tstorget. Nyt oli lille GÖRAN ottanut mukaan panssarinsa.natotraktorit. Tämä oli hieno harjoitus. Saamme kasaan melkoisen joukon vapaaehtoisia hetkessä,kun toiwtalkoissa ideoimme Caj hehkutti.
CAJ göran ALEXANDER Stuub osoitti mieltään på Sena
upeamielenosoituskok
973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lupasiko
Rehelliset ja isänmaalliset talonpojat ja emännät puolustavat oikeuksiaan Senaatintorilla. Siellä vaaditaan leikkaushallituksen suomalaisia kurjistavan ahneen leikkauspolitiikan lopettamista.
Hallitus on soluttanut joukkionsa Maanviljelijöiden mielenosoituksen järjestäjien joukkoon ja pyrkii ohjaamaan oikeutetun tyytymättömyyden syntipukiksi valitsemaansa Maaseutuvirastoon.
Todellinen syyllinen ovat Ylikansalliset elintarvikejätit, Eurokuri ja Sipilän hallitus, joka nuoleskelee suuryhtiöiden lobbarien ohjaamaa EU-byrokraattien valvontakomissiota.
Oman leikkauspolitiikkansa aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä hallitus syyttää suomalaisia kuluttajia ja aikoo seuraavaksi tuhota myös suomalaisen luonnon.
Suomessa halutaan puhdasta ja eettisesti tuotettua suomalaista ruokaa. 75 % suomalaisista on tutkitusti tätä mieltä. Sitä vastustavat vain EU-huijarit Sipilä ja Stubb.
Suomen Keskustan aiempi nimi oli Maalaisliitto. Oikeistoliberaali Sipilä on hylännyt alkiolaisen perinteen ja puolueen uudeksi nimeksi sopii Suurmaanomistajien Liitto.
Euromafian pyrkimys on kaapata tilat suurmaanomistajille. Suomalainen maatalous ajetaan Kreikan tavoin jätti-investointeihin. Päälle laitetaan uudet lait ja leikkaukset. Kurjistetaan perheviljelmät eurokurin ja byrokratian avulla velkavankeuteen ja konkurssiin.
Tämän jälkeen Wahlroos, Herlin, Berner ja Sipilä lunastavat pientilat omaksi bisneksekseen. Hallituksen tavoitteena on murskata vapaat talonpojat ja palauttaa Suomeen TORPPARILAITOS.
"Hallituksen tavoitteena on murskata vapaat talonpojat ja palauttaa Suomeen TORPPARILAITOS."
Juuri näin ja tähän emme suostu!!!
Kok
HEJ
Stubbille ei "aplodeja annettu" vaan buuaukset.
Kaa
Järkyttävä pressa apuaa maan tuho tulee mut riittääkö 2 000 000 EUR et valitaan 💰 tuskin vaan kansa päättää se on NRO. 5. 🇫🇮 ,🇫🇮
Muutan pois