Mitä mieltä oletta siitä, että Osmannien Valtakunta hyökkää miljoonien aseettomien hyökkääjien avulla? Turkin olisi aivan helppo estää salakuljettajien toiminta, mutta vaatii miljardeja, jotta viitsii ryhtyä toimiin. Eikä tämä ole kiristystä?
Luulin, että Merkel kutsui miljoona pakolaista Saksaan. Nyt on paljastunut, että Saksa on ottanut vain 445000. Loput hän kutsui pohjoismaihin ym. Tämä on vähän sama kuin hallitsematon tavaratulva Kiinasta. Rangaistustulleja ei saa asettaa, kun ollaan EU:n jäsen. Suomen teollisuus ajetaan alas ja samaan aikaan pitäisi ottaa kymmeniä tuhansia ihmisiä elätettäväksi. Jos pakolaisia otetaan, niin pitäisi voida palauttaa työpaikkoja Suomeen. Sipilä vain vänkää palkanalennuksista, mutta ei se auta, jos ei ole työpaikkoja. Kekkosen aikaa kaivataan, silloin hallitus loi työpaikkoja, eikä joka toinen sana ollut "toivon". Toivominen ei auta ketään. Rukouksetkaan ei auta, tarvitaan päätöksiä.
Turkin salainen hyväksyntä
osmannituhkaa
1
<50
Vastaukset
- LänsimaidenPerikato
Arabit ja turkkilaiset yrittivät tuoda islamia väkisin Eurooppaan keskiajalla. Yritykset torjuttiin niin idässä kuin lännessä.
Nyt islamistit onnistuvat Euroopan valtauksessa ilman aseitakin vain sotimalla keskenään???
Uskomatonta muta totta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406