Nämä demarimafian viimeiset mätäpaiseet eivät halua osallistua maamme talouden,velkaantumisen ja työllisyyden pelastamistalkoisiin.....ei. He haluavat kaataa hallituksen ja saada demarimafian taas hallitukseen.
Sipilän kiristys ja leikkauslista on paha,mutta sama demarien tekemänä hyvä.....
Tämä nähtiin jo 90luvulla kun Ahon leikkaukset olivat paha,mutta Lipposen leikkaukset hyvä.....
PAMin AKTn ja SELn päätös tuli monille yllätyksenä
8
<50
Vastaukset
- kcxhgcds
Ei se mikään yllätys ollut koska liitothan sanoivat heti alussa että eivät aio hyväksyä Sipilän hallituksen yksipuolista työntekijöiden asemaan kohdistuvaa kiristyspolitiikaa.
- E.Konomi
Selinille ja kumppaneille ei ole luvattu ökypalkkaista hallituspaikkaa eläkeyhtiöissä. Eläkeyhtiöthän siirtyvät maksumuutosten myötä työtekijäpuolen hallintaan. Samalla tietysti kaikki sijoitukset siirretään halvan työvoiman ja isojen osinkojen Suomeen.
- Ei_säästöjä
Julkisella puolella ei tule välttämättä mitään säästöjä kolmesta ylimääräisestä työpäivästä. Käy jopa päinvastoin. Esimerkkinä kaikki sellaiset alat, jotka eivät pysty laskuttamaan tehdystä lisätyöstä käypää hintaa. Esimerkkinä vaikkapa sairaanhoitajat, lääkärit ja hoitoala muutenkin, palo- ja pelastustoimi ja poliisi. Lasten päivähoitajat jne.
Tehdystä työstä tulee kuluja, joita ei voi laskuttaa mistään. Lääkäri leikkaa potilaan, käypä hinta on vaikkapa 4.000 euroa, mutta sairaala laskuttaa asiakasta vain hoitopäivämaksulla. Sairaala laittaa laskun potilaan asuinkunnalle, kunnan on pakko maksaa lasku. Ei tule mitään säästöjä, vain lisäkuluja. - aina-mun-pitää
Arvostan näitä liittoja, jotka eivät hyväksy kiristyksen voimalla tehtyjä pienipalkkaisten työehtojen heikennyksiä, niin kauan kuin säästötalkoisiin eivät osallistu myös hyvätuloiset ja erityisesti kansanedustajat. Samalla ihmettelen, miten se auttaa viennin piristymiseen, että esim. hoitoalalla työskentelevien työaikaa lisätään ja lomarahoja leikataan. Ainoa vaikutus, mikä tällä "yhteiskuntasopimuksella" on, on kotimaisen kysynnän laskeminen. Mutta eiväthän SSS-miehet sitä ymmärrä, kun eivät ole koskaan joutuneet miettimään, mihin rahat riittävät, esim. ollaanko syömättä ja ostetaan lääkkeet vai toisinpäin.
Ihmettelen myös sitä, että tätä heikompiosaisten kurjistamispolitiikkaa ajavat uskovaiset ihmiset. Olenkohan ymmärtänyt raamatun tekstejä väärin vai kehotetaanko niissä tosiaan viemään köyhältä viimeinenkin ihokas ja leskeltä viimeinen ropo? - realismi
pamilla ei ole enää muuta vaihtoehtoa ylityöllistetyt hoitajat on ajettu aivan loppuun suomessa?
- hyvätveljet
kuka yllättyi että osa ay pomoista lähti kiltisti heikentämään duunarin asemaa suomessa??
- dxjhfgs
Ne ovat SDP:n oikeistodemareita eli piilokokoomuslaisia, kokoomuksen desantteja.
- hyvätveljet
dxjhfgs kirjoitti:
Ne ovat SDP:n oikeistodemareita eli piilokokoomuslaisia, kokoomuksen desantteja.
Jutta Urpilainen at adoption of PES manifesto in Madrid
https://www.youtube.com/watch?v=kzFLZ412Vk0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418