http://www.adressit.com/a/71854
SÄHKÖN SIIRTOHINTAA JA MUITA SIVUKULUJA ON ALENNETTAVA
Sähkön sivukulut saatava inhimillisemmiksi
14.02.2016 12:28
Olemme viime aikoina jatkuvasti saaneet kuulla kuinka sähkön siirtohintaa on pakko korottaa. Päinvastoin. sähkön sivukuluja on pyrittävä alentamaan koska ne ovat vuosi vuodelta paisuneet yhä suuremmiksi. Päättäjien on vastaisuudessa pystyttävä estämään sähkön kantaverkon myynti ulkomaiseen omistukseen jotta sitä kautta suurten voittojen tavoittelu ei olisi niin helppoa. Jos sähkön maakaapelointi on niin hirvittävän kallista on maakaapeloinnin aikataulua rukattava siten ettei synny paineita siirtohintojen nostoon. Myös sähkön siirron vapaa kilpailuttaminen on toteutettava. Energiaviraston roolia on saatava tehostettua jotta kuluttajalla säilyy luottamus siihen ettei häneltä peritä mitään ylimääräistä. Tässä taloustilanteessa emme enää kaipaa mitään korotuksia vaan on käytävä tarkalla sihdillä läpi mitä sähkön suurista sivukuluista on mahdollista alentaa.
SÄHKÖN SIIRTOHINTAA JA MUITA SIVUKULUJA ON ALENNET
Käykääallekirjoittamassa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406