Keitä ovat 144 000 sinetöityä?

Herold

"Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista" (Ilm. 7:4), mikään tässä raamatunkohdassa ei anna syytä millekään muulle tulkinnalle kuin, että kyseessä on 144 000 juutalaista, 12 000 kustakin heimosta.

Nämä juutalaiset ovat "sinetöity", mikä merkitsee heillä olevan erityinen Jumalan suojelus kaikkia Jumalan aiheuttamia rangaistuksia sekä Antikristusta vastaan ahdistuksen aikana (lue Ilm. 6:17, jossa ihmiset ihmettelevät kuinka kukaan voi kestää Jumalan vihaa). Ahdistuksen aika (vaivanaika) on tulevaisuudessa oleva seitsemän vuoden pituinen ajanjakso, jolloin Jumala kaataa pyhän tuomionsa hänet hylänneiden päälle ja toteuttaa Israelin kansan pelastuksen. Kaikki tämä tapahtuu profeetta Danielin ennusten mukaisesti (Dan. 9:24-27). Nämä 144 000 juutalaista ovat ikään kuin esikoislahja (Ilm. 14: 4) lunastetuista israelilaisista, niin kuin aiemmin oli ennustettu (Sak. 12:10; Room. 11:25-27), ja heidän tehtävänään on julistaa Jumalan sanaa ylöstempaamisen jälkeisessä maailmassa ahdistuksen aikana. Heidän lähetystyönsä tuloksena miljoonat - "tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä" (Ilm. 7:9) - pelastuvat uskomalla Kristukseen.

Suuri osa 144 000 sinetöidyn henkilöllisyyttä koskevaa epäselvyyttä johtuu Jehovan Todistajien väärästä opetuksesta. Jehovan Todistajat väittävät 144 000 olevan se rajallinen määrä ihmisiä, jotka hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa ja viettävät iankaikkisuuden Jumalan kanssa. Näillä 144 000 on Jehovan Todistajien mukaan taivaallinen toivo. Niillä, jotka eivät kuulu 144 000 joukkoon, on maallinen toivo - pääsy Kristuksen ja 144 000 hallitsemaan maanpäälliseen paratiisiin. Näemme kuinka Jehovan Todistajat ovat luoneet kuoleman jälkeisen kastijärjestelmän, johon kuuluvat hallitsijat (144 000) ja heidän alamaisensa. Raamattu ei opeta tämän kaltaista "kahden järjestelmän" oppia. Ilm. 20:4 mukaan on totta, että ihmiset hallitsevat tuhannen vuoden aikana Kristuksen kanssa. He koostuvat kirkon jäsenistä (Jeesukseen Kristukseen uskovat), Vanhan testamentin pyhistä (ennen Kristuksen ensimmäistä tulemusta kuolleet) ja ahdistuksen ajan pyhistä (jotka ottivat Kristuksen pelastajanaan vastaan ahdistuksen aikana). Raamattu ei kuitenkaan aseta mitään numerorajaa tälle ihmismäärälle. Kaiken lisäksi, tuhatvuotinen valtakunta eroaa iankaikkisuudesta, joka alkaa tuhatvuotisen valtakunnan päättymisen jälkeen. Silloin Jumala asuu meidän kanssamme Uudessa Jerusalemissa. Hän on meidän Jumalamme ja me olemme hänen kansansa (ilm. 21:3). Jumalan meille Kristuksessa lupaama perintö, jonka Pyhä Henki on sinetöinyt (Ef. 1:13-14), tulee meidän omaksemme ja meistä tulee Kristuksen kanssaperijöitä (Room. 8:17).

5

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perusj

      Voiko ihminen olla niin tyhmä että voi uskoa noin mahdottomiin satuihin?
      Ilmeisesti voi kun ihmisiä tuohonkin junaan riittää,

      • nhgfdsasertyui

        Pidä mölyt mahassasi!


    • kaksikastia

      Helluntalaiset 1000 vuotta taivaassa hallitsevat maanpäälle jääneitä jehovantodistajia?

      • EK_1

        Taivaassa ei ole helluntailaisia eikä jehovantodistajia, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. Ilm. 21:27


    • Laajoissa henkistyneissä tutkimuksissani Mesobotamian montusta löytyneistä ylitsepursuavista ja vielä löytymättömistä todisteista ilmenee aivan vastaan sanomattomasti seuraavaa. hallelujaa!

      Suuri osa 1975 sinetöidyn ja rasvatun henkilöllisyyttä koskevaa epäselvyyttä johtuu jehovan todistajien väärästä opetuksesta. jehovan todistajat väittävät 1975 olevan se rajallinen määrä ihmisiä, jotka hallitsevat Akun kanssa taivaassa ja viettävät iankaikkisuuden Nakke Nakuttajan todistajien kanssa. Näillä 1975 on jehovan todistajien ihana pyhän henken antama lahja: osaavat laskea repivästi peräilmaa. Niillä, jotka eivät kuulu 1975 joukkoon, on pesemättömissä rektumeissa toivo - pääsy ikuisiksi ajoiksi päästä Tahvanaisen sirkukseen pierutaiteilioiksi. Ja osa 1975 pääsee hallitsemaan maanpäälliseen uskismielisairaalaan . Näemme kuinka jehovan todistajat ovat luoneet Suolikaasun Vihkiytyneen Veljeskunnan, johon kuuluvat pomonaan kontuktööri ja kolpötööri Horttanainen hänen tollot alamaisensa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9286
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8179
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6019
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2453
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2159
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1795
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1738
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1595
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1519
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1418
    Aihe