Mirena - hormonikierukka (+40v)

Marianne1324

Ajattelin kirjoittaa kokemuksiani Mirenasta. Itse otin sen erittäin kivuliaisiin ja runsaisiin menkkoihin, oireita helpottaakseni ja erikoislääkärin suosituksesta.
En ole synnyttänyt ja olen 40 vee.
Laitto sattui tosi paljon, muttei kestänyt kauaa. Eli kivun kyllä kestää jos siitä saa 5 vuoden helpotuksen ettei tule menkkoja. Jouduin ottamaan sairaslomaa sen päivän ja lepäsin lämpöpeitto mahan päällä(lämpö auttoi kipuun). Kipu oli samankaltaista kuin menkkakipu, mutta kovempaa. Särkylääkkeitä otin ennen laittoa Panadolia ym., mutta olisi varmaan pitänyt ottaa tehokkaampaa Buranaa. Minua myös alkoi huippaamaan laiton jälkeen, jouduin lepäämään hetken laiton jälkeen ennen kuin uskalsin lähteä.
Seuraavana päivänä kivut olivat ainakin puolittuneet tuosta ja pystyin menemään töihin.
Pidin kierukkaa n 2kk, jolloin sain siitä tarpeekseni. Vuodin lähes joka päivä enemmän tai vähemmän ja kärsin lähes joka päivä alavatsakivuista(samankaltaista kipua kuin menkkakivut). Laitosta n. 3vkoa sain jonkun bakteeritulehduksen johon piti laittaa antibioottikapseleita viikon ajan ja sitten maitohappobakteereita kuuri sen viikon jälkeen.

Haitat itselläni:
-lähes jatkuvat alavatsakivut sekä erittäin kouristelevat krampit jos tuli stressitilanne esim. töissä tai muualla
-lähes jatkuvat vuodot(mitkä olisin kestänyt jos kipuja ei olisi ollut)
-mielialavaihtelut(en aluksi osannut yhdistää niitä kierukkaan)
-seksittömyys(ei vaan pystynyt olotilan ja kipujen takia vaikka haluja kyllä olisi ollut)
-jatkuva särkylääkkeiden syönti(tulehduskipulääkkeiden) mikä taas aiheutti mahalaukkuun oireita ja ärsytystä
-jatkuva side/pikkarisuojaralli ym.

Poistoa jännitin ihan hirveästi, koska laitto sattui ihan hirveästi ja tuntui kuin kuolisin. Jännitin ihan turhaan, otin varm.vuoksi puolikkaan buranan ennen poistoa ja itse poisto oli nopeampi toimenpide kuin papa-koe ja kivuttomampi. Se vain kerran nipsaisi ja siinä se(ei kestänyt sekuntiakaan). Meni jännittämiset ihan hukkaan. Olo oli suunnattoman helpottunut tämän jälkeen. Mielummin itse kestän 3 päivän kivuliaat ja runsaat menkat kuin kk:n joka päivä vuotoa ja alavatsakipua.

Halusin kertoa tämän, jos tästä on jollekin apua.
On tosi upeata että joillekin onnekkaille Mirenasta on apua, itse en osannut arvatakaan että tästä voi taas tulla näin paljon harmia ja kipuja.

6

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • io899090909

      Täällä synnyttämätön 45-vuotias harkitsemassa Mirenan laittoa. Ehkäisyn tarve on ja vuodot ovat kovat. Todennäköisesti päädyn kokeilemaan. Saa nähdä, miten käy. Kiitos, kun jaoit tarinasi.

    • kaikkihyvinu

      Olen 45 ja missään nimessä en kierukkaa halunnut. Lääkäri suorastaan suuttui kun halusin pillerit. Sain Qlaira nimiset yhdistelmäehkäisypillerit ja olen syönyt niitä nyt vuoden. Vuodot ovat minimaaliset ja tulevat laatan tiettyjen väristen pillerien aikaan. Alkuun toki meni muutamia kuukausia että elimistö tottui pillereihin. Turvoutus vatsan seudussa hävisi, olon on mainio. Mulla siis samat vaivat kuin aloittaneella ja myös vielä ehkäisyn tarve. Tuntuu että Mirenaa tyrkytetään kaikille ja mitään muuta ei edes tarjota. Ei kaikki halua kohtuonteloonsa vierasesinettä. Olkaa kovana ja kartoittakaa muutkin vaihtoehdot. Pillerit kyllä löytyy vanhemmallekin ikäluokalle jos on terve ja tupakoimaton.

    • asdflkjh

      Ikävää, että Mirena ei sopinut. Mulla meni toisin: laittaminen ei sattunut lainkaan, laiton jälkeen oli hyvin satunnaisesti pientä kipua parin viikon ajan. Sen jälkeen on ollut jo pari vuotta hyvin vaivatonta. Ei kuukautiskipuja, ei juuri lainkaan vuotoja eikä mitään vaivoja. Ennen Mirenaa kuukautiset pilasivat täydellisesti vähintään 2-3 päivää per kierto ja pahenivat koko ajan. (45 v. ja synnyttämätön)

      Tämän halusin kertoa, koska ennen Mirenan laittoa olin lukenut netistä lähinnä huonoja kokemuksia, ja rohkaisu olisi ollut tarpeen. Lääkärini kyllä totesi, että etukäteen ei voi tietää, miten kroppa reagoi hormonikierukkaa.

    • Marianne1324

      Kiva kuulla että kirjoituksestani oli apua :)
      Ihmiset ovat niin yksilöitä. Itse olen sittemmin kierukan poiston jälkeen taas tuntenut alkavani elää jälleen kun alakulo ja alavatsakivut ovat poissa.

      Sen verran tarvitsee vielä kertoa, että jos jollakin on kovat närästysvaivat tai refluksitauti ja et saa syödä Buranaa tai tulehduskipulääkkeitä, niin harkitsisin tarkkaan ottaisinko Mirenan vai enkö. Itse kärsin mahavaivoista pitkään ennen Mirenaa ja olin saanut oireet kuriin tarkalla ruokavaliolla, sekä välttämällä tulehduskipulääkkeitä kuten Buranaa.
      Kun otin Mirenan, niin alavatsakipuihini ei auttaneet muut lääkkeet kuin edellä mainitut ja nyt vasta vatsani alkaa toipua tuosta särkylääkeruljanssista ja vatsan epätasapainosta. Kuvittelin silloin että Panadolit ym. vastaavat olisivat auttaneet kipuihin, mutta eivät auttaneet tippaakaan.

      Aurinkoista kevään odotusta kaikille teille :)

    • Marja013

      Minä, 50v, kuparikierukoita käyttänyt, ei mitään ongelmaa paikalleen asettamisessa, paitsi nyt juuri kun olin vaihtamassa kuparikierukkaa Mirenaan...kahdesti kävin, ei onnistunut mittaaminen...tarkempi syyni paljasti kystan, joten munasarjojen poistoon... Mirena yhä pakkauksessaan...niin että jos joku tarttee eikä halua maksaa täyttä hintaa!!!

    • rautaa2016

      Itse täytän 42. Hankalan aiemman kuparikierukan asennuksen jälkeen pyysin hormonikierukan asennusta humautuksessa, mutta siihen ei kättäri suostunut, joten en ottanut kierukkaa. Ennätin alkaa epäillä ja katua muutenkaan. Ensimmäinen ehkäisyyn laitettu hormonikierukkani nuorena poistui itsestään ½ v päästä, ja vuodotkin alkoivat normaalisti. Kuparikierukan laitto oli h...llinen kokemus. Luonnollisesti siihen liittyy enemmän vuotoja ja kipuja kuin hormonikierukkaan. Kaikki eivät ole hormonikierukalla vuodottomia, joten sitä ei voi tietää ennakkoon. Tuskinpa olisin ollut nytkään.

      Itselläni vuodot ovat varsin säännölliset, mutta tiedän, etten ovuloi enää joka kuukausi (tunnen sen limasta ja oireista). Vuoto on lisääntynyt (hyytymiä), muttei ole sietämätöntä. Koetan siis hoitaa itseäni liikunnalla ja huolehtimalla riittävästä raudan saannista. Suvussamme jokainen nainen on anemisoitunut vaihdevuosi-iässä, vaikka vaihdevuosioireet ovat itsessään olleet varsin lievät. Joten kieltämättä hieman pelkään, etenkin kun olen ollut neljännesvuosisadan kasvissyöjä (ja aion pysyä loppuun saakka).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe