Osuusdemokraattinen vaihtoehto

jarmojtuokko

Osuustoiminta on tasa-arvoon perustuva yritysmuoto. Osuustoiminta perustuu yleisesti mies ja ääni -periaatteelle. HOK-Elannossa jäsen on samanaikaisesti sekä omistaja että asiakas. Nykyisin usein puhutaan ´asiakasomistajasta´, joka on samalla omistaja, asiakas ja kuluttaja.

Perinteisessä osuustoiminnassa myös työnantajan ja työntekijän roolit menevät hyvällä tavalla pahasti sekaisin. Työntekijä on samalla myös itsensä työnantaja ja siten pääsee nauttimaan oman työnsä tuottamasta lisäarvosta.

Äärimmäisille libertaristeille osuustoiminta on ollut sosiaaliliberaalinen tai jopa sosialistinen mörkö. Totta kyllä, että osuustoiminnalliset kolhoosit ja sovhoosit olivat Neuvostoliitossa laajasti käytössä, mutta osuustoimintaa oli jo vuosisatoja ennen sitä ehtinyt olla länsimaissa ja myös ajallisesti samanaikaisesti useissa muissa maissa. Sosialististen maiden lisäksi järjestelmälliseksi systeemiksi osuustoiminta kehittyi Israelin kibbutseissa ja moshaveissa.

Osuustoiminta on historian aikana paikannut kärjistettyjen tulo- ja omaisuuserojen yhteiskunnissa valtion jättämää aukkoa. Kun ihmisillä ei ollut yksin varaa hankkia tarvittavia työkoneita, muita tarvittavia välineitä tai markkinoida tuotteitaan, on pulman ratkaisuna ollut kollektiivi. Erityisen suosittua osuustoiminta on ollut maataloudessa, jossa yhteishankinnat ovat olleet järkeviä monestakin syystä. Yhteiskäytöllä ehkäistiin myös tyhjäkäyttöä.

Osuustoiminta soveltuu ongelmitta pieneen joukkoon jäseniä, mutta kun omistajien määrä runsaasti lisääntyy, omistus muuttuu kasvottomaksi, Tämä on ajankohtainen kipupiste myös HOK-Elannolle. Valta katoaa jäsenistöltä harmaan byrokratian sumuun.

Kasvun myötä osuuskaupan hallinto byrokratisoituu ja karkaa jäsenistöltä kauemmaksi, mikä aiheuttaa vieraantumista. Toisin sanoen osuuskunnan kasvaessa siihen syntyy demokratiavajetta ja tämän korjaamiseksi tarvitaan osuudemokraattisia toimenpiteitä. Jäsenten aktiivista osallistumista osuusliikkeen hallintoon on tietoisesti lisättävä, vaikutusvaltaa päätöksiin parannettava ja päättäjien valvontaa tehostettava, jottei käy kuten kävi edistysmielisen osuusliikkeen omaisuudelle, ns. punapääomalle.

Tietotekniikka mahdollistaisi, että edustajiston vaalien yhteydessä voitaisiin tulevaisuudessa pitää jäsenäänestyksiä suurista visioista ennen kuin niitä lähdetään toteuttamaan.

Jäsenistön kantaa voitaisiin kuulla esimerkiksi "maailmanvalloituksesta". Laajentumista perustellaan logistiikkaan liittyvillä syillä, erityisesti hankinnoilla ja jakelulla. Haluaako jäsenistö, että osuustoiminnassa laajennutaan ulkomaille, ja jos laajennutaan, niin millä ehdoin, vai olisiko osuuskuntaa kehitettävä maan sisällä? Sen jälkeen kun jäsenistö on painavan sanansa sanonut, toimivalle johdolle taattaisiin työrauha toteuttaa jäsenistön valitsemaa strategiaa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Richard_Järnefelt

      Todella terävä analyysi! Osuusliikehän on syntynyt edistämään "osakkaiden" etua, eli siitä näkökulmasta kaikki liiketoiminta ihan pelkän bisneksen vuoksi ei kuulu osuusliikkeelle ollenkaan. Jos osuusliikkeellä esim. on hotelleja tai ravintoloita, niidenkin pitää ennen muuta tähdätä jäsenten edulliseen majoittamiseen ja muonittamiseen. Siksi jäsenhinnat pitäisi ulottaa kaikkiin tuotteisiin, mitä osuusliike kauppaa. On ollut sellaisiakin osuuskuntia, jotka eivät ole edes suostuneet myymään ulkopuolisille, mutta se olisi ehkä nykyaikana vähän järjetöntä.

      • Osuusliikeellä on loistavat näkymät kunhan sen hienot periaatteet päivitetään nykyaikaan. Omistajakuluttajat ovat tulevaisuudessa kaupankäynnin kuninkaita, jotka ostavat hyödykkeet ja palvelut itseltään: eihän kukaan järkevä liikemies osta muilta, jos itse myy samaa tuotetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe