TIETOJEN HANKKIMINEN JA ASIAKIRJASELVITYS
Oikeuskanslerinviraston esittelijä on hankkinut tietoja puolustusministeriön erityisasiantuntija
Mika Varvikolta yhteisymmärryspöytäkirjan valmistelun vaiheiden selvittämiseksi. Oikeuskanslerinvirastossa
nähtävänä ovat olleet myös
- puolustusministeriön muistio 19.5.2010 eduskunnan puolustusvaliokunnalle puolustushallinnon
kansainvälisestä sopimustoiminnasta
- puolustusministeriön lausuntopyyntö 10.3.2014 (FI.PLM.2014-1422 190/50.06.13/2014) isäntämaatukea
koskevasta yhteisymmärryspöytäkirjasta
- puolustusministeriön 13.3.2014 päivitetty oikeudellinen arvio isäntämaatukipöytäkirjasta
- ulkoasiainministeriön lausunto 26.3.2014 (HEL7M0574-3) yhteisymmärryspöytäkirjasta
- ulkoasiainministeriön jatkokirje eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle 29.4.2014
(UTP 9/2008 vp), jonka liitteenä on isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan
allekirjoittamista Suomen ja Naton välillä koskeva muistio
- puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston muistio 15.4.2014 isäntämaatukea
koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan tekemisestä Suomen ja Naton välillä
- ulkoasiainministeriön jatkokirje eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle 6.5.2014
(UTP 9/2008 vp), jonka liitteenä on luonnos Suomen ja Naton väliseksi isäntämaatukea
koskevaksi yhteisymmärryspöytäkirjaksi
- ulkoasiainministeriön jatkokirje 22.8.2014 eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle
(UTP 9/2008 vp)
- puolustusministeriön päätös 26.8.2014 puolustusvoimien komentajan valtuuttamisesta
allekirjoittamaan yhteisymmärryspöytäkirja
- valtioneuvoston viestintäosaston tiedote 27.8.2014 nro 332/2014 TP-UTVA linjasi isäntämaatukea
koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittamisesta Suomen ja Naton
välillä
- ulkoasiainministeri Tuomiojan kirje kansanedustajille 4.9.2014 ja sen liitteenä ollut
muistio.
JATKUU
Oikeuskansleri Isäntämaasopimuksesta
42
310
Vastaukset
- TiltunHarmi
Puolustusministeriö 10.3.2014 on pyytänyt lausunnot yhteisymmärryspöytäkirjasta ulkoasiainministeriöltä,
sisäministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä,
sosiaali- ja terveysministeriöltä, ympäristöministeriöltä, valtiokonttorilta, tullilta ja pääesikunnalta.
Puolustusministeriöstä saatujen tietojen ja ulkoasiainministeriössä laaditun, 29.4.2014 päivätyn
perustuslain 97 §:n nojalla ulkoasiainvaliokunnalle toimitetun jatkokirjeen (UTP 9/2008 vp)
liitteenä olevan muistion mukaan pöytäkirja ei toisi Suomelle uusia velvoitteita suhteessa
Suomen jo aiemmin tekemiin Naton kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyviin valtiosopimuksiin
(sopimus Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen
osallistuvien valtioiden välillä niiden joukkojen asemasta, Sops 64-65/1997, Pohjois-Atlantin
sopimuksen sopimusvaltioiden ja muiden rauhankumppanuuteen osallistuvien valtioiden välillä
niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen toinen lisäpöytäkirja, Sops 72-73/2005, Pohjois-
Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehty
pöytäkirja, SopS 27/2009 sekä Suomen ja Pohjois-Atlantin liiton kesken vaihdettavan turvallisuusluokitellun
tiedon suojaamiseksi tehty hallinnollinen järjestely ja Pohjois-Atlantin liiton
kanssa tehty tietoturvallisuussopimus, Sops 7-8/2013). Muistiossa on todettu, että pöytäkirja
”on tarkoitus tehdä Suomen hallituksen nimissä yhteisymmärryspöytäkirjana”. Muistion mukaan
yhteisymmärryspöytäkirja ei rajaudu ainoastaan puolustusministeriön toimialaan, minkä
vuoksi puolustusministeriö pyytää valtuutukset asianomaisilta ministeriöiltä ja muilta valmistelussa
olleilta tahoilta asiakirjan allekirjoittamiseksi sen jälkeen, kun asia on ollut tasavallan
presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan käsiteltävänä. Muistiossa
todetaan, että valmisteluun osallistuneilta hallinnonaloilta saatujen lausuntojen ja jatkokeskustelujen
perusteella pöytäkirjan osalta etenemistä puollettiin eikä sille ole esteitä. Asiaa on lisäksi
käsitelty valtioneuvoston kansliapäällikkökokouksessa 31.3.2014 sekä valmiuspäällikkökokouksessa
9.4.2014.
Ulkoasiainministeriö on toimittanut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle 6.5.2014 luonnoksen
yhteisymmärryspöytäkirjaksi.
JATKUU - TiltunHarmi
Ulkoasiainministeriö on toimittanut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle 6.5.2014 luonnoksen
yhteisymmärryspöytäkirjaksi.
Valtioneuvoston viestintäosaston tiedotteen 27.8.2014 nro 332/2014 mukaan tasavallan presidentti
ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat kokouksessaan 22.8.2014 linjanneet,
että Suomi allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan. Tiedotteessa on todettu, että
”pöytäkirja ei ole kansainvälinen sopimus, vaan se on luonteeltaan poliittinen asiakirja. Pöytäkirja
ei velvoita kumpaakaan osapuolta antamaan tai vastaanottamaan apua ja joukkoja. Suomi
päättää siten kaikissa oloissa itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatuesta tarvitsee sopia.
Suomi ei sitoudu yhteisymmärryspöytäkirjalla vastaanottamaan Suomeen vieraita joukkoja tai
sallimaan sellaisten kauttakulkua.”
Ulkoasiainministeriö on 22.8.2014 toimittanut jatkokirjeen (UTP 9/2008 vp) eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle,
jossa on todettu muun ohella pöytäkirjan oikeudellisesta luonteesta ja
merkityksestä edellä tarkoitetussa tiedotteessa esitetty.
Puolustusministeriöstä saadun tiedon mukaan valtuutukset asianomaisilta ministeriöiltä yhteisymmärryspöytäkirjan
allekirjoittamiseen on saatu. Puolustusministeriön päätös puolustusvoimain
komentajan valtuuttamisesta allekirjoittamaan yhteisymmärryspöytäkirja on tehty
26.8.2014. - TiltunHarmi
Yhteisymmärryspöytäkirjan ovat 4.9.2014 allekirjoittaneet Walesissa puolustusvoimain komentaja
Jarmo Lindberg ja Philip M. Breedlove (General, U.S. Air Force, Supreme Allied
Commander Europe). Puolustusministeriö on julkaissut Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa
8.9.2014 ilmoituksen Naton kanssa tehdystä isäntämaatukea koskevasta yhteisymmärryspöytäkirjasta
(SopS 82/2014). Ilmoituksen liitteenä on julkaistu yhteisymmärryspöytäkirjan
englanninkielinen teksti.
Ulkoasiainministeri on 4.9.2014 päivätyssä kirjeessään kansanedustajille vielä todennut, että
”eduskuntaa on informoitu asian valmistelusta ja allekirjoittamisaikeesta perustuslain 97 §:n
nojalla. Kysymyksessä ei ole valtiosopimus tai muu kansainvälinen velvoite, joka edellyttäisi
eduskunnan suostumusta PL 94 §:n perusteella”. Kirjeessä todetaan vielä, että ”ottaen huomioon
asian herättämän kiinnostuksen ja eduskunnan tiedonsaantioikeuden (PL 47 §), on tärkeää,
että kansanedustajilla on mahdollisimman selkeät tiedot yhteisymmärryspöytäkirjan sisällöstä,
merkityksestä, valmistelusta ja käsittelystä. Sen vuoksi jaetaan oheinen muistio, jossa
näitä asioita on selostettu. Liitteenä on lisäksi itse pöytäkirja, joka allekirjoitettiin 4.9.2014.”
Arviointia
Isäntämaatukea koskevan pöytäkirjan oikeudellisesta luonteesta on eduskunnalle toimitetussa
aineistossa edellä kuvatulla tavalla todettu, ettei kysymyksessä ole valtiosopimus ja ettei se sisällä
Suomelle uusia velvoitteita suhteessa Suomen jo aiemmin tekemiin Naton kanssa tehtävään
yhteistyöhön liittyviin valtiosopimuksiin. Minulla ei käytettävissä olevan aineiston perusteella
ole aihetta arvioida asiaa toisin, varsinkaan kun otetaan huomioon, että yhteisymmärryspöytäkirjan
12.2 kohdan mukaan pöytäkirjaa ei voida rekisteröidä YK:n peruskirjan 102 artiklan
mukaisesti (”This MOU is not eligible for registration under 102 of the Charter of the United
Nations”). Näin ollen minulla ei ole aihetta epäillä kenenkään valvontavaltaani kuuluvan
menetelleen lain tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti, kun yhteisymmärryspöytäkirjaa ei ole
saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti.
Käytettävissä olevan aineiston perusteella yhteisymmärryspöytäkirjan kansallisessa käsittelyssä
ei näy poiketun niistä edellä kuvatuista menettelyistä, joita yhteisymmärryspöytäkirjojen
kansallisessa käsittelyssä muutoinkin noudatetaan. Kanteluista yhteisymmärryspöytäkirjaan
liittyvän menettelyn osalta ei näin ollen ole ilmennyt muutakaan sellaista, mihin minun tulisi
laillisuusvalvojana puuttua. Minulla ei ole myöskään käytettävissä oleva eduskunnalle toimitettu
aineisto pöytäkirjan sisällöstä ja merkityksestä huomioon ottaen ole aihetta epäillä yhteisymmärryspöytäkirjan
olevan ristiriidassa Venäjän federaation kanssa suhteiden perusteista tehdyn
sopimuksen (SopS 63/1992) kanssa.
Siltä osin kuin kantelussa dnro 839/1/2014 on arvosteltu vuoden 1992 Hornet-hävittäjien hankintaa,
totean, että kysymys on yli kaksi vuotta vanhasta asiasta. Oikeuskansleri ei valtioneuvoston
oikeuskanslerista annetun lain 4 §:n 3 momentin mukaan käsittele yli kaksi vuotta vanhaa
asiaa, ellei siihen ole erityistä syytä, jollaista nyt esillä olevassa asiassa ei ole ilmennyt.
Muilta osin mainittu kantelu on niin yksilöimätön, ettei sitä voida tutkia. Totean, ettei oikeuskanslerin
toimivaltaan ja tehtäviin kuulu ”kulukorvausten” määrääminen. Kanteluiden johdosta
ei ole myöskään hankittu sellaista selvitystä, jonka johdosta kantelijoiden kuuleminen olisi ollut
tarpeen. - Jospa-tiltut-nyt
sitten kumoaisivat sopivilla valeilla oikeuskanslerin selvityksen.
- Näin-se-on-aina
Totuus iskee tiltut mykiksi.
- ERommel
Pitää kopioida perään allekirjoitettu isäntämaasopimus ja Suomeksi ja siinä ilmi tulevat seikat? Verrataan sitten siihen paperiin, eikä annettuun 'selvitykseen'?
- Tämä-selvitys
kertoo lyhyesti ja tyhjentävästi, mitä isäntämaasopimus sisältää ja millä perusteilla se on tehty.
Tiltut väittävät siä laittomaksi ja vaikka mitä.
Osoittakaa nyt OK:n selvitys virheelliseksi.
Jäätte aina valeista kiinni.
Nyt on tilaisuus korjata maine. - Joxanen
Eikö pelkkä totuus riitä ?
Sanaton väitteesi on että väärin tai huonosti selvitetty ?
Kaikki asiat eivät koskaan ole kaikille mieluisia.
Eiköhän tyydytä tähän. - ERommel
Kopio kiltisti alkuperäinen versio upseerien allekirjoituksella ISÄNTÄMAASOPIMUKSESTA....ja verrataan sitä paperia tuohon alkusepustukseen...tuliko selväksi?
- Yrität-siis-jatkaa
valehtelua ilman eväitä? Jäät ainakiinni, vaikka olet liian tyhmä sitä ymmärtämään.
OK kumoaa samalla kaikki tiltujen ja IPU:n väitteet ja valeet sopimuksesta.
- Siihen-loppui
tiltujen kirkuna.
Miksei kukaan tule todistaman sopimusta Niinistön salaa tekemäksi, kuten ovat väittäneet? - ERommel
Isäntämaasopimus on velvoittava sopimus, ja nyt tällä palstalla yritetään hämätä tosiasiaa tuolla aloituksella.
Varsinainen sopimuspaperi, joka tehtiin ainoastaan englanninkielisenä olisi nyt syytä asettaa vertailuun, Suomenkielinen käännös on saatavana IPU:n ansiosta...oli sekin ihmeellinen episodi...asiapaperia ei ollut edes Suomenkielellä? - Rommel-uskaltaa
siis kiistää oikeuskanslerin selvityksen.
Kerrohan nyt perusteet. Tunnet siis Suomen lainsäädännön OK:a paremmin? Selvitä malliksi muutama laillisuusvirhe OK:n selvityksessa
Sopimus on suomenkielisenä käännöksena UM sivuilla.- ERommel
Olisitko itse uskaltanut selvittää julkisuuteen muuta kanslerin asemassa? Ei ole ensimmäinen kerta kun asioita kaunistellaan 'selvityksillä'?
Isäntämaasopimus kokonaisuudessaan esille, mitään siitä poistamatta ja siihen lisäämättä niin nähdään?
Mikä minä olen velvollinen 'tuomaan' mitään väitöksiä.... salassahan Isäntämaasopimuskin on pidetty ja varsinkin laadittu. - Valehtelet-taas
Osoita edes yksi perätön kohta OK:n selvityksestä.
Selvitys käsittelee juuri ne sopimuksen kohdat, jotka tiltut ovat yrittäneet vääristellä.
"Mikä minä olen velvollinen 'tuomaan' mitään väitöksiä.... salassahan Isäntämaasopimuskin on pidetty ja varsinkin laadittu."
Esität aateveljiesi kanssa valeita sopimuksesta. Et pysty todistamaan yhtään väitettä. Et edes yritä.
Kuten selvitys osoittaa, sopimus on laadittu aivan asianmukaisesti kaikkia asianososaisia informoiden ja kuunnellen.
Se julkistettiin laajasti allekirjoituksen aikoihin.
Eikö valehtelu yhtään hävetä? - ERommel
Valehtelet-taas kirjoitti:
Osoita edes yksi perätön kohta OK:n selvityksestä.
Selvitys käsittelee juuri ne sopimuksen kohdat, jotka tiltut ovat yrittäneet vääristellä.
"Mikä minä olen velvollinen 'tuomaan' mitään väitöksiä.... salassahan Isäntämaasopimuskin on pidetty ja varsinkin laadittu."
Esität aateveljiesi kanssa valeita sopimuksesta. Et pysty todistamaan yhtään väitettä. Et edes yritä.
Kuten selvitys osoittaa, sopimus on laadittu aivan asianmukaisesti kaikkia asianososaisia informoiden ja kuunnellen.
Se julkistettiin laajasti allekirjoituksen aikoihin.
Eikö valehtelu yhtään hävetä?Puhuttiinko tuossa 'selvityksessä' isäntämaasopimuksesta....ei juuri puhuttu?
Pitääkö tänne haalia kirjanoppineita selvittämään eroja tuon aloitussepustuksen ja isäntämaasopimuksen välillä? - Voi-Rommelia
Selvityshän koskee juuri isäntämaasopimusta.
Ei ihme,, että tuolla järjenjuoksulla jäät aina valeista kiinni. - ERommel
Voi-Rommelia kirjoitti:
Selvityshän koskee juuri isäntämaasopimusta.
Ei ihme,, että tuolla järjenjuoksulla jäät aina valeista kiinni.Et viitsisi arvostella yhdenkään palstalla olijan järjenjuoksusta, itse olet munannut itsesi niin näyttävästi ja oikeastaan jatkuvalla syötöllä.
Mutta Isäntämaasopimuksesta....kaikki on selkeää ja vain tyhmät eivät ymmärrä....niinkö? Miksi näin merkittävää sopimusta ei siunattu eduskunnassa? Kyllä sinun pitää EI tyhmänä antaa tähän suora vastaus ja kun olet viisas voisit myös kertoa miksi Ruotsi 'siunauttaa' asian parlamentissa tämän vuoden aikana?
Kommenttina sanoisin että mm. Visuri on arvostellut julkisen keskustelun melko täydellistä puuttumista....juuri niin kuin itse ihmettelin....miksei ajankohtaisohjelmassa ole käsitelty kysymystä, osallistujina poliittiset juridiikan asiantuntijat, sopimuksen allekirjoittaja ja hallituksen edustajia....Soini, Sipilä ja Niinistö? - Typerä-olet
Tuossa selvityksessähän todetaan, ettei se ole tarpeen.
Näin OK:
Ulkoasiainministeri on 4.9.2014 päivätyssä kirjeessään kansanedustajille vielä todennut, että
”eduskuntaa on informoitu asian valmistelusta ja allekirjoittamisaikeesta perustuslain 97 §:n
nojalla. Kysymyksessä ei ole valtiosopimus tai muu kansainvälinen velvoite, joka edellyttäisi
eduskunnan suostumusta PL 94 §:n perusteella”. Kirjeessä todetaan vielä, että ”ottaen huomioon
asian herättämän kiinnostuksen ja eduskunnan tiedonsaantioikeuden (PL 47 §), on tärkeää,
että kansanedustajilla on mahdollisimman selkeät tiedot yhteisymmärryspöytäkirjan sisällöstä,
merkityksestä, valmistelusta ja käsittelystä. Sen vuoksi jaetaan oheinen muistio, jossa
näitä asioita on selostettu. Liitteenä on lisäksi itse pöytäkirja, joka allekirjoitettiin 4.9.2014.”
Et siis osaa lukea?
"Kommenttina sanoisin että mm. Visuri on arvostellut julkisen keskustelun melko täydellistä puuttumista....juuri niin kuin itse ihmettelin....miksei ajankohtaisohjelmassa ole käsitelty kysymystä, osallistujina poliittiset juridiikan asiantuntijat, sopimuksen allekirjoittaja ja hallituksen edustajia....Soini, Sipilä ja Niinistö?"
Arvostellahan voi. Sinä ja muut tiltut tosin vain valehtelette.
Keskustelua ei ole katsottu tarpeelliseksi, koska kyse on parikymmentä vuotta noudatetuista käytännöistä.
"Et viitsisi arvostella yhdenkään palstalla olijan järjenjuoksusta, itse olet munannut itsesi niin näyttävästi ja oikeastaan jatkuvalla syötöllä."
Sinä ja muut tiltut tässä valehtelette.
Osoita yksikin munaus minulta! - ERommel
Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat ns. Isäntämaasopimuksen (MOU) Naton kanssa samanaikaisesti 4. syyskuuta 2014. Molempien puolesta sopimuksen allekirjoittivat puolustusvoimien komentajat, eli Suomesta Jarmo Lindberg. NATOn puolesta allekirjoittajia oli kaksi.
Tämän jälkeen Isäntämaasopimus onkin saanut erilaisen käsittelyn Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsi ilmoitti heti alussa, että sopimus viedään eduskuntaan. Viime viikolla Ruotsin televisio (SVT) kertoi, että Isäntämaasopimus käsitellään eduskunnassa ja astuu voimaan 1. heinäkuuta. Kevään aikana Ruotsin hallitus antaa sopimukseen liittyvät lakiesitykset.
Isäntämaasopimus ei ole mikä tahansa sopimus, sillä se avaa Suomen ja Ruotsin satamat ja lentokentät Naton käyttöön niin rauhan oloissa kuin kriisitilanteissakin.
Miksi Suomen eduskunta ei saanut hyväksyä Isäntämaasopimusta?
Alusta alkaen Suomessa on arvosteltu sitä, ettei eduskunta saanut sopimusta hyväksyttäväkseen. Jotenkin tuntui siltä, ettei maamme ulkopoliittinen johto ollut tietoinen sopimuksen tärkeydestä. Niinpä esimerkiksi silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi, että sopimus käsittelee vain jotain suuria luonnonmullistuksia, kuten meteoriitteja. Vähitellen sopimuksen tärkeys kuitenkin avautui myös Suomen ulkopoliittiselle johdolle, mutta se, ettei sopimusta viety Suomessa eduskunnan hyväksyttäväksi, herättää mm. kysymyksen sopimuksen laillisuudesta.
Onko Isäntämaasopimus laillisella pohjalla?
Aivan oikeutetusti voidaan kysyä, miten Isäntämaasopimuksen laillisuus on varmistettu. Puolustusvoimien komentaja Lindberg sai kyllä hallitukselta valtuudet sopimuksen allekirjoittamiseen. Hallitus ei kuitenkaan hyväksy lakeja eikä maatamme laillisesti sitovia sopimuksia. Miten on siis sopimuksen laillisuuden laita? Koska se on astunut voimaan?
Pieni epäilys heräsi myös liittyen siihen, mitä Suomen laki sanoo siitä, että amerikkalaiset kutsuvat itse itsensä Suomeen sotaharjoituksiin. Miten Suomen laki mahdollistaa tämän? Oliko sotaharjoitusten tiedottamisesta kinastelu pelkästään savuverho sille, ettei amerikkalaisten tulo perustu Suomen lakiin? - ERommel
ERommel kirjoitti:
Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat ns. Isäntämaasopimuksen (MOU) Naton kanssa samanaikaisesti 4. syyskuuta 2014. Molempien puolesta sopimuksen allekirjoittivat puolustusvoimien komentajat, eli Suomesta Jarmo Lindberg. NATOn puolesta allekirjoittajia oli kaksi.
Tämän jälkeen Isäntämaasopimus onkin saanut erilaisen käsittelyn Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsi ilmoitti heti alussa, että sopimus viedään eduskuntaan. Viime viikolla Ruotsin televisio (SVT) kertoi, että Isäntämaasopimus käsitellään eduskunnassa ja astuu voimaan 1. heinäkuuta. Kevään aikana Ruotsin hallitus antaa sopimukseen liittyvät lakiesitykset.
Isäntämaasopimus ei ole mikä tahansa sopimus, sillä se avaa Suomen ja Ruotsin satamat ja lentokentät Naton käyttöön niin rauhan oloissa kuin kriisitilanteissakin.
Miksi Suomen eduskunta ei saanut hyväksyä Isäntämaasopimusta?
Alusta alkaen Suomessa on arvosteltu sitä, ettei eduskunta saanut sopimusta hyväksyttäväkseen. Jotenkin tuntui siltä, ettei maamme ulkopoliittinen johto ollut tietoinen sopimuksen tärkeydestä. Niinpä esimerkiksi silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi, että sopimus käsittelee vain jotain suuria luonnonmullistuksia, kuten meteoriitteja. Vähitellen sopimuksen tärkeys kuitenkin avautui myös Suomen ulkopoliittiselle johdolle, mutta se, ettei sopimusta viety Suomessa eduskunnan hyväksyttäväksi, herättää mm. kysymyksen sopimuksen laillisuudesta.
Onko Isäntämaasopimus laillisella pohjalla?
Aivan oikeutetusti voidaan kysyä, miten Isäntämaasopimuksen laillisuus on varmistettu. Puolustusvoimien komentaja Lindberg sai kyllä hallitukselta valtuudet sopimuksen allekirjoittamiseen. Hallitus ei kuitenkaan hyväksy lakeja eikä maatamme laillisesti sitovia sopimuksia. Miten on siis sopimuksen laillisuuden laita? Koska se on astunut voimaan?
Pieni epäilys heräsi myös liittyen siihen, mitä Suomen laki sanoo siitä, että amerikkalaiset kutsuvat itse itsensä Suomeen sotaharjoituksiin. Miten Suomen laki mahdollistaa tämän? Oliko sotaharjoitusten tiedottamisesta kinastelu pelkästään savuverho sille, ettei amerikkalaisten tulo perustu Suomen lakiin?Kiinnittäkää huomio Naton sataman ja kenttien vapaaseen käyttöön myös rauhan aikana.
- Rommelin-höpinöitä
ERommel kirjoitti:
Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat ns. Isäntämaasopimuksen (MOU) Naton kanssa samanaikaisesti 4. syyskuuta 2014. Molempien puolesta sopimuksen allekirjoittivat puolustusvoimien komentajat, eli Suomesta Jarmo Lindberg. NATOn puolesta allekirjoittajia oli kaksi.
Tämän jälkeen Isäntämaasopimus onkin saanut erilaisen käsittelyn Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsi ilmoitti heti alussa, että sopimus viedään eduskuntaan. Viime viikolla Ruotsin televisio (SVT) kertoi, että Isäntämaasopimus käsitellään eduskunnassa ja astuu voimaan 1. heinäkuuta. Kevään aikana Ruotsin hallitus antaa sopimukseen liittyvät lakiesitykset.
Isäntämaasopimus ei ole mikä tahansa sopimus, sillä se avaa Suomen ja Ruotsin satamat ja lentokentät Naton käyttöön niin rauhan oloissa kuin kriisitilanteissakin.
Miksi Suomen eduskunta ei saanut hyväksyä Isäntämaasopimusta?
Alusta alkaen Suomessa on arvosteltu sitä, ettei eduskunta saanut sopimusta hyväksyttäväkseen. Jotenkin tuntui siltä, ettei maamme ulkopoliittinen johto ollut tietoinen sopimuksen tärkeydestä. Niinpä esimerkiksi silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi, että sopimus käsittelee vain jotain suuria luonnonmullistuksia, kuten meteoriitteja. Vähitellen sopimuksen tärkeys kuitenkin avautui myös Suomen ulkopoliittiselle johdolle, mutta se, ettei sopimusta viety Suomessa eduskunnan hyväksyttäväksi, herättää mm. kysymyksen sopimuksen laillisuudesta.
Onko Isäntämaasopimus laillisella pohjalla?
Aivan oikeutetusti voidaan kysyä, miten Isäntämaasopimuksen laillisuus on varmistettu. Puolustusvoimien komentaja Lindberg sai kyllä hallitukselta valtuudet sopimuksen allekirjoittamiseen. Hallitus ei kuitenkaan hyväksy lakeja eikä maatamme laillisesti sitovia sopimuksia. Miten on siis sopimuksen laillisuuden laita? Koska se on astunut voimaan?
Pieni epäilys heräsi myös liittyen siihen, mitä Suomen laki sanoo siitä, että amerikkalaiset kutsuvat itse itsensä Suomeen sotaharjoituksiin. Miten Suomen laki mahdollistaa tämän? Oliko sotaharjoitusten tiedottamisesta kinastelu pelkästään savuverho sille, ettei amerikkalaisten tulo perustu Suomen lakiin?"Miksi Suomen eduskunta ei saanut hyväksyä Isäntämaasopimusta?"
Kuten OK on selvittänyt, sopimus ei tarvitse eduskunnankäsittelyä, Ao valiokunnille se annettiin. Ne eivät vaatineet käsittelyä.
"Kiinnittäkää huomio Naton sataman ja kenttien vapaaseen käyttöön myös rauhan aikana."
Sellainen koskee vain sovittuja harjoituksia ja Naton jäsenmaita.
"Pieni epäilys heräsi myös liittyen siihen, mitä Suomen laki sanoo siitä, että amerikkalaiset kutsuvat itse itsensä Suomeen sotaharjoituksiin. Miten Suomen laki mahdollistaa tämän? Oliko sotaharjoitusten tiedottamisesta kinastelu pelkästään savuverho sille, ettei amerikkalaisten tulo perustu Suomen lakiin?"
Kieroutunut luonneko pakottaa valehteluun? Jenkit tarjoutuivat harjoittelemaan.
Se on mahdollista vain Suomen kutsulla. Sitäkin on turha vääristellä.
Suomessa on järjestetty 1994 alkaen kymmenittäin harjoituksia, joisa on ollut mm. amerikkalaisia.
- Tiltuilla-on-jauhot
suussa.
Ei löydy kykyä asialliseen keskusteluun, vain valeiden lykkimiseen. - Yrittäkää-edes
valehdella. On niin hauskaa tyrmätä tiltut faktoilla.
- LindbergSyntipukki
Suomen poliittinen johto on USAN ohjauksessa.Sen näkee sokeakin.Jos olisin ollut tsunamin aikaan Thaimaassa,niin olisin sahannut pylvään poikki jossa isäntämaasopimuksen laatija roikkui!Olisi yksi maanpettäjä vähempänä!
- Siinä-valeita-taaas
Isäntämaasopimuksen valmistelu aloitettiin 2010 Halosen kaudella.
Sitä kiirehdittiin Ukrainan tapahtumien perusteella.
Kuten selvityksestä näkee, valmistelu oli perusteellinen.
Niinistö tuli mukaan tuossa: " Valtioneuvoston viestintäosaston tiedotteen 27.8.2014 nro 332/2014 mukaan tasavallan presidentti
ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat kokouksessaan 22.8.2014 linjanneet,
että Suomi allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan. Tiedotteessa on todettu, että
”pöytäkirja ei ole kansainvälinen sopimus, vaan se on luonteeltaan poliittinen asiakirja." - ERommel
Siinä-valeita-taaas kirjoitti:
Isäntämaasopimuksen valmistelu aloitettiin 2010 Halosen kaudella.
Sitä kiirehdittiin Ukrainan tapahtumien perusteella.
Kuten selvityksestä näkee, valmistelu oli perusteellinen.
Niinistö tuli mukaan tuossa: " Valtioneuvoston viestintäosaston tiedotteen 27.8.2014 nro 332/2014 mukaan tasavallan presidentti
ja ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ovat kokouksessaan 22.8.2014 linjanneet,
että Suomi allekirjoittaa yhteisymmärryspöytäkirjan. Tiedotteessa on todettu, että
”pöytäkirja ei ole kansainvälinen sopimus, vaan se on luonteeltaan poliittinen asiakirja."'luonteeltaan poliittinen asiakirja'
Kuitenkin Nato mailla on oikeus kenttiimme ja satamiin myös rauhan aikana?
Ei se että 'hätä' selvittelyssä aletaan puhua 'poliittisesta asiakirjasta' muuta alkuperäisen sopimuksen velvoitteita miksikään. - Rommel-valehtelee
Ei ole mitään käyttöoikeutta. Se voidaan myöntää kussakin harjoituksessa erikseen.
Sopimus myöntää sen vain Naton jäsenmaissa. - ERommel
NATO:n isäntämaasopimuksessa lukee selvästi se, että kuinka NATO:n komentajat ottavat käskyvallan mahdollisen kriisitilanteen aikana.
Kumoan jokaisen esittämäsi valheen vaikka yhden kerrallaan, otapa huomioon että 'kriisikin' on suhteellista ja viime kädessä Nato määrittelee kriisin ja sen vakavuuden. - Rommelin-valeita
Käskyvalta koskee vain Natomaita, vaikka Rommel ei sitä tajua.
Suomi on liittoutumaton, eikä isäntämaasopimus tilannetta muuta. - ERommel
Rommelin-valeita kirjoitti:
Käskyvalta koskee vain Natomaita, vaikka Rommel ei sitä tajua.
Suomi on liittoutumaton, eikä isäntämaasopimus tilannetta muuta.Isäntämaasopimus sen juuri muuttaakin ja siksi se tehtiin vaivihkaa....kysymys oli vakavasta päätöksestä puolustuspoliittisen tilanteen muuttamiseksi. Ruotsissa asia etenee laillisin keinoin ja jos he tekevät virheen...vastuutaho on selkeästi osoitettavissa.
- Ei-pysty-tiltut
asialliseen keskusteluun.
Järjettömiä valeita vain lykätään. - Oikeuskansleri-on
laillisuuden korkein valvoja.
Tiltut eivät kykene valeillaan kumoamaan hänen selvitystään- VääryysKanslerinTouhut
Ei ole tietoa mitä oikeuskansleri oikein työpaikallaan touhuaa, sillä näitä eduskunnalle kuuluvia päätöksiä on tehty milloin UTVAssa, milloin puolustusvoimain komentaja on niitä allekirjoitellut, eli ollaanko jo sotilasdiktatuurissa, jossa sotilasdiktatuuri yksin päättää lain vaativat sopimukset. Eikä eduskunnan ohitukset koske yksiomaan puolustusta vaan mm. EUiin liittyviä sopimuksia on tehty samalla kaavalla. Kuitenkin isäntämaasopimuksen perusteella NATO on isäntä Suomessa. Huvittavinta oli Sauli Niinistön huoli Venäjästä NT:n haastattelusta eikä minkäänlaista huolta NATOn hyökkäyksistä eri maiden hallinnon muuttamiseksi NATOmielisiksi ja taloudellisen vallan ottamiseksi niissä. Lisäksi Sauli kertoi, että ei kannata pelata NATO korttia vaan mieluummin pitää sitä kädessä. Onkohan eduskunnassa käsittelemätön isäntämaasopimus tällainen kortti. Ettei jäisi jokeri käteen
- kaikkioikein
VääryysKanslerinTouhut kirjoitti:

No kun et ymmärrä niin et ymmärrä.
Sitä vaan ihmettelen miksi sinun pitää se julkistaa täällä? - IhanOikeinko
kaikkioikein kirjoitti:
No kun et ymmärrä niin et ymmärrä.
Sitä vaan ihmettelen miksi sinun pitää se julkistaa täällä?Onhan se julkaistava, kun kommentoija ilman perusteluja julkaisee, että kaikki on oikein, eipä taida olla, kun ei löydy mitään mikä todistaisi kaiken olevan oikein. Ei kai siellä Pöysti kommentoi??????????????????????????
- Tiltu-toivoo
yhä, että loputon valehtelu jotenkin peruisi sopimuksen.
Se on täysin asianmukaisesti syntynyt ja perustuslain mukaisten päättäjien tekemä, ei puolustusvoimien komentajan. Hän allekirjoitti sopimuksen, koska se koskee lähinnä rauhan ajan harjoitusten sotilasyhteistyötä, josta hän on vastuussa. - NatoDemokratiaa
Tiltu-toivoo kirjoitti:
yhä, että loputon valehtelu jotenkin peruisi sopimuksen.
Se on täysin asianmukaisesti syntynyt ja perustuslain mukaisten päättäjien tekemä, ei puolustusvoimien komentajan. Hän allekirjoitti sopimuksen, koska se koskee lähinnä rauhan ajan harjoitusten sotilasyhteistyötä, josta hän on vastuussa.Koko ajanhan nykyhallitus yrittää muuttaa tai ohittaa perustuslakia muissakin asioissa ja hallitusta johtaa natomieliset.
- Lykkäät-pötyä
Hallitus seuraa lakeja atrkasti. Muu ei olemahdollista.
Hallitus on yhteisen ulkopolitiikan takana. Siihen ei kuulu Naton äsenyys hallitusohjelman mukaan.
Vain tiltut vastustavat turvallisuuspolitiikkaamme lietsoen sotaa milloin ketäkin vastaan. - HölmöjöRiittää
Lykkäät-pötyä kirjoitti:
Hallitus seuraa lakeja atrkasti. Muu ei olemahdollista.
Hallitus on yhteisen ulkopolitiikan takana. Siihen ei kuulu Naton äsenyys hallitusohjelman mukaan.
Vain tiltut vastustavat turvallisuuspolitiikkaamme lietsoen sotaa milloin ketäkin vastaan.Suomen turvallisuuspolitiikka on pelkkää pötyä ja sekoilua mutta sehän sopii hölmöille.
- AleksanteriToinen
Oikeuskanslerin tulkinta on 'virallinen linja'...elikkkä se siitä.
- NatoistinUnelma
Aina kun Suomeen tulee Naton sotilaita niin Suomeen saapunut korkein natoupseeri on Suomen puolustusvoimain komentaja isäntämaasopimuksen perusteella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422