Hoilaako kanttori lujaa?

virsienpauhua

Onko ollut sellaista siunaustilaisuudessa, että kanttori on hoilannut tai siis laulanut oikein lujaa? Niin että tuntuu kuin seinät heiluisivat.

6

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virsienpauhaaja

      Meillä oli isän siunaustilaisuus jossa kanttori hoilasi niin kovaa että korviin sattui.
      Pappi huusi kurkku suorana että "pidä turpasi kiinni kanttori", mutta ei saannut ääntänsä kuuluville.
      Seinät eivät heiluneet, mutta löysä arkunkansi kolisi.
      Hupaisa ja mieltä keventäävä tilanne

    • kuunteleva_kirkko

      Hei nimimerkki virsienpauhua

      Olen ollut melko monissa hautajaisissa, ikinä ei ole kanttori laulanut oikein lujaa. Miksi ihmeessä laulaisi oikein lujaa? Eihän laulamisessa ole äänen voimakkuus tärkeätä. Mietin miksi kysyt, oletko itse törmännyt tuollaiseen epätavalliseen tilanteeseen? Jos seurakunnan työntekijät toimivat oudosti, jota oikein kovaa laulaminen olisi, voi antaa palautetta ja vaikka kysyä syytä.

      Hyvää maaliskuun jatkoa,
      Pirkko-pappi

    • niilohassuttelee

      Kyllähän toisilla kanttoreilla on hyvinkin voimakas ääni ja se saattaa lauluasioita tuntemattoman ihmisen korvissa kuulostaa liian lujalta tai huutamiselta, mylvimiseltä. On minusta mielenkiintoista tietää, onko ketään koskaan häirinnyt kanttorin voimakas ääni hautajaisissa. Muistan jonkun sanoneen jotenkin, että jotkut laulaa niin hirveän kovaa. :D

    • kuunteleva_kirkko

      Hei

      Olen itse ollut siunaustilaisuudessa, jossa itselleni tuntematon kanttori todella lauloi huomattavan voimakkaalla äänellä ja erityisen hiiitaaaaasti.
      Palautteen antaminen ei aina ole helppoa, emme mielellämme tahtoisi loukata ketään.
      Mutta rohkaisisin kuitenkin antamaan sekä kiittävää että rakentavaa palautetta. Itselleen ja omille toimilleen ja tekemisilleen tulee helposti sokeaksi. Sen vuoksi on hyvä jos saamme palautetta.

      Ystävällisesti,
      Pappi Elisabet

    • matalamartti

      Joskus kun on ollut puhetta kauneimmista joululauluista niin jotkut sanovat etteivät halua korkealta kiekuvaa esilaulajaa koska se ei sovi joululauluihin. Vaikka jollain olisi oopperamainen ääni niin ei siitä kaikki kuitenkaan tykkää. Monen varsinkin tavallisen pulliaisen korvaan se voi tuntua kovalta hoilaamiselta tai kiekumiselta jos nainen kyseessä. Vaikka olen klassisen ystävä en pidä minäkään ihan kiekumisesta.

    • laarilaaaa

      Joillakin on voimakas ääni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe