Nivelkipu

Olen nuorena sairatunut nivelrikkoon (ensioireet tulleet jo 20v.). Parikymmentä vuotta ovat saaneet aikaa jatkuvan säryn ja liikerajoitteet sekä virheasennot niveliin. Niverikko on todettu molemmissa polvissa ja lonkissa sekä selkärangassa.

Kävin syksyllä kirurgin vastaanotolla ja sain vastaukseksi, että minulle ei vuosiin tehdä mitään ja minun tulee sopeutua elämään kivun kanssa.

Kipulääke kuuluu ruokavaliooni samalla tavoin kuin leipä ja maito. Leposärky on pahin, sillä siihen ei auta särkylääkkeetkään. Apua saan vain kuumavesipullosta.

Miten painostan lääkäreitä lonkkien ja polvien nivelrikon korjaamiseen kirurgisesti? Työkyky on alentunut huomattavasti ja omaehtoisesti kouluttaudun uuteen ammattiin. Koulutustani ei tue työnantajan vakuutus sen paremmin kuin Kelakaan.

Parikymmentä vuotta ei sopeuta elämään kivun kanssa. Tahtoisin jälleen kävellä normaalisti, saatika sitten pyöräillä, tanssia.

Pitkääkö paikkansa, että alle 65v ei kirurgisesti operoida? Jos näin on jää minulle vain vaihtoehdoksi hoito ulkomailla.

Onko joku keksinyt, miten jatkuvan kivun saa pois ja toimintakunnon entiselleen. Althyl lääkitys on hyvä, mutta en voi sitä käyttää päivää pidempään, sillä se aiheuttaa jatkuvan ripulin. Onko kokemuksia injektiona niveleen annettavasta lääkkeestä. Omalääkärini ei suostunut moista antamaan.

Olen voimistelemalla saanut nivelten liikkuvuuden pysymään kohtalaisen hyvänä ja liikunnalla pitämään lihaskunnon erinomaisena (fysioterapeutin lausunto). Tahtoisin kuitenkin palata toimintakunnolta edes kymmenen vuotta taaksepäin. Tällöin oonnistui vielä pyöräily.

Kaikki ideat kivun poistamiseksi ovat tervetulleet samoin liikunnan parantamiseksi.
0275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Niverikkoa kirjoitti:

Olen nuorena sairatunut nivelrikkoon (ensioireet tulleet jo 20v.). Parikymmentä vuotta ovat saaneet aikaa jatkuvan säryn ja liikerajoitteet sekä virheasennot niveliin. Niverikko on todettu molemmissa polvissa ja lonkissa sekä selkärangassa.

Kävin syksyllä kirurgin vastaanotolla ja sain vastaukseksi, että minulle ei vuosiin tehdä mitään ja minun tulee sopeutua elämään kivun kanssa.

Kipulääke kuuluu ruokavaliooni samalla tavoin kuin leipä ja maito. Leposärky on pahin, sillä siihen ei auta särkylääkkeetkään. Apua saan vain kuumavesipullosta.

Miten painostan lääkäreitä lonkkien ja polvien nivelrikon korjaamiseen kirurgisesti? Työkyky on alentunut huomattavasti ja omaehtoisesti kouluttaudun uuteen ammattiin. Koulutustani ei tue työnantajan vakuutus sen paremmin kuin Kelakaan.

Parikymmentä vuotta ei sopeuta elämään kivun kanssa. Tahtoisin jälleen kävellä normaalisti, saatika sitten pyöräillä, tanssia.

Pitkääkö paikkansa, että alle 65v ei kirurgisesti operoida? Jos näin on jää minulle vain vaihtoehdoksi hoito ulkomailla.

Onko joku keksinyt, miten jatkuvan kivun saa pois ja toimintakunnon entiselleen. Althyl lääkitys on hyvä, mutta en voi sitä käyttää päivää pidempään, sillä se aiheuttaa jatkuvan ripulin. Onko kokemuksia injektiona niveleen annettavasta lääkkeestä. Omalääkärini ei suostunut moista antamaan.

Olen voimistelemalla saanut nivelten liikkuvuuden pysymään kohtalaisen hyvänä ja liikunnalla pitämään lihaskunnon erinomaisena (fysioterapeutin lausunto). Tahtoisin kuitenkin palata toimintakunnolta edes kymmenen vuotta taaksepäin. Tällöin oonnistui vielä pyöräily.

Kaikki ideat kivun poistamiseksi ovat tervetulleet samoin liikunnan parantamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu