Erään sivarin mietteitä

paskasivari

Aseistakieltäytyminen on väkivallatonta vastarintaa. Totaalikieltäytyminen ase- ja siviilipalveluksesta on edelleen aktiivinen kansalaistottelemattomuuden muoto. Minä henkilökohtaisesti arvostan erittäin paljon näitä tottelemattomia ihmisiä, jotka kieltäytyvät osallisumasta väkivaltakoneiston ylläpitoon.

Ilman minkäänlaista kansalaistottelemattomuutta ihminen on täydellinen orja. Orjuus ei ole kadonnut mihinkään. Kaikelle kuuliainen kansalainen on myös ennemmin tai myöhemmin vainaa puolustaessaan tätä eliittiä tai käytyään turhaksi eliitille.

Jos jokaisen maan kansalaiset olisivat tottelemattomia, niin esimerkiksi mitään sotia ei tarvitsisi käydä. Sotia käydään kun oligargit ja pankkiirit niin haluavat, konflikeista kääritään hyvät voitot.

Valveutuneita, rauhaa rakastavia, itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun kykeneviä kansalaisia ei haluta. Koska heitä olisi vaikea ohjailla. He eivät olisi tuottavia "omistajilleen". He olisivat tottelemattomia monissa asioissa.

Väitän että parempi tulevaisuus itselleen ja läheisilleen voidaan saavuttaa vain väkivallattomalla vastarinnalla ja olemalla tottelematon kansalainen.

Esimerkiksi ensimmäisen sortokauden aikana suomalaiset kieltäytyivät kutsunnoista Venäjän armeijaan. Perustuslailliset (nuorsuomalaiset ja useimmat ruotsalaiset) vastustivat Suomen liittämistä Venäjään ja aloittivat väkivallattoman vastarinnan. Vuonna 1901 Suomi velvoitettiin osallistumaan keisarikunnan puolustukseen, mikä tarkoitti Suomen armeijan lakkauttamista ja liittämistä osaksi Venäjän armeijaa. Vuonna 1902 alkoivat passiivista vastarintaa harjoittaneen salaseura Kagaalin järjestämät kutsuntalakot. Suomalaiset kieltäytyivät saapumasta kutsuntoihin, eivätkä virkamiehet suostuneet järjestämään niitä. Suomea ei siis olisi olemassa ilman kansalaistottelemattomuutta ja väkivallatonta vastarintaa.

Gandhi on myös erinomainen esimerkki. Hän saavutti suurimman tavoitteensa ja unelmansa kansalaistottelemattomuuden keinoin ilman sotaa siirtomaaisäntä Isoa-Britanniaa vastaan 15. elokuuta vuonna 1947, kun Intia viimein itsenäistyi.

Jos haluaisimme paremman tulevaisuuden lapsillemme, niin se on mahdollista vain väkivallattomasti kansalaistottelemattomuuden keinoin.

Puolustusvoimat on aivan turha voima, aseilla saavutetaan vain tuhoa ja kurjuutta, niin omilleen kuin vastavoimilleen. Maa on sitä uhkaavampi naapurimailleen mitä vahvempi armeija sillä on.

Uhka ja konfliktin todennäköisyys siis vain kasvaa mitä vahvempi armeija.

49

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatteleppa_ihan_ite

      Hehhehhehee... ja taas maailma pelastuu. Selitä tuota kansalaistottelemattomuutta vaikka Hitlerille, Stalinille, Pol Potille, Netanjahulle, Idi Aminille tai muille hirmuhallitsijoille. Mitä siitä seuraa? Et ole selittelemässä asiaa kymmentä sekuntia ja terrori vain etenisi ruumiisi yli. Tuollainen naivismi kuuluu missikisojen ja vihreiden tyhjäpäille. Maailman pahuutta ei pysäytä kuin hyvien voima. Niin kauan kuin Suomen armeija on koko kansan armeija se on hyvien puolella pahuutta vastaan.

      • paskasivari

        Olet oikeassa, että hyvien voima pysäyttää maailman pahuuden. Mutta siihen hyvien voimaan ei voi laskea Suomen armeijaa millään tavalla. Niin kauan kun siinä armeijassa on aseita, niin se ei ole hyvä.

        Aseilla ei saavuteta mitään muuta kun väkivaltaa, kurjuutta ja kuolemaa. Se on fakta, joka on nähty ihmiskunnan historiassa niin kauan kun ihminen on ollut olemassa.

      • aattele_ny
        paskasivari kirjoitti:

        Milläs latvalaho sitten pysäyttää vaikkapa Stalinin joukot? Ai ryhmähalilla ja kukkasilla? Joopa joo, tuo typeryytesi on jotain todella ainutlaatuista. Sinut pitäisi viedä välittömästi Syyriaan rauhansanomaa levittämään. Kokeilepa kuinka kauaksi typeryytesi kantaa.

      • paskasivari
        aattele_ny kirjoitti:

        No valitettavasti ensin mun nyt täytyy sulle kertoa että Stalin on kuollut aivoverenvuotoon vuonna 1953 Neuvostoliitossa (nykyään tunnetaan nimellä Venäjä).

        Rauhanlevittäjiä ja järkeä päähän kaltaisillesi kertojia on ollut iät ja ajat, mutta väkivaltaa ihannoivat eivät valitettavasti sitä ymmärrä. He haluavat välttämättä kärsiä ja jopa kuolla orjuuttajiensa puolesta, joko puolustaen heitä tai hyökkäävän heidän puolestaan. Mutta jokainen tyylillään, en minä pakota sinua ajattelemaan aivoilla. Ihan hyvin voit räkäposkella tetsata metsässä harjoitella luodintiellä olemista ja tosipaikan tullessa mennä sitten ottaa se luoti vastaan.

      • aattelet_liikaa

        Ei taida olla lääkityksesi vielä ihan kohdallaan. Yleensä siellä osastoilla ihmiset kuvittelevat olevansa Napoleoneja tai ihan muuten vaan kuninkaita tms. Sinä taas kuvittelet olevasi orja. Taidat ihannoida orjan osaa, vai oletko oikeasti saanut ruoskasta päivittäin, entäs kahleista? Ei, lepositeitä ei lasketa kahleiksi.
        Kerro lääkärisedälle mihin koskee ja kerro hänelle, että mielestäsi sivarius ratkaisee ongelmasi. Joo, kyllä setä laittaa vähän isompia pillereitä jakoon.

      • paskasivari
        aattelet_liikaa kirjoitti:

        Onko noin vaikea sinun ymmärtää oma asemasi? Olet myös liikaa katsellut elokuvia.

        Riippuu aikakaudesta, jos olit orja niin hekin nauttivat lainsuojaa. On aina riippunut orjan asemasta. Sotavankeja kohdeltiin pahiten (kuten nykyäänkin).

        Mietitään tätä päivää, niin rangaistukset ovat tietenkin lieviä. Jos sinulla ei ole velkaa, niin olet vapaampi. Jos olet rikas, niin silloin olet myös vapaampi. Jos ns. ruohonjuuritasoa ja terve ja työhön kykenevä mutta et suostu töihin, niin aina saat rangaistuksen. Jos olet töissä saat potkut ja karenssin. Jos olet työtön saat karenssin. Kuitenkin elintasosi kärsii pahasti. Armeijasta totaalikieltäytyjät saavat vankeutta ja sakkoa. Jos sinulla ei ole velkaa, niin olet vapaampi. Jos olet ottanut paljon velkaa, niin velkaorjuus voi orjuuttaa montakymmentä vuotta ja jos et kykene maksamaan velkaasi pois, niin riippuen velan määrästä, voit olla silloin koko loppuelämäsi vaikeuksissa. Monesti opiskelijat velkaantuvat jo opiskeluaikana, kun ottavat opintolainan, he ovat siis heti opiskelun päätyttyä alistuvia ja nöyriä orjia. Riippuu taidoista, mutta se työ on otettava vastaan nöyränä, minkä työmarkkinoiltaan sattuu itselleen voittamaan. Työmarkkinoilla kilpailu orjilla on kova tänäpäivänä.

        Kun töissä on sitten kiinni, niin työntekijä on määrätty joka aamu heräämään tiettyyn aikaan, menemään tiettyyn paikkaan ja tekemään tiettyjä asioita omistajien hyväksi siihen saakka, kunnes hänellä on lupa poistua. Palkkioksi tästä työntekijä saa palkan, jolla hän itse ylläpitää omaa elintasoaan. Jos hänet irtisanotaan tai hän irtisanoutuu, myy hän itsensä jollekin toiselle työnantajalle ja mitä taitavampi hän on, sitä suurempaa hintaa hän voi itsestään pyytää.

        Virallisesti: Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti-Slavery International -järjestön mukaan nykyajan orjuutta ovat:

        -Velkaorjuus
        -Pakkoavaioliitot
        -Pakkotyö (jopa väkivallalla pakotetaan)
        -Lapsityö (arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista)
        -Lapsisotilaat: arviolta 300 000 lasta on väkivallalla orjuutettu sotatoimiin eri puolilla maailmaa.
        -Ihmiskauppa, (Ihmiskauppa koskee vähintään 2,4 miljoonaa ihmistä)

      • olet_patalaiska

        Voi helv*tti sentään. Että tulee oikein rangaistus jos ei tee työpaikalla töitä ja karensia kun työnteosta kieltäytyy. Aamulla pitäisi vielä herätäkin töihin, mitäs siitä vaikka bussit eivät kulkisi ajallaan, kaupat avautuisivat miten sattuu, posti tulisi sitten kun joku viitsii herätä.
        En enää yhtään ihmettele teidän sivareitten laiskuudesta kumpuavaa aseistakieltäymistä joka itseasiassa tarkoittaa kieltäytymistä työnteosta, heräämisestä, vastuunottamisesta jne. Teidän mielestänne yhteiskunnan pitää tuoda teille kaikki valmiina eteen tarjoiltuna jotta voitte elää "vapaina". Haista kuule paska, tuollainen sivarinössö joutaisi saunan taakse saman tien.

      • paskasivari
        olet_patalaiska kirjoitti:

        Johan sä herneet vedit nenään? Saunan taakse..? Väkivallallako ratkaiset aina ongelmat? Huomaa hyvin tässä yhteiskunnassa miten ihmiset muuttuvat aina vain kylmemmiksi, tuhoisammaksi, kovemmiksi ja minäkeskeisemmäksi.

        Ihmisten toimeliaisuus ei saisi perustua ulkoisiin markkinapakkoihin ja voitontavoitteluun vaan ihmisten, siis yhteiskunnan aitoihin tarpeisiin ja arjen ongelmiin. Sisäänrakennettu niukkuus ja yhä kovenema kilpailu luovat ihmiskunnalle tarpeen juosta aina vain kovempaa, joten ihmisten sisäinen arvojärjestelmä kehittyy väistämättä yhä etenevässä määrin rahajärjestelmässä selviytymistä palkitsevaksi, eli kylmemmäksi, kovemmaksi, minäkeskeisemmäksi ja epärehellisemmäksi. Pankkien työ on luoda ja ylläpitää valuutan niukkuutta. Tästä seuraus on, että yritykset joutuvat kilpailemaan pysyäkseen voitollisena ja me ihmiset joudumme kilpailemaan toinen toisiamme vastaan pysyäksemme hengissä. Epäkelvot eivät menesty. Useamman ihmisen hyvinvointi saa voimansa toisten ihmisten ongelmista. Talousjärjestelmämme elää ongelmista. Jotta yhteiskunnassamme voisi elää hyvinvoivia ihmisiä, osan ihmisistä täytyy voida huonosti.

        Yhteiskuntajärestelmän ideologia pitäisi muuttua siten, että se palvelisi ekologisia ja humaaneja arvoja.

      • kuolirauhassa

        Idi Aminille ei mikään armeija voinut mitään .

      • kauansitten
        aattele_ny kirjoitti:

        Milläs latvalaho sitten pysäyttää vaikkapa Stalinin joukot? Ai ryhmähalilla ja kukkasilla? Joopa joo, tuo typeryytesi on jotain todella ainutlaatuista. Sinut pitäisi viedä välittömästi Syyriaan rauhansanomaa levittämään. Kokeilepa kuinka kauaksi typeryytesi kantaa.

        Stalin on kuollut.

      • Vertajasuolenpätkiä

        Kunnon sodinnan jälkeen ihmiset osaavat arvostaa taas aivan oikeasti rauhaa

      • Ateisti1982EiKirj
        aattele_ny kirjoitti:

        Milläs latvalaho sitten pysäyttää vaikkapa Stalinin joukot? Ai ryhmähalilla ja kukkasilla? Joopa joo, tuo typeryytesi on jotain todella ainutlaatuista. Sinut pitäisi viedä välittömästi Syyriaan rauhansanomaa levittämään. Kokeilepa kuinka kauaksi typeryytesi kantaa.

        Onko Stalinia olemassa? Millä vitun aikakaudella sä latvaroso oikein elät?!
        Luuletko ja oletko todellakin sitä mieltä, että Suomen Puolustusvoimissa valmistaudutaan talvisodan ja jatkosodan kaltaiseen rintamasotaan ja että Puolustusvoimain komentaja käskee pyytämään availemaan niitä juoksuhautoja ja rakentamaan uusia korsuja, HEH! Alkaisitko itkemään, jollet pääse rintamalle vaan komennuspaikkasi olisi esimerkiksi Helsinkin. Joillakin sairailla tahvoaivolla tämä menee vielä edelleenkin läpi tänäkin päivänä, mitä isät ja isoisät ovat puhuneet jostakin sodasta, jotka kaikki ovat puhuneet vain rintamasodasta, eikä kaupunkisodasta tai aluepuolustuksesta.
        Varuskunnat on rakennettu metsäisiin olosuhteisiin sen takia, että siellä aseharjoittelu onnistuu paremmin kuin taajamissa hyvin eräistä hyvinkin ymmärrettävistä syistä?! Niillä olosuhteilla ei ole myöskään mitään tekemistä tulevaisuuden kannalta. Suomeen rakennetaan ydinvoimaloita, joihin varsin monet Pioneerit on määrätty. Esimerkiksi Kenttätykistö on myöskin nykyisin eräs hyvin vanhentunut aselaji ja siksi Niinisalon ja Säkylän varuskunnat yhdistettiin toisiinsa. Kumpikin varuskunta on nyk. Porin Prikaati. Haupitsit ja kanuunat tullaan uusimaan ohjusheittimeksi ja vanhat tykit tullaan sulattamaan.

      • niinkös
        aattele_ny kirjoitti:

        Milläs latvalaho sitten pysäyttää vaikkapa Stalinin joukot? Ai ryhmähalilla ja kukkasilla? Joopa joo, tuo typeryytesi on jotain todella ainutlaatuista. Sinut pitäisi viedä välittömästi Syyriaan rauhansanomaa levittämään. Kokeilepa kuinka kauaksi typeryytesi kantaa.

        oot ite aika latvalaho jos luulet stalinin vielä olevan elossa tuu jo pois -40 luvulta,luuletkos että mistään päin tulee enää mitään joukkoja lahopää,muutama ohjus ja suomen armeijaa ei ole olemassa
        sodan lietsojat on tuhonneet maailmassa paljon ja näköjään tulee edelleen tuhoamaan

      • olet_patalaiska kirjoitti:

        Voi helv*tti sentään. Että tulee oikein rangaistus jos ei tee työpaikalla töitä ja karensia kun työnteosta kieltäytyy. Aamulla pitäisi vielä herätäkin töihin, mitäs siitä vaikka bussit eivät kulkisi ajallaan, kaupat avautuisivat miten sattuu, posti tulisi sitten kun joku viitsii herätä.
        En enää yhtään ihmettele teidän sivareitten laiskuudesta kumpuavaa aseistakieltäymistä joka itseasiassa tarkoittaa kieltäytymistä työnteosta, heräämisestä, vastuunottamisesta jne. Teidän mielestänne yhteiskunnan pitää tuoda teille kaikki valmiina eteen tarjoiltuna jotta voitte elää "vapaina". Haista kuule paska, tuollainen sivarinössö joutaisi saunan taakse saman tien.

        Mitä aikakautta elät?! Sitäkö aikakautta kun Stalin vielä eli!?

        Älä tulkitse kenenkään kirjoituksia, kun se on saakelin säälittävää sulta jolla ei ole muuta kuin ahdasmielinen asenne jokaista kirjoittajaa kohtaan, joka on eri mieltä kanssasi. Jollei ihminen ole käynyt armeijaa niin stereotypioit sen aina alempaan helvettiin. Mikä todellinen arvo se muka on!? luulisi että armeijassa olisit oppinut joitakin käytöstapoja, jos kerran olet sen joskus käynyt!?

        Mitä varten sä ylipäätänsä kirjoittelet täällä!? Mene purkamaan paineitasi ja ongelmiasi jonkun psykiatrin pakeille, jota sä kipeästi tarvitsisit ennen kuin sut otetaan "pakkohoitoon"!!

    • Surkeeta

      Missähän maailmassa tämäkin lapsonen elää?

      Jos vahvat antautuvat väkivallalle, niin heikot saavat kärsiä. Sivarit hokevat vain, minä, minä, minä...

      • paskasivari

        Ei tietenkään tule antautua väkivallalle.

        Ketkä ovat mielestäsi heikkoja? Sivaritko?

        Minä olen puolustanut aina sellaisia henkilöitä joita on kiusattu, tai ovat olleet altavastaajia, mutta ei altavastaaja siitä heikompia ole kuin nämä kiusaajat. Kiusaajien on helppoa olla vahvoja joukossaan, mutta ihan yhtä heikkoja olisivat jos olisivat kiusatun asemassa. Ei ole reilua että esim. viisi henkilöä käy yhden kimppuun, kyllä se kertoo jotain näiden henkilöiden persoonasta jotka käyvät yhden kimppuun.

        Sitäpaitsi puolustaminenkin voi olla muuta kuin että mennään nyrkit ojossa tai aseet kädessä puolustamaan altavastaajaa. Kyllä järkipuhe on miekkaa vahvempi.

        "Kynä on miekkaa vahvempi"

      • olet_todellakin_paska

        Mitähän tuo Stalin olisi ajatellut kynästäsi, entä Hitler tai vaikkapa ISIS:sen johtajat. Menepäs kokeilemaan sen kynäsi tehoa viikonloppuna vaikka nakkikioskille. Sinä kaipaat vain kunnon selkäsaunaa jotta tuollainen hihhulimentaliteetti ja maailmanparannushömppä asettuisi oikeisiin uomiin.
        Jos et suorita asepalvelusta niin pidä suusi kiinni heikompien puolustamisesta, olethan sinä juuri siitä kieltäytynyt.

      • MrJuha82outolintu

        Samaa mieltä.
        Väkivalta on yliarvostettua.
        Kovikset ne täälläkin sivuilla riehuu enimmäkseen, että "onpas nää sivarit vammaisia ja lampaita nössöhomoja", noh mitä heiltä voi odottaakaan, kun ÄO on matala tai ei niin hyvä.
        Kyllä humaaniset ihmiset ovat hyviä.
        Heijän pitäs lukea humanistisia tieteitä, niin voisi tulla heille järki päähän.
        Ongelma todellaki väkivallan loputon kierre.
        En syyllistä kaikkia väkivallan tai sotamyönteisiä ihmisiä, sillä osa heistä ihan mukavia ja fiksuja, mut se että haukutaan sivareita on jotain todella vähä-älyistä.

      • sivarit_on_saastaa
        MrJuha82outolintu kirjoitti:

        Sivarit ovat vähä-älyisiä itsekeskeisiä rusinat pullasta-tyyppejä. Kieltäytyvät yhteiskunnan rauhantilan ylläpidosta ja antavat viholliselle vapaat kädet tuhota yhteiskuntamme ja sen jäsenet.
        Onneksi kaikki eivät ole tuollaista paskasakkia. Täällä vastuunsa tuntevat kansalaiset suorittavat velvollisuutensa ja rakentavat tätä yhteiskuntaa. Yhteiskunnan sivarit on sitä alinta saastaa mitä täältä voi löytyä, ovat oikeasti samalla tasolla kuin koiranpaska kadulla.

      • ghfghsghw
        sivarit_on_saastaa kirjoitti:

        Oikean paskakasan näet, kun katsot peiliisi, vässykkä !!

      • sivarit_on_saastaa
        ghfghsghw kirjoitti:

        Oikean paskakasan näet, kun katsot peiliisi, vässykkä !!

        Olet sitä paskakasaa varmaan peilistäsi paljon ihaillut. Sukulaisesi kuitenkin häpeävät sitä näkyä. Veltto omaa etuaan ajava laiska paskakasa äidin elätettävänä ja passattavana. Hyi helv*tti, kuinka kehtaat?

      • paskasivari
        sivarit_on_saastaa kirjoitti:

        Olet sitä paskakasaa varmaan peilistäsi paljon ihaillut. Sukulaisesi kuitenkin häpeävät sitä näkyä. Veltto omaa etuaan ajava laiska paskakasa äidin elätettävänä ja passattavana. Hyi helv*tti, kuinka kehtaat?

        Mainitset stalinin vähän väliä. Mitä itse olen hänestä lukenut (jos niihin lähteisiin on luottamista, kun historiaa väritetään) niin Stalin täytti hyvin pitkälle psykopaatin tunnusmerkit, mutta hän ei ollut mikään hölmö psykopaatti (miltä sinä kuulostat). Stalin oli fiksu lukenut kaveri. Hän herätti luottamusta, kaikki seurasi häntä. (Kukaan ei seuraisi hölmöä psykopaattia). Hän ei kuitenkaan itse olisi voinut tehdä niitä kaikkea hirmutekoja, vaan hänen seuraajat, joille jakoi käskyjä, jota siis olivat niitä hyödyllisiä hölmöjä psykopaatteja. Ei ymmärretty kyseenalaistaa..

      • paskasivari
        olet_todellakin_paska kirjoitti:

        Mitähän tuo Stalin olisi ajatellut kynästäsi, entä Hitler tai vaikkapa ISIS:sen johtajat. Menepäs kokeilemaan sen kynäsi tehoa viikonloppuna vaikka nakkikioskille. Sinä kaipaat vain kunnon selkäsaunaa jotta tuollainen hihhulimentaliteetti ja maailmanparannushömppä asettuisi oikeisiin uomiin.
        Jos et suorita asepalvelusta niin pidä suusi kiinni heikompien puolustamisesta, olethan sinä juuri siitä kieltäytynyt.

        Hitler ja Stalin oli molemmat fiksuja lukeneita tyyppejä. Molemmat nauttivat ihmisten suosiosta. Edelleen Stalinia ihannoidaan Venäjällä. Jotkut ihailee Hitleriä myös. Eikä Stalin tai Hitler olleet yksin hirmutekojen takana. Heidän politiikka aiheutti sekasortoa. He tekivät kantansa selväksi, mutta muiden tehtäväksi jäi ratkaista keinot.

        Hitleriä ihailtiin ja arvostettiin ympäri maailman. Myös Suomessa. Saksalaiset olivat Suomen kumppani toisessa maailmansodassa. Hitlerikin kävi suomessa vierailulla 1942.

        Amerikkalainen historioitsija John Noland kirjoitti Hitleristä mm. näin: ”Jos Hitler olisi kuollut 1937 neljäntenä vuotenaan valtaan astumisesta, hän olisi epäilemättä jäänyt historiaan yhtenä suurimmista henkilöistä Saksan historiassa. Kaikkialla Euroopassa hänellä oli miljoonia ihailijoita.”

        Monella on taipumus unohtaa totuus ja luoda mielikuvia että esim. nyt meidän omassa kotimaassa me ihmiset olisimme olleet tai olisimme viattomia. Suomessa palvotaan satua, jossa Suomi oli viaton, NL:n hyökkäyksen uhri. Me olimme osa maailmanpolitiikkaa ja sitoutuminen historiallisista syistä Saksaan on vaiettu asia. Suomessa tehtiin myös hirmutekoja toisen maailmansodan aikana. Suomalaisten poliittisten vankien kohtelu Suomen leireillä oli samankaltaista kuin muuallakin (yhtä sairasta). Venäläisiä sotavankeja pidettiin myös epäinhimisllisissä oloissa.

        Sodassa kukaan ei ole viaton (paitsi ne jotka kieltäytyy osallistumasta niihin sairaisiin sota juttuihin).

        Sinäkin hyvin paljon kuulostat Stalinin alaiselta, tai Hilterin alaiselta kun sanot: "tuollainen sivarinössö joutaisi saunan taakse saman tien". Saksassa, neukuissa, Suomessa karkureita tai kieltäytyjiä teloitettiin. Minäkin olen valmis teloitukseen aatteeni vuoksi, sillä minä en sellaisiin hirmutekoihin suostuisi oman henkeni uhallakaan.

      • sivarit_on_paskaa

        Jos olet valmis kuolemaan niin minä voisin teloittaa sinut tunnontuskia tuntematta. En sen vuoksi, että kieltäydyt tekemästä julmuuksia vaan sen vuoksi ettet suostu estämään julmuuksien tekijöitä tekemästä niitä.

      • sdfgsdfg
        sivarit_on_saastaa kirjoitti:

        Olet sitä paskakasaa varmaan peilistäsi paljon ihaillut. Sukulaisesi kuitenkin häpeävät sitä näkyä. Veltto omaa etuaan ajava laiska paskakasa äidin elätettävänä ja passattavana. Hyi helv*tti, kuinka kehtaat?

        Kuulostat siltä, kuin olisit tikkarisi hukannut:)) Nyyh..kun ne sivarit kiusaa nyyh...tule äiti apuun nyyhh....

      • paskasivari
        sivarit_on_paskaa kirjoitti:

        Jos olet valmis kuolemaan niin minä voisin teloittaa sinut tunnontuskia tuntematta. En sen vuoksi, että kieltäydyt tekemästä julmuuksia vaan sen vuoksi ettet suostu estämään julmuuksien tekijöitä tekemästä niitä.

        Helppoa sinun kirjoittaa, mutta en usko että voisit oikeasti tappaa tosta noin vaan ihmisen? Sitäpaitsi silloin sinä olet itse julma ja joku kaltaisesi tulee estämään sinua ja ehkä tappamaan sinut. Eli huomaatko, kierre on valmis, julmuuksia julmuuksien perään..

        Julmuuksien tekijöitä ei voi estää tekemästä julmuuksia olemalla myös itse julma. Siinä tekee kaikki silloin julmuuksia. Itse et silloin ole yhtään sen humaanimpi, jos asetut samaan asemaan julmuuksien tekijän kanssa.

      • sivarit_on_paskaa
        sdfgsdfg kirjoitti:

        Kuulostat siltä, kuin olisit tikkarisi hukannut:)) Nyyh..kun ne sivarit kiusaa nyyh...tule äiti apuun nyyhh....

        Vau. Tuossako on paras antisi, 4-vuotiaan uhmaikäisen älähdys? Ei ihme ettei teistä sivareista ole mihinkään.

      • fhsfhsfh
        sivarit_on_paskaa kirjoitti:

        Vau. Tuossako on paras antisi, 4-vuotiaan uhmaikäisen älähdys? Ei ihme ettei teistä sivareista ole mihinkään.

        Nyyhh,,äiti sivarit kiusaa,,,missä on tikkari nyyhh,,joko luet äiskä iltasadun

      • sivarit_on_pelkureita
        fhsfhsfh kirjoitti:

        Nyyhh,,äiti sivarit kiusaa,,,missä on tikkari nyyhh,,joko luet äiskä iltasadun

        Äitihän se teillä sivareilla on aina mielessä. Inttiinkään ei voida mennä kun ei ole äti laittamassa ruokaa. Yhyy, äitiii..., minä en halua mennä inttiin, siellä pelottaa kun sedät huutaa..., haluan jäädä kotiin äidin pojaksi.

      • Ateisti1982EiKirj
        olet_todellakin_paska kirjoitti:

        Mitähän tuo Stalin olisi ajatellut kynästäsi, entä Hitler tai vaikkapa ISIS:sen johtajat. Menepäs kokeilemaan sen kynäsi tehoa viikonloppuna vaikka nakkikioskille. Sinä kaipaat vain kunnon selkäsaunaa jotta tuollainen hihhulimentaliteetti ja maailmanparannushömppä asettuisi oikeisiin uomiin.
        Jos et suorita asepalvelusta niin pidä suusi kiinni heikompien puolustamisesta, olethan sinä juuri siitä kieltäytynyt.

        "Menepäs kokeilemaan sen kynäsi tehoa viikonloppuna vaikka nakkikioskille."

        Meneppäs sinä itse nyrkit pystyssä ja asekädessä nakkikioskille niin katotaan kuinka siellä tai sen jälkeen sulle käy? Suomessa kouluampujatkin meni kouluun ase kädessä ja mitä jälkeä saivatkaan siellä aikaan...olisit siitä sen jälkeen varmaan hyvinkin paljon kiihottunut ja löytyisit runkkaamassa vessassa?! :) Ei ne kouluampujatkaan mitään pahaa tarkoittanut kenellekään?!
        Suomessa ei kaivata mitään norjalaisia Anders Breivikejä, joihin sinäkin varmaan kuulut. Kehtaisit vielä tuhotyösikin jälkeen vielä itkeä vielä vankilasi ahtaudesta, HAH!? :)

        Heil Hitler vaan sullekin! Milloin kiinnität hakaristin asuntosi ovelle?!

      • Ateisti1982EiKirj
        Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

        Olen kurkkusalaatti, persreiästä syntynyt sivari. En puolusta ketään, katselen vierestä kun Breivikit tappavat lapsia. En osallistu Suomen puolustamiseen koska olen pelkuri paskahousu sivari. Olen idiootti ja tarvitsen hoitoa hulluuteeni.

      • meilläpäin
        olet_todellakin_paska kirjoitti:

        Mitähän tuo Stalin olisi ajatellut kynästäsi, entä Hitler tai vaikkapa ISIS:sen johtajat. Menepäs kokeilemaan sen kynäsi tehoa viikonloppuna vaikka nakkikioskille. Sinä kaipaat vain kunnon selkäsaunaa jotta tuollainen hihhulimentaliteetti ja maailmanparannushömppä asettuisi oikeisiin uomiin.
        Jos et suorita asepalvelusta niin pidä suusi kiinni heikompien puolustamisesta, olethan sinä juuri siitä kieltäytynyt.

        sun kirjoitus ihan paska löpinää ja sulla tuntuu sitä olevan paljon päässä ja olet varmaan sama ja yksi henkilö joka näitä juttuja kirjoittelee
        taidat huutaa äitiä kun joudut tosi paikkaan

      • legion89
        sivarit_on_paskaa kirjoitti:

        Jos olet valmis kuolemaan niin minä voisin teloittaa sinut tunnontuskia tuntematta. En sen vuoksi, että kieltäydyt tekemästä julmuuksia vaan sen vuoksi ettet suostu estämään julmuuksien tekijöitä tekemästä niitä.

        vähä-älyinen paskakasa voi murhata kenet vain jos on vain vähän älyä
        niinkuin sulla näyttää olevan, kusi lainehtii päässä ja paska tekee patoja

      • sivarit_on_pelkureita kirjoitti:

        Äitihän se teillä sivareilla on aina mielessä. Inttiinkään ei voida mennä kun ei ole äti laittamassa ruokaa. Yhyy, äitiii..., minä en halua mennä inttiin, siellä pelottaa kun sedät huutaa..., haluan jäädä kotiin äidin pojaksi.

        "Inttiinkään ei voida mennä kun ei ole äti laittamassa ruokaa."

        Ei äiti ollut laittamassa ainakaan mulle sivarissa tai intissä ruokaa. Kyllä ruokaa jokainen osaa tehdä ilman inttiä tai sivaria itsekin.

      • Ateisti1982EiKirj kirjoitti:

        Olen kurkkusalaatti, persreiästä syntynyt sivari. En puolusta ketään, katselen vierestä kun Breivikit tappavat lapsia. En osallistu Suomen puolustamiseen koska olen pelkuri paskahousu sivari. Olen idiootti ja tarvitsen hoitoa hulluuteeni.

        Päästäsi olet äärimmäisen sairas kun pöllit toisten nimimerkit. Intissäkö noin sairaaksi tulee jotkut kaltaisesi kaahot?! Missä on ne hyvät käytöstavat, jotka olet maininnut oppineesi intissä, etkä missään muualla?!

      • Olet_Paskahoususivari
        ateisti1982 kirjoitti:

        Päästäsi olet äärimmäisen sairas kun pöllit toisten nimimerkit. Intissäkö noin sairaaksi tulee jotkut kaltaisesi kaahot?! Missä on ne hyvät käytöstavat, jotka olet maininnut oppineesi intissä, etkä missään muualla?!

        Onko typerä äitin pikku paskahosu niin hidas, että olet vasta nyt ymmärtänyt nämä viestit ja niitä kommentoit? Olet jopa sivariksi harvinaisen vähälahjainen paskaloinen.

      • Olet_Paskahoususivari kirjoitti:

        Onko typerä äitin pikku paskahosu niin hidas, että olet vasta nyt ymmärtänyt nämä viestit ja niitä kommentoit? Olet jopa sivariksi harvinaisen vähälahjainen paskaloinen.

        sä tässä kai se kaikkein suurin paskahousu olet!?

    • voi voi noita sivareita.minä niin odotan että tulis kunnon kähinät niin pääsis lahtaamaan ihmisiä läjään,ja kaikki sivarit teloitetaan kunnon niskalaukauksella.

      • popelius

        Aivan.
        Luettelo tunnetuista siviilipalveluksen käyneistä

        Tämä on luettelo tunnetuista siviilipalveluksen käyneistä henkilöistä.
        Jussi Halla-aho.
        Mikko Alatalo.
        Mathias Rust.
        Oras Tynkkynen.
        Pelle Miljoona.
        Nimi Syntymä- ja kuolinaika Ammatti tai toimi Lähde
        Keijo Ahlqvist s. 1955 sarjakuvapiirtäjä [1]
        Marko Ahtisaari s. 1969 brändijohtaja [2]
        Mikko Alatalo s. 1951 laulaja-kansanedustaja [3]
        Paavo Arhinmäki s. 1976 kansanedustaja [4]
        Peter von Bagh 1943–2014 elokuvaohjaaja [5]
        Kalle Chydenius s. 1970 muusikko, tuottaja [6]
        Jörn Donner s. 1933 kirjailija [7]
        Otto Donner 1939–2013 muusikko-säveltäjä [8]
        Jarkko Eve s. 1963 basisti [9]
        Pekka Haavisto s. 1958 poliitikko [8]
        Jussi Halla-aho s. 1971 kansanedustaja, kielitieteilijä [10]
        Joel Hallikainen s. 1961 laulaja [8]
        Heikki Harma (Hector) s. 1947 laulaja [8]
        Marko Hietala (Marco Hietala) s. 1966 muusikko [11]
        Matti Inkinen 1958–2009 laulaja [12]
        Timo Juurikkala s. 1958 kansanedustaja [13]
        Hannu Kahakorpi s. 1946 televisio-ohjaaja [8]
        Shaka Kampara (Shaka) s. 1981 muusikko [14]
        Mikko Kivinen s. 1957 näyttelijä-ohjaaja [8]
        Jon Korhonen (Juno) s. 1987 muusikko [15]
        Samae Koskinen s. 1978 laulaja-lauluntekijä [16]
        Mikko Kotamäki s. 1984 laulaja [17]
        Sami Kukkohovi s. 1975 muusikko [18]
        Jorma Kukkonen s. 1950 kansanedustaja [19]
        Mikko Kuoppala (Pyhimys) s. 1981 muusikko [20]
        Jaakko Laakso s. 1948 kansanedustaja [8]
        Pertti "Pepe" Laaksonen s. 1961 muusikko-ääninäyttelijä [9]
        Juuso Lahtinen s. ? Aivolävistys-yhtyeen laulaja [21]
        Jukka Leppilampi s. 1954 gospel-muusikko [22]
        Jyrki Liikka s. 1961 humoristi-rumpali, Alivaltiosihteeri-huumoriryhmän jäsen [23]
        Ralf-Henrik Lindholm (Dave Lindholm) s. 1952 kitaristi [8]
        Tommy Lindgren s. 1977 Don Johnson Big Band-yhtyeen artisti [24]
        Jarkko Martikainen s. 1970 muusikko [25]
        Petri Tiili (Pelle Miljoona) s. 1955 muusikko [26]
        Husein Muhammed s. 1980 juristi, poliitikko [27]
        Kari Mäkinen s. 1955 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa [28]
        Samer el Nahhal (OX) s. 1975 muusikko, Lordi-yhtyeen basisti [29]
        Reijo Paananen s. 1964 poliitikko [30]
        Asko Pakkanen s. ? rumpali [22]
        Jukka Rousu (Jukka Poika) s. 1980 reggae-muusikko [31]
        Tomi Putaansuu (Mr. Lordi) s. 1974 muusikko, taidemaalari, graafikko, Lordi-yhtyeen laulusolisti [32]
        Mikko Roiha s. 1971 teatteriohjaaja [33]
        J. P. Roos s. 1945 yhteiskuntatieteilijä [34]
        Miikka Ruokanen s. 1953 dogmatiikan professori [28]
        Mathias Rust s. 1968 entinen harrastajalentäjä [35]
        Pekka Ruuska s. 1958 laulaja [8]
        Esa Saarinen s. 1953 filosofi-valmentaja [8]
        Eppu Salminen s. 1965 näyttelijä-juontaja [36]
        Matti Salo (Asa) s. 1980 muusikko [8]
        Olli Salonen s. 1983 Ripsipiirakka-yhtyeen laulaja [37]
        Harri Saukkomaa s. 1957 liikemies [38]
        Pekka Sauri s. 1954 Helsingin apulaiskaupunginjohtaja [38]
        Heikki Silvennoinen s. 1954 muusikko-näyttelijä [8]
        Aki Sirkesalo 1962–2004 muusikko [8]
        Karri Siren (Karri Koira) ? muusikko [39]
        Markku Soikkeli s. 1963 tutkija, kirjailija [40]
        Alpo Suhonen s. 1948 jääkiekkovalmentaja [41]
        Ilkka Taipale s. 1942 poliitikko [42]
        Petri Tiainen s. 1973 muusikko [25]
        Kari S. Tikka 1944–2006 finanssioikeuden professori [43]
        Jari Tervo s. 1959 kirjailija [44]
        Markku Toikka s. 1955 näyttelijä-muusikko [45]
        Matti Toivonen s. 1964 toimittaja-humoristi, Alivaltiosihteeri-huumoriryhmän jäsen [23]
        Oras Tynkkynen s. 1977 kansanedustaja [46]
        Valtteri Tynkkynen s. 1971 basisti [25]
        Kari Urpilainen s. 1951 valtiopäiväneuvos [47]
        Jouni "Jonttu" Virta s. 1956 basisti [9]
        Pertti "Veltto" Virtanen s. 1951 muusikko-kansanedustaja [48]
        Kari Välimäki s. 1954 Merimieseläkekassan toimitusjohtaja, fil. kand. [49]
        Raimo Väyrynen.

        Ja kas kun on näitä politiikonloisia kenelle antaisit nis........

    • UusiLaskutoimitus

      Minun ongelmani sodan kanssa on se, että kukaan itse sodassa taisteleva henkilö ei päättänyt sodasta, ei oman maan sotilaat eikä toisen maan sotilaat. Poliitikot laittoivat ajattelemattomat shakkinappulansa laudalle ja syöttivät heille lautasellisen nationalistista propagandaa siitä miten heillä on oikeus tappaa vihollisia, koska he ovat vihollisia.

    • Ateisti1982EiKirj

      Olen paska, persreiästä syntynyt sivari. En puolusta ketään, katselen vain vierestä kun Breivikit tai viholliset tappavat lapsiamme. En osallistu Suomen puolustamiseen koska olen pelkuri paskahousu sivari. Olen idiootti ja tarvitsen hoitoa hulluuteeni.

    • pahuutta_vastaan

      Aseistakieltäytyminen on antautumista ilman vastarintaa. Jos hyvät eivät tee mitään niin pahat voivat tehdä mitä vaan.

      • pahuskos

        "pahat voivat"
        Luettelo tunnetuista siviilipalveluksen käyneistä

        Tämä on luettelo tunnetuista siviilipalveluksen käyneistä henkilöistä.
        Jussi Halla-aho.
        Mikko Alatalo.
        Mathias Rust.
        Oras Tynkkynen.
        Pelle Miljoona.
        Nimi Syntymä- ja kuolinaika Ammatti tai toimi Lähde
        Keijo Ahlqvist s. 1955 sarjakuvapiirtäjä [1]
        Marko Ahtisaari s. 1969 brändijohtaja [2]
        Mikko Alatalo s. 1951 laulaja-kansanedustaja [3]
        Paavo Arhinmäki s. 1976 kansanedustaja [4]
        Peter von Bagh 1943–2014 elokuvaohjaaja [5]
        Kalle Chydenius s. 1970 muusikko, tuottaja [6]
        Jörn Donner s. 1933 kirjailija [7]
        Otto Donner 1939–2013 muusikko-säveltäjä [8]
        Jarkko Eve s. 1963 basisti [9]
        Pekka Haavisto s. 1958 poliitikko [8]
        Jussi Halla-aho s. 1971 kansanedustaja, kielitieteilijä [10]
        Joel Hallikainen s. 1961 laulaja [8]
        Heikki Harma (Hector) s. 1947 laulaja [8]
        Marko Hietala (Marco Hietala) s. 1966 muusikko [11]
        Matti Inkinen 1958–2009 laulaja [12]
        Timo Juurikkala s. 1958 kansanedustaja [13]
        Hannu Kahakorpi s. 1946 televisio-ohjaaja [8]
        Shaka Kampara (Shaka) s. 1981 muusikko [14]
        Mikko Kivinen s. 1957 näyttelijä-ohjaaja [8]
        Jon Korhonen (Juno) s. 1987 muusikko [15]
        Samae Koskinen s. 1978 laulaja-lauluntekijä [16]
        Mikko Kotamäki s. 1984 laulaja [17]
        Sami Kukkohovi s. 1975 muusikko [18]
        Jorma Kukkonen s. 1950 kansanedustaja [19]
        Mikko Kuoppala (Pyhimys) s. 1981 muusikko [20]
        Jaakko Laakso s. 1948 kansanedustaja [8]
        Pertti "Pepe" Laaksonen s. 1961 muusikko-ääninäyttelijä [9]
        Juuso Lahtinen s. ? Aivolävistys-yhtyeen laulaja [21]
        Jukka Leppilampi s. 1954 gospel-muusikko [22]
        Jyrki Liikka s. 1961 humoristi-rumpali, Alivaltiosihteeri-huumoriryhmän jäsen [23]
        Ralf-Henrik Lindholm (Dave Lindholm) s. 1952 kitaristi [8]
        Tommy Lindgren s. 1977 Don Johnson Big Band-yhtyeen artisti [24]
        Jarkko Martikainen s. 1970 muusikko [25]
        Petri Tiili (Pelle Miljoona) s. 1955 muusikko [26]
        Husein Muhammed s. 1980 juristi, poliitikko [27]
        Kari Mäkinen s. 1955 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa [28]
        Samer el Nahhal (OX) s. 1975 muusikko, Lordi-yhtyeen basisti [29]
        Reijo Paananen s. 1964 poliitikko [30]
        Asko Pakkanen s. ? rumpali [22]
        Jukka Rousu (Jukka Poika) s. 1980 reggae-muusikko [31]
        Tomi Putaansuu (Mr. Lordi) s. 1974 muusikko, taidemaalari, graafikko, Lordi-yhtyeen laulusolisti [32]
        Mikko Roiha s. 1971 teatteriohjaaja [33]
        J. P. Roos s. 1945 yhteiskuntatieteilijä [34]
        Miikka Ruokanen s. 1953 dogmatiikan professori [28]
        Mathias Rust s. 1968 entinen harrastajalentäjä [35]
        Pekka Ruuska s. 1958 laulaja [8]
        Esa Saarinen s. 1953 filosofi-valmentaja [8]
        Eppu Salminen s. 1965 näyttelijä-juontaja [36]
        Matti Salo (Asa) s. 1980 muusikko [8]
        Olli Salonen s. 1983 Ripsipiirakka-yhtyeen laulaja [37]
        Harri Saukkomaa s. 1957 liikemies [38]
        Pekka Sauri s. 1954 Helsingin apulaiskaupunginjohtaja [38]
        Heikki Silvennoinen s. 1954 muusikko-näyttelijä [8]
        Aki Sirkesalo 1962–2004 muusikko [8]
        Karri Siren (Karri Koira) ? muusikko [39]
        Markku Soikkeli s. 1963 tutkija, kirjailija [40]
        Alpo Suhonen s. 1948 jääkiekkovalmentaja [41]
        Ilkka Taipale s. 1942 poliitikko [42]
        Petri Tiainen s. 1973 muusikko [25]
        Kari S. Tikka 1944–2006 finanssioikeuden professori [43]
        Jari Tervo s. 1959 kirjailija [44]
        Markku Toikka s. 1955 näyttelijä-muusikko [45]
        Matti Toivonen s. 1964 toimittaja-humoristi, Alivaltiosihteeri-huumoriryhmän jäsen [23]
        Oras Tynkkynen s. 1977 kansanedustaja [46]
        Valtteri Tynkkynen s. 1971 basisti [25]
        Kari Urpilainen s. 1951 valtiopäiväneuvos [47]
        Jouni "Jonttu" Virta s. 1956 basisti [9]
        Pertti "Veltto" Virtanen s. 1951 muusikko-kansanedustaja [48]
        Kari Välimäki s. 1954 Merimieseläkekassan toimitusjohtaja, fil. kand. [49]
        Raimo Väyrynen

    • Sivaritonvaimonhakkaajia

      Tuntemat sivarit ovat olleet kovia runkailleen jo koulu iästä. Pervoja koulukiusaajia jotka ovat eläinrääkkäjiä huume rikollisia narsisteja. Eräs sivari asuuko nyt lie oulus niin on kuuukon näköinen anarkistinarsistirunkarieläinrääkääjä. Hyvä että nuille ei anneta asetta.

      • asdEDRFW

        Kirjoitustyylistä päätellen et ole käynyt peruskoulua loppuun...ja olet ilman naista:))

      • sivarit_on_paskoja
        asdEDRFW kirjoitti:

        Kirjoitustyylistä päätellen et ole käynyt peruskoulua loppuun...ja olet ilman naista:))

        Kyllä minä olen tuon naisen kanssa nähnyt, tais nainen olla oma äitisi. Liekö mennyt paljon kusta sekaan kun sinunlaisesi sieltä ulos tuppas?

      • pajotsa
        sivarit_on_paskoja kirjoitti:

        Kyllä minä olen tuon naisen kanssa nähnyt, tais nainen olla oma äitisi. Liekö mennyt paljon kusta sekaan kun sinunlaisesi sieltä ulos tuppas?

        Samaa voi sanoa sinusta, vain isäsi on tuntematon "potilas"

    • kiertelemättä

      --Aseistakieltäytyminen on väkivallatonta vastarintaa. ------

      Vastuunpakoilu on kyllä osuvampi ilmaus.

      • TaidotKäyttöön

        Sivarikoulutuksen anti kun on mm. sitä, että oppii vaihtamaan vaipat sarjassa kymmenille tai sadoille ihmisille, niin kuinka usein sivarille tulee elämässään tilanteita, että lähtee sieltä pelikonsolin äärestä äkkiä vaihtelemaan vaippoja kymmenille tai sadoille, sarjassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe