Jos pitäisi nimetä yksi yksittäinen tapahtuma, josta on ollut erityisen paljon vahinkoa Amerikan Yhdysvalloille (JA muulle maailmalle), itselleni ei tule päällimmäisenä mieleen Kaksoistornien isku, Pearl Harbor tai Vietnamin sota.
Pahin oli Franklin D. Rooseveltin (FDR; Korvaapa muuten "F" kirjaimella "D" niin näet, miksi oli hänelle hyvä kun ei saanut etunimeä David tms) valinta USA:n presidentiksi.
Tänään vasemmistopiireissä, kuten demareissa vannotaan Rooseveltin New Dealin tapaisten "elvytyspolitiikan" nimeen. Terminä "elvytys" siis viittaa valtion harjoittamaan julkisen kulutuksen lisäämiseen.
Roosevelt oli sosialisti näkemyksiltään, mikä ei ollut mitenkään yllättävää ottaen huomioon, että hän oli myös aristokraatti, osa ylhäisöä, jonka jäsenet olivat tottuneet hallitsemaan Amerikkaa ja jotka tulisivat hallitsemaan globalisaation myötä koko maailmaa. On yleinen harhakäsitys, että sosialismi olisi ollut työläisten protesti huonoille työoloille, sillä todellisuudessa sen edistäjät olivat kansainvälisiä raharikkaita ja eliitin jäseniä.
Tämän ymmärtämiseksi on tärkeä ymmärtää mitä sosialismi oikeastaan on. Se ei ole köyhille annettua apua, työläisen aseman parantamista, vaan yksinkertaisesti talouden ottamista poliittiseen ohjaukseen. Sosialismin tärkein "punainen lanka" on Suunnittelu. Se joka on suunnittelevan ryhmän jäsen, saa Suunnitelmassa lisää rahaa ja valtaa, niiltä jotka eivät ole suunnittelevan ryhmän jäseniä.
Kansainvälisen laman katsottiin lähteneen liikkeelle 1929 pörssiromahduksesta. Sen pitkittymisestä syytettiin Rooseveltin edeltäjää presidenttinä, Herbert Hooveria (Ei kannata sekoittaa J. Edgariin). Kriitikkojen mukaan Hoover vain istuksi virassaan eikä puuttunut talouteen (=sosialismi) kun olisi pitänyt. Todellisuudessa Hoover oli, kuten Roosevelt, vahvan valtio-ohjauksen kannattaja ja hän pyrki sekoittamaan julkisohjauksen talouteen virassa ollessaan. Siten Roosevelt noustessaan presidentiksi, oleellisesti vain jatkoi Hooverin aiempaa politiikkaa valtion interventioista ja molemmat venyttivät lamaa niin, että se päättyi vasta toisen maailmansodan loputtua (Roosevelt itse kuoli juuri ennen sodan loppua.). Cato Instituutin Jim Powell kirjoittaa New Dealin todellisista talousvaikutuksista:
http://www.cato.org/publications/commentary/how-fdrs-new-deal-harmed-millions-poor-people
Kuten otsikostakin näkyy, Powellin mukaan FDR:n politiikka vahingoitti miljoonia köyhiä ihmisiä. Valtio lisäsi työprojekteja ja investointejaan - ja kolminkertaisti verotuksen. Suurin taakka New Dealin rahoituksesta verotuksellisesti jäi köyhille ja keskiluokkaisille ihmisille. 1942 tuloverot ylittivät kulutusverojen tason.
Työttömyysluvut 1930-luvun USA:ssa olivat keskimäärin 17%:ssa ja päätuhoaja työpaikkojen suhteen oli tuo triplattu verotus. Muutkin piirteet New Dealissa kuin verotus tosin tuhosivat työpaikkoja, yksi näistä oli ohjelma nimeltä NIRA, sanoista jotka tarkoittavat ironisesti "Kansallinen teollisuuden toipumisasetus". NIRA muistutti hyvin paljon nykyisten suomalaisten ammattiliittojen tapaa ajaessaan palkkoja reilusti markkinahintatason yläpuolelle ja vähentäessään tuotantoa. Esimerkiksi pelkät mustat työläiset menettivät arviolta 500 000 työpaikkaa NIRAn ansiosta.
Ammattiyhdistyksistä puheenollen: New Dealin osa nimeltä NLRA (Kansallinen työsuhdeasetus) antoi monopoliaseman työmarkkinajärjestöille työmarkkinaneuvotteluissa, mikä johtikin koviin lakkoihin ja massiivisiin irtisanomisiin sekä tietenkin massatuotantoteollisuuksien pakkoliittoistamiseen.
Powell tyrmää puheet myös New Dealin väitetysti tuomasta hyvästä. Kuten Powell sanoo, New Deal loi joitakin työpaikkoja (keinotekoisesti) ja hävitti lukuisia muita. Näiden tarkastelu on vaikeaa koska vaikka työpaikat New Dealista (NS "nähdyt" työpaikat) ovatkin näkyvillä, samaa ei välttämättä voi sanoa ohjelman viemistä työpaikoista ("näkymättömät").
Tämän huomioiden ei olekaan mitenkään yllättävää, että demareiden kahjoon politiikkaan kuuluu erilaiset "elvytys"paketit. Sana "elvytys" kuitenkin on misnomeri, koska todellisuudessa vaikka jotkut saavatkin näissä kahjoissa ohjelmissa lisää rahaa, se raha tulee heille verottamalla sitäkin ankarammin muita.
Koska mikään kone ei toimi täydellä yhden hyötysuhteella, osa "elvytys"rahoista tietenkin katoaa matkan varrella valtion byrokratiaan.
Mitä New Dealiin tulee kuitenkin, jo nämä esimerkit antavat kuvan sosialistisesta talousohjelmasta, joka köyhdytti (Kuten sosialistiset ohjelmat yleensäkin) enemmän ihmisiä kuin hyödytti.
Pahin oli Franklin D. Rooseveltin (FDR; Korvaapa muuten "F" kirjaimella "D" niin näet, miksi oli hänelle hyvä kun ei saanut etunimeä David tms) valinta USA:n presidentiksi.
Tänään vasemmistopiireissä, kuten demareissa vannotaan Rooseveltin New Dealin tapaisten "elvytyspolitiikan" nimeen. Terminä "elvytys" siis viittaa valtion harjoittamaan julkisen kulutuksen lisäämiseen.
Roosevelt oli sosialisti näkemyksiltään, mikä ei ollut mitenkään yllättävää ottaen huomioon, että hän oli myös aristokraatti, osa ylhäisöä, jonka jäsenet olivat tottuneet hallitsemaan Amerikkaa ja jotka tulisivat hallitsemaan globalisaation myötä koko maailmaa. On yleinen harhakäsitys, että sosialismi olisi ollut työläisten protesti huonoille työoloille, sillä todellisuudessa sen edistäjät olivat kansainvälisiä raharikkaita ja eliitin jäseniä.
Tämän ymmärtämiseksi on tärkeä ymmärtää mitä sosialismi oikeastaan on. Se ei ole köyhille annettua apua, työläisen aseman parantamista, vaan yksinkertaisesti talouden ottamista poliittiseen ohjaukseen. Sosialismin tärkein "punainen lanka" on Suunnittelu. Se joka on suunnittelevan ryhmän jäsen, saa Suunnitelmassa lisää rahaa ja valtaa, niiltä jotka eivät ole suunnittelevan ryhmän jäseniä.
Kansainvälisen laman katsottiin lähteneen liikkeelle 1929 pörssiromahduksesta. Sen pitkittymisestä syytettiin Rooseveltin edeltäjää presidenttinä, Herbert Hooveria (Ei kannata sekoittaa J. Edgariin). Kriitikkojen mukaan Hoover vain istuksi virassaan eikä puuttunut talouteen (=sosialismi) kun olisi pitänyt. Todellisuudessa Hoover oli, kuten Roosevelt, vahvan valtio-ohjauksen kannattaja ja hän pyrki sekoittamaan julkisohjauksen talouteen virassa ollessaan. Siten Roosevelt noustessaan presidentiksi, oleellisesti vain jatkoi Hooverin aiempaa politiikkaa valtion interventioista ja molemmat venyttivät lamaa niin, että se päättyi vasta toisen maailmansodan loputtua (Roosevelt itse kuoli juuri ennen sodan loppua.). Cato Instituutin Jim Powell kirjoittaa New Dealin todellisista talousvaikutuksista:
http://www.cato.org/publications/commentary/how-fdrs-new-deal-harmed-millions-poor-people
Kuten otsikostakin näkyy, Powellin mukaan FDR:n politiikka vahingoitti miljoonia köyhiä ihmisiä. Valtio lisäsi työprojekteja ja investointejaan - ja kolminkertaisti verotuksen. Suurin taakka New Dealin rahoituksesta verotuksellisesti jäi köyhille ja keskiluokkaisille ihmisille. 1942 tuloverot ylittivät kulutusverojen tason.
Työttömyysluvut 1930-luvun USA:ssa olivat keskimäärin 17%:ssa ja päätuhoaja työpaikkojen suhteen oli tuo triplattu verotus. Muutkin piirteet New Dealissa kuin verotus tosin tuhosivat työpaikkoja, yksi näistä oli ohjelma nimeltä NIRA, sanoista jotka tarkoittavat ironisesti "Kansallinen teollisuuden toipumisasetus". NIRA muistutti hyvin paljon nykyisten suomalaisten ammattiliittojen tapaa ajaessaan palkkoja reilusti markkinahintatason yläpuolelle ja vähentäessään tuotantoa. Esimerkiksi pelkät mustat työläiset menettivät arviolta 500 000 työpaikkaa NIRAn ansiosta.
Ammattiyhdistyksistä puheenollen: New Dealin osa nimeltä NLRA (Kansallinen työsuhdeasetus) antoi monopoliaseman työmarkkinajärjestöille työmarkkinaneuvotteluissa, mikä johtikin koviin lakkoihin ja massiivisiin irtisanomisiin sekä tietenkin massatuotantoteollisuuksien pakkoliittoistamiseen.
Powell tyrmää puheet myös New Dealin väitetysti tuomasta hyvästä. Kuten Powell sanoo, New Deal loi joitakin työpaikkoja (keinotekoisesti) ja hävitti lukuisia muita. Näiden tarkastelu on vaikeaa koska vaikka työpaikat New Dealista (NS "nähdyt" työpaikat) ovatkin näkyvillä, samaa ei välttämättä voi sanoa ohjelman viemistä työpaikoista ("näkymättömät").
Tämän huomioiden ei olekaan mitenkään yllättävää, että demareiden kahjoon politiikkaan kuuluu erilaiset "elvytys"paketit. Sana "elvytys" kuitenkin on misnomeri, koska todellisuudessa vaikka jotkut saavatkin näissä kahjoissa ohjelmissa lisää rahaa, se raha tulee heille verottamalla sitäkin ankarammin muita.
Koska mikään kone ei toimi täydellä yhden hyötysuhteella, osa "elvytys"rahoista tietenkin katoaa matkan varrella valtion byrokratiaan.
Mitä New Dealiin tulee kuitenkin, jo nämä esimerkit antavat kuvan sosialistisesta talousohjelmasta, joka köyhdytti (Kuten sosialistiset ohjelmat yleensäkin) enemmän ihmisiä kuin hyödytti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rooseveltista voisi vielä kirjoittaa lisääkin. Harva tajuaa, mutta hän itse asiassa oli sukua mm Winston Churchillille ja kenraali Douglas McArthurille. McArthurin elämäkerrassaan historioitsija William Manchester esittelee tämän kolmikon yhteisen esiäidin.
Roosevelt noin yleensä hänestä paljon luettuani vaikuttaa olleen harvinaisen pirullinen poliitikko. New Deal on luku sinänsä, mutta hän pyrki toisen maailmansodan alusta saakka sotkemaan USA:n mukaan sotaan, aivan kuin toinen sosialistipresidentti, Woodrow Wilson pyrki sotkemaan maan ensimmäiseen maailmansotaan. Roosevelt käytännössä ei edistänyt puolueettomuutta, vaan puolueellisuutta Iso-Britannian hyväksi.
Suomen suhteen Roosevelt antoi talvisodan aikana lauselman, että suomalaisten tulisi (Neuvostolaisten ohella) pidättyä siviilien pommittamisesta. Pääosan siviileistä tietenkin pommitti Neuvostoliitto, kuten useimmat tajusivatkin ja eräs sutkaus Rooseveltin typerästä vetoomuksesta kuului, että "Nyt Yhdysvallat on siis virallisesti pahuutta vastaan".
Jim Marrsin mukaan Roosevelt myös jäädytti japanilaisten varat USA:ssa toisen maailmansodan aikana ja käytännössä ajoi Japanin mukaan sotaan, jos se jotenkin olisi saattanutkin pysyä siitä erillään. Huippuna kaikelle: Rooseveltilla saattoi olla etukäteistietämystä Pearl Harborin hyökkäyksestä. Toisen maailmansodan alussa lentotukialusten arveltiin tulevan tärkeimmiksi aluksiksi laivastoissa. Kuten myös kävi.
Japanilaisten iskiessä Pearl Harboriin siellä ei ollut ainoatakaan lentotukialusta.
Tätä kirjoitettaessa Roosevelteista esitettiin YLE(nanto) Teemalla ensimmäinen jakso. FDR oli mainittu siinä, mutta jakso keskittyi pääosin Teddyyn.
Saa nähdä minkämoista YLEnantoa itse FDR:stä seuraa, kun sarja ehtii häneen saakka.