Ateismilla ja autismilla kytkös!

MielenkiintoistaOn

"Mutta asiasta - siis ateismin ja autismin kytköksistä - on todellakin tehty tutkimuksia. Luonnollisesti tutkimus on tehty hyvälaatuisella autismilla, kuten Aspergerin syndroomalla, sillä hyvin vaikea autismi, kuten Kannerin syndrooma, merkitsee syvää kehitysvammaa.

Ja oheinen teksti oli korutonta kertomaan. Ateismilla ja autismilla on hyvin selkeä kytkös, ja kytkös on molempisuuntainen. Autistit ovat normaali-ihmisiä (neurotypaalisia) taipuvampia ateismiin, ja samoin ateistit ovat normaalia useammin autisteja. Vapaa-ajattelijoiden liiton sisäiset riidat ovat varsin samanlaisia kuin aspergerien väliset.

Tekstin mukaan mitä korkeammat pisteet ihminen saa autismitesteissä, sitä todennäköisemmin hän on ateisti. Myös agnostikot ja oman yksityisen uskonnon noudattajat ovat paljon todennäköisemmin autisteja kuin normaaleja."


Lainaus täältä:
http://takkirauta.blogspot.fi/2011/10/ateismi-ja-autismi.html

"Ihmisen normaalitila on hengellisyys. Tämä on asia, jota ei 1800-luvun jälkeen ole haluttu tunnustaa, mutta näin todellakin on: historian aikana joka ainoalla ihmisyhteisöllä ja kansalla on ollut jonkinlainen uskonto, ja anakykloosissa uskonnottomuus ja uskonnosta luopuminen on liittynyt kiinteästi sivilisaation muuttumiseen demokratiasta oklokratiaksi sekä sen romahtamiseen. Uskonnottomuus ei siis merkitse sivilisaation uutta uljasta aamunkoittoa ja huikaisevaa tulevaisuutta, vaan sen iltaruskoa.

Mutta jos ihmisen normaalitila on hengellisyys, niin se näkyy myös geeneissä, ja hengellisyys kulkee käsi kädessä altruistisen ja empaattisen käyttäytymisen kanssa. Ja näin todellakin on: sama genetiikka, joka tekee ihmisistä empaattisia, tekee heistä myös hengellisiä (joskaan ei välttämättä uskonnollisia).

Jos ateistien väite, että jokainen ihminen syntyy ateistina, olisi totta, niin silloin myös ruukinmatruunan väite, että psykopatia on ihmisen normaalitila, olisi myöskin totta. Näin ilmeisesti ei kuitenkaan välttämättä ole; sillä a) syystä b) toisesta enemmistö ihmisistä on tavalla tai toisella hengellisiä/uskonnollisia ja varsinaisia ateisteja on hyvin vähän, noin 2% populaatiosta - ja myöskin enemmistö ihmisistä ei ole psykopaatteja tai p*skiaisia.

Mutta asialla on myös kääntöpuoli, ja se ei ole suinkaan tunnevammaisuus vaan tunnesokeus. Autismilla ja ateismilla on hyvin vahva korrelaatio - enemmistö autisteista on ateisteja, Psychology Today kysyy, että johtaako autismi ateismiin? Ensimmäisenä tämän huomion havaitsi kontroversiaalinen Vox Day vuonna 2007, mutta asiaa on tutkittu vakavasti sen jälkeen."

Lainaus täältä:http://takkirauta.blogspot.fi/2012/08/ateismi-ja-autismi-osa-iii.html

"Ruukinmatruuna on todennut useasti, että ns. elämän suuret kysymykset - joita neurotypaaliset ihmiset miettivät useasti - ovat autisteille täysin käsittämättömiä. Mistä olemme tulleet? Miksi ylipäänsä olemme olemassa? Mitä kuoleman jälkeen? Mikä elämässä on tärkeää? Mikä on kaiken perimmäinen substanssi? Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on hyvä elämä? Mikä on kaiken tarkoitus, alkuperä ja päämäärä? Jotta millään olisi mitään tarkoitusta. kokonaisuudella täytyy olla jokin tarkoitus. Jotta kokonaisuudella olisi mielekäs tarkoitus tällä hetkellä, sillä täytyy myös olla tarkoituksellinen alku ja päämäärä. Jos luomakunnalla ei ole tarkoituksellista alkua ja jos sen ainoa tarkoitus on sen väistämätön loppu, niin kaikki mitä me sillä välillä teemme, on todellakin turhuuksien turhuutta. [Josta eksistentialismi kaikkine lieveilmiöineen.]

Neurotypaaliselle ihmiselle, "normaali-ihmiselle" nuo ovat todella elämää suurempia kysymyksiä, kun taas autistille ne ovat täysin järjettömiä. Kysyttäessä "mikä on elämän tarkoitus" autisti vastaa "mikä on kiven tarkoitus", ikäänkuin hän ei käsittäisi teleologiaa lainkaan. Richard Dawkinsin toteamus kysymys "miksi?" on täysin mieletön voisi olla kenen tahansa autistin kysymys: autisti toteaa "maailma nyt on sellainen kuin se on" [ja sillä sipuli]. Ja Richard Dawkins täyttää autismin kriteerit. Autistin maailma on usein mustavalkoinen - autisti ei näe mitään aste-eroja, aivan samoin kuin hänen on vaikeaa tai mahdotonta hahmottaa tunteita. Siksi hänelle nuo kysymykset ovat järjettömiä.

Miksi sitten neurotypaalisuus, ei autismi, on ihmisen vallitseva tilanne ja miksi uskonnollisuus on ihmisen normitila, ei ateismi? Siksi, että molemmista on selkeästi etua lisääntymisen ja jälkeläisten saamisen kannalta. Ateistit pääsääntöisesti joko jäävät kokonaan lapsettomiksi tai saavat vähän jälkeläisiä. Uskovaisilla on isot lapsilaumat. Uskonnollisuus kontribuoi syvästi lisääntymisen ja maan täyttämisen kanssa.

Tulevaisuus ei kuulu fiksuimmille. Tulevaisuus kuuluu hurskaimmille. Tämän ymmärtäminen tuntuu fiksuille ihmisille olevan erityisen vaikeaa. Tämä on myös syy, miksi ateismi on anakykloosissa aina romahtavan ja tuhoutuvan sivilisaation merkki - ei dynaamisen ja nousevan - ja miksi ateismin ilosanoman julistaminen nenteille on kaivoon kannettua vettä."

7

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MielenkiintoistaOn

      Viimeisin lainaus täältä: http://takkirauta.blogspot.fi/2016/02/ateismi-ja-autismi-osa-iv.html

      Ateismin ja autismin välisestä kytköksestä kertoviin tutkimuksiin löytyy linkit kyseisestä erittäin kiintoisasta blogista (näistä lainatuista kirjoituksista.)

      Olen itsekin jo moneen kertaan empiirisesti havainnut, että lähes kaikki tietämäni ateisteiksi tunnustautuvat omaavat runsaasti autismin piirteitä. Aspergerin syndrooma on yksi autismin muodoista.

      Hengellisyys ja hengelliset tarpeet ovat osa tervettä ihmisyyttä. En yhtään ihmettele, että autisteissa on erityisen paljon ateisteja ja ateisteissa paljon autisteja tai autistisia piirteitä omaavia ihmisiä. Jostain syystä ateisteissa on keskimääräistä enemmän yksineläjiä ja lapsettomia tai vähälapsisia ihmisiä. Samoin on autisteissakin asianlaita. Kumpaankin ryhmään (ateisteihin ja autisteihin) kuuluu myös paljon enemmän miehiä kuin naisia.

    • Vaasaactorre

      Hehheh, ttu mitä paskaa x:D

    • tsippaduidaanonuinaa

      Kysymys aloittajalle:
      oletko sitä mieltä, että kristinusko (ja erityisesti sinun lahkosi) on ainoa oikea hengellisyyden ja henkisyyden muoto?

      Pitää ottaa sekin huomioon, että psykologiassa valtavirran voidaan katsoa määrittävän ns. normaaliuden käsitteen ja erottaa siitä poikkeavat epänormaaleiksi tai jopa hulluiksi/sairaiksi. Tämähän taas ei tarkoita, että valtaosa ihmisistä olisi oikeassa. Eli suomeksi: jos 80% ihmisistä uskoo joulupukkiin, ei se tarkoita että he ovat oikeassa.
      Uskovaisuus perustuu taikauskoon. Mikäpä siinä, mutta ne uskomukset kannattaa oikeasti kyseenalaistaa. JOS ne olisivat totta, ne kestävät sen. Kysymys lähinnä kuuluukin: kestääkö uskovaisen oma psyyke sitä, että uskomukset eivät kestä tarkastelua?

      • ateisti-Santa

        Eli suomeksi: jos 80% ihmisistä uskoo joulupukkiin, ei se tarkoita että he ovat oikeassa.---------

        100 % niistä ihmisistä jotka tilasi minulta joulukuussa -15
        Joulupukin ovelleen,
        myöskin SAI Joulupukin ovelleen.

        sullon ihan pöljät vertaukset

        Uskovaisuus-Geeni puuttuu joiltakin mutanteita,
        siksipä ne
        ei pysty eikä kykene tajuu uskonasioita vaikka ne haluiskin
        mutantit on mutantteja,
        kemikaalikoctailit ilmassa/ruuassa/vedessä tekee lisää Mutantteja
        aspergerit jaksaa jahkata sanoista vuosikymmenet
        kokeile vaikka
        hymiöitäkin oppii käyttämään...
        :D :)
        :D


      • AnssiAsperger

        ## Mikäpä siinä, mutta ne uskomukset kannattaa oikeasti kyseenalaistaa. JOS ne olisivat totta, ne kestävät sen.
        Kysymys lähinnä kuuluukin: kestääkö uskovaisen oma psyyke sitä,
        että uskomukset eivät kestä tarkastelua? ##

        USKOMUS kolminaisuus-jumalasta on hyvä esimerkki
        kolminaisus-uskovaiset ainakin saa jopa raivokohtauksen kun niiltä
        pyytää näyttöö siitä..
        YHTÄÄN ainutta raamatunjaetta ne ei kykene näyttään,
        missä lukis
        _Jumala on kolminaisuus__
        taikka
        _Kolmiyhteinen Jumala_

        SILTI ne hokee *se on raamatussa, ihan varmasti ON raamatussa*


    • Ateistisuvakki

      Ateismin ja autismin välillä on korrelaatiota, ei kytkös. Jos et ymmärrä tilastotieteen alkeita, kysy joltain joka ymmärtää ennen kuin esität paikkansapitämättömiä väitteitä. Esimerkiksi jäätelönsyönti ei johda hukkumiskuolemiin (eikä päinvastoin) vaikka niiden välillä on korrelaatiota. Kytköstä sen sijaan ei ole vaan korrelaatio johtuu siitä, että molempia harrastetaan enemmän kesällä.
      Ei ole mitenkään yllättävää, että autistit ovat keskimäärin useammin ateisteja kuin ihmiset ylipäätään. Uskonto opitaan yleensä kasvatuksen osana kun vanhemmat kertovat lapselleen omasta uskonnostaan, jonka lapsi sitten omaksuu jos omaksuu.
      Autistien on helpointa oppia asioita, jotka he voivat itse havaita ja/tai tuntea. Autistiset lapset eivät yhtä helposti koe samaa uskonnollista tunnetta kuin vanhempansa vain, koska vanhemmat yrittävät opettaa omaa uskontoaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe