Suomi ja Balttia hyötyvät Natosta suuresti

kirurgi

Vaikka Suomella onkin 900 000 miehen reservi, on sen varsinaisten asevoimien vahvuus vain 35 000 miestä. Kalusto, jota se voisi yksin tuoda kentälle – 60 taistelulentokonetta ja 250 tankkia ja taisteluajoneuvoa – on tämän kokoiselle maalle vaikuttavaa, mutta ei riittävästi Venäjän iskun kestämiseen.
Naton jäsenyys avaisi Suomelle myös mahdollisuuden yhdenmukaistaa toimintaansa liittolaismaiden joukkojen kanssa.
Suomi jää usein ulkopuoliseksi, kun Nato käy läpi vastauksiaan eri tilanteisiin – etenkin niihin, jotka liittyvät viidennen artiklan valmiussuunnitelmiin.
Olisi Suomen eduksi, jos se voisi Naton jäsenenä ottaa kantaa yhä enemmän Baltiaan ja Pohjoismaihin keskittyvän puolustusliiton toimintaan ja olla mukana sen operaatioiden suunnittelussa.
Naton jäsenyys toisi Suomelle myös säästöjä. Materiaalin käy yhä kalliimmaksi.
Suomella on edessään huomattavia kustannusrajoitteita. Vaikka hallitus onkin päättänyt lisätä puolustusmenoja, on Suomi keskellä lamaa ja pyrkii leikkaamaan lähes 6,5 miljardia dollaria julkisista menoista seuraavan viiden vuoden aikana.
Nato-jäsenyys antaisi Suomen hallitukselle tilaa hengittää ja keskittyä tiettyihin prioriteetteihin, kuten F/A-18 Hornet -hävittäjien korvaamiseen.
Natoon liittyminen ratkaisisi myös Suomen Nato-jäsenyyden ympärillä vellovan epäselvyyden.
Millaista apua Nato antaisi nykytilanteessa Suomelle, mikäli Venäjä ryhtyisi aggressiivisiin toimiin alueella?
Epäselvyys ja Nato-jäsenyyden yllä riippuvat negatiiviset käsitykset luovat Pohjois-Eurooppaan strategisen harmaan alueen, jota Moskovan on helppo hyödyntää. Naton täysjäsenyys poistaisi tämän kitkan.
Suomen ja Ruotsin osallistuminen Naton operaatioihin ja läheiset suhteet moniin sen jäsenvaltioihin johtaisivat nykyiselläänkin siihen, että Naton olisi todennäköisesti ryhdyttävä jonkinlaisiin toimiin Pohjolan auttamiseksi, jos tilanne sitä vaatisi.
Suomen jäsenyydestä olisi etua myös puolustusliitolle. Baltian Nato-liittolaisten puolustaminen on hyvin vaikeaa, ellei Suomi ole mukana laskelmassa.
Kaikki ”järkevät suunnitelmat” vaativat jonkinasteista sotilaallista yhteistyötä Naton ja Suomen välillä.
Suomi Naton jäsenenä parantaisi Baltian maiden turvallisuutta huomattavasti.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuomiOnIsänmaa

      Hyvin sanottu!

    • Tarkennus-paikallaan

      Suomen sodanajan asevoimien vahvuus on 230 000 miestä ja naista.

      "Nato-jäsenyys antaisi Suomen hallitukselle tilaa hengittää ja keskittyä tiettyihin prioriteetteihin, kuten F/A-18 Hornet -hävittäjien korvaamiseen."

      Hävittäjähankinnalle ei ole esteitä nytkään.

      Suomi ja Ruotsi ovat Naton erikoisluokan rauhankumppaneina monenlaisessa yhteistoiminnassa myös harjoittelussa.

      "Millaista apua Nato antaisi nykytilanteessa Suomelle, mikäli Venäjä ryhtyisi aggressiivisiin toimiin alueella?"

      Hyökkäykseen ei ole mitään tarvetta. Suhteet ovat hyvät.

      "Suomen jäsenyydestä olisi etua myös puolustusliitolle. Baltian Nato-liittolaisten puolustaminen on hyvin vaikeaa, ellei Suomi ole mukana laskelmassa."

      Kriisissä ja sodassa Suomi tarvitsee kaikki voimansa itse.

    • pölöpöö

      Täytyy toivoa, että Nato-myönteisyys jatkuu samalla linjalla kuin tähänkin asti. Maailman tilanne on heikompi, kuin on vuosikymmeniin ollut. Kuten historia opettaa, ei ole hyvä olla yksin, kun naapuri sekoilee.

    • SuomiVahvanaLiitolaisena

      Suomen vahvuus moninkertaistuu liittymällä Naton. Suomi hetkessä pystyy vahvistamaan liittolaisten avulla, ja kun kriisi on ohi, ilman mitään kustannuksia vähentää armeijan vahvuuden. Nimen oman se että saa käyttää liittolaista apua, oman valtavan armeijan joka pystyy ihan varmasti torjua uhkaa, tekee taloudellisesti kannatava Naton jäsenyyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe