sopimuksen taakse. Totta nyt tarvitaan myös meitä jotka ovat saamassa osinkotuloja 11miljardia euroa. Yritykset nämä osinkotulot maksavat, joten hieman kummeksuttaa ,että yritykset haluavat verojansa alas, jotta pystyvät laittamaan osinkotuloihin lisää. Olen valmis keskimääräistä suurempana osakkeenomistajana luopumaan osinkotuotosta. Isänmaan etu vaatii.
Häkämies sanoo: kaikki tarvitaan yhteiskunta-
osakeomistaja
1991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
No luovu pois vaan. Valtiolle saa ihan vapaasti lahjoittaa rahaa.
Osingoista valtaosa menee valtiolle ja työeläkeyhtiöille. Pääosan osingoista maksaa muutama suuri yhtiö (Fortum, Neste, Nordea, Kone, ...) joilla menee hyvin. Suurimmalla osalla yrityksistä ei sitten menekään hyvin.
Osingoista maksetaan verot kahteen kertaan. Ensin yritys maksaa veroa voitostaan ja sitten osingonsaaja maksaa veroa. Haluat sitten poistaa valtiolta nämäkin tulot?
En luovuta, vaan olen tekemässä omalta osaltani yhteiskuntasopimusta. Toivon kaikki yritykset ja osakkeenomistajat mukaan näihin talkoisiin.
Ensin kerroit olevasi valmis luopumaan mutta et sitten kuitenkaan luovukaan.
En tietysti kokonaan. Olen laittanut jo kertaalleen maksamiani veroja tähän asiaan- ja nyt elän leveästi, joten mieluusti pidän ns "välivuoden" ja taas osingot saapuvat tekemättä mitään.
Voit pitää sen välivuoden ja lahjoitta sinä vuonna saamasi osingot valtiolle. Siitä vaan, kannatan!
Osingot eivät saavu tekemättä mitään. Ensin pitää antaa rahansa yrityksen käytettäväksi ja vasta sitten saa siitä korvauksen. Jos saa.
Näen asian niin ,että, jos yritys investoi laitteisiin /tuotekehitykseen- eikä irtisano osaavaa henkilöstöä. Kyllä se on sijoittajan etu pitkässä juoksussa. En tee sijoituksia pikavoittojen vuoksi- ja sen neuvon annan sinullekkin: Yritys joka jakaa vuodesta toiseen pelkkää osinkoa; ei valitettavasti pärjää pitkällä tähtäimellä. Voin- ja haluan kertoa sinulle ,että osakeomaisuuteni on miljoonia, joten usko poika mitä isi sanoo.
Juu juu :)
Miljoonasijoittaja joka ei edes hallitse suomenkieltä. Uskottavaa!
Pörssiyhtiöiden johtajien palkat nousivat uuteen ennätykseen,hän oli palkkakuningas
suurimpien yhtiöiden toimitusjohtajien palkat ovat nousseet uuteen ennätykseen, kirjoittaa Helsingin Sanomat .
Lehden selvityksen mukaan johtajien palkat kasvoivat viime vuonna keskimäärin 7 prosenttia, mikä on yli kolminkertainen vauhti rivityöntekijöihin nähden.
Ison pörssiyrityksen johtaja ansaitsi peruspalkkaa ja rahabonuksia keskimäärin 951 000 euroa, mikä on noin 63 000 euroa edellisvuotta enemmän. Helsingin Sanomien mukaan yhden johtajan palkalla työllistäisi keskimäärin yli kaksikymmentä rivityöntekijää.
Luvut eivät sisällä yhtiön osakkeina tai optioina maksamia kannustimia. Lehden mukaan ero rivityöntekijöihin kasvaisi lisää, jos nämä luvut huomioitaisiin, koska he saavat tällaisia kannustimia äärimmäisen harvoin.
Pörssiyhtiöiden palkkakuningas oli viime vuonna Sammon Kari Stadigh. Hän sai palkkaa ja rahabonuksia 3,5 miljoonaa euroa. Sen lisäksi Sampo maksoi Stadighille lisäeläkemaksuja 1,6 miljoonaa euroa.
Kun mukaan laskettiin kaikki toimitusjohtajien saamat korvaukset, kärkisijalle nousi Koneen nyt jo väistynyt toimitusjohtaja Matti Alahuhta liki 5,9 miljoonan euron vuosiansioilla.
Suurin peruspalkka oli Nordean Christian Clausenilla, yli 1,3 miljoonaa euroa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288703118050.html
Artikkeli on julkaistu 18.6.2014
Vähän vanhaa tietoa siis.
Ja pitää edellen paikkansa.. katso tänään ... Katso tänään Yle MOT: kapitalistin tilipäivä
8 miljardin pörssiosingoista veroja alle 400 miljoonaa
Verottajalta jää saamatta satoja miljoonia euroja kevään jättiosingoista, kun moni suuromistaja ei maksa osingoistaan veroa. Pörssiyritysten tänä keväänä jakamien miljardien suuruisia osinkoja verotetaan epäyhtenäisesti.
http://yle.fi/aihe/mot
Linkkaamasi uutinen johdon palkoista ei sisällä mitään mainintaa verotuksesta. Siten illan MOT ei käsittele samaa aihetta.
Saatte nähdä, että jos yhteiskuntasopimuksesta on jotain hyötyä, niin se näkyy yritysjohtajien bonuksissa ja omistajien osingoissa. Muutenhan koko sopimus on pelkkää näpertelyä siihen nähden mitä tarvittaisiin, jotta se vastaisi vaikutuksiltaan esimerkiksi 30%:n devalvaatiota, jollainen tehtiin lähes huomaamatta viimeisen kerran 1990-luvun alussa.
Työaikojen pidentäminen ei vähennä työttömyyttä, vaan lisää sitä.
Tilipäivä tulee tekemättä mitään.....
En tiedä ketään joka saisi osinkoja tekemättä mitään.
Osinkoja saa vasta sitten kun antaa ensin rahansa yrityksen käyttöön. Silloin siinä on riski menettää rahansa kokonaan tai osaksi. Osingot ovat korvausta siitä että antaa rahansa yrityksen käyttöön ja ottaa tuon riskin.
Minä tiedän. Pitää vain haistaa sellaiset yritykset jotka tuottavat.
No paljonkos saat niitä osinkoja?
Ennen kuin saa osinkoja pitää sijoittaa. Ja sitä ennen pitää hankkia rahat niihin sijoituksiin.
Yhtä hyvin voisit väittää että duunarille tilipäivä tulee tekemättä mitään. Ja niinhän se tuleekin jos ei huomioida että täytyy sitä jotain tehdäkin se tilipäivän eteen. Ihan kuten sijoittajatkin.
Ei tuottamaton yritys jaa osinkoja (nyt tiedät sinäkin)
Kehtammeko olla tämän sipilän -hallituksen takana? Minun tapuaksessani menetän noin.....10.000 -90.000 ,olen ottanut riskin, joten "väiivuosi" on minun kohdallani tervetullut. Toki jokainen sijoittajaa haluaa maximituottoa sijoittamallensa rahalle, mutta nyt täytyy pyytää pienempää.
Provo, mutt heittele vaan lisää, kiva kattoo mitä täst kehittyy. :)