Herätkää jo todellisuuteen!

KevinServin

Turvapaikanhakijat vaikuttavat kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin, eivätkä lainkaan positiivisesti. Turvallisuuden lisäksi varmastikin eniten on tapetilla Suomen talous. Eläkeläisiltä, opiskelijoilta ja vähävaraisilta leikataan koko ajan vain enemmän ja enemmän että tämän valtiolle täysin ylimääräisen taloudellisen rasitteen kustannukset saadaan katetuksi. Valtiolla on vain tietty määrä rahaa ja jos johonkin sitä laitetaan enemmän, niin jostain muualta sitä on otettava pois. Nyt sitä otetaan vähävaraisilta pois.

Juuri nyt on hiljaista, Välimeren vedet ovat vielä kylmät ja useat Euroopan maat ovat sulkeneet rajansa. Vesien lämmetessä ja ihmissalakuljettajien löytäessä uusia reittejä odotetaan kuitenkin yhä suurempaa tulijoiden määrää. Maahanmuuttovirastossa on puhuttu jopa 80 tuhannen saapujan aallosta. Tähän täytyy saada loppu, apua täytyy toki antaa, mutta se apu on suunnattava sinne kriisialueille, sinne missä se hätäkin on. On löydettävä tehokkaampia keinoja auttaa, meillä ei yhteiskuntana ole varaa ottaa heitä maahan jossa jo ennestään on puoli miljoonaa luku- ja kirjoitustaitoista suomea äidinkielenään puhuvaa ihmistä työttömänä.

Kutsumme Teidät 19.3 Helsingin Kampin Narinkkatorilla kello 15:00 järjestettävään suureen mielenilmaukseen. Lisätietoa tapahtumasta löydätte seuraavasta linkistä:

http://www.suomiturvalliseksi.fi

Maahanmuuttoaiheista keskustelua löydätte Facebookin Rajat kiinni!-ryhmästä seuraavan linkin takaa:

https://www.facebook.com/groups/rajat.kiinni.kansanliike

Haittamaahanmuutosta puhuminen ei ole rasismia, vaan se on realismia!


491

2

140

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hallitusloistaa

      Nyt on hallitus löytänyt taas uuden leikkauskohteen, vammaiset vanhukset. Siitä saadaan taas muutama lisämiljoona matujen hyysäykseen. Ei uskoisi että tämä voi olla totta 2000-luvun suomessa.

    • musutonniinperseestä

      Ruotsi on jo menetetty maa, samoin Saksa, Ranska, Belgia...halutaanko Suomessakin olla menetetty maa ? Jos ei , rajat täytyy sulkea väkisin, hallitus ei sitä tee !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2331
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      27
      1085
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      932
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      105
      930
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      597
      887
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      770
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      664
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      656
    Aihe