Tuossa mietiskelin, päässäni pähkäilin, otsaani rypistin, mutta vastausta vain jäin vaille.
Heti alkuun kerrottakoon, että olen joskus itsekin kulkenut pettäjäntietä sitä niin vaivalloista, kivikkoista ja pimeää polkua. Tai sitä se oli minulle, sillä jossain vaiheessa omatunto kasvoi tai ehkäpä kuuloni parani, koska pieni ääni sisälläni ei antanut periksi.
Syitä pettämiseen miettiessäni en muista enää miksi niin tein, siitä on jo vuosia, en pysty keksimään yhtään hyvää syytä omalle kohdalleni, vika varmastikin oli minussa, koska periaatteessa ei ole hyvää syytä pettää jos syvemmälti asiaa tarkistelee. No ehkä joku voi sanoa, että tarve seksille on niin kova, että ei voi muuta.
Jos parisuhteessa sovitaan säännöt ja tiedät ettei kumppanisi halua tulla petetyksi niin silti oma tarve menee toisen "kivun ja säryn" edelle? Pettäjältä puuttuu empatia, hän voi sitä vaatia toiselta, pyytää ajattelemaan kuinka hänellä on kovat tarpeet tai hän tahtoo kokea jännittäviä asioita elämässään. Pettäjä ei liene voi asettua toisen housuihin, koska omissa housuissa pakottaa niin vietävästi, en muista enää.
Pettäjä on itsekäs, koska hänen haluillaan ja tarpeillaan on väliä , ei kumppanin jolle on tullut luvattua olla uskollinen. Tämä näkökanta vain jos parisuhteessa on asiat näennäisesti kunnossa, kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli eikä mikään ole mustavalkoista.
Parantaako se pettäminen kuitenkaan sellaista parisuhdetta jossa on luvattu uskollisuutta, usein nykyään jo alussa sovitaan, että jos mieli tekee vieraisiin siitä pitää sanoa ennalta eli ottaa siis täysi vapaus ja lopettaa suhde siinä samalla.
Silti en näe yhtään hyvää syytä pettää. Jos on huono parisuhde, pettäjä tekeytyy marttyyriksi. Miksi olla siinä parisuhteessa, jonkinlainen riippuvuus kenties? Yksinolemisen pelko? Tutun ja turvallisen kaipuu siitäkin huolimatta, että jossain mättää? Pettäminen onkin monesti varmaan pelkuruutta, ei uskalla ottaa vastuuta suhteen lopettamisesta ja toiselle rehellisenä olemista. Pettäminen on pelkuruutta ottaa asioita esille ja nostaa epäkohtia esille. Useinkin asiat selviää puhumalla, ei heti, ei tunnin päästä , ei ehkä seuraavalla viikollakaan, mutta ajan kanssa.
Pettäjä on siis empatiakyvytön, itsekäs, pelkuri.
Itse koen olleeni sitä joskus. Jossain vaiheessa vain aloin voida niin pahoin asian vuoksi, siitä etten uskaltanutkaan olla pettämättä. Olin heikolla itsetunnolla varustettu, sekään ei ole kuitenkaan syy pettämiseen vaan itseni huijaamiseen. Kun vihdoin uskalsin ja ymmärsin sen, kuinka loukkaavaa oli luvata olla rehellinen ja uskollinen sitä kuitenkaan toteuttamatta aloin voida pahoin. Paha mieli seurasi mukanani pitkään menneistä, kukaan muu ei voi minulle niitä antaa anteeksi kuin minä itse, tehtyä ei saa tekemättömäksi enää.
Pääasia omasta mielestäni on se, että tajusin kuitenkin jossain vaiheessa mikä ja kuka olen ja mitä haluan, keinot olivat vain niin pirun väärät.
Voiko väittää rakastavansa jos pettää? En tiedä, mutta minusta ei.
Näin minä näen asian, en väitä olevani oikeassa enkä varmasti olekaan, mutta en täysin väärässäkään.
Heti alkuun kerrottakoon, että olen joskus itsekin kulkenut pettäjäntietä sitä niin vaivalloista, kivikkoista ja pimeää polkua. Tai sitä se oli minulle, sillä jossain vaiheessa omatunto kasvoi tai ehkäpä kuuloni parani, koska pieni ääni sisälläni ei antanut periksi.
Syitä pettämiseen miettiessäni en muista enää miksi niin tein, siitä on jo vuosia, en pysty keksimään yhtään hyvää syytä omalle kohdalleni, vika varmastikin oli minussa, koska periaatteessa ei ole hyvää syytä pettää jos syvemmälti asiaa tarkistelee. No ehkä joku voi sanoa, että tarve seksille on niin kova, että ei voi muuta.
Jos parisuhteessa sovitaan säännöt ja tiedät ettei kumppanisi halua tulla petetyksi niin silti oma tarve menee toisen "kivun ja säryn" edelle? Pettäjältä puuttuu empatia, hän voi sitä vaatia toiselta, pyytää ajattelemaan kuinka hänellä on kovat tarpeet tai hän tahtoo kokea jännittäviä asioita elämässään. Pettäjä ei liene voi asettua toisen housuihin, koska omissa housuissa pakottaa niin vietävästi, en muista enää.
Pettäjä on itsekäs, koska hänen haluillaan ja tarpeillaan on väliä , ei kumppanin jolle on tullut luvattua olla uskollinen. Tämä näkökanta vain jos parisuhteessa on asiat näennäisesti kunnossa, kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli eikä mikään ole mustavalkoista.
Parantaako se pettäminen kuitenkaan sellaista parisuhdetta jossa on luvattu uskollisuutta, usein nykyään jo alussa sovitaan, että jos mieli tekee vieraisiin siitä pitää sanoa ennalta eli ottaa siis täysi vapaus ja lopettaa suhde siinä samalla.
Silti en näe yhtään hyvää syytä pettää. Jos on huono parisuhde, pettäjä tekeytyy marttyyriksi. Miksi olla siinä parisuhteessa, jonkinlainen riippuvuus kenties? Yksinolemisen pelko? Tutun ja turvallisen kaipuu siitäkin huolimatta, että jossain mättää? Pettäminen onkin monesti varmaan pelkuruutta, ei uskalla ottaa vastuuta suhteen lopettamisesta ja toiselle rehellisenä olemista. Pettäminen on pelkuruutta ottaa asioita esille ja nostaa epäkohtia esille. Useinkin asiat selviää puhumalla, ei heti, ei tunnin päästä , ei ehkä seuraavalla viikollakaan, mutta ajan kanssa.
Pettäjä on siis empatiakyvytön, itsekäs, pelkuri.
Itse koen olleeni sitä joskus. Jossain vaiheessa vain aloin voida niin pahoin asian vuoksi, siitä etten uskaltanutkaan olla pettämättä. Olin heikolla itsetunnolla varustettu, sekään ei ole kuitenkaan syy pettämiseen vaan itseni huijaamiseen. Kun vihdoin uskalsin ja ymmärsin sen, kuinka loukkaavaa oli luvata olla rehellinen ja uskollinen sitä kuitenkaan toteuttamatta aloin voida pahoin. Paha mieli seurasi mukanani pitkään menneistä, kukaan muu ei voi minulle niitä antaa anteeksi kuin minä itse, tehtyä ei saa tekemättömäksi enää.
Pääasia omasta mielestäni on se, että tajusin kuitenkin jossain vaiheessa mikä ja kuka olen ja mitä haluan, keinot olivat vain niin pirun väärät.
Voiko väittää rakastavansa jos pettää? En tiedä, mutta minusta ei.
Näin minä näen asian, en väitä olevani oikeassa enkä varmasti olekaan, mutta en täysin väärässäkään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
yleistettävissä vaan oma subjektiivinen totuutesi.