Kun sukupuolineutraali avioliitto laki on saatu voimaan Suomessa, seuraava siirto on vaatia kirkkoa noudattamaan sitä. Kirkkoa tullaan syytetään syrjinnästä, jos se ei ala vihkiä homoja ja lesboja. Kirkko voi kieltäytyä, mutta siinä tapauksessa siltä voidaan ottaa pois vihkimisoikeus, perusteena olisi ettei kirkko noudata valtion hyväksymää lainsäädäntöä. Kirkko voi tehdä oman kaavansa avioliittoon vihkimiseksi, vihkimällä vain hetero pareja, mutta varsinainen avioliitto astuisi voimaan vasta, kun se vahvistettaisiin siviili vihkimyksenä. Seuraavaksi homo ja hetero pareille hankitaan adoptio-oikeus.
Yleisesti hankitaan ihmisille oikeus itse määrätä sukupuolensa. Saadaan oikeus ilmaisiin sukupuolen leikkauksiin. Lapsille tehdään sukupuolenvaihto leikkauksia. Määritellään uudelleen kaikki sukupuolen mukaiset käsitteet, kuten isä ja äiti. Perheet määritellään uudelleen ilman sukupuoli rooleja. Lapset kasvatetaan sukupuolettomuuteen. Tavoitteena on sukupuoleton yhteiskunta.
Kouluissa opetetaan että molemmat vanhemmat voivat olla miehiä tai naisia. Ei olisi erillisiä miesten ja naisten vessoja tai pukeutumistiloja. Naisille sallittaisiin mieshormoonin käyttö, että he voisivat kilpailla miesten sarjoissa tasapuolisesti. Miehille tarjottaisiin naishormooneja, että he voisivat kilpailla naisten kauneuskilpailuissa. Mahdollisuudet ovat mielikuvituksellisia.
Mailman suurin ihmisoikeus valhe.
3
<50
Vastaukset
- koolm
Onpas juttua !
Aika sekaisin on ajatukset aloittajalla, suorastaan sairasta. - Aboriginaali
Perehtykää narsismiin!
Kolumni | Turun Sanomat | 13.11.2010 2:45
Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Valitettavasti. Mutta, me saisimme siitä paljon oikeudenmukaisemman, jos ne ihmiset, jotka tekevät päätöksiä toisten ihmisten asioista, perehtyisivät narsismiin.
Erityisesti tuomarit, asianajajat, oikeusaputoimistojen juristit ja mm. lasten elatus- ja huoltajuusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät, ovat niitä ihmisiä, jotka voivat joutua täydellisen huijauksen kohteeksi, jos eivät ymmärrä mistä narsismissa on kyse.
Jos ei ole itse kohdannut pahasti narsistista ihmistä, on hyvin vaikea käsittää, minkälainen tällainen ihminen on käytökseltään ja olemukseltaan. He ovat aivan varmasti vahvasti edustettuina erilaisissa riita-asioissa.
Narsistinen ihminen saa tarinansa kuulostamaan uskottavalta, koska hänellä on usein vakuuttava ulosanti ja hän pystyy manipuloimaan kuulijansa uskomattomalla tavalla. Esimerkiksi avioerotilanteessa lasten huoltajuuteen liittyvissä riidoissa, puoliso on saattanut kertoa kokemastaan henkisestä väkivallasta, valheista ja petoksesta selkeitä esimerkkejä monen vuoden ajalta.
Hän on usein joutunut käymään monen vuoden terapian saadakseen itsensä jälleen henkisesti ehjäksi, koska narsisti on rikkonut hänet julmuudellaan toistuvasti. Silti tämä ei riitä näytöksi siitä, että se, josta erotaan, on sadistinen ihminen, jonka puheisiin ei voi luottaa.
Juristien ongelma on se, että juristin koulutus opettaa ihmisen ajattelemaan loogisesti ja luottamaan siihen, että jokainen ihminen pystyy ja haluaa toimia järkevästi. Ainoat rajoitteet ovat, että henkilö on julistettu holhouksen alaiseksi tai hänellä on mielenterveydellinen diagnoosi, jonka voi ajatella viittaavan alentuneeseen harkintakykyyn.
Narsismia ei yleensä diagnosoida, koska narsistiset ihmiset pystyvät elämään yhteiskunnassa ja menestymään; usein he ovat jopa erittäin menestyneitä. Narsismia voi siksikin olla vaikea ymmärtää ja oivaltaa henkilössä, jos hän on olemukseltaan fiksun ja filmaattisen tuntuinen, menestynyt, hyvin pukeutuva ja itsensä kaikin puolin hallitsevan tuntuinen, järkevästi keskusteleva ja huomaavaiselta vaikuttava henkilö. Eihän tällainen malli-ihminen mitenkään voi olla paha ihminen.
Kyllä näin voi olla ja siksi on tärkeätä tutustua siihen, mistä narsismissa on kyse ja miten narsistinen ihminen toimii ja miksi.
Nykymaailma suosii narsismia; korostamme ihmisten yksilöllisyyttä ja rohkeutta toimia omapäisesti. Siksi sekoitamme hyvin usein itsekkyyden yksilöllisyyteen ja häpeämättömyyden ja häikäilemättömyyden omapäiseen rohkeuteen.
Narsistisen ihmisen henkinen rakenne on osittain 2–3-vuotiaan tasolla, koska hänelle ei ole lapsuudessa kehittynyt kykyä käsitellä omaa häpeää. Siksi hän haluaa hallita kaikkea ympärillään ja kaikki ihmiset ovat olemassa hänen tarpeitaan varten. Hän ei kestä arvostelua, eikä hän osaa olla aidosti vastavuoroinen. Hän on usein hyvin älykäs ja ovela, koska hän on koko elämänsä opetellut kuinka manipuloida muita ihmisiä omaksi hyväkseen.
Muut ihmiset ovat hänelle esineitä. Hän ei kestä heikkouksia itsessään eikä toisissa. Itsessään hän ei näe niitä ja toisissa hän halveksii niitä syvästi. Hän ei osaa rakastaa toista ihmistä inhimillisenä kanssaihmisenä. Ja mikä surullisinta ja tärkeitä ymmärtää; tällaista ihmistä ei voi rakastaa terveeksi. Ihminen ei voi parantua, kun hän ei edes ymmärrä ja hyväksy, että hänessä on jotain hoidettavaa.
Tuomarit, juristit ja sosiaalityöntekijät, tehdään Suomesta oikeudenmukaisempi maa! Perehtykää tähän asiaan. Te kohtaatte näitä ihmisiä aivan varmasti. He ovat joukossamme joka päivä.
Anne-Liisa Palmu-Joronen
Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, johtajuuskouluttaja ja johdon työnohjaaja.
---------------------------------------------------------- - ffwefwefw
Joo, eikä aikaakaan, kun vaaditaan moniavioisuutta ja ristiin miten sattuu, koska ei saa syrjiä, ettei tule vain paha mieli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2212926Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1732556Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1071189Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1321102- 681048
Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831045Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait2791002Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka338989Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20929Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22788