Syiden ja seurausten ketjun jäljittäminen saa ihmisen mietteliääksi. Hondurasissa murhatun, suomalaisrahoitteista patohanketta vastustaneen aktivisti Berta Cacéresin kuolema kuvittaa, kuinka elämästämme ja kuolemastamme päätetään pörsseissä ja suurvaltojen ministeriöissä.
Honduras on Keski-Amerikan valtio, jonka väkiluku on seitsemisen miljoonaa. Maan tärkeimmät luonnonvarat ovat vesivoima, kulta, hopea, lyijy, kupari, sinkki, puu, geoterminen energia ja viljelymaa.
Kaikista rikkauksistaan huolimatta Honduras on erittäin köyhä, ja tilanne on ollut huononemaan päin. Köyhtyminen näyttäisi olevan ainakin osittain kytköksissä Hondurasin solmimien vapaakauppasopimusten voimaan astumiseen.
Honduras on myös yksi maailman väkivaltaisimpia maita. Vuoden 2010 jälkeen Hondurasissa on tehtailtu murhia 5–6 henkilön päivävauhtia — kidnappausten, raiskausten, jengiväkivallan ja väkivaltaisten aseellisten ryöstöjen ohella.
Murhat lisääntyivät 50 % vuosina 2008–2011. Opposition ehdokkaiden sekä viljelijöiden tai homoseksuaalien oikeuksia puolustavien aktivistien murhat lisääntyvät edelleen. Yhdysvallat on käyttänyt 800 miljoonaa dollaria ”alueen turvallisuuden parantamiseen” vuodesta 2008.
Vasemmalta oikealle Yhdysvaltain ohjauksella
Maan vaaleilla valittu, oikeistopoliitikkona aloittanut, mutta reformistiksi kääntynyt Manuel Zelaya ”vasemmistolaisine” hallituksineen syrjäytettiin Yhdysvaltain tuella sotilasvallankaappauksella 28. kesäkuuta 2009. Yhdysvaltain tuki käy ilmi silloisen ulkoministeri Hillary Clintonin julkisuuteen vuodetuista sähköposteista, joissa mm. keskustellaan tarpeesta varmistaa koordinoitu lähestymistapa. Yhdysvalloilla on Hondurasissa merkittäviä sotilaallisia intressejä Bravo-joukkojen ja maassa sijaitsevan Soto Canon lentotukikohdan kautta.
Vallankaappauksen jälkeen Soto Cano sai 25 miljoonaa dollaria lisärahoitusta, kahta merivoimien tukikohtaa laajennettiin, viittä tukikohtaa päivitettiin ja Pentagon lisäsi Hondurasissa alihankintaan käyttämiään varoja 71 prosenttia. Honduras on nyt läpikotaisin ”turvattu” amerikkalaisilla sotilastukikohdilla.
Median uskollisesti toistaman virallisen kertomuksen mukaan Barack Obaman hallinto vastusti vallankaappausta.
Kun Yhdysvallat on aidosti vastustanut vallankaappausta jossain maassa, maalle annettavat avustukset on jäädytetty. Honduras sai edelleen rahaa. Hillary Clintonin sähköpostien perusteella Yhdysvaltain ulkoministeriö käytti vaikutusvaltaansa painostaen muiden Latinalaisen Amerikan valtioiden johtajia taivuttelemaan Zelayaa pysymään poissa tieltä.
Nykyisellään Hondurasissa valtaa pitää oikeistolaisen Juan Orlando Hernándezin hallitus, joka seurasi oikeistolaista Porfirio Lobon hallitusta. Vaalit käytiin mediasensuurin ja vaaliväkivallan keskellä. Äänten laskennan oikeellisuus on kyseenalainen.
Verokeitaita ja verijälkiä
Ihmisoikeustilanne Hondurasissa on huonontunut dramaattisesti ja valtio on militarisoinut turvallisuuspoliisinsa omaa väestöään vastaan.
Syrjäytetty presidentti Zelaya tuki alkuperäisväestön oikeuksia maahansa ja elinympäristöönsä, joiden puolesta myös murhattu COPINH-järjestön johtaja Berta Cacéres taisteli. Agua Zarca –patoprojekti, jota Yhdysvaltain USAID-rahaston, saksalaisen Siemensin ja muiden sijoittajien ohella rahoittaa suomalainen kehitysrahasto Finnfund, on määrä toteuttaa Lenca-intiaanien ja mestitsien asuinalueella.
Finnfund on saanut kyseenalaista julkisuutta sen jälkeen kun tuli ilmi, että tämä kehitysrahaston nimellä kulkeva sijoitusyhtiö on sijoittanut verokeitaista käsin toimiviin yrityksiin ja rahastoihin vastoin valtioneuvoston vuonna 2012 hyväksymää kehityspoliittista ohjelmaa, jossa todetaan myös, että “Suomi ei rahoita kehitysyhteistyövaroillaan ydin- ja hiilivoimaa tai suurpatoja”. Finnfund kutsuukin Agua Zarca -hanketta ”pienvesivoimalaksi”.
Suomen Kuvalehden tietojen mukaan yhtiön hallintoneuvostokaan ei tiedä, mihin Finnfund rahoja syytää, koska sijoitukset ovat pankkisalaisuus.
Hankkeessa mukana ollut maailman suurin padonrakentaja, kiinalainen Sinohydro Electric Ltd, vetäytyi siitä vuonna 2013.
Finnfund on ilmoittanut, että rakennusprojektien alle jäävät maat on laillisesti hankittu yksityisiltä maanomistajilta vapaaehtoisin kaupoin, ja todennut, että ”hankkeen alkuun saattanut kiinalainen rakennusyhtiö ei myöskään jättänyt hanketta, vaan sopimus purettiin yhteisymmärryksessä”.
Tämä kuulostaa selittelyltä, varsinkin otettaessa huomioon, että kiinalaisyhtiö on itse todennut jättäytyneensä hankkeesta sitä ajavan hondurasilaisen DESA-yhtiön (Desarrollos Energéticos S.A) ja paikallisten yhteisöjen välisten vakavien eturistiriitojen vuoksi.
Murhattu Berta Cacéres oli aikeissa matkustaa Suomeen neuvottelemaan Finnfundin kanssa. Maan ystävät ry:n kansainvälisen osaston jäsen Meri Mononen-Matias kertoo, että Cacéres katsoi Finnfundin olevan ratkaisevassa asemassa hankkeen toteutumisen kannalta.
Hondurasin patohanke, Finnfund ja aktivistin murha
4
<50
Vastaukset
- uliuliuli
Laittomia maakauppoja ja maakaappauksia
YK:n erikoisraportoija Victoria Tauli-Corpuz antaa toisenlaisen kuvan tilanteesta kuin Finnfund. Tauli-Corpuzin mukaan laitonta maanmyyntiä näyttäisi ilmenneen.
Agua Zarca -patohankkeen rakentamisesta oli tehty kansallisella tasolla päätös ennen kuin alueen asukkaita oli edes konsultoitu. Lenca-yhteisöjen jäsenet kertoivat myös joutuneensa uhkailun ja jopa kuolemaan johtaneen väkivallan kohteiksi, raportoi Tauli-Corpuz. Edellä mainittu hankkeessa mukana oleva DESA vaikuttaa erityisen epämääräiseltä yhtiöltä, josta on vaikea saada luotettavaa tietoa. Mahdollisesti kyseessä on Hondurasin hallituksen jäsenten oma projekti, jolla kansallisvarallisuuden myynnistä saatava tulo ohjataan omiin taskuihin.
COPINH-järjestön sivuilla kerrotaan sotilaallisista ja puolisotilaallisista rakenteista, jotka on naamioitu rakennusalueen turvallisuusjärjestelyiksi. Näihin kuuluvat Yhdysvaltain organisoimat, kouluttamat ja rahoittamat ”Tiikerit” sekä San Francisco de Ojueran pormestarin ja DESA-yhtiön yhteispalkkalistalla olevat 50 aseistettua kansallispuolueen aktivistia.
Tässä kuvio toistaa Hondurasin talonpoikien ja agro-oligarkkien kesken käytyä taistelua. Arvokkaan viljelymaan omistus jakautuu Hondurasissa siten, että 1 prosentti agro-oligarkkeja omistaa neljänneksen viljelykelpoisesta maasta ja talonpojat — jotka edustavat 70 prosenttia hondurasilaisista viljelijöistä — omistavat 10 prosenttia. Agro-oligarkit haluavat itselleen myös tuon talonpoikien 10 prosenttia, ja tämä on johtanut talonpoikien liikkeen (MOCRA) sosiaalisten johtajien murhiin, joita ovat toteuttaneet palkkasoturit ja terrorikampanjaa toteuttavat, Yhdysvaltain kouluttamat ja rahoittamat turvallisuusjoukot.
Hallituksella on toki voimankäytön ohella muitakin keinoja maan haltuun saamiseen. Hondurasissa mahdollistettiin maakaappaukset perustamalla ns. charter-kaupunkeja afro-alkuperäisväestön alueille, jotka nimettiin asuttamattomiksi alueiksi. Mainitut ”asuttamattomat alueet” tosin jaettiin alueilla satoja vuosia asuneille talonpojille 1960- ja 1970-luvun maareformeissa. Charter-kaupungit ovat autonomisesti hallittuja, yksityistettyjä alueita. Lain läpi meno varmistettiin erottamalla sitä perustuslain vastaisena vastustaneet neljä tuomaria.
Aluekehittämisen kestävä kehitys
Maan ystävät ry:n Meri Mononen-Matias kertoo sähköpostitse, että Berta Cacéresin keräämien tietojen mukaan ”alueella olisi edennyt 17 muuta patoprojektia, ja 42 projektia olisi se oikea määrä mitä alueelle kaikkiaan oli suunniteltu”. Cacéresin välittämien tietojen mukaan joesta olisi löydetty myös kultaa.
Kaivostoimintaan tarvitaan vettä ja energiaa, joten vaikka alkuperäinen suunnitelma ja rahoitus olisikin käsittänyt vain yhden padon, kullan löytymisen jälkeen ”alueen kehittäminen” tuskin olisi pysähtynyt Lenca-yhteisöjen asuinalueen tuhoamiseen.
Berta Cáceresin murhan johdosta osoitettiin mieltä Yhdysvaltain ulkoministeriön edustalla Washingtonissa 4.3.2016. Kuva: Slowking | Wikimedia Commons
Berta Cáceresin murhan johdosta osoitettiin mieltä Yhdysvaltain ulkoministeriön edustalla Washingtonissa 4.3.2016. Kuva: Slowking | Wikimedia Commons
Murhasiko poliisi Cacéresin?
Amerikkojen välinen ihmisoikeuskomissio oli määrännyt Hondurasin valtion suojelemaan Berta Cacéresin henkeä. Hondurasin oikeistohallitus tunnetaan väestöön kohdistuvan sorron ohella lähinnä eriasteisista korruptioskandaaleista. Osasta paljastuneita skandaaleja ei puutu kekseliäisyyttä. Sosiaaliturvaa hoitava virasto oli luonut valeyrityksiä kyetäkseen kätevämmin varastamaan valtion varoja. Varastetut rahat päätyivät pääasiassa hallitsevan, uusliberalismia myötäilevän oikeistopuolueen vaalikampanjakirstuihin.
Pahiten korruptoitunut instanssi Hondurasissa on kuitenkin poliisi, minkä johdosta Ylen välittämään tietoon turvallisuusministeri Julian Pachecon väitteestä, että Berta Cacéres olisi kieltäytynyt hänelle tarjotusta suojelusta, on syytä suhtautua kriittisesti.
Murhan aikana paikalla ollut meksikolainen sosiologi, hyökkäyksessä itsekin haavoittunut Gustavo Castro on Hondurasin poliisin huostassa. Häntä ei Meri Mononen-Matiasin mukaan ole päästetty palaamaan Meksikoon eikä hänen ole annettu olla yhteydessä kehenkään. Berta Cacéresin omaiset kertovat, että Cacéres ei ollut käskenyt turvakseen määrättyjä poliiseja pois, Mononen-Matias kertoo.
Perimmäisiä kysymyksiä
Ihmisen elämä on hauras. Kun sen kulkuun vaikuttavat korruptoitunut hallitus, korruptoivat vieraat valtiot, monikansallisten yritysten voitontavoittelu, suurvaltojen ulkopolitiikka (johon puolestaan vaikuttaa niiden parlamentaarikoiden yrityksiltä saama kampanjarahoitus) ja ”globaalitalouden vaatimukset”, monia kansallisomaisuuden yksityistämistä vastustavia henkilöitä ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta vaativia sosiaalisia johtajia on kohdannut lopullinen ratkaisu.
Suomessa ei toistaiseksi ole turvauduttu maan militarisoimiseen. Täällä kansallisomaisuuden myynti hoidetaan hallituksen kautta.- uliuliuli
Suomen luonnonsuojeluliitto tiedotti viime vuoden lopulla, että
”metsähallitusta koskevan lakiuudistuksen yhteydessä suunnitellaan valtavaa kansallisen vesiomaisuuden siirtoa kansalaisten vapaasta käytöstä valtion liikelaitoskäyttöön. Kyse on yli 2 miljoonasta hehtaarista meri- ja järvialueita. Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu poikkeuksellisen salassa”.
Nautintaoikeuteen ja tapaan perustuvia jokamiehenoikeuksia ei ole suojattu lailla, joten liikelaitoskäyttöön siirtäminen tulee väistämättä muuttamaan jokamiehenoikeuksien nautintaa, ovathan ne ”asuttamattomia alueita”.
Pohjimmiltaan kuitenkin niin Suomessa kuin Hondurasissa, kaikkialla, on kyse siitä, onko aivan kaiken -– moraalinkin — oltava alisteista ideologialle, joka arvottaa elämän ja ympäristön tehokkuudessa, tuottavuudessa ja rahassa.
Maailmanlaajuinen kehitysapuun sekä köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseen keskittyvä kattojärjestö Oxfam vaatii 8.3.2016 päivätyssä lehdistötiedotteessaan kaikkia kansainvälisiä investoijia vetäytymään välittömästi Agua Zarca -patohankkeesta. Oxfam toteaa, että Berta Cáceresin murhan jälkeen kaikkien toimijoiden, mukaan lukien Finnfundin, ainoaksi tehtäväksi tulee jäädä oikeuden saaminen Berta Cáceresin omaisille ja toimenpiteiden kohteena olleille yhteisöille.
. - 4UGvF5mi
uliuliuli kirjoitti:
Suomen luonnonsuojeluliitto tiedotti viime vuoden lopulla, että
”metsähallitusta koskevan lakiuudistuksen yhteydessä suunnitellaan valtavaa kansallisen vesiomaisuuden siirtoa kansalaisten vapaasta käytöstä valtion liikelaitoskäyttöön. Kyse on yli 2 miljoonasta hehtaarista meri- ja järvialueita. Metsähallituslain uudistusta on valmisteltu poikkeuksellisen salassa”.
Nautintaoikeuteen ja tapaan perustuvia jokamiehenoikeuksia ei ole suojattu lailla, joten liikelaitoskäyttöön siirtäminen tulee väistämättä muuttamaan jokamiehenoikeuksien nautintaa, ovathan ne ”asuttamattomia alueita”.
Pohjimmiltaan kuitenkin niin Suomessa kuin Hondurasissa, kaikkialla, on kyse siitä, onko aivan kaiken -– moraalinkin — oltava alisteista ideologialle, joka arvottaa elämän ja ympäristön tehokkuudessa, tuottavuudessa ja rahassa.
Maailmanlaajuinen kehitysapuun sekä köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden vähentämiseen keskittyvä kattojärjestö Oxfam vaatii 8.3.2016 päivätyssä lehdistötiedotteessaan kaikkia kansainvälisiä investoijia vetäytymään välittömästi Agua Zarca -patohankkeesta. Oxfam toteaa, että Berta Cáceresin murhan jälkeen kaikkien toimijoiden, mukaan lukien Finnfundin, ainoaksi tehtäväksi tulee jäädä oikeuden saaminen Berta Cáceresin omaisille ja toimenpiteiden kohteena olleille yhteisöille.
.Kukaan ei jää kaipaamaan tuota lorttoa.
- realismi
ei tunnu suvakkeja kiinnostavan mihin kehitysapurahat menee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422