Toisessa ketjussa oli tällainen:
Jonkun "katsomusveron" säätäminen puolelletoista miljoonalle "verovapaalle" vain sen takia, että kirkon kirkollisverojärjestelmäkin sitten säilyisi, ei passaa. Mutta todellien vaara on olemassa, koska kirkko tietää, että sen erilisoikeus ei kestä. Kirkon lobbaus sellaiseen ammuttava alas! Kaikissa tilanteissa.
On tosiaan niin, että tuontapaista laajennusta on ainakin kotimaa24:n palstoilla esitetty, eikä ihan vain vitsinä. Joko laajennettavaksi verotusoikeus pienuskontoihin, tai sitten myös esim. va-liittoon. Ja onpa eräs piispakin tuollaista lausunut.
Mutta ei tämäkään ole kaikkein olennaisin juttu. Toinen asia on sitten pakollinen vero, s.e. se joka ei maksa kirkollisveroa maksaa saman summan muuten. Tällaista esitettiin Suomessa 1910-luvulla. Ja Islannissa sellainen on ollut käytössä, viime tietojen mukaan kai enää ei.
Katsomusvero ja Islanti
9
<50
Vastaukset
- SanonVaan
Sen tapaisia käytäntöjä on jossakin maissa, ja siksi idea on vaarallinen.
Verotus kuulukoon vain valtiolla ja kunnalle. Uskonnolliset yhdyskunnat ja kansalaisjärjestö (myös ammattiliitot) hoitakoon itse jäsenmaksujensa perinnän. "Norjan malli" ei todellakaan sovi Suomeen uskonnottomille eikä oikein muillekaan.- TuleeMieleen
Vaarallisuuteen voi liittyä myös perustelu yhdenvertaisuudella. Ainoa oikea tapa saada nykytilanne muutettu yhdenvertaiselle tolalle on lopettaa nykyisen epäreilun etuoikeuden antava valtioverottaja-avusteinen kirkollisverojärjestelmä ja saattaa kirkko keräämään jäsenmaksunsa itse (ja yhteistyössä pankkien ja mahdollisesti työnantajien kanssa perintäsopimuksilla). Eli olisi mitäään järkeä ja asiallista tarvetta säätää rangaistusluontoinen lisävero 1,5 miljoonalle kirkkoon kuulumattomalle. Siispä ei todellakaan mitään "yhteistä katsomusveroa".
Vapaa-ajattelijoilla on selkeä linja: kirkollisverojärjestelmä on lopetettava. TuleeMieleen kirjoitti:
Vaarallisuuteen voi liittyä myös perustelu yhdenvertaisuudella. Ainoa oikea tapa saada nykytilanne muutettu yhdenvertaiselle tolalle on lopettaa nykyisen epäreilun etuoikeuden antava valtioverottaja-avusteinen kirkollisverojärjestelmä ja saattaa kirkko keräämään jäsenmaksunsa itse (ja yhteistyössä pankkien ja mahdollisesti työnantajien kanssa perintäsopimuksilla). Eli olisi mitäään järkeä ja asiallista tarvetta säätää rangaistusluontoinen lisävero 1,5 miljoonalle kirkkoon kuulumattomalle. Siispä ei todellakaan mitään "yhteistä katsomusveroa".
Vapaa-ajattelijoilla on selkeä linja: kirkollisverojärjestelmä on lopetettava.Olisipa kiva kuulla kriitikkomme kanta tähän. Hän kun on aina esittänyt että va-liitto hamuaa vain lisää rahaa - miksi emme sitten hakisi Norjan mallista verotusta?
(Mutta emme tietenkään näe tähänkään mitään kommenttia.)
- Jappervokkki
Milläköhän perusteella yhdistykset pääsevät veropotin ääreen Norjassa? Miksi juuri Human-Etisk Forbund saa satojatuhansia kruunuja vuosittain jäsenmääränsä vuoksi? Onko jäsenmäärä ratkaiseva tekijä? Silloin VAL saisi hillot ja PAT jäisi itkemään laiturille. Humanistiliittokaan ei olisi tarpeeksi suuri. Protu ei kelpaisi, sillä se ei ole uskonnollisesti tai poliittisesti sitoutunut.
- Vapaa-ajattelija
Norjan humanistiliitolla on 80 000 jäsentä. Sillä se saa paljon raha, mutta 2000 jäsenellä ei vielä saisi. Vapaa-ajattelijat eivät todellakaan hae "Norjan mallia" Suomeen. "Pakkoverolle" siunaantuisi kyllä ottaja...
- Jappervokkki
HEF:in suuri jäsenmäärä selittyy osittain katsomusverolla: kun kerran joutuu joka tapauksessa maksamaan veroa, niin omalla jäsenyydellään voi varmistaa, että veroäyrit menevät oikeaan osoitteeseen. Ihan niin onnellisesti eivät asiat siellä kuitenkaan ole, vaan veropotti jaetaan yhteisöille niiden jäsenmäärän perusteella, joten ateistikin tulee tukeneeksi taloudellisesti uskisyhteisöjä.
Nykymalli on parempi. Vielä parempi olisi se, etteivät kirkot saisi lainkaan rahaa valtiolta, vaan niiden lakisääteiset tehtävät kilpailutettaisiin. Jäsenmaksunsa ne saisivat kerätä niin kuin muutkin yhdistykset vuosittaisilla laskuilla.- Humanisti-vapari
Suomen nykytilanne on parempi kuin "Norjan malli", mutta nykytilaa vielä parempi olisi, jos
a) kirkollisverojärjestelmä (yli 900 me) lopetettisiin ja
b) kirkon saamabudjettiavustus (114 me) jaettaisiin osiin ja kukin katsottaisiin erikseen sekä tarvittaessaa kilpailutettaisiin.
Väestötietopuolihan voi siirtyä vaikka heti kokonaan maistatraatien hoitoon (ja kansallisarkiston). Historiallliset rakennukset museoviraston kautta. Hautausmaat siten oma lukunsa... Humanisti-vapari kirjoitti:
Suomen nykytilanne on parempi kuin "Norjan malli", mutta nykytilaa vielä parempi olisi, jos
a) kirkollisverojärjestelmä (yli 900 me) lopetettisiin ja
b) kirkon saamabudjettiavustus (114 me) jaettaisiin osiin ja kukin katsottaisiin erikseen sekä tarvittaessaa kilpailutettaisiin.
Väestötietopuolihan voi siirtyä vaikka heti kokonaan maistatraatien hoitoon (ja kansallisarkiston). Historiallliset rakennukset museoviraston kautta. Hautausmaat siten oma lukunsa...Juurihan tuosta väestötietopuolesta oli toisessa ketjussa juttua. Onko tilanne edelleen se, että joitakin vanhoja mutta perunkirjoituksissa yhä tarpeellisia tietoja on ainoastaan seurakunnan paikallisessa arkistossa? Tämä on joka tapauksessa siirto, joka pitää suunnitella huolellisesti.
- NäinSenNäin
jori.mantysalo kirjoitti:
Juurihan tuosta väestötietopuolesta oli toisessa ketjussa juttua. Onko tilanne edelleen se, että joitakin vanhoja mutta perunkirjoituksissa yhä tarpeellisia tietoja on ainoastaan seurakunnan paikallisessa arkistossa? Tämä on joka tapauksessa siirto, joka pitää suunnitella huolellisesti.
Ilman muuta. Ei mitään "barbariaa". Asialliset asiat hoidettava. Ja sukututkijoidenkin tarpeet turvattava,
Mutta käsittääksseni osa aineisoista mm. juuri digitalisoinnin vuoksi on siirretty tai siirtymässä kansallisarkiston hoitoon. Paikalliset seurakunnat tuskin pystyvät tarpeellsta digitointia hoitamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410