen osa. Meillähän on yhdysvaltalaisia osallistujia ollut useana vuotena mukana ja on havaittavissa, että he ovat myös tuota oppia vieneet kotijoukkoihin. Varusteet ovat selkeästi kehittyneempiä nyt kuin 6-7 vuotta sitten
Kaikkiaan Utin jääkärirykmentin harjoitus tuo pohjoiseen Suomeen noin 530 henkilöä puolustusvoimista ja rajavartiolaitoksesta.

Kansainvälisten osallistujien yhteismäärä on noin 110. Harjoituksen tukikohdat ovat Ivalo, Enontekiö ja Rovajärvi.

– Näkyvin harjoituksen elementti alueen asukkaille ovat helikopterit. Suomalaisia helikoptereita on 12 ja saksalaisia kaksi. Helikopterien lentotoiminta on varmasti selkein asia, mikä siellä näkyy.

– Rovajärven ampumakenttäalueella on myös aktiivista ampumatoimintaa, mutta se ei tule oikeastaan näkymään alueen ulkopuolelle. Satunnaisesti maanteillä voi liikkua muutaman ajoneuvon yhdistelmiä, talviharjoituksen johtaja, Utin jääkärirykmentin komentaja, eversti Ali Mättölä kertoo.

Harjoitus jatkuu 18. maaliskuuta asti.

25

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ERommel

      Harjoituksen yhtenä osiona on ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Euroopan puolustusviraston EDA:n helikopterikoulutusohjelman mukainen harjoitus. Se tuo alkavalla viikolla Suomeen helikoptereita ja osallistujia Saksasta.

      – Ivalossa käynnistyy EDA:n sateenvarjon alla toimiva Cold Blade 2016 -helikopteriharjoitus, joka tuo saksalaisia varusmiehiä ja koptereita Lappiin. He saapuvat jo viikonloppuna Suomeen, eversti Mättölä sanoo.

      Lisää kansainvälistä väriä Lapin harjoitukseen tuovat palkattu henkilöstö Yhdysvalloista, Puolasta ja Virosta. He osallistuvat Northern Griffin 2016 -harjoitukseen, jossa heille opetetaan tiedustelu- ja taistelutehtävien lisäksi toimintakyvyn ylläpitoa talvisissa olosuhteissa ja pitkillä siirtymisillä.

      Me järjestäisimme tämän harjoituksen joka tapauksessa oman suoristuskykymme parantamisen kannalta. On nähty järkeväksi, että kansainvälisiä kumppaneita voi tulla mukaan harjoituksiin. Me pyrimme tarjoamaan heille ihan samat mahdollisuudet kuin omille joukoillemme eli vaativat talviolosuhdeharjoitus- ja koulutusmahdollisuudet.

      • Niitätarvitaaan

        Toivottavasti muistavat jakaa kondomeja reilusti.


    • zirinovs

      itä narisijat kitisee kun harjoituksessa on mukana Saksalaisia,Puolalaisia,Virolaisia, Yhdysvaltalaisia joukkoja joten itku on valmis. Mutta itä narisijoiden itkuille ei pidä antaa mitään arvoa.

    • väyri

      Natoon

    • väyry

      itä itkijät narisee kaikesta Läntisestä harjoitus toiminnasta vaikka kaikki vahvistaa omaa puolustusta ja kykyä. todellisuudessa nämä r..än hännystelijät on vain idän asialla ja yrittää puhua Länttä EU/Nato ja Suomea vastaan.

    • HirmuinenUhka

      Jospa ne 100 vierasta karkaa rajan yli ja valtaa Venäjän? Tällaistako pelkäätte Tiltut? Olette kyllä huvittavia!

      • zirinovs

        Tosin Läntiset ystävät osaa suunnistaa eikä eksy tai lomaile idässä.


    • ERommel

      Natoon

    • bäckman

      Nato harjoittelee Lapissa.Saksalaiset eivät ole ensi kertaa Lapissa.Kyllä heillä on tarpeeksi kokemusta,ei tarvitsisi enään harjoitella.Saksalla omia harjoitusalueita Lapissa. itsenäisen valtion alueella.Saksalaissuuntaus tuntuu vaan jatkuvan.Onko Suomelle sitten hyötyä tästä harjoituksesta?Ei , pitää houkutella NATO-militaristeja maahan.

      • bäckman

        Kaikki Läntisten kumppanien kanssa tehtävä harjittelu on meille hyödyksi ja parantaa puolustusta.


    • massonkin

      Natoon heti

    • ERommel

      Harjoituksen yhtenä osiona on ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Euroopan puolustusviraston EDA:n helikopterikoulutusohjelman mukainen harjoitus. Se tuo alkavalla viikolla Suomeen helikoptereita ja osallistujia Saksasta.

      – Ivalossa käynnistyy EDA:n sateenvarjon alla toimiva Cold Blade 2016 -helikopteriharjoitus, joka tuo saksalaisia varusmiehiä ja koptereita Lappiin. He saapuvat jo viikonloppuna Suomeen, eversti Mättölä sanoo.

      • Punanahka

        Saksa hyökkää jälleen kerran Suomen kautta Venäjälle. Pitänee luovuttaa alueita. Muuten talviharjoitus on paikallaan, ettei käy niin kuin Stalinille: Lähetti vähäpukeisia ukrainalaisia 40 asteen pakkasessa valtaamaan Oulua.


    • Toivottavasti eivät lähtiessään polta Rovaniemeä jälleen.

      • ERommel

        Ei polta ei. r..än nuolijoille sekin on tappio.


    • YankeeOrgCom

      Siperia opettaa.

    • Massonkin

      Natoon

    • Massonkin

      Natoon

    • Asdertson

      Natoon

    • ERommel

      Erinomainen harjoitus lisää näitä missä on Nato ja muut liittolaiset mukana

    • ERommel

      Erinomainen harjoitus

    • Asdertson

      Natoon heti

    • Pois-suomesta-rosvot

      Ei pysty sakut tolla joukolla lappia enää polttamaan.
      Sen verran on sadellut että ei syty.
      Jenkeistä ei tiedä. Kun ei vaan olis pääosassa "risu&ronsson?
      Toivottavasti tekis kunnon pakkaset, sais jenkki paskoilta munat jäätyä, vähemmän sikiäis noita siviilien tappajia.

      http://www.hs.fi/ulkomaat/a1408164922530

      • ERommel

        r...än hännystelijät paniikissa kun Kansainväliset joukot harjoittelee Suomaaisten kanssa puolustusta.


    • PettäjänTieOnTuskainen

      Varo vain omia muniasi!

      Vieraat ovat tervetulleita Suomeen harjoittelemaan! Siinä taas Venäjän Tiltujen puntti väpättää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe