Herätkää jo todellisuuteen!

KevinServin

Tällä hetkellä vastaanottokeskuksia tyhjennetään keväällä alkavaa uutta turvapaikanhakijoiden aaltoa varten. Uudenmaan ELY-keskus on tehnyt suunnitelman, jonka mukaan Keravalle olisi tulossa 84 kuntapaikkaa turvapaikanhakijoille. Perheenyhdistäminen moninkertaistaa tulijoiden määrän. Mikä on vaikutus Keravan asuntotilanteeseen, löytyykö Keravalta riittävästi asuntoja näille..? Entä riittääkö asuntoja edelleen kantasuomalaisillekin..?

Turvapaikanhakijat vaikuttavat kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin, eivätkä lainkaan positiivisesti. Turvallisuuden lisäksi varmastikin eniten on tapetilla Suomen talous. Eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja vähävaraisilta leikataan koko ajan vain enemmän ja enemmän että tämän valtiolle täysin ylimääräisen taloudellisen rasitteen kustannukset saadaan katetuksi. Valtiolla on vain tietty määrä rahaa ja jos johonkin sitä laitetaan enemmän, niin jostain muualta sitä on otettava pois. Nyt sitä otetaan vähävaraisilta pois.

Juuri nyt on hiljaista, Välimeren vedet ovat vielä kylmät ja useat Euroopan maat ovat sulkeneet rajansa. Vesien lämmetessä ja ihmissalakuljettajien löytäessä uusia reittejä odotetaan kuitenkin yhä suurempaa tulijoiden määrää. Maahanmuuttovirastossa on puhuttu jopa 80 tuhannen saapujan aallosta. Tähän täytyy saada loppu, apua täytyy toki antaa, mutta se apu on suunnattava sinne kriisialueille, sinne missä se hätäkin on. On löydettävä tehokkaampia keinoja auttaa, meillä ei yhteiskuntana ole varaa ottaa heitä maahan jossa jo ennestään on puoli miljoonaa luku- ja kirjoitustaitoista suomea äidinkielenään puhuvaa ihmistä työttömänä.

Kutsumme Teidät 19.3 Helsingin Kampin Narinkkatorilla kello 15:00 järjestettävään suureen mielenilmaukseen. Lisätietoa tapahtumasta löydätte seuraavasta linkistä:

http://www.suomiturvalliseksi.fi

Maahanmuuttoaiheista keskustelua löydätte Facebookin Rajat kiinni!-ryhmästä seuraavan linkin takaa:

https://www.facebook.com/groups/rajat.kiinni.kansanliike

Maahanmuutosta puhuminen ei ole rasismia, vaan se on realismia!

0

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

        Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
        Maailman menoa
        262
        3208
      2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        74
        1274
      3. 66
        1193
      4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        180
        998
      5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

        "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
        Taivalkoski
        47
        906
      6. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        62
        899
      7. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        48
        824
      8. Mitä tekisit jos

        Aamulla vierestäni heräisit
        Ikävä
        47
        762
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        40
        741
      10. Minkä alan

        Ihmisiä kaivattunne on🤔
        Ikävä
        39
        708
      Aihe