Professori salakuvaamisesta: "Vankeustuomio ihan mahdollinen"
Tänään klo 13:34
Kärähtäminen seksivideoiden kuvaamisesta saattaa tuoda juontaja Axl Smithille jopa vankeustuomion.
Juontaja Axl Smith puolustaa tekojaan itsensä suojelemisella.
Juontaja Axl Smith puolustaa tekojaan itsensä suojelemisella. INKA SOVERI
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen muistuttaa, että toisen kuvaamiseen on oltava lupa.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen muistuttaa, että toisen kuvaamiseen on oltava lupa. KAUKO VARIS
- Se on ihan mahdollinen, jos kyse on intiimistä tilanteesta, Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo.
Lain mukaan salakatselusta, johon kuvaaminenkin luetaan, voi saada sakkoja tai korkeintaan vuoden vankeutta. Jopa salakatselun valmistelu on rangaistavaa, josta kovin tuomio on kuusi kuukautta vankeutta.
Tolvanen muistuttaa, että salakatselusta tuomittaessa oleellista on, ettei toiselta osapuolelta ole lupaa kuvaamiseen. Kuvaaminen pitää tehdä toiselle selväksi ennen sen aloittamista.
- Tässähän on kolme vaihtoehtoa. Joko kuvaa salaa, kuvaa vaikka toinen kieltää tai sitten kuvaa rakennuksen ulkopuolelta, siten ettei ole tilassa itse.
Tolvanen toteaa, että salaa kuvaamisessa laki on yksiselitteinen jos kuvauslupaa ei ole.
- Se on päivänselvää, että tuomio tulee, hän sanoo.
Selitys ei pelasta
Juontaja Axl Smith perusteli videolle lausumassaan tunnustuksessa toimintaansa itsensä suojelemisella, koska on julkisuuden henkilö. Smith viittasi jo kuolleeseen kollegaansa, jota hänen mukaansa kiristettiin tekaistuilla raiskausväitteillä.
Rikosoikeuden professorin mukaan selitys ei poista salakatselua.
- Kyllä kuvaamisesta on kerrottava etukäteen, Matti Tolvanen toteaa.
Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio korostaa puolestaan lain vahvaa suojaa yksityiselämässä ja kotirauhan piiriin kuuluvissa paikoissa. Nuotio muistelee salakatselun tulleen rikoslakiin jo 1970-luvun alussa.
- Alkuperäinen ajatus oli, että suojataan kotia. Kyllä siihen sitten kuuluvat kaikki, jotka ovat kotona paikalla, Nuotio sanoo.
Nuotio muistuttaa, että intiimiasiat ovat yksityiselämän arkaluonteisinta tietoa ja niissä suojan tarve on erityisen korostunut. Hän toteaa, että seksiin liittyvästä salakatselusta tuomiota määriteltäessä koko rangaistusasteikko on varmasti käytössä. Ilman rikostaustaa olevat saavat kuitenkin pääsääntöisesti lievemmän tuomion, jolloin mahdollinen vankeustuomio on todennäköisesti ehdollinen.
MATTI TANNER
[email protected]
Professori salaakuvaamisesta: vankeustuomio ihan
7
53
Vastaukset
- ploå
Ja kaikesta tuosta olisi selvinnyt ilman seuraamuksia, jos ulko-ovessa olisi ollut kuvaamisesta kertova kyltti.
- SaakoÄänittää
Entä onko salaäänittäminen kielletty? Nykyään kun monet naiset julkkuja houkuttelevat seksiin ja sitten syytetään raiskauksesta, eikös ääninahoitus ihan samalla tavalla toisimisi todisteena onko toinen ollut halukkaana mukana toimissa? Nykyään kun on näitä älykelloja, joita voi pitää kädessä koko aktin aikana niin voi ihan oman kodin ulkopuolellakin todistaa ettei toista ole pakotettu jynkkyyn.
Voihan se olla tosin niin että rahanahneille kauniimman sukupuolen edustajille pitää jättää mahdollisuus rahanhankintaa ja varakkaampien tai kuuluisimpien linnaanlaittoon, jotta heilläkin on valtaa seksuaalisen vallan lisänä.
- silleen
TVOF-tähtivalmentaja Olli Lindholm: "Axl on työssään huippuosaaja"
Tänään klo 12:37 (muokattu klo 13:36)
Työkaverit ovat ällikällä lyötyjä Axl Smithin salakuvausepäilystä.
Olli Lindholm ei spekuloi.
Olli Lindholm ei spekuloi. JENNI GÄSTGIVAR
Yksi The Voice of Finlandin tähtivalmentajista, Olli Lindholm, ei halua ottaa sen suuremmin kantaa ohjelman juontajan salakuvaustapaukseen.
- Olen tuntenut Axl:n työympyröistä kaksi vuotta, eikä minulla ole hänestä mitään pahaa sanottavaa. Axl on työssään huippuosaaja, ja hänen kanssaan on ilo tehdä töitä, Olli sanoo.
Olli korostaa myös, että ennen kuin asiaa on kunnolla tutkittu, hän ei ryhdy spekuloimaan sitä suuntaan tai toiseen.
- En oikeastaan halua edes lukea näitä juttuja, joita tänään on julkisuudessa. Minun elämäni pyörii omissa ympyröissä, lähinnä punttisalilla, Olli toteaa diplomaattisesti.
Tähtivalmentaja ei aio myöskään ottaa salakuvausasiaa puheeksi Axl:n kanssa, kun tämän seuraavan kerran tapaa.
The Voice of Finlandin viides kausi jatkuu tänään. Nyt nähtävä jakso on jo kahdeksastoista eli kausi on loppusuoralla.
MIIA VATKA
[email protected] - voi_kunikävää
Vetäköön professori vaikka perseensä päänsä yli
salakuuntelu/katselu vanhenee rikoksena 2 vuodessa - jostainsyystäenusko
Lähteenä varmasti epäuskottavin lehti koko Suomessa
https://www.facebook.com/Iltalehti-ja-uskottavuus-1652101755072851/?ref=bookmarks - SakkoaSalakatselusta
Salakatselu ja salakuvaaminen edellyttää että kuvattava ei tiennyt kuvaamisesta.
Nainen videokuvasi naapuriaan tämän kotipihalla. Naapuri pesi videokuvauksen aikana autoaan talonsa pihalla. Videon tarkoitus oli täydentää valitusta, jonka nainen oli tehnyt asuinkuntansa ympäristötoimelle.
Naapurin mukaan teko aiheutti hänelle kärsimystä.
Lieventävinä seikkoina oikeus näki, että kuvamateriaali esitteli naapurin tavanomaisia ”arkiaskareita”, että videon oli nähnyt vain suppea ihmisjoukko.
Oikeus tuomitsi naisen sakkoihin salakatselusta. - Kannattaa.kuvata
Axl teki aivan oikein. Julkkisten ja muidenkin miesten kannattaa kaikki panonsa kuvata ettei naikkonen voi myöhemmin väittää tulleensa raiskatuksi. Naiset kun tuppaavat suuttumaan kun ne heivaakin aamulla ulos eikä aletakaan seurustelemaan vaikka illalla on kaikenlaista lupaillut. Ei tallennuksia kannata kenellekään näyttää tai muutenkaan levittää. Onhan sitten vanhana ukkona kiikkustuolissa jotain katseltavaa. Silloin niitä voikin näyttää sillä rikos on jo vanhentunut!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje51139- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 44693
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83682Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646