Fasisti-lahtari aikoi aloittaa

työväen tappamisen Tampereella Yleislakon aikaan 1956. Poliisit tulivat ladattujen konepistoolien kanssa käyden rauhallisesti mieltään osoittaneen työväen kimppuun Tampellan tehdasalueen edessä olevassa puistossa. Mihin muuhun konepistooleita tarvitaan kuin joukkomurhaan, tietääkö joku niille jonkun muunkin käyttötarkoituksen?

Onneksi jossain poliisien ylijohdossa asia tajuttiin ja sellainen aseistus hullujen kädessä kiellettiin. Eikä mitään tapahtunut jatkossakaan mikä tietenkin osoittaa, että ei alunperinkään konepistooleille ollut mitään tarvetta, oli vain sinnikäs tappamisen halu. Kun isät lahtasivat Tampereelle yli 2 000 niin miksei pojaktin edes muutaman sata.
2254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ilmeisesti kp-kielto läksi Kekkosesta, näin on huhuiltu. Hän muisti nuoruutensa hairahdukset Haminassa eikä tahtonut pressana olla niitä toistamassa.

Äänestä

Merkki-Erkki puhuu taas täyttä asiaa. Alunperinhän konepistooli suunniteltiin punaisten eliminoimista varten. Sitä käytettiin myös muiden eläinten lopettamiseen. Miksi niitä sitten ei käytetty Tampereella 1956, taitaa johtua siitä, että patruunat unohtuivat poliisiasemalle. Harmi sinänsä, olisi voinut seurata hauska episodi.

Äänestä
  • ----Sitä käytettiin myös muiden eläinten lopettamiseen. ----

    Juu, natsisikojen ammuskeluun ihan sopiva väline.

    Äänestä

Punikit eivät näköjään oikein jaksa enää valehdella vuodesta 1918.

Pitää keksiä valeita vuodesta 1956, jolloin taas kerran yritettiin kaataa suomalainen demokratia aloittamalla laittomat lakot ja mellakointi.

"Alunperinhän konepistooli suunniteltiin punaisten eliminoimista varten."

Konepistooli suunniteltiin 1931 jalkaväen konetuliaseeksi. Sillä oli punikkien harmiksi paljon käyttöä Suomen itsenäisyyden puolesta valloittajia vastaan 1939-1944.

Äänestä
  • Yhtään ns. punikkivaletta vuodesta 1918 et kykene osoittamaan. Jos mielestäsi kykenet niin yritä edes. Mutta et tietenkään yritä koska tuo on vain sitä sinun normaalia vale-vale-huutoasi, sairauden merkkiä.

    Äänestä

  • aina oiottu. Puuhaa on siinä riittänyt, mutta kun punikit ei tunne historiaa, niin aika helppo juttu se on ollut.

    Punikit esimerkiksi aloittivat murhaamisen ja ryöstöt jo marraskuussa -17. Taistelujen alkaessa oli punikkien tilillä 150 viatonta ihmistä, valkoisten surmattua noin 10 aseellista rikollista.

    Äänestä

  • Kaikki-valeet-on kirjoitti:

    aina oiottu. Puuhaa on siinä riittänyt, mutta kun punikit ei tunne historiaa, niin aika helppo juttu se on ollut.

    Punikit esimerkiksi aloittivat murhaamisen ja ryöstöt jo marraskuussa -17. Taistelujen alkaessa oli punikkien tilillä 150 viatonta ihmistä, valkoisten surmattua noin 10 aseellista rikollista.

    Sinähän taidat olla se joka hokee koko ajan Historiapalstasta, että "täällä kuuluu valehdella historiasta". Näämmä noudatat ainakin sitä oppiasi.

    Porvaristo oli aikain saatossa ja jo 1917 saattanut nälänhätää sekä yleistä kurjuutta keinona käyttäen ennenaikaiseen hautaan satoja ellei peräti tuhansia köyhiä. Mutta ei kai sitä saisi laskea, köyhän kun kuuluukin kuolla pois.

    Äänestä

  • Ainakin Vieno Huttilan kuuluu valehdella historiasta. Muuta ei ole nähty.

    Äänestä

Tänäkin päivänä jokaisella poliisipartiolla on tukiaseena konepistooli. Tosin malli on nykyään MP5. "Saabi-aikaan" oli haulikko (lähinnä kolareissa haavoittuneiden peurojen jne. lopettamiseen), mutta se taas oli roistojen kiinniottotilanteessa sivullisille vähän turhan vaarallinen ase.

Äänestä

Voi näitä Tampereen änkyröitä, joukkohauta kateissa, poliisi meinannut ampua konepistoolilla mitähän on vielä historian kätköissä ? Hauskat jutut teillä on siitä täydet pisteet, mutta kun ei ole mitään totuudenperää.

Äänestä
  • Väitätkö sinä kollo tyhmyyttäsi vai valehtelun halusta, että tällaista kp-episodia ei yleislakon aikaan Tampereella ja nimenomaan avauksen kertomalla paikalla ole tapahtunut? Päässäsi loiskuu eräs keltaneste tosi pahasti.

    Äänestä

  • keltasilmälle kirjoitti:

    Väitätkö sinä kollo tyhmyyttäsi vai valehtelun halusta, että tällaista kp-episodia ei yleislakon aikaan Tampereella ja nimenomaan avauksen kertomalla paikalla ole tapahtunut? Päässäsi loiskuu eräs keltaneste tosi pahasti.

    Keltainen neste on lahtarin normaali pään sisältö.

    Äänestä

Ei siinä järki paljon päätä pakota kun mennään konepistoolien kanssa mielenosoitukseen. Ei olisi tarvinnut kuin yksi kuuma-Kalle ja hermonsa menettänyt jeppe kun olisi tullut satoja ruumiita. Kun kaikilla on kp:t käsissään ja yksi alkaa ampua niin silloin alkavat kaikki, adrenaliinia on veressä niin paljon siinä vaiheessa. Olisi käynyt kuten kävi Verisunnuntaina Londoderryssä.

Äänestä
  • muuten kuin stallarien valeissa. Tietysti oli varauduttu pahimpaan, mutta kommarienkantti ei enää kestänyt uhoa enempää.
    Valehtelu oli silloin pääase kuten nytkin.

    Äänestä

  • Jos täällä olisi alettu k-pistoolein työväkeä lahtaamaan olisi N-liitto tullut työläisten avuksi ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos täällä olisi alettu k-pistoolein työväkeä lahtaamaan olisi N-liitto tullut työläisten avuksi ja hyvä niin.

    ” Jos täällä olisi alettu k-pistoolein työväkeä lahtaamaan olisi N-liitto tullut työläisten avuksi ja hyvä niin.”

    Miksi olisi? SIINÄ MAASSA vasta työläinen kurissa pidettiinkin? Ei työläisellä ollut EDES lakko-oikeutta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos täällä olisi alettu k-pistoolein työväkeä lahtaamaan olisi N-liitto tullut työläisten avuksi ja hyvä niin.

    Tuliko Chilessä? Koreakin oli rajanaapuri jonne lähti apupoikia löysät housuissa. Todellisuudessa Hrutsev oli hermoraunio Unkarin tapahtumien takia ja NATO oli Norjassa.

    Äänestä

  • Kun-ei-menty kirjoitti:

    muuten kuin stallarien valeissa. Tietysti oli varauduttu pahimpaan, mutta kommarienkantti ei enää kestänyt uhoa enempää.
    Valehtelu oli silloin pääase kuten nytkin.

    Käskyt lakkoiluun tuli Moskovasta. Saarinen väitti muostaakseni muistelmissaan suolakurkkumaan kommareiden sanoneen Tsekkoslovakian miehotyksen arvostelua SKP:n ensimmäiseksi itsenäiseksi ja vääräksi päätökseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käskyt lakkoiluun tuli Moskovasta. Saarinen väitti muostaakseni muistelmissaan suolakurkkumaan kommareiden sanoneen Tsekkoslovakian miehotyksen arvostelua SKP:n ensimmäiseksi itsenäiseksi ja vääräksi päätökseksi.

    -----Käskyt lakkoiluun tuli Moskovasta----

    Ei tullut. Sossut menivät yleislakkoon 1.3. kostona kun Kekkonen oli edellispäivänä voittanut pressanvaalissa Fagerholmin petoksella äänin 151-149. Purkivat katkeruuttaan.

    Äänestä

"tietääkö joku niille jonkun muunkin käyttötarkoituksen?"

Tietysti ryssien ampuminen!

Äänestä

Ja lopulta lakko kaatui neukun kåskystä. Se kolmasosa joka ei koskaan äänestä nykypäivänä muodostui SKDL:n ja SKP:n pettämistä. Ei kukaan tervejärkinen matalapalkkainen ihminen usko Kekkosta, Venäjää ja paperimiesten saunalisää ylistävän ajavan etujaan. Hrutsev syrjäytti muutenkin SKP:n ja SKDL:n Kekkosen taakse. Alenius tuhosi lopullisesti matalapalkkaisten uskon puolueeseen kirjalla Suomalainen Ratkaisu. Tenniläkin on monesti korostanut miten taistolaisten vallankumouksellisuutta liioiteltiin. Saarinen puhui kumouksen tuöevan kansan sitä halutessa. Miksi saunalisästä nauttiva SKP:n äänestäjä Kemissä olisi halunut kumousta.

Äänestä
  • Muistaen 70-luvun kommarien uhon ja venkoilun työpaikoilla, niin oli se omanlaisensa , kapuloita työnantajien rattaisiin etenkin taistolaisten taholta telakoilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


merkki-erkki kirjoitti:

työväen tappamisen Tampereella Yleislakon aikaan 1956. Poliisit tulivat ladattujen konepistoolien kanssa käyden rauhallisesti mieltään osoittaneen työväen kimppuun Tampellan tehdasalueen edessä olevassa puistossa. Mihin muuhun konepistooleita tarvitaan kuin joukkomurhaan, tietääkö joku niille jonkun muunkin käyttötarkoituksen?

Onneksi jossain poliisien ylijohdossa asia tajuttiin ja sellainen aseistus hullujen kädessä kiellettiin. Eikä mitään tapahtunut jatkossakaan mikä tietenkin osoittaa, että ei alunperinkään konepistooleille ollut mitään tarvetta, oli vain sinnikäs tappamisen halu. Kun isät lahtasivat Tampereelle yli 2 000 niin miksei pojaktin edes muutaman sata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu