Venäjä ei kykene voittamaan suursotaa

Todennäköisimmät konfliktialueet ovat Balttia ja Puola. Syitä tähän löytyy sekä maantieteestä, että alueiden etnisistä koostumuksista. Konfliktin kärjistymisen syitä löydetään tarvittaessa helposti, mutta todennäköisimmin ne kumpuavat Venäjän sisäpolitiikasta.
Venäjä ei kykene voittamaan maailmansotaa, siihen sen sotilaallinen, taloudellinen ja tuotannollinen kapasiteetti ei riitä. Olennainen kysymys onkin, kuinka suurta osan Euroopasta Venäjän asevoimat kykenevät uhkaamaan ja minkälainen sietokyky Eurooppalaisilla valtioilla on tappioihin ja siviiliväestön joutumiseen sodan jalkoihin.
Kuinka todennäköisenä tälläistä tilaneen kärjistymistä eurooppalaiseksi suursodaksi sitten pidetään? Hyvänä ilmapuntarina voidaan käyttää Saksaa, joka 2000-luvun alun aikana on ajanut asevoimiensa suorituskyvyn todella alas. Saksassa on kuitenkin päätetty pitää yllä modernien Leopard 2A7 panssarivaunujen tuotantokykyä, tilaamalla tuleviksi vuosiksi pieniä eriä uusia panssareita. Lisäksi Saksan liittopäivät (parlamentti) hyväksyi uuden taistelupanssarivaunun kehittämisen. Kyseessä on ensimmäinen kokonaan uuden raskaan taisteluvaunun kehitysprojekti euroopassa sitten kylmän sodan päättymisen.
Lisäksi Puola on määrätietoisesti kehittäny asevoimiensa suorituskykyä. Miesmäärän laskua on kompensoitu esimerkiksi uudistamalla panssariasetta ja mm. oman uuden keskiraskaan panssarivaunun kehitystyöllä.
Lähitulevaisuus näyttää käynnistääkö Venäjän agressiivinen voimapolitiikka uuden varustelukierteen Euroopassa, merkkejä siitä on jo nähtävissä. Jos Venäjän voimistuvaan sotilaalliseen voimaan ei vastata länsimaissa, kasvaa suursodan riski merkittävästi. Ydinaseiden käyttö tavanomaisessa sodassa on kuitenkin käytännössä poissuljettu vaihtoehto läntisten demokratioiden osalta. Venäjä puolestaa on ilmaissut olevansa valmis käyttämään ydinaseita myös tavanomaisen sodankäynnin uhatessa sen selviytymistä.
Suomen tilanne on edelleen yhtä hankala ja vaarallinen mitä se on ollut koko historiamme aikana. Mikä tahansa sotilasoperaatio Balttian alueella tarvitsee onnistuakseen Suomenlahden hallinnan .Samoja perusperiaatteita voidaan soveltaa myös Suomen osalta.
Hyökätessään Balttiaan olisi Venäjän vähintäänkin pidettävä huoli siitä etteivät Suomen asevoimat sekaannu operaatioon. Uskottavan poliittisen lupauksen antaminen Suomen puolueettomuudesta ei onnistu, ilman sellaisia sopimuksia, jotka käytännössä asettaisivat meidät alisteiseksi Venäjälle. Sotilaallisesti asia voidaan pyrkiä varmistamaan nopeilla ilma- ja ohjusiskuilla Suomen sotilaalllisen toimintakyvyn, joka uhkaa Balttiassa toimivia joukkoja. Lisäksi Venäjän täytyisi joko alueita haltuunottamalla tai ilmaiskuin estää Suomen infrastruktuurin käyttö Natolta.
Tälläiseen operaatioon voi kuulua myös eri osia Ukrainassakin käytetystä hybridisodankäynnin työkalupakista. Näihin kuuluvat mm. informaatiosota, erikoisjoukkojen käyttö ilman tunnuksia, tykistön käyttö rajojen yli ilman sodanjulistusta tmv., verkkosodankäynti ja poliittinen painostus niin sisä-, ulko-, kuin kauppapoliittisissakin aiheissa.
Sama perusperiaate voidaan kääntää koskemaan myös Naton hyökkäystä Venäjälle. Tälläistä tilannetta pidetään erittäin epätodennäköisenä, koska se vaatisi kaikkien Naton jäsenmaiden hyväksynnän. Ja yleisesti tiedetään kuinka vastahakoisia demokraattiset hallinnot ovat olleet aloittamaan sotia omassa naapurustossaan.
Tälläisen pinnallisen analyysin pohjalta ei tietenkään laadita puolustussuunnitelmia, mutta joitakin suuntaviivoja Suomen maanpuolustukselle voidaan vetää:
Puolustusvoimien suorituskykyä tavanomaisessa sodassa pitää nostaa.
Yhteiskunnan toimintakyky, tiedonvälitys ja kriittinen infrastruktuuri pitää pystyä turvaamaan verkkohyökkäyksiltä.
Erikoisjoukkojen laajamittaisenkin toiminnan torjuminen hyvin nopealla varoitusajalla.
Ilmatorjunnan kehittäminen niin, että voidaan hallita Suomen ympäristöä.