CIA totesi henkilöanalyysissaan että Niinistö on selkärangaton matelija, joka ei koskaan tule sanomaan vastaan USA:n käskyttämistä.
Sen vuoksi USA tuputti Niinistön Suomen "presidentiksi".
CIA järjestää tämänkaltaiset madot nykyisin helposti vasallivaltioiden johtoon, koska ihmiset keskimäärin ovat melko jälkeenjääneitä.
Niinistö on Suomen Jatsenjuk.
USA totesi Niinistön selkärangattomaksi
74
336
Vastaukset
- TiltunEpätoivoa
Todellisuudessa mitään tuollaista rapottia ja toteamusta ei ole tehty! Mutta ei hätää! Valkeakosken Tiltu korvasi oikean raportin puutteen sepittämällä sellaisen omassa päässään!
Presidentin vaalit ratkaistaan kansan antamilla äänimäärillä eikä siinämitkään "tuputtamiset" auta tai tehoa!
Niinistön kansansuosio on musertava ja se jurppii voimatonta Tiltua! - NiinistöTiedettiin
Toimittajapiireissä Niinistöä kutsuttiin ennen presidentinvaaleja mm. tuuliviiriksi, lapselliseksi, vietävissä olevaksi,
mutta sitä ei saanut sanoa julkisesti. - Hallaoja
Kyllä se raportti on siellä CIA:n arkistossa ja sitä on analysoitu tarkasti että Suomeen saatiin USA:n hyökkäysharjoitukset.
Mutta niinhän koulun pihallakin oli aina joku pikkupoika joka teki juuri niin kuin isommat pojat käskivät. Niinistö on sellainen.- HallaojaJauhaaSkeidaa
Ahaa? Toveri Hallaojalla onkin pääsy suoraan CIA:n arkistoon?? Onko tämä varma tieto:-)
Eikö jatkuva valehtelu ala tympiä?
- VanhaSalaisuus
Suomessa mediaväkikin toesi ja tietää edelleen.
- NiinistöOnJuoksupoika
Sen takia Sanoma ja natottajat valitsikin Niinistön, juoksupojakseen.
- TiltuaOttaaPäähän
Todellisuudessa Salen äänesti virkaansa ylivoimaisella enemmistöllä Suomen kansa!
Ei Sanomilla ole äänestyslipuketta ja Natoa kannattaa vain 22 %! - selkärangatonmatelija
Sellainen johtaja, kuin on kansa....
- Bror-Erik1916
Mutta kaikesta huolimatta Sauli Niinistö on TP eikä Suomen kansa tunne mi-
tään rakkautta natoa kohtaan :) Eri nastaa eiks je? - Bupille
Se rakkaus löytyy kun Putin avittaa!
- Jenkit-on-sikoja
Ei löydy. Jenkit on sikoja, sotkeutuessaa muiden maiden sisäisiin asiohin.
Eivät edes ymmärrä sanaa, rehellisyys.
“Sian kanssa ei kannata painia. Siinä likaantuu, ja sitäpaitsi sika pitää siitä.”- TiltuOnSika
Niin? Vertauksessa olet itse se sika!
Mitä muiden maiden asioin puuttumiseen tukee niin mikäpä maa mahtaa olla Ukrainassa, Krimillä ja Syyriassa? Todellisuus ei oikein vastaa näkemyksiäsi? - Ev.lutilleReaalimaailmaa
TiltuOnSika kirjoitti:
Niin? Vertauksessa olet itse se sika!
Mitä muiden maiden asioin puuttumiseen tukee niin mikäpä maa mahtaa olla Ukrainassa, Krimillä ja Syyriassa? Todellisuus ei oikein vastaa näkemyksiäsi?Ukrainassa on Usa, Nato, joita itäukrainalaiset eivät päästä tuhoamaan isänmaataan.
Krimi kuuluu Venäjään ja siellä on venäläisiä.
Syyriassa ei ole enää paljon Usan, Naton erikoisjoukkoja eikä niiden tukemia terroristeja kun Venäjä on auttanut Syyrian armeijaa ajamaan ne pois Syyriasta. - killerwhalekilled
Venäjän kätyrit siellä "puolustavat" oligarkkien "oikeuksia" ja tukahduttavat normaalien ihmisten elämän.
- TiltujenValehtelua
Ev.lutilleReaalimaailmaa kirjoitti:
Ukrainassa on Usa, Nato, joita itäukrainalaiset eivät päästä tuhoamaan isänmaataan.
Krimi kuuluu Venäjään ja siellä on venäläisiä.
Syyriassa ei ole enää paljon Usan, Naton erikoisjoukkoja eikä niiden tukemia terroristeja kun Venäjä on auttanut Syyrian armeijaa ajamaan ne pois Syyriasta.TODELLISUUDESSA ei USA tai Nato ole Ukrainassa! Ukrainan ongelmaa on juuri se, ettei kukaan anna sille sotilaallista apua samaan aikaan kun kapinalliset sdaavat sitä rajattomasti Venäjältä!
- Jenkit-on-sikoja
Kuka aloittanut nuo sodat?
http://www.tiede.fi/keskustelu/32650/ketju/usa_ja_sen_aggressiot
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14048964/usa-eli-nato-suurin-uhka-maailmanrauhalle
Jos sulla mulkkusella englanti taipuu. - KauheaPresidentti
Oliko kenraali Makarov vai Medvedev, joka sanoi jo 2012 että Niinistö ei pysty pakenemaan Venäjän vastaisia päätöksiään USA:n, NATO:n, EU:n seläntaakse.
Kaikille on ollut tiedossa Niinistön tapa sotkea asioita ja patologimainen vastuun pakoileminen sekä pikkupelaaminen.- TiltunEpätoivoJaTuska
Kenraali Makarov saikin pian potkut ja Medveded ei ole väittänyt Suomen tehneen mitään Venäjän vastaisia päätöksiä! Kauppasodassa olemme mukana EU:n jäsenyyden perusteella ja hyvä niin!
Vain Valkeakosken Tiltulla "on tiedossa" Niinistön tapa sotkea asioita ja patologimainen vastuun pakoileminen sekä pikkupelaaminen.
MUILLA SEN SIJAAN ON TIEDOSSA, ETTÄ Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!
- SelkärangatonPöhkö
Niinistö ei ymmrrä ajaa suomalaisten ja Suomen etua.
- TiltunEpätoivoJaTuska
TODELLISUUDESSA NIITÄ HÄN JUURI AJAA!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!- tarja_halonen_2018
Hei kusipää eli Niinistön palkkaama Niinistön nettimainostaja. Yrityksesi on täysin turhaa. Niinistön kannatus on laskenut kuin lehmänhäntä
http://www.niinistonsauli.blogspot.fi/
- mvteam
Ole ystävällinen lopeta tuo Niinistön täysin perusteeton mainostaminen. Totuushan on se että Niinistö ei ole enää suosittu
Niinistö päätti vuoden 2015 normilinjansa huijaukseen mutta oopps naruttaminen ei mennytkään enää läpi !!!!
Karhunpalveluksen teki Kokoomus-YLE, joka oli pantu teettämään Sauli Niinistön "tilaama" gallup, jossa ei ollut rehellisyyden häivääkään ja varsin selkeästi osoitti Niinistön tyhmyyden tilata tuollaisia "tutkimuksia!
Kysely oli rakennettu niin, että istuva presidentti voittaa ja näyttää ylivoimaiselta ehdokkaalta kun muut "äänet" jakautuivat 49 muun "ehdokkaan" kesken.
Oikeassa presidentinvaalissa ei koskaan ole 50 ehdokasta eikä 49 presidentin "vastustajaa", mutta Kokoomus-YLEn manipuloidussa gallupissa oli, jotta Niinistön kilpailijoiden äänimäärät hajosivat mahdollisimman monen ehdokkaan kesken niin että Sauli Niinistö näyttäisi ylivoimaiselta.
Kyselyllä Kokoomus, YLE, Niinistö eivät edes halunneet selvittää vaaliasetelmaa niin härskisti gallup oli rakennettu. Tarkoitus oli vain johtaa Suomen kansaa harhaan, luulemaan, että kaikki haluavat Sauli Niinistön presidentiksi. Vaan ei halua ja piste !!!
Kokoomus YLEn ja Sauli Niinistön suureksi pettymykseksi Niinistöä kannatti vain 45 % Suomen kansasta, eli Suomen kansan vähemmistö. Tulos on yksi heikompia istuvan presidentin kannatusmittauksia toiselle kaudelle.- VesaKaitera
Jos Sauli Niistö asettuu ehdokkaaksi toiselle kaudelle, niin hänet siihen tehtävään myös valitaan, jokseenkin riippumatta siitä, ketkä ovat kilpailevia ehdokkaita. Kokoomusken lisäksi olen melko varma siitä, että myös PS azsettuu hänen taakseen. Soini on selvästi ilmoittanut, ettei hän halua presidenttiehokkaaksi ja jonkun muun kuin Soinin kannatus saattaisi olla vaaleia hyvin heikko. PS:lla kätevintä olisi siis asettua suoraan Niinitön taakse. KD voi myös sen tehdä. RKP:kin on teoriassa mahdollinen Niistön tukija, mutta veikkaan kuitenkin tuon puolueen asettavan oman ehdokkaan. Keskustan ehdokas on Vanhanen.
- ime_tuota
CIA mieltää Sauli Niinistön tyhmäksi ja lapselliseksi, helpoksi "vietäväksi" jolta tulee aina nyhtää vähintään tuplahinta.
Jenkit yleensä mieltää Niinistön läpikieroksi huijariksi joka ajoi Suomen ahtaalle EU-petoksella, lasolimies Helsingin kauppatorilta ei muista ajaa edes kännipartaansa.
http://www.uusisuomi.fi/raha/91202-amerikkalaislehdelta-jaatava-arvio-suomen-tilanteesta-katastrofi - OParhaatNaurut
Joo Jenkkei todellakin kiinnostaa tää kärpäsen paska Suomi ja sen Niinistö x) hah hah hah
- paul_a
Hävettää kun on tuollainen pressa
http://www.niinisto-sauli.blogspot.fi/ - TurhaTiltuPois
Mutta kun ei ole!Ja meitä muita hävettää, kuin on tuollainen kansalainen kuin SINÄ!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu! - IkäväTyyppi
Niinistö ei itse tajua kuinka tyhmä se on. Ei se voi tajuta kun se on niin tyhmä.
Eikä se tajua sitäkään, kuinka vietävissä se on kun siitä se vaan helpottuu kun se ajattelee pikkujuristina että vastuu ei ole enää minun kun joku muu päättää presidentin asiat.
Jatkuvan sähellyksen, tunaroinnin, valehtelun ja paniikinomaisen vastuunpakoilun se jotenkin tajuaa, mutta siinäkin se Nykäsen tyyliin luulee että se on ovelampi kuin muut ja voi vääntää ihan höblää. - SelkäänPuukottaja
Koko presidenttikautensa ajan S. Niinistö on yrittänyt tehdä vahinkoa Venäjälle mutta on tehnyt vain Suomelle, Suomen kansalle, Suomen asepalvelusikäisille, reserviläisille, Suomen turvallisuudelle, Suomen puolustukselle, Suomen taloudelle.
Raukka iskee vain omiin. Puheiden mukaan Niinistö iskee jopa vaimoihinsakin. - VenäjänTiltujenEpätoivoa
Ei todellakaan ole vaan hän on erittäin hyvä kamu Putinin kanssa huolimatta siitä, että meikäläiset Venäjän Tiltut yrittävät parhaansa mukaan nakertaa Venäjän ja Suomen välisiä suhteita huonommiksi!
Suomen kansa ja sotilaat ovat täysin turvassa.
Henkilökohtaiset vihjauksesi presidentin suhteen ovat ala.arvoisia!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!- nauretaanyhdessä
Sauli Niinistö ei ole enää "ennätyksellisen suosittu"
Niinistö päätti vuoden 2015 normilinjansa huijaukseen mutta oopps naruttaminen ei mennytkään enää läpi !!!!
Karhunpalveluksen teki Kokoomus-YLE, joka oli pantu teettämään Sauli Niinistön "tilaama" gallup, jossa ei ollut rehellisyyden häivääkään ja varsin selkeästi osoitti Niinistön tyhmyyden tilata tuollaisia "tutkimuksia!
Kysely oli rakennettu niin, että istuva presidentti voittaa ja näyttää ylivoimaiselta ehdokkaalta kun muut "äänet" jakautuivat 49 muun "ehdokkaan" kesken.
Oikeassa presidentinvaalissa ei koskaan ole 50 ehdokasta eikä 49 presidentin "vastustajaa", mutta Kokoomus-YLEn manipuloidussa gallupissa oli, jotta Niinistön kilpailijoiden äänimäärät hajosivat mahdollisimman monen ehdokkaan kesken niin että Sauli Niinistö näyttäisi ylivoimaiselta.
Kyselyllä Kokoomus, YLE, Niinistö eivät edes halunneet selvittää vaaliasetelmaa niin härskisti gallup oli rakennettu. Tarkoitus oli vain johtaa Suomen kansaa harhaan, luulemaan, että kaikki haluavat Sauli Niinistön presidentiksi. Vaan ei halua ja piste !!!
Kokoomus YLEn ja Sauli Niinistön suureksi pettymykseksi Niinistöä kannatti vain 45 % Suomen kansasta, eli Suomen kansan vähemmistö. Tulos on yksi heikompia istuvan presidentin kannatusmittauksia toiselle kaudelle.
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1686327158281481/?type=3
Ainoat selkärangattomat, jotka tiedän ovat kastemadot ja Maanpetturi, VelliperseKoirastiltut. IMO.
- TurhaanToistelet
Niin niin, mitä sinä sitä täällä toistelet everstiluutnantti. Kaikki me tiedetään että et ole käynyt kouluja ja olet tyhmä kuin saapas.
- mvteam
Niinistöllä oli lukion todistuksen päästökeskiarvo surkea 6,5
Kysymys kuuluukin miten noin tyhmä ihminen pääsi aikoinaan lukemaan oikeustieteitä 6,5 keskiarvolla?- EriReitit
"Kysymys kuuluukin miten noin tyhmä ihminen pääsi aikoinaan lukemaan oikeustieteitä 6,5 keskiarvolla?"
Ja miksi hänestä tuli varatuomari ja Suomen Tasavallan Presidentti samaan aikaan kun sinusta tuli pelkkä luuseri Venäjän Tiltu! - russianlullaby
EriReitit kirjoitti:
"Kysymys kuuluukin miten noin tyhmä ihminen pääsi aikoinaan lukemaan oikeustieteitä 6,5 keskiarvolla?"
Ja miksi hänestä tuli varatuomari ja Suomen Tasavallan Presidentti samaan aikaan kun sinusta tuli pelkkä luuseri Venäjän Tiltu!1970 luvulla olosuhteet oli aivan muuta kuin tänään silloin käärmelisko Niinistökin saattoi luikerrella opiskelemaan oikeustieteitä niin ettei valvova silmä kontrolloinut
Sauli Niinistöstä tuli Suomen presidentti vaalivilpillä
- OmienTapattamista
Usalla ja Natolla on huutava sotilaspula, mutta tuskin Naton kenraalitkaan katsovat ilolla kun S. Niinistö ja Lindberg alkavat lähettää sotaan ihan pikkupoikia.
- TiltuValehteleeAINA
Eivät ala! Lue oikea uutinen asiasta!
HS: Puolustusvoimat kaavailee varusmiesten käyttämistä yllätyshyökkäyksen torjuntaan
Puolustusvoimat suunnittelee varusmiesten käyttämistä mahdollisen yllätyshyökkäyksen torjuntaan, kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden tietojen mukaan Maavoimien esikunnassa valmistellaan asiaa koskevia ohjeita joukko-osastoille. Nykyisin vain Puolustusvoimien kantahenkilökunta päivystää yllätysiskun varalta.
Pääesikunnasta ei haluttu myöntää eikä kieltää lehden tietoa. Puolustusvoimien valmiuspäällikkö, prikaatikenraali Markku Myllykangas korosti kuitenkin, ettei varusmiespalvelukseen ole tulossa muutoksia.
Myöskään puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ei halunnut kommentoida asiaa tai arvioida, missä vaiheessa koulutusta varusmiehet voitaisiin lähettää sotaan.
– Puolustusvoimat tekee omat arvionsa. Riittävä koulutus pitää olla. Se vaihtelee koulutushaaroittain, Niinistö sanoi.
- Itse666
Suomella ei ole mitään merkitystä USAlle. Se on ensimmäinen sääntö. Kun muistaa sen niin pysyy tosiasiat mielessä. Niinistön asema tai vierailu on Obamalle samaa tärkeysluokkaa kuin esimerkiksi Montanan osavaltion kuvernöörin tai Tsadin presidentin. Meiltä unohtuu täällä periferiassa, että olemme todellakin periferiassa.
- ime_tuota
Niinistö ei ole Oban henkilökohtainen juhlittu vieras henkilökohtaisella audienssilla
"Sauli Niinistö päästi jälleen varsinaisen kevään emävaleen syöttämällä sihteerinsä välityksellä 19.03.2016. iltapäivälehtiin valheen että Niinistö ja Haukio olisi kutsuttu Obaman juhlituiksi henkilökohtaisiksi vieraiksi Valkoiseen taloon toukokuussa 2016. Kysymyksessä oli taas Niinistölle tyypillistä valehtelua tällä kertaa vanhalta mieheltä täydellinen uutisankka.
Asian tarkisti ne joilla on siihen resurssit ja suora kontakti muun muassa Pentagoniin tuloksella että Washington vahvisti myöhään lauantain 19.03.
iltana Suomen aikaa että Niinistöä ja Haukiota ei todellakaan ole kutsuttu henkilökohtaisiksi juhlituiksi vieraiksi Valkoiseen taloon.
Mistä on kyse:
"Kysymyksessä on toukokuussa 2016 pelkästään Washingtonissa järjestettävä pohjoismaisten päämiesten yhteinen tapaaminen mihin Niinistö on osallistumassa.
Eli ei yhtään sen kummempi juttu kun Halonen tapasi Bushin kansainvälisten kokousten yhteydessä. Se on ihan sattumaa minkä maiden johtajia Suomessa käy vierailulla. Sillä ole mitään tekemistä sen kanssa kuka presidentti kulloinkin sattuu istumaan. Valtiovierailut tapahtuvat siten, että Suomen presidentti on käynyt esim. vienninedistämismatkalla jossakin maassa ja siinä yhteydessä on tapana esittää kutsu ao. maan presidentille vastavierailulle Suomeen. Kutsu on saatettu esittää yli 10 vuotta aikaisemmin edellisen presidentin aikana. Ja on varsin sattumanvaraista milloin ko. valtio ilmoittaa, että nyt olisi kiinnostusta tulla. Suomen tehtävä on pitää yllä suhteita kaikkiin maihin, joihin meillä on diplomaattisuhteet. Vierailut ovat osa tätä suhteiden hoitoa. Jokaiselle on jo varmasti itsestään selvyys että esimerkiksi Matti Nykänenkin presidenttinä olisi uskottavampi kuin vanha mies Sauli Niinistö!"
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1704125163168347/?type=3 - NiinistölleEiKutsua
Aivan oikein. Niinistö ei ole saanut henk koht kutsua Valkoiseen taloon.
- KohiEiOleKoskaan
Onpas Venäjän Tiltuilla taas isot murheet??
Tähän saakka on mäkätetty siitä, ettei Niinistöä ole kutsuttu vierailulle USA:han?
Nyt keksittiin, että valitetaan siitä, että ON KUTSUTTU:-D- ime_tota_notta
Niinistöä ei ole kutsuttu juhlituksi vieraaksi henkilökohtaisella audienssilla Valkoiseen taloon. Niinistö osallistuu ainoastaan toukokuun pohjoismaisten politiikkojen tapahtumaan yhdessä muiden kymmenien politiikkojen kanssa.
- Tunnehäirikkö
Sauli Niinistö on vaarallinen tunnehäirikkö, joka on valmis tapattamaan suomalaisia varusmiehiä ja reserviläisiä kuten läheisiään.
- imetuota_pussi_housu
44.Div kirjoitti:
Ole hiljaa, arvatenkin sisäsiittoinen stnan ihmishylkiö. IMO.
Ottaako 44.div tänään Buranaa vai strepsilssejä? suosittelen strepsilssejä jotta hengitys pysyisi raikkaana. Niinistön perusteeton mainostamisesi kun haisee nielussasi paskalta ja karkoittaa ympärillä olevat pois pahanhajuisen hengityksesi takia
- TiltuHäirikkö
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Lakimuutosta ajaa tällä hetkellä maan hallitus ja puolustusministeriö!
Jutuista päätellen KAIKKEIN VAARALLISIN TUNNEHÄIRIKKÖ on Valkeakosken Tiltu itse!- pistäparemmaksijospystyt
Niinistön mainostaja paljonko sinulle maksetaan Niinistön katteettomasta ja perusteettomasta ylistämisestä? totuushan on se että Niinistö on sotkenut täydellisesti Suomen ulkopolitiikan:
Sauli Niinistö politiikka näkyy jo Suomessa:
- Venäjän vastaisessa info ja taloussodassa on kaatumassa Sanoma ja maatalous
- Venäjän ja erityisesti Krimin kauppaa tekevät suomalaisyritykset ovat painostuksen alla
- suhteet Venäjään ovat menneet
- Venäjän turisteja ei Suomessa enää näy entiseen tapaan
- BKT on supistunut 1 %:n, vienti u- BKT on supistunut 1 %:n, vienti ulkomaille 12 %, vienti Venäjälle -tuonti 43 %
Lestaadiot ja kokkarit valtasivat Hesarin kun Erkko teki kuolemaa saattohoidossa.
Siihen meni Hesarin maine ja lukijat, rahat meni, mainostajat lähti.
EU-petoksellaan aiheuttanut muun muassa idänkaupan kylmenemisen vahingot Suomelle vähintään 5 miljardin vuositasoa. Lännen suhteen hölmöili itsensä Pentagonin sulkulistalle tappiot tästä esimerkiksi Patrialle miljardeja, jenkit eivät enää mielellään tee kauppaa sellaisen Suomen kanssa jonka presidenttinä on sammalteleva Salolainen kyläpolitiikko Helsingin kauppatorilta eli Sauli Niinistö.
Ja mikäs se tälläinen juristi oikein on joka ei ymmärrä edes maahanmuuttopolitiikasta hevon vittua?
"Presidentti Sauli Niinistö ei tajua maahanmuutosta mitään"
"Presidentin mukaan Suomessa ja Euroopassa luodaan järjestelmää, mikä erottaa todellista hätää pakenevat muista tulijoista.
Sellainen järjestelmä on jo olemassa. Sen nimi on Geneven pakolaissopimus ja Dublinin sopimus. Näiden sopimusten mukaan pakolaisten on haettava turvapaikkaa ensimmäisestä turvallisesta maasta, johon he ovat tulleet.
Niinistö muistutti kuulijoita siitä, että olemassa on Suomeakin sitova turvapaikkalainsäädäntö.
Nimenomaan. On olemassa turvapaikkalainsäädäntö. Siinä nimenomaan sanotaan, että toisista turvallisista maista Suomeen tulevilla ihmisillä ei ole ole mitään oikeutta hakea turvapaikkaa Suomesta.
Niinistö ei näemmä tiedä tätä. Niinistö vetoaa turvapaikkalainsäädäntöön, mutta ei edes tiedä, mitä siellä sanotaan.
Tasavallan presidentti siis joko ei tiedä voimassaolevasta laista yhtään mitään, tai sitten valehtelee tahallaan, että laki sanoo jotain aivan muuta kuin mitä se todellisuudessa sanoo."
http://suomaliansanomat.blogspot.fi/2015/09/presidentti-sauli-niinisto-ei-tajua.html
- EpärehellinenNiinistö
Niinistön paniikinomainen vastuunpakoilu ja muiden seläntaakse meneminen tiedetään ympäri maailmaa. Venäjä siitä jo muistutti Niinistöä että ei onnistu presidentin tekojen ja vastuun vieminen Naton tai Eun taakse.
Vastuunpakoilun vuoksi Usa ei luota Niinistöön, Venäjä ei luota Niinistöön, YKn yleiskokous ei luottanut Niinistöön ja Suomessa asioita seuraavat älykkäät ja koulujakäyneet eivät myöskään luota Niinistöön. - TiltuOnJoutavaPelle
NiinistöEI PAKOILE vastuuta ja vain pari Venäjän Tiltua toita uskoo!
Venäjä on Niinistön ylin ystävä eikä se usko Valkeakosken Tiltun valeisiin!
Sekä Venäjä että USA uskoo molemmat Niinistön taitoihin!
Sen sijaan SuomestaEI KUKAAN SEN SIJAAN USKO Valkeakosken Tiltua ja hänelle Suomen kansa näyttää vain keskisormea! - Läpikiero
Olet oikeassa Niinistöön ei voi luottaa, ei edes Jenni.
Usa ei luota, Venäjä ei luota, Ruotsi ei luota, YK ei luota. - viikon_parhaimmat_topic
Jennikin puhuu vihdoin suunsa puhtaaksi kaikki mitä ajattelee Sauli Niinistöstä
"Niinistön kummilapsikin (nykyään myös Niinistön seksikumppani) varoitti jo aikoinaan että Sauli Niinistön psyyke ei kestä presidentin tehtävän asettamaa henkistä painetta. Niinistöltä puuttuu täydellisesti paineensietokyky. Tämä näkyy jo myös miehen kasvoilta. Viimeisen vuoden aikana Niinistö on vanhentunut ainakin jo kymmenen vuotta. Tarkastelkaapa vaikka!"
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1697598817154315/?type=3
Hyvä Jenni puhu niinkuin mies miehelle - VenäjänTiltujenEpätoivoa
Ei Sauli ole vanhentunut ja hän kestää paineita mainiosti!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!- joukon_kovat
Mikä pakkomielle sinulla on puolustella Sauli Niinistöä maksetaanko sinulle siitä?
Totuushan on nimittäin se että Niinistö on vanhentunut vuodessa kymmenen vuoden edestä. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
- tässäsinulletuoretta
Ole ystävällinen ja lopeta tuo Niinistön mainostaminen todellisuushan on nimittäin tuoretta faktaa kas tässä
"Sauli Niinistö ei ole enää "ennätyksellisen suosittu"
Niinistö päätti vuoden 2015 normilinjansa huijaukseen mutta oopps naruttaminen ei mennytkään enää läpi !!!!
Karhunpalveluksen teki Kokoomus-YLE, joka oli pantu teettämään Sauli Niinistön "tilaama" gallup, jossa ei ollut rehellisyyden häivääkään ja varsin selkeästi osoitti Niinistön tyhmyyden tilata tuollaisia "tutkimuksia!
Kysely oli rakennettu niin, että istuva presidentti voittaa ja näyttää ylivoimaiselta ehdokkaalta kun muut "äänet" jakautuivat 49 muun "ehdokkaan" kesken.
Oikeassa presidentinvaalissa ei koskaan ole 50 ehdokasta eikä 49 presidentin "vastustajaa", mutta Kokoomus-YLEn manipuloidussa gallupissa oli, jotta Niinistön kilpailijoiden äänimäärät hajosivat mahdollisimman monen ehdokkaan kesken niin että Sauli Niinistö näyttäisi ylivoimaiselta.
Kyselyllä Kokoomus, YLE, Niinistö eivät edes halunneet selvittää vaaliasetelmaa niin härskisti gallup oli rakennettu. Tarkoitus oli vain johtaa Suomen kansaa harhaan, luulemaan, että kaikki haluavat Sauli Niinistön presidentiksi. Vaan ei halua ja piste !!!
Kokoomus YLEn ja Sauli Niinistön suureksi pettymykseksi Niinistöä kannatti vain 45 % Suomen kansasta, eli Suomen kansan vähemmistö. Tulos on yksi heikompia istuvan presidentin kannatusmittauksia toiselle kaudelle."
https://www.facebook.com/Älä-äänestä-enää-Sauli-Niinistöä-1606003069647224/Loistavat linkit ... naamakirja. Voi vattu, taas. Kas kun artikkelissa ei referoida ... "Paavo Pönttö, paskalehdestä päivää. Mulla on jalat pahvia ja pallit bauksiittia. Tehdäänks juttu?." -Sleepy Sleepers- (hyvä bändi) :)
- russianlullaby
Niinistö sanelee ja ostaa tekstit lehtien palstoille "yksi hyvää kymmenen kaunista ja yksitoista epätodellista" Naurettavaa taas nähdä viikonlopun roskaisissa iltapäivälehdissä Niinistön mainossloganeja "ykkönen" ja "ylivoimainen" kansalaiset älkää erehtykö edellisiin ne ovat pelkkää Niinistön omaa mainosta jotka maksaa Kokoomus. Totuus kuullaan kansalta ja totuudeksi Niinistön suosiosta ja kyvystä presidentin viran hoitamiseksi kansa antaa arvosanan "huono" ja "vaihtakaa" presidentti". Tämän edellisen konkretisointiin riittää fakta ja näyttö viimeisistä kolmeta itsenäisyyspäivän mielenosoituksista joita vastaavia ei ole ollut koko Suomen presidenttien historian. Miksi kansa mellakoi ja itsenäisyyspäivänä? huvistako? ei ei ei...
Yksinkertaisesti kansa osaa jo käyttää omia aivoja eikä olla johdateltavissa, kansa ymmärtää että Niinistön äänestäminen oli suuri virhe. Älkää antako virheen enää toistua joten älkää äänestäkö enää Niinistöä. Parempia vaihtoehtoja presidentiksi on pitkä lista sellaisia jotka hallitsevat idän ja lännen, ja ovat ihmisiä niinkuin Urho Kekkonen oli.... vaihtoehtoja siis löytyy esim Väyrynen,Aho,Haavisto,Halonen,Ahtisaari..
Niinistö on sotkenut tarkoituksellisesti ulkomaanpolitiikkaa, EU-petoksellaan aiheuttanut idänkaupan kylmenemiset vahingot Suomelle vähintään 5 miljardin vuositasoa, Lännen suhteen hölmöili itsensä Pentagonin sulkulistalle keväällä 2015 ja jenkit eivät enää mielellään tee kauppaa sellaisen Suomen kanssa jonka presidenttinä on kävelevä hörhö Kauppatorilta.
Niinistö masinoi mielipidekyselyitä,gallupeja ja lehtien kirjoituksia ne kaikki vääristää omaksi mieleisekseen, lehdet kirjoittavat ja painavat mainosta minkä ukko haluaa. Älkää menkö enää Niinistön lankaan, inernetin aikakautena ihmiset osaavat jo käyttää viimein omia aivojaan.
Niinistö on narsisti joka ei heikkoutensa takia saa kontaktia oman ikäluokkansa vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Haukiolle Niinistö merkitsee ainoastaan mainosta ja rahaa, Niinistölle puolestaan Haukio on pelkkä näyttelyesine, narsismin välikappale millä tasapainottaa rosvon imagoaan. Mistään kristillisestä liitosta ei ole kysymys. Ulkomaat nauraa jo riittävästi että onko Niinistö taas liikkeellä tyttärensä kanssa kun hupi pariskunta Haukio Niinistö käsi kynkkää.
Sauli Niinistö ei ansaitse enää toista kautta presidenttinä joten älkää ihmeessä enää äänestäkö häntä uudestaan!!!
https://www.facebook.com/1606003069647224/photos/a.1606345526279645.1073741828.1606003069647224/1676376552609875/?type=1&theater - ime_tuota
Niinistön mainostajalle meni bubu böksyn
- VenäjänTiltujenEpätoivoa
Sauli menee heittämälle toiselle kaudelle niin halutessaan! Siinä ei parin Venäjän Tiltun jäkätys tunnu missään!
Niinistöä haukkuu vain kourallinen Venäjän Tiltuja!
Tässä kansan mielipide:
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu! - NiinistöOnTyperäMoukka
Niinistö on kansainvälisissä kuvioissa mitäänsanomattomuus.
Kansainvälisillä foorumeilla ei voi vedättää, puhua yhtä ja sitten tehdä salaa toista, pitää osaa ajatella ääneen, pitää osata puhua ja pitää osata arvostaa kanssaihmisiä ja katsoa heitä silmiin. - AikaSelkärangatonta
Huhu voimistuu koko ajan: Sauli Niinistöllä veronkiertoyhtiö Panamassa.
- TiltutHuhuilee
Eli palstan kumpikin Venäjän Tiltu huhuilee keskenään ja samalla ääni käheytyy ja voimistuu?
Älkää tukehtuko pojat:-) - VaikeaTyyppi
Niinistöön ei luoteta, kun se on vaikea luonnekimppu: itsepäinen, tyhmä, kiero, ylimielinen, pelkuri, valehtelija, epäluotettava, ailahteleva, epäselvä, vastuunpakoilija.
- TiltuJauhaaSkeaidaa
Todellisuudessa Sauliin luottaa 86 % Suomen kansasta!
Tiltuihin ei luota edes oma äiti!- TyönnäIhanSinne
Edes YK:n yleiskoukous, missä on periaatteessa koko maailma ei luota Niinistöön joten voit työntää tuon prosenttisi ihan sinne.
- TiltuMatkalle
Meille riittää Suomen prosentit! Tiltu saa matkustaa YK:hon!
- EiRiitä
Ei riitä, olet liian metsäläinen, ulkopolitiikassa ei riitä.
- TiltuSillassa
Riittää mainiosti! Kyse on seuraavasta vuoden 2018 pressasta!
Presidentti Niinistö on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa rauhallisesti ja varmasti ja hänellä on takanaan koko kansan luottamus!
Tuoreimman HS-gallupin mukaan 86 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä erittäin tai melko hyvin. Erinomaisen arvosanan antoi yli kolmannes eli 37 prosenttia.
Hän on ennätyksellisen suosittu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406