A.STUBB,Traktorit ja Lama

fueller

Historia osoittaa, että A.Stubbin johtama hallitus oli pahasti väärässä ja valheessa aloittaessaan Venäjän vastaisen taloussodan: suomalaiset maanviljelijät ovat yhtä kusessa kuin muutkin meikäläiset.

Syyt ja seuraukset ovat ilmeisiä, kunhan hieman vaivautuu katsomaan tapahtumaketjua maamme taloustappamisen taustalla. Syylliset ahdinkoon ovat tiedossamme, lietsotut valheet ovat ilmeiset ja valtiovallan toimet ovat olleet kansallisesti murhaavia. Kun pääministeriksi kokoomuksen hattutempulla nostettu A.Stubb fillaroi Jopollaan elokuussa 2014 lehdistötilaisuuteen julistamaan Suomen liittymistä Venäjän vastaisiin pakotteisiin, oli aivan selvää, että globalismin harhoilla mielensä saastuttaneet länsivallan asiamiehet ampuivat Suomi-neitoa molempiin polviin ja tähtäsivät vielä nilkkoihinkin.

Stubb totesi tuolloin tuoreeltaan Venäjä-pakotteista: "Historia osoittaa, olimmeko väärässä" (IS 11.9.2014) ja koitti vakuuttaa, ettei "Venäjä-pakotteet iske radikaalisti Suomeen". Tähän oli helppoa vastata jo silloin, ja vielä helpompaa on tänään, "kyllä olitte!".

Suomen talous ajautui syöksykierteeseen ja Venäjän julistamat vastapakotteet ovat ajaneet vientiriippuvaiset tuotannon alat konkurssiputkeen. Härski globalisti ja avoimesti kansallisvaltioiden vastustaja, A.Stubb, perusteli Suomen ryhtymistä taloussotaan Venäjää vastaan räikein valhein ja historian vääristelyin, jotka on syytä muistaa kun Venäjän vastaista propagandaa lietsotaan, NATO-invaasio tapahtuu, taloussotaa jatketaan ja Venäjän vastaisia provokaatioita toteutetaan. Jo elokuussa 2014 Stubbin nostaessa taloussodan miekkaa kohti Moskovaa oli tiedossa, ettei näihin väitteisiin ollut todisteita, kuten ei ole edelleenkään, mutta globalistieliitin omistuksessa oleva valtamedia ei perusteiden perään kysellyt. Länsi julisti talouspakotteensa Ukrainan tapahtumista lietsotussa propagandahuumassaan - tiiviissä uutisagendassaan.

Ja siitähän on kysymys, syistä ja seurauksista. Kuinka vastuuttoman globalistin fillarointi tiedotustilaisuuteen pakottaa vain parissa vuodessa tuhannet nurkkaan ajetut maanviljelijät marssimaan traktoreineen pääkaupunkiin. Olen toki suomalaisten viljelijöiden tukena ja kaikessa globalismin vastaisessa liikehdinnässä mukana, koska traktorimarssit ovat vähintä mitä voimme toivoa tapahtuvaksi. Mutta se mitä tarvittaisiin ei olekaan enää pelkkä mielenosoitus, vaan vallan rakenteeseen vaikuttava kansannousu.

Ikävä kyllä viljelijöitä viedään tänäänkin kuin pässiä narussa ja turvallisesti läntisten taloustappajien agendaohjauksessa. MTK:n (Maataloustuottajien Keskusliitto) julkaisi perjantaina traktorimarssin aikana vaatimuksensa, ja mikä hämmentävintä pehmoilun keskellä, syyllisyys taloussodasta oli sysätty Venäjän niskoille ilmoittamalla, että "Venäjän talouspakotteiden vaikutukset on kompensoitava". Eikä mitään mainintaa totuudesta, siis Venäjäkö niitä talouspakotteita julisti vai vastasi niihin? On kysyttävä, miksei esitetä vaatimusta vetäytymisestä Venäjän-vastaisesta taloussodasta, EU:sta eroamista, Natosta irroittautumista ja maamme itsenäisyyden palauttamista? Missä on perustellut vaatimukset itsenäisestä Suomen talouspolitiikasta ja oman rahan, markan palauttamisesta?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muualla

      Hallitus on omalla toiminnallaan aiheuttanut tämän laman ja työttömyyden. Pitää olla niin euroopan ytimessa kuin suinkin ja mennä Merkelin perässä vaikka kaivoon. Kuinka paljon työttömyys lisääntyi venäjä pakotteiden vuoksi. Itäsuomen kauppiaat on kusessa, matkailuyrittäjät samoin. Elintarviketeollisuus ui pohjamudissa mutta hallitus ei vain näe tyhmyyttään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      6075
    2. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1748
    3. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1646
    4. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1533
    5. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1426
    6. Ässät lähtivät eri teille

      Tämä on ilonpäivä 😁
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1140
    7. Oon mä susta mustasukkainen

      Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista
      Mustasukkaisuus
      150
      984
    8. Sohvi blörf

      Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      831
    9. Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!

      Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää
      Kauhava
      26
      742
    10. Rakas rakas rakas

      Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m
      Ikävä
      65
      664
    Aihe