Näin kirjoittaa Lapuan Sanomat facebookissa!
Sedu pois kauppiksesta, lukio tilalle
48
236
Vastaukset
- puheenjohtajistopatietty
Missähän se on ehditty päättää. Demokraattista hallituksen ja valtuuston päätöstä sille ei ole. Josko puheenjohtajisto on taas asialla.
- jotenkinnoin
Tuo, jossa päätettiin, oli kaupunginhallituksen esitys valtuustolle maanantaiksi. Ei puheenjohtajisto vaan kaupunginhalllitus.
Miten Keskustan tulee käymään seuraavissa kuntavaaleissa. Pärjääkö keskusta pelkästään kahdella järkimiehellä? Siinäpä kysymys? Ellei Tepon ja Lassen lisäksi ala tulla muitakin, jää keskusta kärsimään melkoista vaalitappiota. - Vain_Lapualla
jotenkinnoin kirjoitti:
Tuo, jossa päätettiin, oli kaupunginhallituksen esitys valtuustolle maanantaiksi. Ei puheenjohtajisto vaan kaupunginhalllitus.
Miten Keskustan tulee käymään seuraavissa kuntavaaleissa. Pärjääkö keskusta pelkästään kahdella järkimiehellä? Siinäpä kysymys? Ellei Tepon ja Lassen lisäksi ala tulla muitakin, jää keskusta kärsimään melkoista vaalitappiota.Siinäkö on suuri järki että kaikki huomio kiinnitetään lukioon ja lähinnä sen sijoituspaikkaan, muut tarvittavat tilat saavat jäädä unholaan (tai lähes sinne). Liuhtarin koulu on nyt aloittanut VIIDENNEN vuotensa väistötiloissa ja se ei näitä järkimiehiä tunnu paljoa kiinnostavan. Ryhmä 18 paperissa on vain hyvin epämääräiset aikataulut näille muille tiloille. Vähällä näköjään saa Lapualla "järkimiehentittelin".
- Ittekkijärkimies
Taso on todellakin matala, ja tittelin saa suhteellisen helposti.
Ihmeellinen lukion siirtohanke ainakin saa lopun, sillä saa oikeasti järkimiehen tittelin - taassääntörikosko
jotenkinnoin kirjoitti:
Tuo, jossa päätettiin, oli kaupunginhallituksen esitys valtuustolle maanantaiksi. Ei puheenjohtajisto vaan kaupunginhalllitus.
Miten Keskustan tulee käymään seuraavissa kuntavaaleissa. Pärjääkö keskusta pelkästään kahdella järkimiehellä? Siinäpä kysymys? Ellei Tepon ja Lassen lisäksi ala tulla muitakin, jää keskusta kärsimään melkoista vaalitappiota.Ei esityslista mukaan hallituksen listalla ole lukion siirtoa kauppikselle. Olisko Pöntinen ja Ylitalo taas suhmuroineet oh esityslistan.
- soputilaaantaa
sinne mahtuu niin sedu ku lukiokin
- uskomatontamuttatotta
Uskomatonta! Kaiken tämän väännän tavoite olikin lukion siirtäminen kauppaopistolle. Siinä konkreettinen näyte lapualaisesta rehellisyydestä ja sumutustaidosta.
- Erästyhmiäkysymyksiäni
Päivän LS:ssa ryhmä valtuutettuja paljastaa opettajapuolueen vedätysyrityksen. Kiviristikin käy nyt, kunhan lukiolle vain rakennetaan kokonaan uudet omat tilat ! Ko puolue taktikoi ensin, että Alanko-kompleksi olisi ne taannut ja vielä mahdollisimman kauas Sedusta, ettei vain tarvitse muuttaa ajattelutapojaan. Onkohan mitenkään mahdollista ajatella, että opettajat ensisijaisesti keskittyisivät suunnittelemaan nuorisoasteen koulutuksen kehittämistä ja suunnittelijat miettivät sitten eri vaihtoehtoja tilojen järjestämiseksi. Falskia tämä "tahtoo uuden tahtoo uuden tahtoo !", miksei samantien vaadita uusia tiloja myös yläasteelle, Keskuskoululle, kylien kouluille ym ?
- luotettavuushukassa
Opettajia ja muita terveellisten kouluolojen puolustajia on petetty. Kaiken sen väännän takana olikin vain vanhan käyttökelvottoman koulun vaihtaminen toiseen samanlaiseen.
- järkikäteen
Eipä siellä toisessa "käyttökelvottomassa" kiinteistössä kukaan valita. Tärkeintähän on päätyä sellaiseen ratkaisuun tai olosuhteisiin että toisen asteen koulutus (lukio ammatillinen opisto) ylipäätään voidaan säilyttää Lapualla.
- muapuistattaa
järkikäteen kirjoitti:
Eipä siellä toisessa "käyttökelvottomassa" kiinteistössä kukaan valita. Tärkeintähän on päätyä sellaiseen ratkaisuun tai olosuhteisiin että toisen asteen koulutus (lukio ammatillinen opisto) ylipäätään voidaan säilyttää Lapualla.
Kaiken kieroilun ja valitusten jälkeen käykin ilmi, että kieroilun takana oli se, että lukio viedään yhtä homeiseen rakennukseen kuin on nykyinenkin lukio. Tämä olikin kaiken kieroilun takana. Mua puistattaa.
- Tervemenoa
Jotkut opettajat ovat huolestuttavan asenteellisia asiassa. Aivan hirveä rutina, kun ei tulekaan kullattuja vesihanoja. Menkää johonkin rikkaampaan, arvollenne sopivampaan paikkaa töihin. Ei täällä mikään pakko ole olla, tervemenoa.
- Luuloeioletiedonväärti
Lapualla ei ole kauppaopistoa ollut vuosikausiin. On Sedu, jossa on eri alojen opetusta. Entisen kauppaoppilaitoksen rakennuksessa opetetaan merkonomeja, lähihoitajia, matkailijoita, kokkeja, aikuisopiskelijoita ja siellä on myös toimistopalvelut. Mihinkähän nämä kaikki ollaan siirtämässä?? Joku taas heittelee ilmoille kaikenlaisia ajatuksia. Olisi toivottavaa, että pysyttäisiin asialinjalla ja otettaisiin asioista selvää ennenkuin kirjoitellaan mitä sattuu. Ja mistähän tuo homekoulu-nimitys tulee? Tietääkseni ent. kauppiksella ei ole homeongelmaa. Ottakaapa hyvät kirjoittajat asioista vähän paremmin selvää. Aika tietämättömiä monet ovat oman kaupunkinsa asioista.
- lueiudestaan
Lukasepa tämän päivän Lapuan sanoma.
- jotkunmutkun
Sehän oli lukion opettajien kirjoittama ja näin ei aivan puolueeton. Jutussa oli melkoisesti ristiriitaisuuksia. Mihin on unohdettu tässä keskustelussa halliavustus jonka kaupunki on saanut ja joka nyt siirtynee rakennettavaksi Kiviristille?
- solvattaviapiisaa
jotkunmutkun kirjoitti:
Sehän oli lukion opettajien kirjoittama ja näin ei aivan puolueeton. Jutussa oli melkoisesti ristiriitaisuuksia. Mihin on unohdettu tässä keskustelussa halliavustus jonka kaupunki on saanut ja joka nyt siirtynee rakennettavaksi Kiviristille?
Miksi opettajat eivät saisi sanoa mielipidettään kouluasiassa. He ovat asiantuntijoita siinä. Eivät he ole lainsuojattomia, joilla ei ole ilmaisuvapautta. Jos hallitusta ja valtuustoa katsoo, niin kaikkien yrittäjienkin pitäisi siinä tapauksessa kieltää ilmaisemasta mielipidettään rakennusasioissa. He hoitelevat vaatimuksillaan töitä itselleen. Opettat siellä koulussa tekevät työtä ja kärsivät oppilaiden kanssa sairautta aiheuttavasta sisäilmasta. Opettajat on leimattu tämän koulusian myötä toisenluokan kansalaisiksi, joita saa haukkua ja nimitellä kuten kukin haluaa. Opettajat, johtavat viranhaltijat ketkä seuraavaksi ovat solvauksen kohteena. Lue myös se liikunnanopettajien ja ja liikunnanohjaajien kirjoitus.
- homettakotaas
lueiudestaan kirjoitti:
Lukasepa tämän päivän Lapuan sanoma.
Kauppiksessa ei ainakaan Sedun edustajien, jotka vielä käyttävät tilaa, ole hometta.
- pöltinen
Lukio voidaan tehdä ostopalveluina.kolme linja-autoa ja kolme kuskia.Näitä busseja voidaan käyttää henkilö kunnan virkistys käyttöihin,vuokrata urheiluseuroille.
- enuskoriviäkää
Lapuan sanomat ei ainakaan pysty tuomaan selvyyttä tähän sotkuun. pitäisi pyytää Ilkasta toimittaja paikalle joka pystyisi tekemään faktoihin perustuvan jutun.
- tyttöt
SEDUn toiminnan voisi siirtää kokonaan Seinäjoelle. Sehän on muutaman vuoden päästä todellisuutta.
- Tyytyväinenabi
Olen tämän vuoden abi, enkä todellaakaan ymmärrä tätä touhua. Onhan se totta, että lukio on vanha ja osittain huonossa kunnossa,mutta tyytyväisenä olen siellä kouluni käynyt. Homeongelmista on turha puhua, ei siellä sitä ole. Nykyään on vain niin trendikästä jauhaa siitä. Sisäilmaongelmiin vedotaan vain siksi, että se herättää ihmisten huomion. Moni opiskelija puhuu homeesta silloin kun luokassa on kuuma tai tyttöjen hajuvesi sekoittuu hien hajuun. Eivät siis tiedä homeesta mitään. Ketään sairastunuttakaan en tiedä, mutta kai heitä sitten on kun niin siitä puhutaan...
Tänään lapuan sanomissa opiakelijakunta kirjoitti siitä, miten lukiossa sataa sisällä, seinät on täynä reikiä, linnut lentelee salissa ja sisällä on niin kylmä että takki päällä pitää talvisin istua. Naurettavaa! Olen 3 vuotta käynyt lukiolla koulua, eikä koskaan ole sisällä satanu. Kylmä on joskus, mutta koko kolmen vuoden aikana ei minun ole tarvinnut istua kertaakaan takki päällä sisällä. Ehkä ihmisten vain pitäisi ymmärtää, että talvella pidetään villapaitaa ja pitkiä kalsareita. Herran jestas, ei talvella tarkene kesävaatteilla missään. Niin ja ulko-ovi kannattaisi myös opettella sulkemaan perässään, niin ei lämpö karkaa.
Ja mitä niihin lintuihin tulee, niin ehkä kerran on ollut lintu sisällä, eikä sekään kirjoitusten aikaan. Mihin tahansa lentää lintu sisälle, jos ovea pitää auki.
Opiskelijakunta puhui myös yhteishengestä ja mainitsi sen syynä sille ettei lukiota voi yhdistää sedun kanssa. En tajua, monella lukiolaisella on kavereita ammattikoulun puolella, miksi heidän kanssaan ei voisi olla hyvä yhteishenki. Eikös meidän pitäisi tulla toimeen kaikkien kanssa? Niinhän meille on opetettu.
Suoraansanottuna hävettää opiskelijakunnan puolesta. Minä ainakin olen pettynyt siihen miten he yleistivät mielipiteen koskemaan kaikkia oppilaita. Liioittelu ja valehtelu ei ikinä johda mihinkään.
Enkä ymmärrä miksi, kouluasiasta väännetään ja väännetään ilman tulosta. Ratkaisuhan olisi jo valmiina.
Sedussa on tyhjää tilaa vaikka millä mitalla, lukio mahtuisi muuttamaan sinne vaikka heti huomenna. Opettajilla vaan on niin suuri ego, etteivät voi amiksen opettajien kanssa olla saman katon alla.
Oikein hävettää Pernaan ja muiden opettajien puolesta, kun lehdessä kirjoittivat ettei lukio voi muuttaa kauppiksen tiloihin, kun nekin ovat niin huonot. Miten ne sedulaiset sitten siellä voivat opiskelella? Vai ovatko he niin paljon alempaa "kastia", että saavat olla missä lystäävät? Opettajat vaan itse eivät halua sinne.
Ehkä olisi vain järkevintä laittaa opettajat vaihtoon ja yhdistää sedu ja lukio. Minä en ainakaan panisi pahakseni. :)- Vanha_kurppa
Kateeksi käy, olisinpa itse osannut ilmaista mielipiteeni noin hienosti ikäisenäsi!
- TyytymätönEntinenAbi
Tämä "abi" puhuu täyttä puppua. Onkohan lukiolla koskaan käynytkään? Sisälle satoi jo yli kymmenen vuotta sitten, samoihin aikoihin todettiin homeongelma (tutkimuksissa löytyi aspergillusta), mutta kiitos kaupungin, ongelmaan ei puututtu. Muutama vuosi sitten perustuksista kaiveltiin pahimpia homeita pois, mutta eipä paljon auttanut. Esim. ATK-luokassa oli lintuja jo vuosia sitten kun linnun läjiä sai sieltä siivota pois. Ja en ole opettaja, vain entinen oppilas, enkä ole missään vaiheessa halunnut lukiota Alankoon.
- kenenkaveri
Taidat olla niitä Pöntisen kavereita, kun niin rehvakkaasti jakelet irtisanomisia.
- keskusneiti
Joo sähän oot jo keski-ikäinen abi hahhahaa
- abiraukka
Tyytyväinen abi kirjoitus vaikuttaa kirjoitetun Kokoomuksen toimistosta.
- Tärkeysjärjestys
Täällä jutuissa sekoittuu asiat pahasti, tärkeysjärjestys on järjellä ajateltuna seuraava:
1. Lukion sijoituspaikka on Kiviristi
2. Lukio rakennetaan uudestaan eikä korjata
3. Jos Sedu irtisanoo osan kaupungin omistamista vuokratiloista, on se tietenkin otettava huomioon ja hyötykäytettävä niitäkin tiloja, koska olemme köyhiä emmekä pysty pröystäilemään.
4. Opettajien haaveet jostakin taivasten valtakunnasta Alangossa ovat kaikista sekundäärisin pala tätä selvittelyä.- Vain_Lapualla
Ja jos ajatellaan vähän laajemmin, niin oikeasti ensimmäinen kohde on alakoulu Alankoon. Liuhtarin alakoululaiset ovat juuri aloittaneet VIIDENNEN vuotensa väistötiloissa.
Nyt lukio on jostain syystä nostettu listan kärkeen ja kaikki muut tilat on unohdettu aktiivisesti ("ryhmä 18" toimesta).
- Epääleväänen
Lukio on siksi tehtävä ensin, että se tulee varmasti oikeaan paikkaan.
- Thecatisinthemoon
Miten määritellään koulun oikea paikka?
- Alankoolisparasratkaisu
Alakoululaiset, keittiön väki ja päiväkotikin ovat vielä suuremmassa pulassa kuin lukio. Alankoon kaikki voitaisiin saada rakennettua kaikki yhdellä kertaa, lukio mukaan lukien.
- Innovaatiotalankoon
Ammattikoulun ja lukion yhteistyö on jäänyt kehittymättä lähinnä lukion opettajien huonon motivaation vuoksi. Nyt on kuitenkin juuri sitä kehitettävä. Lukion siirto ei voi tulla kysymykseen. Alankoon voi tehdä kaikki muut innovaatiot kyllä.
- NinniNänninen
Öö..... tota, eihän tätä saa sanoa ääneen.... vai saako?
- Hyvinvihainen
OAJ pian on valtuustoissa hyvin vihainen.
- oppilailletyörauha
Innovaatiotalankoon kirjoitti:
Ammattikoulun ja lukion yhteistyö on jäänyt kehittymättä lähinnä lukion opettajien huonon motivaation vuoksi. Nyt on kuitenkin juuri sitä kehitettävä. Lukion siirto ei voi tulla kysymykseen. Alankoon voi tehdä kaikki muut innovaatiot kyllä.
Miten sitä pitäisi kehittää? Eikö riitä, että kummassakin opinahjossa opiskellaan omia tavoitteita kohti. Vain siten saadaan paras mahdollinen lopputulos. Tässä sellaiset tyypit on mielestään asiantuntijoita, jotka siitä vähiten tietävät. Vaativat jotain sellaista mikä ei johda parempaan lopputulokseen. Opiskelu on Jo nytkin rankkaa ilman lisäpaineita. Annetaan kouluihin työrauha. Viranhaltijoilta on Jo viety työrauha, nyt on vuorossa koulujen häirintä. Mihin tämä oikein johtaa lopulta.
- Hapanta
Yhteistyötä on kehitettävä vastaaman nykyajan kilpalukykyvaatimuksia. Vanhoilla eväillä ei pärjätä. Tästä on valtakunnan tasolla jo hyviä avauksia tehtykin. Keskustapuoluessakin on selvä näkemys toisenasteen koulutuksen kehittämisestä. Meidän oma puolueväki katsoo salattuja elämiä eikä heitä kiinnosta sen kunnianhimoisempi itsensä kehittäminen.
Hieman on hapanta esityslistassa maanantaiseen valtuuston kokoukseen, on tehnyt todella pahaa kirjoittajalle: http://julkaisu.lapua.fi/dweb/kokous/20161264-4.HTM- kaukaahaettu
En usko, että salattujen katselu on koulujen kehittämisen esteenä.
- Vanhakansa
Ilkeillä ihmisillä on persesuoli mutkalla!
- ghosdt
Kauppiksen ja lukion väliin mahtuu helposti uusi lukiorakennus, ja vanhan voi sen jälkeen purkaa pois haisemasta.
Aivan omana projektina voisi sitten tehdä sen alakoulun päiväkoteineen sinne Alangon pelloille, Ritamäen ja Liuhtarin oppilaille siis.- noinsemenee
Noin se menee eikä ole vaikeaa. Nopeastikin onnistuu, ellei virkamieskunta ala hidastelemaan ja keksimään verukkeita.
- huijarit
Eiköhän ne jarrut löydy muualta kuin virkamiehistä. Lopettakaa Jo sysäämästä syitä muitten kontolle,kun itse teette kiusaa tässä kouluasiasssa.kyllä se on Jo käynyt ilmi. Ei ihmisiä voi loputtomiin huijata.
- Virkamiehet
Olen samaa mieltä, ei johdu virkamiehistä, OAJ:n pesiytyminen politiikkaan noin massiivisesti on kaiken sählkäämisen suurin syy.
- kiusantekomotiivina
Virkamiehet kirjoitti:
Olen samaa mieltä, ei johdu virkamiehistä, OAJ:n pesiytyminen politiikkaan noin massiivisesti on kaiken sählkäämisen suurin syy.
Ei se ole opettajistakaan kiinni kuinka tätä rakentamista jarrutetaan. Opettajat vain ovat kaukokatseisempia kuin nämä jarrumiehet, joilla ainut motiivi toimintaan on kiusanteko. Ketkäs sen tarpeen paremmin tietäisivät, kuin ne jotka siellä tekevät työtään ja opiskelevat.
- Kummallinenhanke
Kiusanteko parhaimmillaan oli kummallinen lukion siirtohanke.
- Hyväkoalitio
Kiitos uudesta käänteestä ja ajattelusta kuuluu näille avarakatseisille kahdeksalletoista valtuutetulle, heidän kukumääränsä kasvanee maanantain valtuuston kokouksessa. Olen tämän porukan syntymiseen todella tyytyväinen.
- kostoeläänäinkinpäin
Ei ole enää 18, se luku tulee laskemaan ja kiusaajat jäävät lehdellä soittelemaan, sekä kokevat vielä tulevissa vaaleissa rökäletappion.
- Sisäsiittoinen-suppea
Lapua ei tarvitse Sedua eikä Seamkkia ei lentokenttää.
Lukioonkin voisi mennä naapurikuntiin.
Maamieskoulu ja emäntäkoulu riittäisivät.
- Tappiomieliala
OAJ kärsii seuraavissa vaaleissa tappion.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406