Rehelliset ja isänmaalliset talonpojat ja emännät puolustavat oikeuksiaan Senaatintorilla. Siellä vaaditaan leikkaushallituksen suomalaisia kurjistavan ahneen leikkauspolitiikan lopettamista.
Hallitus on soluttanut joukkionsa Maanviljelijöiden mielenosoituksen järjestäjien joukkoon ja pyrkii ohjaamaan oikeutetun tyytymättömyyden syntipukiksi valitsemaansa Maaseutuvirastoon.
Todellinen syyllinen ovat Ylikansalliset elintarvikejätit, Eurokuri ja Sipilän hallitus, joka nuoleskelee suuryhtiöiden lobbarien ohjaamaa EU-byrokraattien valvontakomissiota.
Oman leikkauspolitiikkansa aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä hallitus syyttää suomalaisia kuluttajia ja aikoo seuraavaksi tuhota myös suomalaisen luonnon.
Suomessa halutaan puhdasta ja eettisesti tuotettua suomalaista ruokaa. 75 % suomalaisista on tutkitusti tätä mieltä. Sitä vastustavat vain EU-huijarit Sipilä ja Stubb.
Suomen Keskustan aiempi nimi oli Maalaisliitto. Oikeistoliberaali Sipilä on hylännyt alkiolaisen perinteen ja puolueen uudeksi nimeksi sopii Suurmaanomistajien Liitto.
Euromafian pyrkimys on kaapata tilat suurmaanomistajille. Suomalainen maatalous ajetaan Kreikan tavoin jätti-investointeihin. Päälle laitetaan uudet lait ja leikkaukset. Kurjistetaan perheviljelmät eurokurin ja byrokratian avulla velkavankeuteen ja konkurssiin.
Tämän jälkeen Wahlroos, Herlin, Berner ja Sipilä lunastavat pientilat omaksi bisneksekseen. Hallituksen tavoitteena on murskata vapaat talonpojat ja palauttaa Suomeen TORPPARILAITOS.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mitä tapahtui sata vuotta sitten ja onko mitään siitä opittu?
Euron orjaksi myyty. Myyjiltä unohtui takuulappu???
Näin Suomea leikkauksiin piiskaava ja suomalaisia perheviljelmiä tuhoava Juha Sipilä piilotti miljoonansa vakuutusjärjestelyillä.
Miljardööri Antti Herlin sekä miljonäärit kuten pääministeri Juha Sipilä ovat saaneet nauttia Suomen rikkaille tarjoamista veroeduista. Täysin laillisesti. Eikö tällainen lainsäädäntö ole nykyisessä tilanteessa pakko ajaa alas ja korvata uudella:
http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999
Nostetaan tämä tärkeä yhteiskunnallista eriarvoisuutta kosekva asia esiin.
Vapaa Pohjola
Nostetaan tämä asia esiin koko maan laajuisesti.
Viljelijän asia on koko Suomen asia.
Viljelijöiden olisi aika myös miettiä tarvitaanko Rounduppia....
http://www.sinikivi.com/sinikiven-paakirjoitukset/258-roundup
Nostetaan tämä asia esiin. Nyt myös pääkaupunkiseudulla.
Koskaan ei pidä olla ajattelematta pahinta vaihtoehtoa, koska joku sellainen jolla on mahdollisuus siitä hyötyä on jo ryhtynyt sitä ajamaan.