Ei asia ollutkaan ihan niin selvä.
Soldiers of Odin puolusti naista – poliisi tutkii pahoinpitelynä
"On viitteitä siitä, että tilanteeseen on johtanut se, että pahoinpitelyn kohteena ollut imatralaismies olisi ensin läpsäissyt naisseuralaistaan." - sanoi rikoskomisario Jyri Hänninen.
Kuskina ollut odin sanoo näin:
Me olimme käymässä Imatralla. Emme suinkaan partioimassa Minä olin kuskina ja ainoana, jolla oli näkyvissä Odinin tunnukset. Median uutisointi Odinin takeista oli siis täysin pielessä.
Tilanne alkoi tosiaan sitä, että yksi mies yhden ravintolan edessä läpsi muijaansa. Siihen meni ensin yksi kavereista väliin. Samaan tappeluun tuki itsensä ravintolan portsariksi itseään väittänyt läpsijän kaveri, jolla ei ollut mitään järjestysmiehen tunnuksia. No toinenkin meidän kavereista meni sitten ensinmäisen avuksi.
Jyväskylän odineilla ei edes ole olemassa huppareita, vakuutti Jere Manninen. Silloin niitä on tietenkin vähän vaikea olla päällä.
Eli känninen äijä oli läpsinyt muijaansa, ja odinit oli menny väliin - hieno asia.
Ylen kuuden uutiset ei muuten sanonut sanaakaan joko asiasta, sehän kertoo jo totuuden.
Joten palstan paskahousu kommarit, voivat pitää sen apinan turpansa kiinni.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Toivottavasti hakkaavat näitä saatanan äärivasuri-sikoja.
Näille vasurisuvakeille vaan vinkki, älkää puukottajaa vanhempia ihmisiä. Menikö jakoon anarkisti ?
Se on vaan niin paljon parempaa tuo vasemmiston anarkia.
Hakataan tyttöjä ja syytetään tästä tyttöä puolustamaan tulleita .
Varmaan "miehekäs" olo..
Täysin ala-arvoista käytöstä.
Tuollaisille ei pidä antaa kokoontumislupaa. Eikä pidä edes päästää ravintolaan.
Juu ei noita naisten hakkaajia pitäis päästää, samaa mieltä.
Hys hys, eikö nyt mitenkään voitaisi sopia että ne odinit hakkas sen miehen ilman syytä ja eikö se mies ollut vähän niinku sellainen tummaihoinenkin eli oli rasistinen viharikos. Jookosta?
No valtamedia voi yrittää sitäkin.
Rasistit todella hädissään, kotkottavat kuin kanlauma, Odineja epäillään jostain. Meriselityksiä tulee suunnalta, jos toiselta. Yks pikkku vinkki Tupauunoille, Odinit ei meinaa olla mitään rikollisia, eikä niitä tarvii epäillä jostain. Ovat jo muutenkin valmiiksi tuomittuja rikollisia, epäily siis häviää. Voitte vetää kuivat taas alle.
https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwju-qOSwbTLAhVkMZoKHc8eDcgQFggZMAA&url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_rikoksista_tuomituista_kansanedustajista&usg=AFQjCNEiYY8XaDms53ZJFBCNsT0996V8Mw&bvm=bv.116573086,d.bGs
.
Odineille rikosepäily ja rasistit laskee alleen. Pillittäkää nyt yhdessä ja järjestäkää ryhmähalitilaisuuksia.
Juu eikö sovita ihan yhdessä, että ne hakkasi sen miehen ja olihan se tummaihoinenkin? OLIHAN!!?? Eli viharikos... KYLLÄ KYLLÄ !!!
Odin pojut ovat todella rohkeita. Uskalsivat kolmeen mieheen käydä yhden miehen kimppuun. Ovat ne sankareita nämä Odin pahoinpitelijät.
"on viitteitä siitä että" on aloittajan kirjoituksesta. Nää vähä-älyiset työttömät luuserit jotka ovat epäonnistuneet tähänastisessa elämässään hakevat aina tekosyitä selityksiä tekemisilleen. Oli se sitten nakkarijono tai naisten pahoinpitely.