Porkkala ja Suomen miehitys

Helppo.valloitus

Neuvostoliitto olisi voinut tuoda Porkkalaan kymmeniä tuhansia miehiä ja valtavan määrän ammuksia ja kalustoa. Ei Suomi olisi sitä voinut mitenkään estää. Sitten vain yllätyshyökkäys Helsinkiin niin se olisi ollut siinä. Samaan aikaan toki 200 tuhatta ukkoa olisi tullut itä-rajan yli. Miksi Stalin ei ottanut Suomea kuin kypsää hedelmää? Joskus 1940-luvun lopussa kun operaation olisi suorittanut ei kukaan olisi perään haukkunut. Tai kyllä länsimaat olisivat suuta soittaneet mutta siihen se olisi jäänyt. Koko Suomi olisi parissa viikossa vallattu.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20-15

      Kyllä suomalaiset seurasivat koko ajan Porkkalaan menevää liikennettä, niin rautatieliikennettä, kuin laivojakin. Ei kymmeniätuhansia miehiä mihinkään viedä niin, ettei sitä nähtäisi. Olihan Porkkalassa koko ajan n. 30.000 venäläistä, joista n. 20.000 sotilaita.

      • Helppo.valloitus

        Eihän kymmeniä tuhansia lisäjoukkoja viikossa eikä kahdessa olisi tuotu vaan kuukausien aikana, yllätys olisi ollut täydellinen. Ja vaikka suomalaiset olisivat jotain huomanneet eivät olisi uskaltaneet liikekannallapanoa suorittaa, koska oltiin itään päin rähmällään.


    • miksimiksimiksi

      Miksi Stalin olisi ottanut suomen, suomi oli suometettuna paljon hyödyllisempi ja nöyrempi, miehitys olisi ollut kalliimpi ja hankalampi operaatio. Ukrainakin olisi välttynyt viime sodalta, jos olisi nöyrästi suomettunut.

      • Helppo.valloitus

        Suomesta olisi saanut hyvän tukikohdan Ruotsia ja Norjaa vastaan. Itämeren strategian kannalta Suomen etelärannikko oli myös tärkeä.


      • lkjhgfghjkjhgfghj
        Helppo.valloitus kirjoitti:

        Suomesta olisi saanut hyvän tukikohdan Ruotsia ja Norjaa vastaan. Itämeren strategian kannalta Suomen etelärannikko oli myös tärkeä.

        Suomi oli ilman miehitystäkin N-Liiton etuvartioasema länttä vastaan ja heillä oli Viro ja muut Baltian maat, Puola kuului myös Varsovan liittoon. Suomen armeija oli lisäksi YYA sopimuksella sidottu puolustamaan N-liittoa lännen suunnalta tulevia hyökkäyksiä vastaan, ei täydellisempää ratkaisua neukun kannalta juuri voinut toivoa, he olisivat sotineet ensin viimeiseen suomalaiseen, sen jälkeen ottaneet itse vastuun sotatoimista tällä suunnalla.


    • kusilammikko

      Jospa Stalin ei luottanut suomalaisiin kommareiden kykyyn edes marionettina hallitsemiseen.

      Tai sitten Stalinia hirvitti Kuusisen hallituksen ja Suomen kansanarmeijan surkea epäonnistuminen.

      Arvaa itse, ei kirjoittanut Jooseppi muistelmiaan.

    • Stalinhan

      olisi saanut Suomen jo aikaisemmin ja ihan helposti. KUn amerikkalaiset ja englantilaiset joukot lähestyivät Berliiniä, Stalin huomasi, että sinnehöän se on kiire. Ei Helsinki ollut tärkeä, vaan Berliini. Tasan tarkkaan näin se oli. Muuten ketjussa on esitetty oikeansuuntaisia ajatuksia, eli Neuvostoliitto pystyi hallitsemaan Suomea ilman miehitystäkin.

    • paskaa-lykkäät

      ja houraile, suomi olisi vallattu viikossa

      • TurhaLuulo

        Tiltu-parka sekoittaa kaksi asiaa keskenään?

        1) Mik'ä oli sotilaallisesti mahdollista

        ja

        2) Mikä olisi ollut tempun poliittinen hinta?

        Muistettakoon, että 1968 Neukut lopettivat väkivalloin Prahan kevään (ja kyseessä oli sentään Itä-Blokin valtio!). Tuosta hetkestä alkoi Neuvostoliiton alamäki, jokja päättyi romahdukseen 1991!


      • Itsmeagain

        Itse olet tiltu


      • Hävettääkö

        Tiltuko ei halua enää olla Venäjän Tiltu?


      • suhteellistaja
        TurhaLuulo kirjoitti:

        Tiltu-parka sekoittaa kaksi asiaa keskenään?

        1) Mik'ä oli sotilaallisesti mahdollista

        ja

        2) Mikä olisi ollut tempun poliittinen hinta?

        Muistettakoon, että 1968 Neukut lopettivat väkivalloin Prahan kevään (ja kyseessä oli sentään Itä-Blokin valtio!). Tuosta hetkestä alkoi Neuvostoliiton alamäki, jokja päättyi romahdukseen 1991!

        "Tuosta hetkestä alkoi Neuvostoliiton alamäki, jokja päättyi romahdukseen 1991!"

        Joo, ei mennyt kuin vaivaiset 23 vuotta... Eli höpinää moinen yrittäminen asiayhteyksien löytämiseksi. Sama kuin väittäisi Rooman valtakunnan romahtaneen jonkun 300 vuotta sitten tapahtuneen pikkujupakan vuoksi.


      • SuhteutatVäärin

        Et osaa erottaa lukujen 22 ja 300 eroa?

        Tshekkoslovakian miehityjseen saakka vasemmisto lännessä uskoi Neukkujen rauhantahtoon ja edistykseen. Maissa kuten Italia, Espanja ja Ransk oli mittavat kommunistipuolueet, jotk saivat vaaleissa 20-30 % kannatuksen!

        Sitten tuli Prahan kevät ja "Breznevin oppi". Lännessä alettiin nähdä neukut tavallisena vallanhaluisena maana. Lännen suuret kommunistipuolueet kääntyivät ensin eurokommunismiin ja kuihtuivat pois. Neukkulandiassa alkoi 70-luvulla ns. pysähtyneisyyden aika, jolloin ongelmat vain kasvoivat ilman ratkaisuja.

        Lopulta maa sitten romahti1991!

        Ei se ollut mikään "pikkujupakka" vaan käänteen tekevä hetki Euroopan kommunistien ja yleisvasemmistolaisten keskuudessa!


    • ei.kiinnostanut

      "Miksi Stalin ei ottanut Suomea kuin kypsää hedelmää?"

      Siksi, koska Stalin ei halunnut Suomea. Ei halunnut 1941, ei halunnut 1944 eikä halunnut sen jälkeen.

    • huiydx

      Vai olisi suomi vallattu viikossa?? No eikös se Neuvostoliitto sitä melkein 5 vuotta yrittänyt ja ei onnistunut. Olihan Neuvostoliitolla paljon muutakin tekemistä kuin yrittää vallata Suomi.

      • ressulle.tietoo

        Vuonna -45 oli aivan eri sotilaallinen tilanne Suomen ja n-liiton välillä kuin oli -41, mutta sitäkään sinä et tiennyt, ressukka.


    • ratapiha-rikki

      Neukku olisi sen ajan tykeillään ylettänyt Porkkalasta Hesan keskustaan. Olisi sillä ollut melkoinen vaikutus kun 8-tuumaisia kranuja olisi alkanut sataa Eduskuntalon katolle ja ratapihalle. Lisäksi pommikoneet Viron tukikohdista.

    • RyssakaanIhaniDorkaOllut

      Neuvostoliitto olisi voinut tuoda Porkkalaan miljoona miestä ja räjäyttää koko porukan atomipommilla.

      Yleensä kaikkea, mikä olisi teknisesti mahdollista, ei toteuteta.

    • demarienvihollno1

      ..voisihan venäläiset nytkin tuhota suomen siten, että emme näkisi ainuttakaan ryssää. Onneksi on muu maailma. tavat ja moraali.
      Voisimmehan potkaista vanhan mummonkin kumoon ja varastaa rahat, ihan noin vain..jälkiseuraukset olisivat vaan varmuudella tulossa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9297
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8202
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6053
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2467
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2167
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1799
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1744
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1619
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1525
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1422
    Aihe