Minä maatalosta kotoisin olevana tiedän sen varmasti, että maatalossa tehdään pitkää työpäivää varsinkin kesäisin. Jos joku käy kahdeksan tuntia päivässä töissä, niin maajussi ei edes laske työpäivänsä pituutta kesäisin. Ei ole aikaa laskea, vaan navettaan mennään aamuvarhain, tullaan sitten syömään aamupala ja kenties tunniksi torkuille ennen päivätöitä. Päivällä keväisin, kesäisin ja syksyisin mennään pelloille. Keväällä on maankääntö- ja kylvötyöt, syksyllä elonkorjuu. Kesällä tehdään rehua lehmille se kaksi kertaa, kesäkuussa ja toisen kerran joskus loppukesästä. Sillä välillä on heinätyöt heinäkuussa. Lehmät lasketaan kesäisin ulos, joten niille tietenkin pitää tehdä aitaukset, huoltaa niitä ja aina hakea lehmät myös lypsylle.
Kukaan toinen, kuin sitä työtä tehnyt, ei voi eikä kykene arvioimaan sen työn raskautta. Kukaan toinen, joka ei ole tehnyt rehu- tai heinätöitä, ei voi tietää, millaista se on. Mutta näkeehän sen muutkin kuitenkin, että kuka niitä töitä tekee. Sen näkee kropasta. Luisevat on näppiskäyttäjän sormet verrattuna maajussin sormiin. Niillä tehdään töitä, niitä lihaksia harjoitetaan tarpeellisessa käytössä.
Vääryys SEIS - maajusseille palkat!
32
57
Vastaukset
- lisätäkseni
Vielä lisätäkseni sen ihmettelyni, miten on mahdollista, että joku tekee vuoden töitä ja joutuu siitä vielä kustantamaan? Siis ruokkii kansalaisia ja itse omaan piikkiin tulee kustannukset?
- 15-1
Mitä viljatilallinen tekee talvella ?
- lisätäkseni
Viljoista saa tietyn tuen, olisiko hehtaarien mukaan. Ei siinä mitään tuntitaksoja ole. En osaa tarkemmin sanoa. Maalla on aina hommia. Viljelijät saattavat olla niitä, jotka ovat jääneet päivätyöstä jo eläkkeelle, eli yli 65-vuotiaita, tai toisen työn ohessa tekevät sitä. Jos on maanviljelijä, niin ei välttämättä halua kunnolla jättäytyä eläkkeelle. Mutta ehkä se on parempi niin, saa mielenvirikettä. Heillä saattaa lisäksi olla metsää, jota pitää hoitaa. Talvella sitäkin voi tehdä.
Työn raskaan raatajille kuuluu maksaa palkka! - sdiuytr
lisätäkseni kirjoitti:
Viljoista saa tietyn tuen, olisiko hehtaarien mukaan. Ei siinä mitään tuntitaksoja ole. En osaa tarkemmin sanoa. Maalla on aina hommia. Viljelijät saattavat olla niitä, jotka ovat jääneet päivätyöstä jo eläkkeelle, eli yli 65-vuotiaita, tai toisen työn ohessa tekevät sitä. Jos on maanviljelijä, niin ei välttämättä halua kunnolla jättäytyä eläkkeelle. Mutta ehkä se on parempi niin, saa mielenvirikettä. Heillä saattaa lisäksi olla metsää, jota pitää hoitaa. Talvella sitäkin voi tehdä.
Työn raskaan raatajille kuuluu maksaa palkka!Maataloustuet pois harrasteviljelijöiltä koska valtio persaukinen!!!!!!!!!!!!!!!!!! http://www.velkakello.fi
- lisätäkseni
Ei niitä tukia käsittääkseni edes ollut ennen EU:ta. Se on EU:n keksintöä luulisin. EU:sta pitäisi pikimmiten lähteä. On tullut kalliiksi. EU:n keksintöä on myös maatilojen kyttäys ja sanktiot. Moni maanviljelijä taisi olla todella ärsyyntynyt noista tiloilla vierailevista tarkkailijoista. Taisivat myös ihan sateliittien kautta tarkistaa, onko tarkalleen määräysten mukaan viljelykset tehty.
- fghyrt546
Suomessa on maailman korkeimmat maataloustuet!!! Lopetettava heti!
Suomi ei vaatinut EU-budjettineuvotteluissa maksualennuksia ja maksoi maatalouden kansallista tukea absoluuttisina euroina toiseksi eniten Ranskan jälkeen. Koska maat ovat erikokoisia, on aiheellista tarkastella myös maataloustukien suhteellista suuruutta.
Eurostatin tilastokirjan Agriculture and fishery statistics:n mukaan Suomessa maataloustuotannon arvosta oli tukia noin 59 prosenttia. Norjassa tuki oli 37 prosenttia, Irlannissa 31, Sveitsissä 29, Ruotsissa 21 ja EU:ssa keskimäärin 16 prosenttia tuotannon arvosta. OECD:n julkaisusta Agricultural Policies in OECD Countries (2010) ilmenee, että muissa korkean maataloustuen maissa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja Islannissa, tukitasot ovat myös selvästi alhaisemmat kuin Suomessa.
Valtion budjetissa maataloustukimenot ovat lähes kaksi miljardia euroa. Tämän lisäksi tulevat maataloustuottajien eläkkeet, (tuki vajaat 600 miljoonaa euroa vuodessa) ja lomituskorvaukset (220 miljoonaa euroa). Tämä ei tunnu kohtuulliselta, kun otetaan huomioon, että menot budjetissa ovat yhteensä noin 54 miljardia euroa ja maatalous tuottaa vain noin 0,3 prosenttia Suomen nettokansantuotteesta.
Hollantilaisen Wageningenin yliopiston LEI-tutkimuslaitos on tutkinut maataloustuen mahdollisen vähentämisen seurauksia. Raportti sisältää paljon tuloksia, jotka koskevat eri tuki- ja maatalousmuotoja, mutta hyvin karkeasti yleistäen johtopäätösten mukaan Suomessa voidaan tehdä huomattavia tukileikkauksia ilman, että suuri osa tiloista täällä joutuu pahoihin vaikeuksiin.
http://www.talouselama.fi/Tebatti/puheenvuoro/suomessa on maailman korkeimmat maataloustuet/a2171448 - söisuuvaaneijaksa
lisätäkseni kirjoitti:
Viljoista saa tietyn tuen, olisiko hehtaarien mukaan. Ei siinä mitään tuntitaksoja ole. En osaa tarkemmin sanoa. Maalla on aina hommia. Viljelijät saattavat olla niitä, jotka ovat jääneet päivätyöstä jo eläkkeelle, eli yli 65-vuotiaita, tai toisen työn ohessa tekevät sitä. Jos on maanviljelijä, niin ei välttämättä halua kunnolla jättäytyä eläkkeelle. Mutta ehkä se on parempi niin, saa mielenvirikettä. Heillä saattaa lisäksi olla metsää, jota pitää hoitaa. Talvella sitäkin voi tehdä.
Työn raskaan raatajille kuuluu maksaa palkka!Suomessa on ylituotantoa.
Se, että tuotetaan enemmän kuin kulutetaan aiheuttaa paineita myydä enemmän halvemmalla.
Ihminen ei syö enempää vaikka saisi ilmaiseksi.
Koska nyt ei ole vientiä, ei ole järkeä tuottaa samoja määriä.
Suomi ei tulevaisuudessakaan pysty kilpailemaan EU:n suurien tuottajien kanssa samoilla markkinoilla.
Venäjän kauppa on ollut Suomelle välttämätön.
Jos sitä ei saada järjestymään.
Tiloja loppuu ihan senkin takia, ettei Suomessa riitä suita syömään.
Ja kaiken lisäksi EU:sta tuodaan Suomeen samoja tuotteita halvemmalla.
- cropsu
Kyllä, veikkaanpa, että jos näiden näsäviisastelijoiden pitäisi tehdä maataloustöitä edes viikon , niin taitaisi suurin osa pyörtyä pelkästä työtaakan näkemisestä jo.............
- sjhgfs
KepuTROLLI.
- dxoiuyts
Se on ammatinvalintakysymys loppupeleissä.
- skijus
TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA TOTTA
- kcxduytrs
Aloittajalle: ei kuulosta pahalle tuo vapaa työrytmi, toista se on jos työnantaja hengittää niskaan koko ajan ja sanoo että VAUHTIA!!!!!!!!!!!!!!
- nosepä
Joo, sikäli erittäin paljon helpompaa. Lehmät nyt eivät viskele pahoja sanoja, mitä nyt joskus potkivat, jos meinaa ärsyttää lypsyhommat. Tai sitten läpsäisevät likaisella hännällään naamatauluun hieman sonnan hajua ja makua. Tietävätpähän muut ihmiset jo hajusta, että töissä on ollut!
Fyysinen rasitus on kuitenkin selkeästi suurempaa. Kannattaa kokeilla edes viikko, niin tietää. - sdiuytrs
nosepä kirjoitti:
Joo, sikäli erittäin paljon helpompaa. Lehmät nyt eivät viskele pahoja sanoja, mitä nyt joskus potkivat, jos meinaa ärsyttää lypsyhommat. Tai sitten läpsäisevät likaisella hännällään naamatauluun hieman sonnan hajua ja makua. Tietävätpähän muut ihmiset jo hajusta, että töissä on ollut!
Fyysinen rasitus on kuitenkin selkeästi suurempaa. Kannattaa kokeilla edes viikko, niin tietää.ÄLä lässytä OLMI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- sijuyts
Aloittaja on palstan vakio kokkareTROLLI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- enpäole
Kannatan Paavo Väyrysen linjausta monissa asioista, en mikään kokoomuslainen ole! Mitä yrität?
- szjuytrs
enpäole kirjoitti:
Kannatan Paavo Väyrysen linjausta monissa asioista, en mikään kokoomuslainen ole! Mitä yrität?
Olet palstan VAKIOTROLLI.
- huomattuon
Tuo yksi tässä keskustelussa yrittää leimata minua trolliksi, haluaisi vissiin ettei asioista saa tiedottaa.
- cmnbvfs
Älä DISINFORMAATTORI NILLITÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- huomattuon
Muutoinkin minua suorastaan hämmästyttää vihamielisyyden kasvaminen nykyaikana.
Mutta en ainoastaan luule, vaan uskon, että työntekijät saavat palkkansa. - huomattuon
Tai toivon todellakin niin. Vääryyttä ei saa tehdä toiselle! Onneksi Jumala on ilmoittanut, että työmies on palkkansa ansainnut.
- näinhänse
Isäni oli maanviljelijä, eikä äitikään tehnyt mitään.
- oliskoaika
SINUN RUVETA TEKEMÄÄN JOTAI ?
KAIKILLA ON ÄÄRIMMÄISEN TÄRKEÄ TEHTÄVÄ,-jotkut vain juopottelevat-kun eivät kunnioita ees köyhiä vanhempiaan-kun luulevat olevansa HEITÄ parempia !!!
- daanari.Valmet
Jos maatalous ei kannata, viljelymaan hinta laskee. Eihän tappiollista pisnestä kukaan huoli edes ilmaiseksi. Mutta maan hintapa nousee jatkuvasti. Se siis tuottaa.
- EHDOTTOMASTINIIN
ETTÄ ALKUTUOTTAJALLE PALJON PAREMPI TOIMEENTULO,-EIKÄ LOISENA LIHOVILLE KAUPPIAILLE !!!
ONHAN SE ÄÄLIÖMÄINEN VÄÄRYYS- ETTÄ SUURIMMAN, ja RASKAIMMAN TYÖN TEKIJÄT JOUTUVAT VIELÄKIN ORJAN ASEMAAN-tässä yhteiskunnassa!!
NYT ON AIKA LYÖDÄ LUU KURKKUUN HIRVITTÄVILLE KAUPPAKETKUILLE,- ja MEILLÄ KANSALAISILLA ON MAHDOLLISUUS OSTAA SUORAAN MAATILOILTA TÄYSIN TUORETTA JA PUHDASTA ELINTARVIKETTA !!!
JAOHITETAAN KOKO KAUPPAKETKU !!!
JA OTETAAN SELVÄÄ-MISTÄ SE JÄRJESTYY -JA ANNETAAN TUOTTAJILLE SAMA HINTA-MITÄ KAUPPAKETKUT PYYTÄÄ !!!!
VILJELIJÄT TEKEVÄT VALTAVAA TYÖTÄ,-mutta trukit nostelevat ne hyllyihin, ja ILMANKOS OVAT KAUPPIAAT TEHNEET SUUNNATTOMIA HALLEJA -kun voitotkin ovat heille SUUNNATTOMIA !!
NYT SUOMEN KANSA- ON AIKA PITÄÄ KAVERISTA HUOLTA-ja OSTAKAAMME SUORAAN TUOTTAJILTA VILJA JA LIHATUOTTEET- niin SAAMME MAKSUT SINNE-MINNE KUULUVATKIN !!!
MINÄ OON VAIN OSTAJA-enkä myy mitään-kaipaan vaan tietoa,- että miltä tilalta voin hakea leipäni ja paistilihani täällä ylöjärvellä !- onnistuu.toki
Mikään ei estä tälläkään hetkellä ostamasta elintarvikkeita torilta tai suoramyynnistä. Myyjä ottaa takuulla mielellään vastaan vaikka kuinka kovan hinnan jos haluat.
- javielä
Toivotaan nyt kumminkin, että se lehmisavu nousee vielä ensikin kesänäkin karjatiloilta. Lehmät saavat rauhassa märehtiä ja satoa tulee. Edelleen vasikoita poikii ja maidontuotanto pysyy Suomessa, samoin kuin lihantuotantokin, unohtamatta kananmunien tuotantoa ja viljelyksiä.
- perusta
Samallalailla pitäisi sitten tehtaitakin tukea. Yhtään tehdastakaan ei olisi sitten suljettu .
- vinha.ero
Maanviljelijät ovat, tilanteesta riippuen, joko palkansaajia tai yrittäjiä. Oikeilta yrittäjiltä tuo peli ei onnistu.
- Järki.käteen
Maatalouden tukeminen on aivan järjetönta. Tuki on yli 1000€/V jokaista suomalaista kohden. Tuet nostaa ruuan hinnan taivaisiin.
Kannatan maataloustukien lakkauttamista.- irtiirti
Suomen kannattaa irrottautua mahdollisimman pian EU:sta. Mitä pikemmin, sen parempi.
- miksi_
irtiirti kirjoitti:
Suomen kannattaa irrottautua mahdollisimman pian EU:sta. Mitä pikemmin, sen parempi.
Perustele syy eroamiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406