Suomen lippu kiellettiin maahanmuuttotilaisuudessa

Jos Suomessa kielletään Suomen lipun käyttö, niin meneekö jokin nöyristely johonkin suuntaan liian pitkälle”, Yrjö Rantanen kulttuuriyhdistys Silmusta toteaa Keski-Uusimaalle.
Silmu on ensi tiistaina Järvenpää-talossa järjestettävän maahanmuuttoillan takana. Rantasen mukaan Järvenpää-talo ei hyväksynyt tapahtumaan Suomen lippua.

Järvenpää-talon johtaja Jari Salminen perustelee kieltoa sillä, ettei lippu liity tilaisuuden teemaan millään tavalla. Salmisen mukaan Suomen lippua käytetään talolla juhlatilaisuuksissa eikä keskustelutilaisuuksissa.

Hän kuitenkin sanoo, että joissakin keskustelutilaisuuksissa lippua on varmasti käytetty.

”Lipun voi tulkita provokatiiviseksi. Vaikka kysymyksessä onkin maahanmuuttoilta, ei tarvitse erikseen nostaa esille sitä, että olemme Suomessa, se on kaikille selvää”, Salminen kommentoi.

Järvenpään kaupungin maahanmuuton erityisasiantuntija Arja Loima on Keski-Uusimaan mukaan perunut osallistumisensa tapahtumaan. Kaupungin kerrotaan huolivan, että ilta voi pikemminkin ruokkia vastakkainasettelua kuin edistää avointa vuoropuhelua.

Perumista on perusteltu lisäksi sillä, että tapahtuman juontaa toimittaja ja kunnallispoliitikko Lasse Koskinen (ps.).
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/suomen_lippu_kielto-47754
On se nyt perkele jos Suomen lippu kielletään rasistisena joka paikassa! Pikkasen on liikaa näitä suvakkivasurihörhöjä päättämässä asioista!
870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suomen lippuhan on nykyään sama kuin natsilippu.

Äänestä
  • Mielisairauden aste pahenee koko ajan. Kyllä omassa maassa saa maan lippua käyttää, sanoivat mielisairaat mitä tahansa.

    Äänestä

  • sgsdgggsddggds kirjoitti:

    Mielisairauden aste pahenee koko ajan. Kyllä omassa maassa saa maan lippua käyttää, sanoivat mielisairaat mitä tahansa.

    Hullu suvakit ovat toista mieltä.

    Äänestä

Jos Suomen loppu on provokaatio, niin on asiat hullusti.

Äänestä

Ei meidän täydy keskustella laittomista maahantunkeutujista,
ne paskavarpaat pitää lähettää takaisin ne ovat LAITTOMASTI SUOMESSA.
Onko suomen päättäjät täysin kyvyttömiä hoitamaan ulkomaalaisia rikollisia, eikö laki merkitse mitään otetaan se sitten omiin käsiin.

Äänestä

Suo en lippuun voi pyyhkiä perseensä, hävettää asua tällaisessa maassa missä petossuomalaiset kurittaa pienipalkkaisia, sairaita, opiskelijoita, eläkeläisiä.petossuomalaiset on pilannut ja tehnyt turvattomaksi tämän maan ja ainoastaan ministerin pallien hinnalla.sotaveteraanit joita persut myös halveksii kääntyy haudoissaan.persut voisi viime töikseen edes muuttaa puolueensan nimen vähemmän suomalaisia ja suomalaisuutta halventavaksi.petossuomalaiset tappoi suomen ja teki sotiemme sotilaitten uhraukset arvottomiksi.

Äänestä

Meidän kantasuomalaisten rahat näiden paskalaukujen lusxuselämään kyllä kelpaavat.
Kieltäytykööt niistä tuon Salmisen johdolla! Ja kansa kiittää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hörhöt.hirteen kirjoitti:

Jos Suomessa kielletään Suomen lipun käyttö, niin meneekö jokin nöyristely johonkin suuntaan liian pitkälle”, Yrjö Rantanen kulttuuriyhdistys Silmusta toteaa Keski-Uusimaalle.
Silmu on ensi tiistaina Järvenpää-talossa järjestettävän maahanmuuttoillan takana. Rantasen mukaan Järvenpää-talo ei hyväksynyt tapahtumaan Suomen lippua.

Järvenpää-talon johtaja Jari Salminen perustelee kieltoa sillä, ettei lippu liity tilaisuuden teemaan millään tavalla. Salmisen mukaan Suomen lippua käytetään talolla juhlatilaisuuksissa eikä keskustelutilaisuuksissa.

Hän kuitenkin sanoo, että joissakin keskustelutilaisuuksissa lippua on varmasti käytetty.

”Lipun voi tulkita provokatiiviseksi. Vaikka kysymyksessä onkin maahanmuuttoilta, ei tarvitse erikseen nostaa esille sitä, että olemme Suomessa, se on kaikille selvää”, Salminen kommentoi.

Järvenpään kaupungin maahanmuuton erityisasiantuntija Arja Loima on Keski-Uusimaan mukaan perunut osallistumisensa tapahtumaan. Kaupungin kerrotaan huolivan, että ilta voi pikemminkin ruokkia vastakkainasettelua kuin edistää avointa vuoropuhelua.

Perumista on perusteltu lisäksi sillä, että tapahtuman juontaa toimittaja ja kunnallispoliitikko Lasse Koskinen (ps.).
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/suomen_lippu_kielto-47754
On se nyt perkele jos Suomen lippu kielletään rasistisena joka paikassa! Pikkasen on liikaa näitä suvakkivasurihörhöjä päättämässä asioista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu