"Siinä on laki ja profeetat."

On ihan turha yrittää sanoa, että Mooseksen laki on voimassa, mutta sitä ei voi käytännössä noudattaa, koska meiltä on otettu pois tuomiovalta Uudessa liitossa. Ei tällaista mukaeroa ole.

Yksinkertaisesti Mooseksen laki ei ole voimassa, vaan se on korvautunut yksinkertaisemmalla, mutta korkeammalla lailla, rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Siinä on laki ja profeetat.

Mooseksen laki oli tilapäisesti annettu kehityksen alkuvaiheessa olevalle Israelin kansalle. Nykyihmiselle se on vain historiallinen todiste siitä, miten piti selviytyä läpi äärimmäisen väkivaltaisen ajan.

Uudessakin testamentissa on kylliksi asiattomia kohtia, joissa nykyaikana tiedämme paremmin. Osa oli silloisena aikana hyviä, osa alkujaankin kuvaa paremmin senaikaista tietotasoa. Myös UT on historiallinen, osittain aikansa lapsi. Ei Jumala ole meitä kehittänyt väärään suuntaan, vaan oikeaan. Kehityksessäkin näkyy Jeesuksen veren voima, ei vain uskoontulossa.
0195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11443953 kirjoitti:

On ihan turha yrittää sanoa, että Mooseksen laki on voimassa, mutta sitä ei voi käytännössä noudattaa, koska meiltä on otettu pois tuomiovalta Uudessa liitossa. Ei tällaista mukaeroa ole.

Yksinkertaisesti Mooseksen laki ei ole voimassa, vaan se on korvautunut yksinkertaisemmalla, mutta korkeammalla lailla, rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Siinä on laki ja profeetat.

Mooseksen laki oli tilapäisesti annettu kehityksen alkuvaiheessa olevalle Israelin kansalle. Nykyihmiselle se on vain historiallinen todiste siitä, miten piti selviytyä läpi äärimmäisen väkivaltaisen ajan.

Uudessakin testamentissa on kylliksi asiattomia kohtia, joissa nykyaikana tiedämme paremmin. Osa oli silloisena aikana hyviä, osa alkujaankin kuvaa paremmin senaikaista tietotasoa. Myös UT on historiallinen, osittain aikansa lapsi. Ei Jumala ole meitä kehittänyt väärään suuntaan, vaan oikeaan. Kehityksessäkin näkyy Jeesuksen veren voima, ei vain uskoontulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu