Sipilä ja suursijoittajat ei maksa veroa

osinkotuloista. (MOT 7.3)
Olisi syytä poistaa nämä kepulikonstit ja saattaa kaikki tulot samalle viivalle. Heillä on rahaa niin pirusti etteivät tiedä mihin sijoittavat, vai laittavatko setelit patjan täytteeksi. Tosin valtiokin saa osansa osinkotuloista, VIELÄ.
Eihän köyhät ja keskiluokkaiset voi yksin kantaa taakka. Kyllä joskus tulee pää vetävän käteen.

Nyt EK haluaa palkansaajat alipalkkaiseksi ja orjiksi.

On se metkaa, että palkansaajaa kurjistetaan milloin milläkin tekosyyllä.

Fortum pyörii rahoissaan. Yritys joka aikoinaan jätti verkot kehittämättä, kun Liliukselle piti saada optioita. Fortum myi verkot ulkomaalaisille sijoittajille ja saatiin taas uusi kuppaaja.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Työntekijät maksavat kaiken työllään. Sijoittajat pitäisi saada töihin loisimasta.

Äänestä

Ok aloitus.

Äänestä

Myös ylemmän keskiluokan ja ökyrikkaiden maksettava veronsa todellisen veronmaksukykynsä mukaan.

Äänestä

MOT TOI TAAS ERITTÄIN TÄRKEITÄ NÄKÖKOHTIA ESILLE. SIPILÄKÄÄN EI MAKSA MITÄÄN VEROJA OSINGOISTAAN.
KUN OMISTAA PALJON EI MAKSA LAINKAAN VEROJA.. VOIKO SUUREMPAA VÄÄRYYTTÄ OLLA?????????

Äänestä
  • Koskee vaan ministereitä ja suursijoittajia, jotka eivät muutenkaan maksa veroja. Tavallinen kansalainen kyllä joutuu verot maksamaan ja sitä enemmän, mitä enemmän tienaa.

    Äänestä

Häpeä veroluikuri Sipilä!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


orgmummeli kirjoitti:

osinkotuloista. (MOT 7.3)
Olisi syytä poistaa nämä kepulikonstit ja saattaa kaikki tulot samalle viivalle. Heillä on rahaa niin pirusti etteivät tiedä mihin sijoittavat, vai laittavatko setelit patjan täytteeksi. Tosin valtiokin saa osansa osinkotuloista, VIELÄ.
Eihän köyhät ja keskiluokkaiset voi yksin kantaa taakka. Kyllä joskus tulee pää vetävän käteen.

Nyt EK haluaa palkansaajat alipalkkaiseksi ja orjiksi.

On se metkaa, että palkansaajaa kurjistetaan milloin milläkin tekosyyllä.

Fortum pyörii rahoissaan. Yritys joka aikoinaan jätti verkot kehittämättä, kun Liliukselle piti saada optioita. Fortum myi verkot ulkomaalaisille sijoittajille ja saatiin taas uusi kuppaaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu