Todennäköisimmät konfliktialueet ovat Balttia ja Puola. Syitä tähän löytyy sekä maantieteestä, että alueiden etnisistä koostumuksista. Konfliktin kärjistymisen syitä löydetään tarvittaessa helposti, mutta todennäköisimmin ne kumpuavat Venäjän sisäpolitiikasta.
Venäjä ei kykene voittamaan maailmansotaa, siihen sen sotilaallinen, taloudellinen ja tuotannollinen kapasiteetti ei riitä. Olennainen kysymys onkin, kuinka suurta osan Euroopasta Venäjän asevoimat kykenevät uhkaamaan ja minkälainen sietokyky Eurooppalaisilla valtioilla on tappioihin ja siviiliväestön joutumiseen sodan jalkoihin.
Kuinka todennäköisenä tälläistä tilaneen kärjistymistä eurooppalaiseksi suursodaksi sitten pidetään? Hyvänä ilmapuntarina voidaan käyttää Saksaa, joka 2000-luvun alun aikana on ajanut asevoimiensa suorituskyvyn todella alas. Saksassa on kuitenkin päätetty pitää yllä modernien Leopard 2A7 panssarivaunujen tuotantokykyä, tilaamalla tuleviksi vuosiksi pieniä eriä uusia panssareita. Lisäksi Saksan liittopäivät (parlamentti) hyväksyi uuden taistelupanssarivaunun kehittämisen. Kyseessä on ensimmäinen kokonaan uuden raskaan taisteluvaunun kehitysprojekti euroopassa sitten kylmän sodan päättymisen.
Lisäksi Puola on määrätietoisesti kehittäny asevoimiensa suorituskykyä. Miesmäärän laskua on kompensoitu esimerkiksi uudistamalla panssariasetta ja mm. oman uuden keskiraskaan panssarivaunun kehitystyöllä.
Lähitulevaisuus näyttää käynnistääkö Venäjän agressiivinen voimapolitiikka uuden varustelukierteen Euroopassa, merkkejä siitä on jo nähtävissä. Jos Venäjän voimistuvaan sotilaalliseen voimaan ei vastata länsimaissa, kasvaa suursodan riski merkittävästi. Ydinaseiden käyttö tavanomaisessa sodassa on kuitenkin käytännössä poissuljettu vaihtoehto läntisten demokratioiden osalta. Venäjä puolestaa on ilmaissut olevansa valmis käyttämään ydinaseita myös tavanomaisen sodankäynnin uhatessa sen selviytymistä.
Suomen tilanne on edelleen yhtä hankala ja vaarallinen mitä se on ollut koko historiamme aikana. Mikä tahansa sotilasoperaatio Balttian alueella tarvitsee onnistuakseen Suomenlahden hallinnan .Samoja perusperiaatteita voidaan soveltaa myös Suomen osalta.
Hyökätessään Balttiaan olisi Venäjän vähintäänkin pidettävä huoli siitä etteivät Suomen asevoimat sekaannu operaatioon. Uskottavan poliittisen lupauksen antaminen Suomen puolueettomuudesta ei onnistu, ilman sellaisia sopimuksia, jotka käytännössä asettaisivat meidät alisteiseksi Venäjälle. Sotilaallisesti asia voidaan pyrkiä varmistamaan nopeilla ilma- ja ohjusiskuilla Suomen sotilaalllisen toimintakyvyn, joka uhkaa Balttiassa toimivia joukkoja. Lisäksi Venäjän täytyisi joko alueita haltuunottamalla tai ilmaiskuin estää Suomen infrastruktuurin käyttö Natolta.
Tälläiseen operaatioon voi kuulua myös eri osia Ukrainassakin käytetystä hybridisodankäynnin työkalupakista. Näihin kuuluvat mm. informaatiosota, erikoisjoukkojen käyttö ilman tunnuksia, tykistön käyttö rajojen yli ilman sodanjulistusta tmv., verkkosodankäynti ja poliittinen painostus niin sisä-, ulko-, kuin kauppapoliittisissakin aiheissa.
Sama perusperiaate voidaan kääntää koskemaan myös Naton hyökkäystä Venäjälle. Tälläistä tilannetta pidetään erittäin epätodennäköisenä, koska se vaatisi kaikkien Naton jäsenmaiden hyväksynnän. Ja yleisesti tiedetään kuinka vastahakoisia demokraattiset hallinnot ovat olleet aloittamaan sotia omassa naapurustossaan.
Tälläisen pinnallisen analyysin pohjalta ei tietenkään laadita puolustussuunnitelmia, mutta joitakin suuntaviivoja Suomen maanpuolustukselle voidaan vetää:
Puolustusvoimien suorituskykyä tavanomaisessa sodassa pitää nostaa.
Yhteiskunnan toimintakyky, tiedonvälitys ja kriittinen infrastruktuuri pitää pystyä turvaamaan verkkohyökkäyksiltä.
Erikoisjoukkojen laajamittaisenkin toiminnan torjuminen hyvin nopealla varoitusajalla.
Ilmatorjunnan kehittäminen niin, että voidaan hallita Suomen ympäristöä.
Venäjä ei kykene voittamaan suursotaa
5
<50
Vastaukset
- gugugggugugugugu
Ei venäjä (NL) olisi pärjännyt toisessa maailman sodassakaan ilman apua. Ja nyt sillä ei ole ketään auttamassa.
- qpoiq
tulisi olemaan ainutlaatuinen mahdollisuus lyödä venäjä maanrakoon ja hävittäää moinen roskasakki ainakin Euroopasta,
Suomen täytyy käyttää mahdollisuus hyväksi ja olla eturintamassa saaliinjaolla,
ensimmäinen toimi on liittyä Natoon välittömästi - ERommel
Pitkä ja tyhjää täynnä oleva aloitus, tällaista alkeellista propagandaa Natokiimaiset palstalle tuputtavat....ei päätä eikä häntää realismista puhumattakaan.
Spekulaatioita jotka johtavat mielikuvia täysin harhateille, onhan jännityksen todelliset aiheuttajat aivan eri suunnassa.- SuomiOnIsänmaa
Sinulla ei mitään lääkkeitä vastata aloitukseen, joten aloitit perus jauhamisen. Olet käsittämätön huono trolli ja aivan luokattoman heikko tiedoiltasi.
Jos aloitus on huono, niin kerro ihmeessä missä meni metsään. Tee oma analyysi jos siihen kykenet :-D se olisi kyllä näkemisen arvoinen juttu :-DDDD - Kremlinvalhet
Putinistit ei pysty rakentavan keskusteluun. Heidän tehtävä on vain toitotella Kremlin satuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406